saaneet koiranomistajina negatiivista palautetta omista haukuistanne, vaikka ne eivät mitään olisi tehneetkään? Kokemuksia? Itseäni inhottaa, kun muutaman kerran joku vanha mummeli on tullut valittamaan kun on nähnyt minut koirani kanssa rappukäytävässä, että koirani likaa käytävän! Eikä koiralla todellakaan ole ollut kuraiset tassut. Ärsyttää, ihan yhtä paljon ihmisten kengät sitä rappua likaavat. Harmi, kun löytyy tuollaisia koiravihaajia, jotka keksivät syitä, jonka takia vihata koiria...
Ja kerran yksi naapuri kerrostalossa tuli valittamaan minulle, ja suoraan syytti että MINUN koirani juuri oli ulvonut päivisin kerrostalossa niin, että siitä oli tehty valitus! Kysyin naiselta, milloin koirani muka olisi ulvonut, ja kuinka monta kertaa jne., niin nainen ei osannut sanoa mitään. Tuli vaan niin töykeenä mua heti syyttelemään. Sanoin, ettei voi olla koirani, koska olen ollut päivisin kotona (jo pitkän aikaa ja kun nainen sanoi, että koira on pitkät päivät ulvonut...) ja muutenkin, koirani ei ole koskaan haukkunut yksin jäädessään, eikä minun siellä ollessani, eikä ulvonut. Olin ihan rauhallinen ja sanoin, että tulee ilmoittamaan minulle, jos joskus vielä jotain kuuluu (koska vaikka tiedän, ettei se ollut koirani, ei kukaanvoi koirastaan olla 100prosenttisen varma, ettei se hauku tai ulvo ikinä...) No, ei ole tullut. Nimittäin alkoi sitten, kun kyselin, että tietääkö, onko rapussa muita koiria, niin sanomaan, että "joo, on täällä yksi koira, joka on ennenkin pitänyt ääntä..." Siis häh??!! En tajua, miksi se nainen tuli mulle ilman mitään todisteita, että se oli minun koirani, joka häiriköi... Huh huh!! Ja sitten vielä lopuksi, kun asiallisesti kyselin silloin noita juttuja naiselta, että milloin on ulvonut yms., niin muuttikin yhtäkkiä kantaansa, ja sanoi, että "no, ei se sinun koirasi ole voinut olla, olet fiksun ja vastuuntuntoisen koiranomistajan tuntuinen" ja "kaikki on nyt ihan ok...".
Ei voi tajuta kaikkien mielenliikkeitä...
Ja kerran yksi naapuri kerrostalossa tuli valittamaan minulle, ja suoraan syytti että MINUN koirani juuri oli ulvonut päivisin kerrostalossa niin, että siitä oli tehty valitus! Kysyin naiselta, milloin koirani muka olisi ulvonut, ja kuinka monta kertaa jne., niin nainen ei osannut sanoa mitään. Tuli vaan niin töykeenä mua heti syyttelemään. Sanoin, ettei voi olla koirani, koska olen ollut päivisin kotona (jo pitkän aikaa ja kun nainen sanoi, että koira on pitkät päivät ulvonut...) ja muutenkin, koirani ei ole koskaan haukkunut yksin jäädessään, eikä minun siellä ollessani, eikä ulvonut. Olin ihan rauhallinen ja sanoin, että tulee ilmoittamaan minulle, jos joskus vielä jotain kuuluu (koska vaikka tiedän, ettei se ollut koirani, ei kukaanvoi koirastaan olla 100prosenttisen varma, ettei se hauku tai ulvo ikinä...) No, ei ole tullut. Nimittäin alkoi sitten, kun kyselin, että tietääkö, onko rapussa muita koiria, niin sanomaan, että "joo, on täällä yksi koira, joka on ennenkin pitänyt ääntä..." Siis häh??!! En tajua, miksi se nainen tuli mulle ilman mitään todisteita, että se oli minun koirani, joka häiriköi... Huh huh!! Ja sitten vielä lopuksi, kun asiallisesti kyselin silloin noita juttuja naiselta, että milloin on ulvonut yms., niin muuttikin yhtäkkiä kantaansa, ja sanoi, että "no, ei se sinun koirasi ole voinut olla, olet fiksun ja vastuuntuntoisen koiranomistajan tuntuinen" ja "kaikki on nyt ihan ok...".
Ei voi tajuta kaikkien mielenliikkeitä...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tämä tapahtui viisi vuotta sitten kauppareissulla...olin tuolloin pienen vauvan ja kaksivuotiaan väsähtänyt äiti ja mieheni hoiti niihin aikoihin koiranhoidon. Yhtenä iltana tuli olo että on pakko päästä vähän pois kotoa ja lähdin pitkästä aikaa saksanpaimenkoiramme kanssa lenkille ja käymään lähikaupalla. Kotimatkalla olo oli taas parempi ja mieli kevyempi kunnes auto pysähtyi jalkakäytävän viereen ja vihainen tuntematon mies huusi minua pysähtymään. Hän alkoi tentata missä olin ulkoiluttanut koiraani ja kertoi minun näköisen naisen ulkoiluttaneen saksanpaimenkoiraa irrallaan jossain metsikössä niin että koira oli hyökännyt hänen poikansa ulkoiluttaman pienen koiran kimppuun ja eläinlääkärilasku oli suuri. Minä siinä pahoittelin koiran puolesta ja kerroin etten ole kyseinen nainen koska olin ensimmäistä kertaa yksin ulkoiluttamassa koiraamme koko talvena, en tuntenut kyseistä tapahtumapaikkaa ja koira on minulla aina kiinni taajamassa. Sanoin myös että en ole ainut vaalea pitkähiuksinen saksanpaimenkoiran ulkoiluttaja,kiitos ja näkemiin. Mies huuteli vielä laskusta ja selittelystä, mutta jatkoin vihaisena matkaa. Vielä kehtasi pysäyttää autonsa uudestaan ja solvaaminen jatkui ja "tappajasusikoiramyytti" sai jälleen jatkoa. Kyllä ketuttaa vieläkin! Harmi että tuollaista sattuu,on vastuuttomia koiranomistajia ja rodun maineen mustaajia.
..yks suorastaan koomisen mieletön kokemus, joka nyt ensimmäisenä tuli mieleen. Ko. tilanteessa en tienny, mitä olisin sanonut tai tehnyt, päällimmäisenä tunteena oli huvittuneisuus ja mua kyllä tosissaan nauratti.
Olin lenkillä yhden koiristani ollessa vielä vähän keskenkasvuinen, joten vein sitä aina välillä kävelylle ilman toisia hurttiani. Koirani oli ehkä 10-11 kukauden ikäinen, ja tosi suuri, vaikka kakara olikin. Vastaan tuli vanha ystäväni, jonka kanssa pysähdyin rupattelemaan hetkeksi muuan pikkukapan pihaan. Jostain paikalle pölähti suomenpystykorva emäntineen, ja innokas tuttavuudentekijäni ilme kirkastui ja häntä alkoi vispata. Tuo koiruus oli sillon vielä sellainen kaikkien rakastaja, sitä se on vähän vieläkin, vaikkakin vähän laimeampana.
Koirani otti yhden askeleen, siis todellakin vain yhden askeleen eteenpäin tuota pystykorvaa kohti, ei repinyt, ei riuhtonut eikä pomppinut,vaan istui innokkaan näkösenä eteeni kun tämä emäntä alkoi naama punaisena huutaa mulle että pidä se hirviösi kaukana täältä! Mulla kesti hetki ennenkuin tajusin sen edes puhuvan mulle. Kysyin häneltä, että herranjumala, mikä sinulla on hätänä. Henkeä vetämättä tämä nainen repi omaa koiraansa kauemmas ja huusi ja raivosi minulle jos jonkinsortin solvausta, että koirani on oikea hirviö, ja kuinka se on monta kertaa hyökännyt hänen pystykovansa kimppuun.
Enhän voinut siinä muuta kuin ihmetellä, ja yrittää selittää, jotta rouva on varmaankin erehtynyt koirasta ja henkilöstä, mutta suunvuoroa en juuri tuossa ehtinyt saada, niin kiihtynyt tämä naishenkilö oli. Henk.koht. minua ihmetytti, että kuinka hän voi siinä karjua noin vakuuttuneesti, kun vaan yksi tarkempi silmäys omaan koiraani olisi riittänyt, niin hän olisi huomannut, että koirani istui edelleen edessäni hyvin vastaanottavaisena ja ystävällisenä, joskin vähän hämillään moisesta kohtauksesta.
Toki suututtikin, kun noin mahdottoman vakuuttuneesti minua ja koiraani syytti, puhumattakaan siitä, että pihassa oli paljon muitakin ihmisiä, j otka todennäköisesti leimasivat tuon myötä koirani aivan kahjoksi, mutta kyllä jälkeenpäin on naurattanut mahdottomasti.