Suojeleva koira?

Helloups, minulla on porokoira, jollahan ei tunnetusti pitäisi olla suojeluvaistoa (??), mutta hiljattain minulle on tullut sellainen tunne että sillä olisi. Syynä on se, että aina kun se on kanssani, se alkaa murista vieraille, jopa perheen jäsenillekkin! Minulle se ei kuulemma koskaan murise. Voiko olla mahdollista että lapinporokoiralla sittenkin olisi suojeluvaistoa? Olisi kiva tietää.
4271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

en tiedä kovin paljoa lapinporokoirista mutta luulen että kaikilla koirilla on jonkinlainen suojeluvaisto.

Äänestä

Se, että koirasi kokee uhkaavana noinkin neutraalilta kuulostavat tilanteet, ei anna koirastasi kovin hyvää kuvaa. Yleensä tälläiset koirat ovat paremminkin arkoja kuin "suojelevia". Muista että koirat eivät ajattele, vaan vain reagoivat ulkoisiin ärsykkeisiin - yritä saada selville mikä tilanteissa laukaisee aggressiokäyttäytymisen.

Jos koirasi tosiaan kokee tehtäväkseen puolustaa sinua, niin mieti miksi näin on? On lauman pomon hommaa hoidella uhkaavat tunkeilijat. Esimerkki; itselläni on kaksi saksanpaimenkoiraa. Ollessaan kaksistaan auton perällä (väliseinällisessä kopissa, kumpikin omassa "osastossaan"), minun ollessa kaukana autosta, on uros ottanut elämäntehtäväkseen pitää ohikulkevat kaukana autosta. Ollessani itse lähellä autoa, ottaa uroskin asiat rennosti eikä meuhkaa. Näin sen kuuluu ollakin - pomo hoitaa tilanteet.

Sama homma kävelyllä; uros suhtautuu välinpitämättömästi vastaantuleviin koiriin ja humalaisiinkin ollessaan kävelyllä minun tai avokkini kanssa. Jos laittaisin siskoni kävelylle koiran kanssa, alkaa meuhkaaminen tietyille vastaantuleville oitis - siskollani ei ole auktoriteettia koiraan nähden. Tämän vuoksi en anna siskoni käydä kävelyllä urokseni kanssa, olisi huonoa pr:ää rodulle.

Tiedän että moni olisi ylpeä omistaessaan urokseni kaltaisen koiran. Totuus on kuitenkin sellainen, että koira on liian herkkähermoinen - kokee uhkana liian pienet asiat ja jos uhka ei poistuisi pienellä aggressiokäytöksellä, (varoittava murina ym.) vetäisi hännän koipien väliin ja väistäisi. Virkakoiraa koirasta ei saisi tehtyä, niitä saadaan toisen tyyppisistä jotka eivät vähästä hätkähdä.

Kyky tulkita koiran käytöstä tulee kokemuksen myötä jos asiaan paneutuu. Opittavaa riittää vielä vuosien jälkeen, mikä tekeekin tästä touhusta niin mielenkiintoista.

Äänestä
  • ...Koira ei koskaan esitä pelkoa muristessaan. Sillä on häntä pystyssä ja korvat myös.

    Äänestä

  • Minäps kirjoitti:

    ...Koira ei koskaan esitä pelkoa muristessaan. Sillä on häntä pystyssä ja korvat myös.

    Puolustuskäyttäytymisen laukaisee aina uhka=pelko ja kuormitus (välimatkan lyheneminen, tuijotus jne.) aiheuttaa koirasta ja tilanteesta riippuen joko puolustus- tai väistämiskäyttäytymistä. Pienellä kuormituksella koira uskaltaa olla mahtavaa. Sama pätee meihin ihmisiin - pieniä kiusataan herkemmin ;)

    Toki täytyy muistaa, että ärsykekynnys (eli millainen määrä kuormitusta vaaditaan) on alimmillaan niissä olosuhteissa, joissa eläin kokee olevansa varmimmillaan eli juuri kotona, jossa väistämiskäyttäytyminen ei ehkäise aggressiokäytäytymistä. Kun koira viedään kauas elinpiiristä, vähenee taisteluvalmius.

    Sun täytyy vaan päätellä mikä on koirasi aggressiokäyttäytymisen motivaatiotausta - pelkääkö se ittensä vai sun terveyden puolesta. Sitten mietit miksi koirasi kokee että sen on hoidettava tilanteet ja haluatko että niin jatkuu? Itse en katselisi sitä että koira uhkaa tervetulleita vieraita, perheenjäsenistä puhumattakaan.

    Aggressiokäyttäytyminen helposti käytännössä saa vahvistumisen; uhka häipyy koiran mielestä räyhäämällä, jolloin koira pääsi päämääräänsä - sai rauhan. Näin käyttäytymismalli sai vahvistuksen. Ajattele kahden räyhäävän koiran kohtaamista; koirien mielestä uhka poistui riehumalla, vaikka todellisuudessa omistajat rehasivat häpeissään koirat taluttimessa tien eri laitoja myöten...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minäps kirjoitti:

Helloups, minulla on porokoira, jollahan ei tunnetusti pitäisi olla suojeluvaistoa (??), mutta hiljattain minulle on tullut sellainen tunne että sillä olisi. Syynä on se, että aina kun se on kanssani, se alkaa murista vieraille, jopa perheen jäsenillekkin! Minulle se ei kuulemma koskaan murise. Voiko olla mahdollista että lapinporokoiralla sittenkin olisi suojeluvaistoa? Olisi kiva tietää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu