eroahdistusta?

Voiko myös kissoilla ilmetä eroahdistusta?
olen pohtinut mahdollisuutta, sillä 6 kuukauden ikäinen pentumme on lähiaikoina alkanut pissimään muualle kuin hiekkalaatikkoon. kun olemme kotona, se tekee tarpeensa laatikkoon, mutta monesti esim. koulusta tultaessa on lammikko jossain lattialla. luonteeltaan kisu on hyvin ihmisrakas, viihtyy sylissä ja vaatii hellyyttä. toki hormoonitkin alkavat kohta hyrräämään ja olenkin suunnitellut leikkauttaa poitsun, silloinhan ne yleensä merkkailevat...mutta tekisi se kai sitä silloinkin vaikka emme ole missään? onko kellään ollut vastaavaa/eroahdistunutta kissaa?
4256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Meillä on kolme sisäkissaa ja vanhin ei ole juuri kiintynyt kumpaankaan meistä (minuun tai puolisooni), nuorimmainen (14vkoa) ei myöskään. Mutta tämä keskimmäinen mamma onkin sitten jo kinkkisempi juttu. Olin 200km päässä kotoani vanhempieni luona käymässä, Puolisoni lähti vanhempieni luota päivää aiemmin kuin minä ja näin siis hän otti kisut mukaansa jotta pääsen tulemaan kotiin linja-autolla seuraavana päivänä. Rakas kisuni sitten vain maukui ja maukui, edes puhelu kissalle ei sitä rauhoittanut (puolisioni soitti minulle ja juttelin kissan kanssa puhelimessa), se vain maukui ja juoksi ovelle ja makasi oven edessä kurjan näköisenä. Se ei syönyt, vaikka normaalisti onkin varsinainen ahmatti! se ei edes hoitanut nuorimmaista kisuamme, vaikka sillä normaalisti on aivan karmea hätä pennun perään.
Mammamme rauhoittui vasta kun tulin kotiin ja koko illan se viettikin sylissäni kehräten ja ruokakupillekin löysi tiensä, samoin alkoi taas hoitamaan pentua.

Puhelu kissalle oli aika hauska, Minä sanoin jotain ja kisuni maukaisi tai kurisi. aivan kuin olisimme jutelleet oikeasti, puhelun jälkeen kissa juoksi taas ovelle ja entistä surkeampana laahusti eteisemme eteen makaamaan ja tuijottamaan ovea.

Kun olette poissa kotoa, onko kotonanne aivan hiljaista? meillä päiväero ahdistukseen auttaa radio. Jätämme keittiöön ja makuuhuoneeseen radion soimaan päiväksi.

Äänestä
  • Tai mistäs minä tiedän auttaako se, koska kun tulen kotiin, mammamme juoksee ovelle vastaan ja on samalla tavalla sylissä, kuin edellisessä viestissä kerroin. Kuitenkin radion myötä pahan teot jms. ovat jääneet vähemmälle.

    Äänestä

  • muksu_ kirjoitti:

    Tai mistäs minä tiedän auttaako se, koska kun tulen kotiin, mammamme juoksee ovelle vastaan ja on samalla tavalla sylissä, kuin edellisessä viestissä kerroin. Kuitenkin radion myötä pahan teot jms. ovat jääneet vähemmälle.

    Täytyypä koittaa tuota radiota :) meillä on sama homma, kotiin tultaessa alkaa heti kehrääminen ja puskeminen, sylissä on oltava koko menetetyn ajan edestä. Hehe, puhelu kissalle=o) hyvä oivallus. Pitäisköhän meidän ostaa niille omat nokialaiset ;)

    Äänestä

  • Oona kirjoitti:

    Heh, hyvä ajatus!! Amerikassahan (tai jossain) ne on kehitelly koiralle puhelimen, joka kiinnitetään kaulapantaan.. näin omistaja voi jutella koiralleen, kun on itse poissa. Jotenkin se toimi koiran haukkumisen perusteella.

    Ilmoittele jos neuvoni toimii ja jos ei toimi. Olisi kiva kuulla toimiiko se muillakin. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Oona kirjoitti:

Voiko myös kissoilla ilmetä eroahdistusta?
olen pohtinut mahdollisuutta, sillä 6 kuukauden ikäinen pentumme on lähiaikoina alkanut pissimään muualle kuin hiekkalaatikkoon. kun olemme kotona, se tekee tarpeensa laatikkoon, mutta monesti esim. koulusta tultaessa on lammikko jossain lattialla. luonteeltaan kisu on hyvin ihmisrakas, viihtyy sylissä ja vaatii hellyyttä. toki hormoonitkin alkavat kohta hyrräämään ja olenkin suunnitellut leikkauttaa poitsun, silloinhan ne yleensä merkkailevat...mutta tekisi se kai sitä silloinkin vaikka emme ole missään? onko kellään ollut vastaavaa/eroahdistunutta kissaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu