Mikä on?

Mikä koiralla voi olla, ideoita otan vastaan ja huomautan heti, että tottakai menemme eläinlääkärille jos tilanne pahenee...

Koiralla oli aktiivisen päivän iltana tosi aktiivinen metsästysreissu. Nyt koira on vähintään outo, on levoton, ei pysy hetkeä pidempään paikallaan. Epätollerimaisesti heiluttaa häntäänsä silleen alhaalla, mutta kuitenkin heiluttaa, tuskastuu paikallaan olemiseen tosi nopeasti, livahtelee paikasta toiseen kotona, ravistelee päätään, jyrsii tassuaan, veti pihalla jopa takapäätään, hankaa tassuilla poskiaan ja puskee päätään koko ajan ja piehtaroi levottomana muutenkin. Olen nähnyt koiran väsyneenä, on jotain tälläistä, mutta kun nyt ei asetu nukkumaan, vaan on ehkä jotenkin tuskaisen tai ahdistuneen oloinen...

Kysymykseen siis; olen tarkastanut tassut ja muutenkin koiran perusteellisesti, ei turvotuksia, ei ihottumaa, ei mitään näkyvää vikaa, mitään kohtaa kehostaan ei arista ainakaan painamalla. Korvat on tsekattu ja puhdistettu, ei mitään. Silmät ovat ok, roskia en ainakaan huomaa. Koira on syönyt tänään hirven luita eli suu tarkastettiin, missään ei näy ylimääräisiä tikkuja tai vastaavia. Pihalla koiraa käytetty usein, ei ole tarvetta ulsotaakaan. Takapuolesta poistin paljon männynneulasia pussihousuista, mutta koira ei rauhoittunut siitäkään. Onko minulta nyt jäänyt jotain oleellista tarkastamatta, mitä en ole osannut tarkastaa?

Ensimmäistä kertaa elämässään minun tietääkseni koira söi tänään riistansa sisuskaluja, eli sydämmet ja muut herkut, kun halusivat sitä palkita hyvästä metsästys reissusta. Koira on tottunut syömään raakaa lihaa, lähinnä kuitenkin vain jauhelihaa. Voiko siis olla vatsavaivoja? Mutta kun ei ole vatsa löysänä tai ei okseta? Onko kellään kokemusta? Voiko metsästyskoira vain mennä noin pirun ylikierroksille, ettei osaa enää nukkua tai rauhoittua? Täällä ei nuku nimittäin muutkaan kun on huoli...
3414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Epäilen että koirasi on syönyt jotain joka on jumissa mahalaukussa ja siksi ei tarveta ulostamiselle.

Ja itse menisin näin yöllä jo päivystävälle jos riski että koirallasi on joku luu/tikku/lelu mahass pahasti.

Yleensä se ettei malta asettua vaan hakee koko ajan uutta paikkaa makaa hetken ja nousee taas ylös sekä kierii viitta suolistotukokseen ja silloin on kiire eläinlääkärille.

Eli soita päivystävälle heti!

Ja kerro sitten täällä mikä koirasi vointi on, siellä voi ollaesim suoliton repeämä jne. en halua pelotella.

Äänestä

Tarkemmin niin epäilen että hirven luusta siru pahasti massussa/suolistossa ja soita sille päivystävälle.Maksaa hunajaa mutta siten voit olla varma että koirasi on vielä aamulla elossa jos sisäistä verenvuotoa jo nyt.

Ja juuri levottomuuss trakapään vetäminen on kriittisiä oireita.

Onko koirasi kuivunut?
Testaa nosta niska ylös ja laske irti jos ei palaudu alle 1,5s koira on kuivunut ja silloinkin kiire koska kuivuminen voi johtua juuri sisäisestä verenvuodosta.

Äänestä
  • Eläinlääkäri ei alkaisi vielä hoppuilemaan, epäili, että koira olisi selvästi tuskaisempi jos olisi suolistovaivoja. Meillä tuo päivystävä eläinlääkäri on lähes sadankilometrin päässä, kiitos erittäin hienon päivystyssysteemin, kuntien välisen yhteistyön...

    Itse mietin tarkkaan aiemmin jotain myrkytystä, mietin mitä koira oli syönyt ja missä. Kuitenkin olen ymmärtänyt, että sisäisiin verenvuotoihin, jota rotanmyrkkykin tekee ja tuo luunsirpaleen puhkaisema suoli, kuuluu voimakas tarve juoda. Koira ei ole käynyt edes lähellä vesikuppiaan. Toivon nyt kovasti, että kyse on jostakin vähemmän vakavasta, niin uskoi tohtorikin...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Laiska koira kirjoitti:

Mikä koiralla voi olla, ideoita otan vastaan ja huomautan heti, että tottakai menemme eläinlääkärille jos tilanne pahenee...

Koiralla oli aktiivisen päivän iltana tosi aktiivinen metsästysreissu. Nyt koira on vähintään outo, on levoton, ei pysy hetkeä pidempään paikallaan. Epätollerimaisesti heiluttaa häntäänsä silleen alhaalla, mutta kuitenkin heiluttaa, tuskastuu paikallaan olemiseen tosi nopeasti, livahtelee paikasta toiseen kotona, ravistelee päätään, jyrsii tassuaan, veti pihalla jopa takapäätään, hankaa tassuilla poskiaan ja puskee päätään koko ajan ja piehtaroi levottomana muutenkin. Olen nähnyt koiran väsyneenä, on jotain tälläistä, mutta kun nyt ei asetu nukkumaan, vaan on ehkä jotenkin tuskaisen tai ahdistuneen oloinen...

Kysymykseen siis; olen tarkastanut tassut ja muutenkin koiran perusteellisesti, ei turvotuksia, ei ihottumaa, ei mitään näkyvää vikaa, mitään kohtaa kehostaan ei arista ainakaan painamalla. Korvat on tsekattu ja puhdistettu, ei mitään. Silmät ovat ok, roskia en ainakaan huomaa. Koira on syönyt tänään hirven luita eli suu tarkastettiin, missään ei näy ylimääräisiä tikkuja tai vastaavia. Pihalla koiraa käytetty usein, ei ole tarvetta ulsotaakaan. Takapuolesta poistin paljon männynneulasia pussihousuista, mutta koira ei rauhoittunut siitäkään. Onko minulta nyt jäänyt jotain oleellista tarkastamatta, mitä en ole osannut tarkastaa?

Ensimmäistä kertaa elämässään minun tietääkseni koira söi tänään riistansa sisuskaluja, eli sydämmet ja muut herkut, kun halusivat sitä palkita hyvästä metsästys reissusta. Koira on tottunut syömään raakaa lihaa, lähinnä kuitenkin vain jauhelihaa. Voiko siis olla vatsavaivoja? Mutta kun ei ole vatsa löysänä tai ei okseta? Onko kellään kokemusta? Voiko metsästyskoira vain mennä noin pirun ylikierroksille, ettei osaa enää nukkua tai rauhoittua? Täällä ei nuku nimittäin muutkaan kun on huoli...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu