Miksi todistajiksi määrättyjä kohdellaan kuin koiria.-Olin tässä taannoin määrätty todistajaksi henkirikos asiassa,klo 11 oli määrä olla paikalla.Minä ja puolikymmentä muuta todistajaa odottelimme,että kohta päästään itse asiaan.-Klo 12 alkoi oikeussalista purkaa ,niin asianajajaa kuin herroja ja rouvia oikeuden henkilökuntaa ja myös syytetty,-astuttiin autoihin ja painuttiin hotelliin syömään,mutta ei meitä todistajia kukaan vaivautunut edes tiedottaan asiasta,-saatika,että olisi pyydetty mukaaan.-Kyllä ne varmaan lähti pitään ruokatuntia arvelimme.-Niin mekin lähdettiin lähimpään grilli syömään hampurilaiset,ja palattiin takaisin hyvissä ajoin ennen klo 13.
Kello lähestyi 14, henkilökuntaa ei näkynyt vieläkään, kyllä meitä todistajia vitutti-mietittin ,että lähetään nosteleen täältä odotussalisata.-Joku pidätti ,että sakon uhalla meidät on tänne määrätty,pakko se on odotella.
Kello oli 15 ennenku päästiin alkuun-me olimme odottaneet siis jo 4 tuntia,ja vasta ensimmäinen todistaja kuultavaksi.-Kello oli jo yli 18 kun viiminen kävi kuultavana.-Yli seitsemän tuntia eli kokonainen päivä noita saatanan herroja odotellessa-tämä oli muuten hovissa-yksi päivä meni samalla tavalla pilalle aiemmin alioikeudessa odotellessa.Omalla autolla sai ajella 250 km. Tuomari viitsii kysyä ,haluaako todistaja palkkion tästä-kyllä vitutti kuitata 40 kahdesta päivästa.--Mutta voi jumalauta noita tuomareiden palkkoja vähintään 100 tunti,että vaatimattomasti 1600 samasta hommasta.---Lähetämpä tässä oikeuslaitokselle terveisiä,että älkää ikään enää sakon uhalla pyytäkö koiraksi oikeuden eteen!!!.
Kello lähestyi 14, henkilökuntaa ei näkynyt vieläkään, kyllä meitä todistajia vitutti-mietittin ,että lähetään nosteleen täältä odotussalisata.-Joku pidätti ,että sakon uhalla meidät on tänne määrätty,pakko se on odotella.
Kello oli 15 ennenku päästiin alkuun-me olimme odottaneet siis jo 4 tuntia,ja vasta ensimmäinen todistaja kuultavaksi.-Kello oli jo yli 18 kun viiminen kävi kuultavana.-Yli seitsemän tuntia eli kokonainen päivä noita saatanan herroja odotellessa-tämä oli muuten hovissa-yksi päivä meni samalla tavalla pilalle aiemmin alioikeudessa odotellessa.Omalla autolla sai ajella 250 km. Tuomari viitsii kysyä ,haluaako todistaja palkkion tästä-kyllä vitutti kuitata 40 kahdesta päivästa.--Mutta voi jumalauta noita tuomareiden palkkoja vähintään 100 tunti,että vaatimattomasti 1600 samasta hommasta.---Lähetämpä tässä oikeuslaitokselle terveisiä,että älkää ikään enää sakon uhalla pyytäkö koiraksi oikeuden eteen!!!.
Vastaukset 8
Vanhimmat
että sinun tulee todistaa jos olet nähnyt ihmiselle tehtävän väärin.Luullakseni kansalais velvollisuus.Kannattaa vain välttää ihmisiä jotka on kykeneviä tekeen rikoksia.Ei voi tietää kuin kauan rikoksien käsittelyssä menee ja eivät juristit,tuomarit ole siihen syyllisiä, joten vastausta heiltä tuskin tulet saamaan täältä.Itsekkin todistamassa ollut ja odotellut.
sakkouhkaa itsekin mietin! Mikä helvetin oikeus on kutsua, siis määrätä täysin ulkopuolinen henkilö oikeuden eteen ja varsinkin sakkouhalla? Ja jos ei siitä edes tuon enempää hyvitetä?! Tuttavalla rääkki edessäpäin, joutui järjestelemään työpäivänsäkin vapaaksi ja ihan oikeudenmukaisuutta ajatellen ohikulkijana erehtyi aikoinaan avaamaan suunsa!
Taatusti miettii ensikerralla ohikulkijana, kannattaako sekaantua toisten sotkuihin! Minä ainakin mietin! Toivottavasti osaavat edes asianomaiset olla kiitollisia siitä, että ulkopuolinen on heidän puolesta todistamassa!
saat varmasti sen minkä tössä olessa olisit saanut, ellet enemmänkin.Minä sain autolla noin 270km edestakaisin matkustetusta matkasta n,100e, mielestäni enemmän kuin pitäisi ja siihen lisaksi päivä raha, kun olen työtön.Työssä olevat voivat ilmoittaa palkkansa menetyksen.Tietysti ymmärrän ja tiedän ettei kukaan huvin vuoksi tule moisiin istuntoihin.Mutta... minkäs teet ja varmasti ovat kiitollisia että todistajia löytyy.Itse moisessa tilanteessa ostaisin ruusu kimpun.
Tuomarin palkka on suht keskitasoa, mutta asianajajat kuittaa tuollaisesta noin 16.000 euroa, riippuen miten pitkä matka on ollut oikeustalolle ja matkakuluista laskutetaan päämiestä erilisenä laskutuksena.
Asianajajan sihteerillään kirjoituttama lausuma oikeudelle on minimissään 3000 euroa.
Opiskelkaa juristiksi, niin ei käy katteek!
Olenkohan ymmärtänyt jotakin aivan perustavaa laatua olevalla tavalla väärin, kun en koskaan toistakymmentä vuotta kestäneen asianajajan urani aikana ole yhdestä oikeuden istunnossa esiintymisestä hoksannut laskuttaa 16.000 euroa, en edes 16.000 markkaa. Aivan kaikkia hevosmiesten tietotoimiston uutisia ei kannata uskoa.
Joo eipä tuo vielä mitään. Kerronpa oman ansiokkaan reissuni. Neljä kertaa piti käydä (syytetty tuli paikalle vasta viimeisellä kerralla). Joka kerta istunto oli merkitty alkavaksi kello 9.00. Mikä parasta kello 9.00 alkavia istuntoja oli joka ikinen kerta samassa salissa neljä (4)! No siinä sitten aina venailtiin tuonne 14-15 asti enneku käytiin salissa pari minsaa. "Jaha syytetty ei paikalla, sovitaan uusi aika". Viimeisellä kerralla saavuin paikalle vasta reilusti puolen päivän jälkeen. Silloinkin odottettavaa jäi silti kaks tuntia. Soitin muuten että en ehdi käsittelyyn kun vasta 12 jotain. Hirvee urputus tietysti ja uhkailua sun muuta. Sanoin, että ei ***** paljon enää kiinnosta heittäkää vaikka linnaan. Tulen kello 13.00, että jos aloitatte enne sitä niin tiedätte missä olen ja milloin tulen.
Muilla on tietysti vielä nurjempiakin tarinoita. Jälkikäsiteltyä tavaraahan noista jää vaan käteen.
Tätä tämä on ! me tajutaan kaikki mutta he pitävät kansaa pelleinä laatimiensa lakien avuilla ! jos ei ole laki sopiva se tehdään sopivaksi niin kuin 200.000.000 kaksisatamiljoonaaeuroa jotka politiikot huijasivat hyväveli järjestöön sekä naisministerin puolisot nostivat satojatuhansiaeuroja ! ei ollut tietoo ? Vennamo sai kenkää kun osti tyttärelle osakkeitta teleltä vai oliko se jo sonera muutamalla vanhalla miljoonalla ?? eikö laki ole kaikille sama , Älkää äänestäkö sd ehdokkaita heillä ei ole rahaa ollut koskaan ! tilaisuus tekee varkaan ! ajattelija HK
että kyllä saatanan herrat voisivat maksaa ainakin appeet ja pensa rahat,ettei tarvi todistajien itse niitä kustantaa.-kyllä jää oikeuslaitoksesta ikävä kuva.-Kahden päivän palkka olisi omissa hommissa ollut noin 200 euroa,mutta oikeuslaitoksen hommissa menetin kahden päivän palkan, että kulku korvaukset 250 km, noin 50 euroa, plus ateriat 2 kertaa päivässä
noin,30 euroa ,siis lähes 300 euroa ja vastineeksi sai todistaja palkkion kahdelta päivälta 40.--maksoin siis oikeudenkäynti -kuluja 250 euroa valtiolle olemalla todistajana oikeudessa.-Auttakaa miten saan kunniani takaisin -tunnen itseni nöyryytetyksi.ja riistetyksi.