Ruusunlehtien

Miten kuivattaa yksittäisiä ruusunlehtiä tms siten, että niistä tulee sileitä? Tahtovat homehtua mulla eikä kuivu kokonaan ennenkuin ottaa painon pois päältä.
2333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kun en tiedä tarkkaan miten niitä kuivailet en osaa sanoa missä vika, mutta kerrompa lyhyesti kuinka itse toimin.

Kuivatan ruusunlehdet ja muutkin kasvit esimerkiksi imupaperin (makulatuuri) välissä siten että asettelen paperin ensin paksun avoimen kirjan sivulle ja nosta kasvin lehdet varovaisesti paperille.Kasvin lehtien päälle laitan toisen imupaperin ja sitten kirjan kiinni.

Annan olla ainakin pariviikkoa sinällään KUIVASSA paikassa. Jos tarve vaatii voin laittaa useampia kirjoja päällekkäin jolloin painoa tulee tietysti enenmmän.

Painona käytän erilaisia kirppiksiltä löytämiä A4 ja suurempiakin kirjoja joita on helppo käyttää kaikenlaiseen askartelussa tarvittavaan kuivaamiseen ja prässäämiseen.

Ruusun lehtihän on usein hiukan kupera joten siitä voi olla aika vaikeaa saada täysin 'rypytöntä' ja mielestäni pieni ryppyisyys ei haitta yhtään päinvastoin.

Tärkeintä kuivaamisessa on siis että se tapahtuu ehdottoman kuivassa paikassa, esimerkiksi parveke tai kylmä eteinen eivät ole kuivia vaan niiden kosteus prosentti vaihtelee runsaastikkin sääolosuhteiden mukaan.

TV:n tms laitteen läheisyydessä saattaisi sen sijaan olla hyväkin paikka kuivata em.kaltaisia tuotteita.

Äänestä
  • Hermostuin kun eivät kuivuneet viikossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuivaaminen kirjoitti:

Miten kuivattaa yksittäisiä ruusunlehtiä tms siten, että niistä tulee sileitä? Tahtovat homehtua mulla eikä kuivu kokonaan ennenkuin ottaa painon pois päältä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu