Voi pyhä sylvi, kertokaa nyt minulle kuinka voi olla mahdollista, että hometalo selviää viikossa, kun myyjätkään eivät sitä tienneet, vaikka asuivat yli kymmenen vuotta siellä ilman oireita?Onko kukaan ajatellut myyjän kannalta asiaa?Eikös olisi paras kun kaikki vaan rakentaisi itse, niin ei voi syyttää kuin itseään.Sivusta seuraan ystävääni, joka on joutunut "hometalon ostajan"(?),kynsiin,jotka vaan haluaisivat uuden talon rannalta.
nopeaa hometta?
123
478233
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Kaikkien kannalta olisi helpompaa, jos talon kunto selvitettäisiin mahdollisimman perusteellisesti aina ennen kaupantekoa, jolloin viat ja vauriot voitaisiin kirjata kauppakirjaan ja sovitella hinta sen mukaiseksi. Perusteellisella asiantuntijan tekemällä kuntotutkimuksella pääsee melko luotettavaan varmuuteen eikä siihen mene viikkoakaan. Kenellekään ei näiden mikrobien läsnäolo ole terveellistä, mutta välitön oireilu on yksilöllistä eikä oireiden puuttumisen perusteella voi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä.
Nyt on siis tilanne, että vauriot, joita ei oltu selvitetty ennen kauppaa, ovat nyt ilmenneet. Jos vauriot olisi tiedetty ne olisi voitu ottaa huomioon kauppahintaa määriteltäessä. Nyt onkin kysymys siitä, että kauppahinta joudutaan määrittelemään uudelleen oikeiden tietojen pohjalta.
Joukkoon mahtuu myyjiä, jotka eivät halua tietää piilovioista ja myyjiä, jotka eivät tiedä haluta. Samoin on ostajien laita, eli eivät osaa vaatia tarkastukselta juuri mitään, vaan olettavat ammattilaisen osaavan asiansa ja luottavat sitten siihen.
Olin tänään hiukan normaalin toimialueeni ulkopuolella ja oli shokki kaupan kaikille osapuolille, kun ehdotin ja porasin reiän pesuhuoneen kynnyksen alle. Välittäjäkin tuumasi, että "miksi kun näethän sä sen sillä pintamittarillakin":) No, kaikki oli ok, mutta varmuuden vuoksi edes yksi tarkistuskohta. Sekin vaati taivuttelua.
Näyttää olevan alueellisia eroja siinä, miten näitä hommia tehdään. Meilläpäin lattian eristetilojen kosteusmittaus ja esim. ulkoseinärakenteen kosteusmittaus ja visuaalinen tarkastelu on arkipäivää. AKK-titteleitä ei ole, eikä ytm:n mukaisia raportteja taida tehdä kukaan.
Toki mukaan mahtuu turhiksiakin, joita ei saisi työmaalle edes päästää, niin kuin kaikkialla.
Mikäköhän instanssi ostajat ja myyjät opettaisi vaatimaan tarkastukselta perusteellisuutta ja oleellisiin asioihin keskittymistä?
Osallistun huomenna Eduskunnassa seminaariin, jonka nimi on "Asumisen aikapommi - rahat ja henki". Tämäkin asia tulee siellä esiin ainakin jossain muodossa. Toivon ja uskon, että jotain edistystä alkaisi nyt tapahtua, kun kansanedustajatkin pääsevät enemmän ajantasalle tilanteesta. Ympäristöministeriö on ensisijaisesti se instanssi, jonka pitäisi olla aloitteellinen näissä kuntotarkastusasioissa.
että, kirjoitit "samoin on ostajien laita, eli eivät osaa vaatia tarkastukselta juuri mitään, vaan olettavat ammattilaisen osaavan asiansa ja luottavat sitten siihen."
Eikö sen juuri niin pitäisi olla ? Jos kutsuu ammattilaisen on ala mikä tahansa, niin ammattilainenhan nimenomaan tarkoittaa sitä, että hän tietää mitä tekee ja KANTAA TÄYDEN VASTUUN TEOISTAAN. Amatöörit on sitten asia erikseen.
Jos sinä joutuisit vaikkapa sydämen ohitusleikkaukseen, niin sano ppp, olisiko sinulla mitään muuta vaihtoehtoa kuin LUOTTAA lääkäriin ? Tai olisit kala-allergikko ja ravintolassa ruokaa tilatessasi LUOTTAA kokkiin ?
Eikö tässä tule ero myös sinun alallasi puhutaanko amatööristä vai ammattilaisesta ? Amatöörit aiheuttavat tätä mielipahaa ja näitä kirjoituksia ja ammattilaisia ei tunnu olevan. Missä helvetissä on MORAALI ja VASTUU kun te rakennusalan ihmiset sohlaatte menemään (en nyt tarkoita sinua, mutta yleisesti). Minun ammatissani jeesaataan kaveria myös silloin kuin huomataan, että virhe on tapahtumassa, eikä anneta sen tapahtua, myös ryhmäkuria harrastetaan.
Tässä vielä mietittävää Heikki Lampelan hienoin sanoin: "Vastuuntunto tarkoittaa sitä, että asiat jotka ottaa hoitaakseen, ottaa myös vastattavaksi omallatunnolla. Siten voi nukkua levollisesti yönsä ja katsoa ketä tahansa silmiin"
Nyt sain vihdoin varmuuden siitä kuka olet. Tätä veikkasinkin ja pitkään.
Vie sitkeästi asiaa eteenpäin ja tuo sieltä vaikka kaikki halukkaat meille käymään, esittelen enemmän kuin mielelläni, jos tuntuu olevan asian ymmärtäminen hankalaa ja hidasta. Jos tätä tahtia edetään, niin meitä on taas tuhansia lisää tässä samassa loukussa. Sinä pystyt vakuuttamaan esimerkeilläsi todellisesta elämästä, joka on tarua ihmeellisempää !
Juuri niin, luotatko sinä lääkäriin tai kokkiin ?
Entä tarkastatko koskaan kauppakuittia ?
Minä luotan lääkäriin jos se sanoo, että olen terve. Minä luotan kokkiin, joka minun ruokani tekee. Minä en tarkista kauppakuitteja.
Minä luotin välittäjään, myyjään, kuntotarkastajaan, en enään. Nyt vain katselen kun sama välittäjä myy paskaa pintaremontilla. Samaa kuntotarkastajaa suositellaan lehdessä muille. En luota heihin enään. Ainoa johon luotan on minulle henkilökohtaisesti suositeltu asiantuntija, luotan että hän näkee talonivauriot ja siittä hänelle maksan.
Nyt luulen, että ajattelet minun olevan Hannele Rämö. En ole, mutta toki tunnen tämän sitkeän ja upean ihmisen, jonka aikaansaannosta tämäkin seminaari on.
Mitenkähän asian muotoilisi...
Minä otan vastuun tekemästäni työstä, niissä rajoissa, joissa voin työni tehdä. Lekurille on annettu ohitusleikkausta tehdessään melko vapaat kädet tehdä mitä täytyy. Minulle ei. Mielestäni ko. työsuoritukset eivät ole vertailukelpoisia.
En puolusta homepesien myyjiä millään muotoa, mutta joku on näillä palstoilla osuvasti todennut, että parin tonnin käytetyn auton kuntoon paneudutaan ostotilanteessa tarkkaan, mutta 100 k€:n talo ostetaan kuin makkara lähikaupasta. Hyvä kun päiväys katsotaan. Kyllä ostajan kannattaisi oman etunsa nimissä ottaa asioista selvää, koska se MORAALI JA VASTUU harvoin on tekemisissä rakennusalan kanssa.
Hän on se, joka voi vaikuttaa tarkastukseen laatuun, kunhan saa suunsa auki ja osaa kysyä oikeat kysymykset.
Kyllähän tähän hommaan pitäisi joku tolkku saada, siitä ei ole epäilystä. Keskustelin erään Malmivaaran kanssa 4-5 vuotta sitten, edustamansa firma on kuntotarkastusbisneksen ykkönen ja ollut vahvasti mukana ytm:ia kehittämässä. Herra oli asioista pihalla kuin lumiukko. Ei ole ihme, että käräjäoikeuden ovet käyvät.
Lampelan ammattikunta on rinnastettavissa siihen maailman vanhimpaan, paitsi että sillä vanhimmalla on reilu peli ja lypsäminen on vähäisempää.
Ostajat eivät yleensä voi vaikuttaa kuntotarkastuksen sisältöön, vaan tavallisimmin he saavat valmiin välittäjän/myyjän teettämän kuntotarkastusraportin, jonka sisältöön he maallikkoina tietysti täysin luottavat. He eivät myöskään voi avata tai porata toisen omistamia rakenteita oma-aloitteisesti. Sitäpaitsi heillä ei ole tietoa, että pintakosteusmittaus on kutakuinkin arvoton. He eivät maallikkoina myöskään osaa kysyä oikeita kysymyksiä, vaan valmis raportti on heille kuin takuutodistus talon kunnosta. Monet mieltävät sen yhtä luotettavaksi kuin autokatsastus.
Muilta osin olen täysin samaa mieltä.
Eniten itseeni, mutta siinäkin pitää varata sija terveelle epäilykselle.
Reklamaatioita nolla toistaiseksi. Painotus sanalla toistaiseksi.
Näyttäkää minulle erehtymätön ihminen, niin kerron teille, minne Jimmy Hoffa katosi.
Meilläpäin lähes aina ovat kaupan osapuolet läsnä.
Uutisissa oli jotain juttua seminaarista. TOIVOTAAN, että joku vihdoinkin heräisi tähän todelliseen hätään. Ei ihmisillä ole varaa tämmöiseen "unelmaan".
Jotain tukea on saatava!!
Ajattelimme ja toimimme kuten Liisa kuvaili. Kun kuntotarkastus oli suoritettu, niin talohan oli saanut sillä puhtaat paperit ja sertifioinnin, joten meillä ei ollut mitään syytä perääntyä kaupasta.
Ja, älä väitä, että tämä tulee sinulle yllätyksenä: meillä oli kaupan osapuolet läsnä, 2 ostajan puolelta ja yksi myyjän puolelta ja puolueeton kuntotarkastaja. Ja se tahvanainen ei edes tarkastanut talon papereita siinä määrin, että olisi selvinnyt rakennuslupapuutteet jne.
Olemme olleet yhteydessä kahteen kuntotarkastajaan, joiden tiedot saimme jostain virallisesta yhdistyksestä, josta voi kuntotarkastajia kysellä. Molemmat aloittivat työnsä sillä, että ottavat yhteyttä ensin kaupunkiin/ kuntaan ja selvittävät sieltä selvitettävänsä ja sitten tutkivat talon paperit, rakennusluvat jne. ja sitten tutkivat kohteen "rakennetta rikkomattomin menetelmin".
Kun kirjoitin lääkäristä ja kokista, en tarkoittanut verrata ammattikuntia vaan tarkoitin vastuun kantamista ja sen ymmärtämistä, että jos ei osaa ammattiaan, on hengenlähtö asiakkaalla lähellä.
Olisikohan siis syytä rakennusalalla palata tähän kisälli ja oppipoika aikaan ? Jos et osaa hommiasi, et voi ammattiasi harjoittaa, tästä todistus ja kovat sanktiot, jos mokaat. Tai ainakin joka ikinen kuntotarkastaja tässä maassa vastuuseen raporteistaan. Voisivat sitten yhdessä myyjän kanssa jakaa korvaussumman. Loppuisi sitten nämä "kuntotarkastusmarkkinat" ja tarkastuksia alkaisi tekemään ihmiset jotka todella tietää mitä tekee ja kantaa vastuun allekirjoituksella vahvistetuista lausunnoistaan, joiden perusteella ihmiset liikuttelevat isoja rahoja ja sitouttavat itseään vuosikausiksi eteenpäin.
Meidän kuntotarkastajaa ei ainakaan osaa epäillä kukaan, sen verran vakuuttava on kaverin ansioluettelo. Ja hommat jatkuu. Olisi mielenkiintoista tietää hänen reklamaatioprosenttinsa.
"Liisa", missä luuraat ? Kuinka meni ja otetaanko askel 2000-luvulle ???
Katso ilmaislehti etuovi.com nro 19 ja sivu 26. Siinä on lista ammattitaitoisista, näistä kolme ihmistä ei mun talooni tule. Yksi kävi ja toista kertaa ei mun tontille astu.
Toivottavasti sinä hoidat työsi kunnolla ja kannat vastuusi. Niin teen minäkin , vaikka erialalla.
Varmasti se läsnäolojuttu noin menee. Ajattelin asiaa vain vähän eri kantilta.
Tarkoitin tuolla läsnäololla lähinnä sitä, että kun ostaja on paikalla, hänelle voi kertoa sen, mitä on todettu, mitä ei ole tutkittu ja varsinkin sen, mitä olisi hyvä tutkia. Siinä tilanteessa hänellä on vielä se rahavuori, jonka myyjä haluaa saada omakseen. Kun ostaja siinä tilanteessa sanoo haluavansa, että ehdotettu kohde tarkistetaan, se yleensä kummasti sopii myös myyjälle. Ellei sovi, niin myyjä on joko tyhmä tai sitten haluaa salata tiedossaan olevaa/epäilemäänsä vauriota. Jos kerran myyjä vilpittömästi uskoo paikkojen olevan kunnossa ja kauppa siinä tapauksessa toteutuu, niin mitäs häntä enää tarkastuksen jättämät jäljet sitten haittaavat, eivät mitään.
Rakennuslupia en ole vielä ikinä kysellyt. Varmaan hyvä olisi, mutta jätän sen puolen myyjän vastattavaksi. Aika ei riitä kaikkeen.
Tuota "virallista" kuntotarkastuksen mallia on tullut ihmeteltyä siitä asti kun se julkaistiin. Raportissa saattaa olla listattuna pienet sokkelin halkeamat, ikkunapellien huoltomaalauksen tarve, jonkin helvetin välioven saranan huono kunto tai mitä tahansa. Tai kuten jossain raportissa oli mainittu, ettei vaatehuoneen valaisin toimi. Nerokasta.
Sitten tutkitaan kohde rakenteita rikkomattomin menetelmin. Lause sisältää valheen, koska kohdetta ei voi tutkia sillä tavalla. Sehän on korkeintaan katselmus. Joillain rakenteilla se tosin jopa riittää, mutta yleensä ei.
Se oppipoika-ajatus on kyllä erittäin hyvä. Ei näitä hommia opi kuin tekemällä. Minä olen alunperin kuivausfirman "kasvatti", sieltä sai hyvän pohjan, vaikka siihen aikaan ei homeista tiedetty oikeastaan mitään.
Vastuu jos menisi esittämäksesi, ne markkinat varmasti loppuisivatkin. Alalle jäävillä tarkastuslaskun summassa myös pilkku siirtyisi yhden pykälän oikealle. Minulla ainakin.
Paikalla olleet kansanedustajat (ja muut päättäjät) saivat ainakin runsaasti uutta tietoa tästä ongelmavyyhdestä. Luulisi, että tämän jälkeen on huomattavasti helpompaa saada lakiuudistuksia yms. läpi.
Talousvaliokunta on jo pyytänyt hallitukselta 31.12.2005 mennessä kuluttajansuojan turvaamiseksi selvitystä keinoista ja toimenpide-ehdotuksista rakentamisen laadunvalvonnan parantamiseksi ja kuntien rakennusvalvonnan voimavarojen lisäämiseksi.
Rakennusterveysasiantuntija Hannele Rämö (Asumisterveysliitto) ja tekn.lisensiaatti Juhani Pirinen (Hengitysliitto) esittelivät omissa luento-osuuksissaan myös kaksi konkreettista hometalotapausta havainnekuvin ja kertoivat samalla myös niistä monista ongelmista, mitä ne yksittäisille ihmisille aiheuttavat. Käytännön esimerkit ovat aina enemmän herättäviä kuin pitkät puheet.
Kuntotarkastuksen ongelmat näyttävät olevan laajasti tiedossa ja niitä käsiteltiin monissa puheenvuoroissa ja luennoissa. Keskusteltiin jopa erillisen kuntotarkastuslain säätämisen tarpeellisuudesta.
Seuraavat kansanedustajat olivat perehtyneet asiaan syvällisemminkin ja valmistelleet tilaisuutta varten pitkät kommentti- tai muut puheenvuorot: Jouko Skinnari, Heidi Hautala, Martin Saarikangas, Pentti Tiusanen, Pia Viitanen, Inkeri Kerola ja Jari Leppä.
Lauri Tarastin puheenvuoro oli vakuuttava. Hän totesi, että koska ARA:n uudistuotanto on pudonnut lyhyessä ajassa 60 %, niin ARA:lla on sekä henkilökapasiteettia että ylimääräisiä varoja siirtää painopisteensä nyt korjausrakentamiseen.
Jne..
selkärankaa. Ja moraalia ja vastuutakin tehdystä työstä.
Olisipa sinunlaisia enemmänkin.
Meidän talon kuntotarkastuksessa sen vajaan kahdeksan tunnin jakson loppupuolella kuntotarkastettiin jo muutamasta ikkunasta revennyttä hyttysverkkoa. Kun mainitsit niistä irrelevanteista asioista.
Kuulin tänään vanhasta työkaveristani, jonka taloon oli tehnyt kuntotarkastuksen se sama heppu, joka teki meillekkin. Jepjep. Arvaa vaan vaihtoiko sydän rytmiä. Toivon, että heillä on talossa kaikki ok ja tällä kertaa ei jäänyt mitään huomaamatta.
Oletko siis kuntotarkastaja vai tavarantarkastaja noin niinkuin päivätyöksesi ?
Kuulostaa hyvältä, toivottavasti säätäisivät tuollaisen kuntotarkastuslain ja määrittelisivät ammattilaiset ja rajaisivat amatöörit huutkuttuun.
Olenkin itse asiassa tämän asian alkumetreillä soittanut ja kysynyt (muistaakseni rak.mestarien liittoon)onko olemassa mustaa listaa kuntotarkastajista. Oli vaan tavallinen lista, joka löytyi netistäkin, ei mitään mustia listoja.
Oliko konkreettisessa havaintoesityksessä käytetty valokuvia talosta, jossa on eristeenä litimärkiä tyynyjä,peittoja, koirankarvoja ja sen sellaista. "Höyrysulkuna" maitokartonkifoliota ? Seinässä ammottava reikä ja pilkottavaa lattian muovimattoa. Jos oli, pääsitte tutustumaan minun murheeseeni.
Tuntuiko ylläolevassa kommentissani kuvailemani kohde tutulta ?
Pyrin kyllä pitämään työni irti kaupallisista intresseistä. Luonteeltani olen aivan liian empaattinen antaakseni tietoisesti kenenkään ostaa asunnokseen mitään monivammataloa.
Ja jos jotain, mikä epäilyttää, jää tutkimatta käytännön syistä, kerron sen kyllä ostajalle niin, että hän sen tajuaa. Ottaako sitten riskin vai ei, riippuu hänestä.
Mihin se heppu on saanut teillä aikaa kulumaan 8h? En ole vielä ikänä ollut yhdessäkään tarkastuskohteessa yhtäjaksoisesti niin kauan.
Nimeäni ei löydy asuntokaupan kuntotarkastajien listalta, PKM:ien kylläkin. Huvittavaa sinänsä, että AKK:n tenttiin ei edes pääse, ennen kuin on käynyt aiheeseen liittyvän, maksullisen koulutuksen. Kuka tahansa, joka käy muutaman päivän koulutuksen ja on lukutaitoinen, voi ryhtyä päteväksi kuntotarkastajaksi. Sama pätee myös PKM:ään. Aika syvältä nuo "auktorisoinnitkin" ovat. En tule uusia titteleitä hankkimaan, ennen kuin asiassa on joku järki.
Elinkeinona mulla on myytävien/myytyjen asuntojen kunnon tutkiminen. Suurin osa kauppatilanteessa tehtäviä ja sitten osa näitä valitettavia jälkiselvittelyjä.
En kutsu itseäni kuntotarkastajaksi. Tavarantarkastaja en ole.
Töitä on ainakin tällä hetkellä hiukan liikaa.
Huomennakin pitäis mennä. (kaikkea sitä pitää mennä lupaamaankin.)
Kaikenlaisista eristesysteemeistä olen kuullut, mutta tuo teidän tapauksenne taitaa olla hurjin. Tyynyjä, peittoja, koirankarvoja.... !
Niin, sellaisista ei siellä taidettu puhua. Olisi varmasti jäänyt mieleen. Pirisen esimerkkitapaus oli talosta, jota jouduttiin kaiken muun lisäksi vielä nostamaankin puolisen metriä. Eli korjaamisessa oli enemmän työtä kuin uudisrakentamisessa. Tämä oli hyvänä esimerkkinä avustusjärjetelmien järjettömyydestä. Korjausavustusta saa vain korjaamiseen, vaikka purkaminen ja uudelleen rakentaminen tulisi halvemmaksi.
Rämön esitelmässä oli lattiasienitapaus. Seminaarimateriaalissa on myös Asumisterveysliiton laatima kuvakooste näistä kohteista. Muutenkin materiaalin joukossa on paljon eri asiantuntijoiden kirjallisia koosteita, joita voin tulevaisuudessa siteerata tällä foorumilla, kun ao. asia tulee esille.
Kuntotarkastusten osalta kiinnitettiin huomiota nimenomaan moraalittomuuteen. Eli tiukkoja määräyksiä tai jopa erillislakeja joudutaan säätämään vain sen takia, että riittävää moraalia ei löydy.
Kun kuntotarkastajien vastuun lisääminen on ollut esillä, niin on esitetty mm., että tarkastajilla tulisi olla pakollinen vastuuvakuutus. Vakuutusyhtiöt eivät kuitenkaan taida olla kovin innostuneita myöntämään näitä vakuutuksia. Voisi myös olla vaikeata määritellä käytännössä minkälaisessa tilanteessa nämä vastuut laukeaisivat maksettaviksi. Kaikki olisi todellakin huomattavasti yksinkertaisempaa, jos kuntotarkastajilla olisi korkea moraali ja ammattitaito ja -ylpeys. Tämä meidän molempien tuntema yritys on sujuttanut lonkeronsa virkamieskuntaan tehokkaasti ja pyörittelee heitä taustatukineen miten haluaa. Lobbaamiseenkin heiltä löytyy varoja ja tilannetta on siksi vaikea muuttaa.
Se AKK-koulutus on itsessäänkin yksi tuottava bisness-muoto.
Niin ja kaikki täyttä totta.
Kolme äärimmäisen kokenutta ja näiden asioiden kanssa työtään tekevää ihmistä ovat sanoneet, etteivät ole koskaan nähneet vastaavanlaista asuinrakennusta. No, en yhtään ihmettele.
Se,mikä tässä on parasta, on se, että talo ei ole asumiskiellossa eikä poliisi tee mitään, vaikka näyttö petoksesta on heille toimitettu jo toukokuussa tänä vuonna. Lääninhallituksesta odotamme vastausta kanteluun, asia ollut vireillä 6,5 kuukautta tällä hetkellä.
Tapauksestamme tehdään tv-dokumenttia, joten kun asia etenee, se tulee ulos ja me toivomme sitä kautta antavamme kasvot tälle asialle ja ehkä myös pelastavamme jonkun toisen tällaiselta murheelta.
Ainakin siihen, että lyhyeen kysymykseen tuli puolen tunnin vastaus, josta ei sitten enää vastausta erottanut.
Taustojen selvittelyyn (mitä myyjä kertoi talosta). Ja siihen, että esitteli aiemmin laatimiaan raportteja.
Oli, ihmetteli, tutki, selitti yms. Teki töitään, mutta jotain jäi kuitenkin huomaamatta.
OP-kiinteistökeskus ja Habita ainakin käyttävät tätä kuntotarkastajaa, koska on perusteellinen ja huolellinen ja aikaa menee aina 6-8 tuntia/ talo.
Kun tälle ihmiselle soittaa, niin saa varata aikaa ja paljon, koska jaarittelee niin pitkät pätkät. Kun puhutaan insinööreistä ja heistä vuollaan vitsejä, niin tässä on ihminen,joka sopii ko. muottiin ja vitsien prototyypiksi.
Meidän remontti tulisi myös maksamaan enemmän kuin uusi talo.
Nykyinen laki on järjetön eli saat avustusta remonttiin, mutta jos menee niin huonosti ettei remonttia kannata/voi tehdä et saa avustusta mistään. Pakkaat vaan perheen autoon ja muutat evakkoon maksaen vuokraa ja asumiskiellossa olevaa taloa.
Tarkennan, jos olen kirjoittanut johonkin huolimattomasti.
Meillä talon korjauskustannukset ovat alle 10 000 euroa vähemmän kuin ostohinta oli. Jos tämä toinenkin kerros olisi mukana, korjauskustannukset olisivat enemmän kuin ostohinta oli. Meillä ei siis olisi ollut mitään järkeä lähteä korjaamaan.
Jaksamista sinulle !
Meillä on siinämielessä hankala tilanne, koska talo on ostettu miehen vanhemmilta ja tädeilä jotka ovat jo vanhoja.
Talo on -70 luvulla rakennettu paritalo(rinnetalo),josta ehdimme yläkerran remontoida jo yhdeksi asunnoksi.Valoimme kolmasosan lattiasta uudelleen ja keittiö ja kodinhoitohuone tehtiin täysin uusiksi. Asensimme ilmastoinnin yläkertaan ja keskuspölynimurin, koska olimme niin allergisia.
Panostimme taloon koska sen piti olla meidän elämämme loppuun asti kotinamme. Otimme lainan ja ahkeroimme tehden itse kaiken minkä pystyimme asuen siinä samalla.
Olimme onnellisia kun remontti häämötti loppuaan eli oli muutamat listat laittamatta ja muuta pientä sekä ulolaudoitusta hiukan.
Ajattelimme "levätä" sitten muutaman vuoden ennenkuin teemme alakerran. Remonttiaika oli ollut muutenkin raskasta kaikkien sairastelujen vuoksi(jotka lopulta olivat homeiden aiheuttamia).
Sitten tuli alakerrassa homeet vastaan ja lukuisat tutkimukset ym. STRESSIÄ,STRESSIÄ...
Lopuksi talo meni asumiskieltoon ja asuimme asuntovaunussa(7 henkilöä) kotimme pihassa kesäkuusta syyskuun loppuun.Sitten muutimme vuokralle(vaikka ei varaa olisi ollutkaan).
Talomme alla on pohjavesi noussut aivan laatan alle ja siitä noussut kabillaarisesti ylöspäin. Purkaessamme alakerrassa todettiin jossain kohdin sen nousseen jo välipohjaan. Vakuutus "pesi" heti kätensä eikä korvauksia tullu.
Meillä pitäisi pumpata loppuelämämme pohjavettä pois ja monta muuta hankalaa asiaa tulisi vastaan. Kustannuksia lisää myös se, että kun talo on ollut paritalo se on suuri mikä lisää kustannuksia.
Asiantuntijoita on paikalla käynyt eikä kukaan takaa, että jos remontti tehdään että se onnistuisi.Kustannukset olisi siinä vanhan miljoonan paikkeilla(hintaa lisää talon koko).Joten ei ole mitään järkeä korjata.
Nyt ei olla aivan varmoja siitäkään onko siellä ehkä lattiasieni.
Remonttilaina on pankissa jota täytyy lyhentää muiden lainojen lisäksi eikä ole mitään mahdollisuuksia lähteä käräjöimään(eikä haluakaan lähteä) vanhoja vanhempia ja dementoitunutta tätiä vastaan(toinen täti on jo kuollut).
Valtion taholtakaan ei tule avustusta koska taloa ei kannata/voi korjata. Tässä nyt odotellaan lottovoittoa tai jotain muuta ihmettä. Sekin olisi jo iso apu jos minä saisin töitä.
Välillä meinaa järki mennä, mutta kun olemme terveempiä kuin omassa kodissa se auttaa... .
Voimia myös teille sinne! Meitä on monta kohtalotoveria ja toivottavasti me kaikki jaksamme ettei voimat lopu.
Yksi helpotus on taas tiedossa: tulee talvi ja pihalta loppuu homeet se taas helpottaa oireita.
Itse asiassa, en ole edes aiemmin ajatellut että noinkin voi käydä. Ikäänkuin lunastaa sukupaikan itselleen ja sairastuu. Siinähän nyt ei olisikaan mitään mieltä, että alkaisitte käräjille vaikka appesi ja täti olisikin paremmassa kunnossa (tai kai se riippuu väleistä, miten suhtautuu toiseen).
Kaikista kuulemistani hometalotarinoista, sinä viet voiton. Säälimään en ala, mutta sympatiat tulee kyllä teille ja tasapuolisesti.
Oletko allergiasi takia esim. estynyt aloittamaan siivoomista, vaikkapa ihan omalla toiminimellä. Tämän alan ihmisistä on valtava pula ja "oman itsesi herrana" saisit palkkaakin (muutenhan alan palkat ovat aika syvältä, vaikka joka firma tarvitseekin siivoojan pitämään käyntikortin kirkkaana).
Jos voitan lotossa ennen sinua, voit olla varma, että syrjäytit juuri saimaannorpat :)
Koittakaa jaksaa ja onko teillä mitään mahdollisuutta myydä tonttia pois (vai onko sekin yhteinen sen toisen puolen haltijan kanssa ?)
pintapuolisen kuntokartoituksen yhteyteen niin ei tarvi tehdä välittäjän hommaaman tarkastajan
perusteella kauppoja. Vauriot ei välttämättä
näy päältäpäin.
Vaikka appeni ja täti olisivat terveitäkin niin ei me lähdettäisi heitä vastaan käräjöimään.
Oman siivousfirman perustamista en voi ajatella allergioiden vuoksi.
Talo on nyt kokonaan meidän ja tontti myös. Se oli paritalona jossa toisessa päässä asui mieheni vanhemmat ja lapset ja toisessa päässä asui tädit.Paritalosta aloimme rakentaa yhtä taloa.
Tonttia ei voi ajatella myydä sillä meillä on viljatila ja siinä tontilla on meidän kuivaaja mikä on mieheni työtä.
Mieheni on nyt asunut omassa pihassamme asuntovaunussa elokuusta asti kun puinti ja kuivaus aika alkoi.Hän pui ja kuivaa myös muille joten sitä tehtiin yötä päivää ja silloin oli paras asua siellä.Nyt onneksi hän jo ehtii nukkua(silloin kun ehtii)meidänkin kanssa.
Joten meillä on haaveena saada koti sinne missä edellinenkin on jolloin lapset näkee isää enemmän ja isä saa nukkua omassa sängyssä.
Nyt on jo mustilla pilvillä hiukan kultareunaa kun mulle soitettiin että saan puolen vuoden työpaikan tukityöllistämisellä. Se on kyllä laitosapulaisen paikka eli siivousta, mutta kyllä minä puolivuotta varmaan kestän pesuaineiden kanssa.
Olen kysellyt töitä ahkeraa ja vienyt tietojani moneen paikkaan ja voi olla niin että kun tämä työ loppuu niin saan työpaikan ...mutta ei vielä mitään varmaa mutta se auttaa jaksamaan.
Mukavaa, että asiat muuttuvat ja olet saanut töitä.
Kun pääset hieman neljän seinän sisältä ulkopuolelle ja saat muuta ajateltavaa, se helpottaa kummasti.
Toivon myös, että töissä olosi jatkuisi myös tuon alkamassa olevan pestin jälkeen.
Ja muista, että työ kuin työ, on syytä olla ylpeä siitä mitä tekee, vaikka palkka ei päätä huimaisikaan, pääasia on, että tekee jotain, jos siihen saa mahdollisuuden. Ja sitäpaitsi laitosapulaisia tarvitaan ja ilman heitä, sairaaloissa ei kukaan pitkään viihtyisi !
Ilon ja piristyksen syksyisiä säteitä pääkaupunkiseudulta koko teidän pesueelle sinne jonnekkin !!!
Olen lukenut juttuasi ja harmittaa teidän puolesta kovasti. Ymmärrän hyvin miehesi ammatin, kun itse asumme myös maalla.
Mieheni halusi/haluaa kans ostaa synnyintilansa, josta on aikoinaan myyty peltoa ja mettää pois, ei viljellä eikä ole karjaa. Mieheni äiti omistaa nykyisin paikan. Tilan ostosta oli keväällä puhe, mutta anoppini pyysi vaurioisesta talosta aivan liikaa sen kuntoon nähden. Välillä se oli myymässä toisinaan ei. Paikka on upea ja omaa peltoa vähän, hieno paikka lapsille. Todennäköisesti paikka menee vieraalle ja sen harmi, koska itse ostimme hometalon ja sen kanssa saa nähdä miten käy.
Toivottavasti saatte kaikki asiat järjestykseen, voimia teille !
Kiitos! Sinne myös kaikkea hyvää ja toivotaan että teillä myös kaikki järjestyy parhain päin.
Terveiset tulee täältä Etelä-Pohjanmaalta.
Nimimerkkini jäi pois äskeisestä.
Voimia myös teille ja toivotaan, että anoppi tulisi järkiinsä.
Eikö anopille voisi asiaa valkaista joku ulkopuolinen jos vaikka vieraan puhe vaikuttaisi.Onko miehelläsi sisaruksia eikö he voisi asiaan vaikuttaa, yrittää saada äitiään ymmärtämään?
On miehelläni sisarruksia, hänen veljensä osti kans muualta talon koska tätä paikkaa ei myyty.
En sitten tiedä mkä tässä hommassa on. Mutta meidän pitäisi saada tämä paikka tosi halvalla, koska talo pitäisi kokonaan remontoida, mutta sehän ei käy. Toisaalta tämä paikka on kaukana minun työstäni. Mieheni isä on kai puhunut asiasta anopille, mutta eipä ole mitään tapahtunut. Ei anoppi yksin pysty paikkaa pitämään, terveys ja rahat eivät riitä.
En sitten tiedä haluanko minä tätä, kyllähän me maata pystytään ostamaan muualtakin.
Kannattaisiko ostaa muualta.
Jos anoppi on tuollainen niin jos ostaisitte talon hän voi olla siellä omistajan elkein ja sekaantua teidän elämään, remonttiin ym. Hän voi myös tulla sinne aina niinkuin kotiinsa...?
Suunnitteli se semmoistakin että ottaa puutarhasta tontin pihasaunalleen ja käy siinä sitten. Ei todellakaan olisi niin jos paikan omistaisin. Puuttua hän osaa kaikkeen.
Kävi kyllä niin huono tuuri oman talon kanssa, ettei ole edes mielnkiintoa ostaa anopin taloa tän jälkeen. Ehkä sitten uusi, saa nähdä.
yritetään.tämmöistä tietoa: vain n7% home tapauksista on aiheellisia.loput 93% yrittää
helppoa rahaa toisten kustannuksella.kaameita
kohtaloita oon ostajissa nähny.menee rahat, terveys,uusi asunto.noista luvuista voi päätellä
kumpi osapuoli yrittää enemmän kusettaa.
ostaja tilaa usein työn ja teettää remontin
mieleisekseen.eipä oo mitään vikoja meidän kohdalle sattunut.kyllä sen laskun aina tilaaja
maksaa.tuntuu että ostaja tilaa kosteusmittauksia niin kauan kunnes suostuu saamaan joltain mieleisensä lausunnon.
tällainen tilastotieto on saatavilla ? En ole sellaisesta kuullutkaan.
Joskus menee naurettavuuksiin myyjän ja välittäjän sepustukset. Ensin myydään hyväkuntoista asuntoa. Sitten kun homevaurio paljastuu, alkaa selittely.
Olisihan ostajan pitänyt tietää, arvata, huomata... Kun ostaja sitten kysyy, että oliko toisella osapuolella tiedossa vauriot ennen kauppaa, käännetään kelkka (oikein näkee, miten aivot raksuttavat: "tästähän voi saada syytteen"). -Ei me tiedetty mitään, eikä mitään ollut havaittavissa. Vielä kun homeisia rakenteita revitään auki, yritetään väittää, että kaikki on tehty sen ajan rakennusmääräysten mukaan, vaikka lapsikin näkee, että kaikki on tehty päin persettä.
Yksityiskohtiin menemättä, tämä tarina on tosi.
P.S. Onko kukaan törmännyt rehtiin välittäjään? Siis sellaiseen, joka mm. informoi ostajaa asunnon mahdollisista ongelmakohdista. Yleensä tulee mieleen helppoheikit.
Pelle,
kuin olisin lukenut omaa tekstiäni.
Näinkö se menee aina ? Hyvä tietää.
Meidän myyjän selityksiä
-He on asunu tässä 10v, ei mitään vikaa.
täyttä valhetta
-He eivät ole rempanneet sauna osastoa
täyttä valhetta
-Tässä oli lautaseinä
täyttä valhetta
-En muista missä pytty oli vessassa
heh heh
-Ei mitään vikaa ja kohta "näkihän sen"
miksei kertonut heti ?
jne jne jne
"P.S. Onko kukaan törmännyt rehtiin välittäjään? Siis sellaiseen, joka mm. informoi ostajaa asunnon mahdollisista ongelmakohdista. Yleensä tulee mieleen helppoheikit."
Meidän hometalon myi talon omistanut kiinteistönvälittäjä. :o)
Pistäkää paremmaksi! ;o)
Minä ajattelin ja monta kertaa. Sitten selvisi omalla salapoliisityöllä ja monien mutkien kautta, että myyjä olikin ollut jo myydessään tietoinen ja minä pystyn sen vielä dokumentein ja todistajien lausunnoilla todistamaan. Sitten en ole enää meille talon myynyttä tahoa pohtinut, olen vaan odottanut päivää jolloin oikeus voittaa ja meidän elämä palaa raiteilleen.
Mutta, on varmasti taivahan tosi, että on olemassa paljon sellaisiakin myyjiä, joille homeasia tulee yllätyksenä. Samanlaisena shokkina kuin ostajallekkin. Ja pahimmassa tapauksessa rahat on jo käytetty vaikka uuden talon ostoon, jossa jo asutaan. Sellaisessa tilanteessa vaaditaan kyllä joustoa molemmilta puolilta.
Itse olen ajatellut, että jos minulle kävisi niin, että olisin myynyt taloni ja sieltä löytyisikin jotain, niin tekisin kaikkeni, että talo olisi niinkuin sen pitikin olla. Ja varmasti rehelliset, moraalin omaavat, maalaisjärjellä varustetut ihmiset niin toimivatkin. Minä en ainakaan pystyisi nukkumaan öitäni, jos väite olisi aiheellinen.
Mutta, ikävä kyllä näitä asioista tienneitä myyjiä tuntuu olevan pilvin pimein ja varmasti myös vilunki-ville ostajia, jotka yrittävät vedettää. Minä en vapaaehtoisesti tällaiseen lähtisi ja odottaisi kaikkia näitä vaiheita läpi, vaikka 3-5:n vuoden odotuksen päässä odottaisi 100% voitto. En missään tapauksessa, tämä ei ole sen arvoista.