Kävin maanantaina (3.10.2005) näyttämässä uutta liikeideaani Jykesissä, joten tein tiivistelmän siitä. Asiaa käsitellyt henkilö piti ideaa mielenkiintoisena ja keskustelua käytiin mm. siitä otetaanko silmäleikkaus kirjaan mukaan vai ei. Kirja jaetaan kahteen osaan vrt. vanha ja uusi testamentti seuraavasti:
Vanha Mika – Fyysinen puoli
Uusi Mika – Henkinen puoli
Väliosaan tulee kaikki kotisivuillani olevat 60 kuvaa ja takakanteen yksi uudempi kuva ja teksti suoraan niin päin, että olisin Herra. Kirjan otsikko on ilmeisesti sama kuin tämän keskustelun otsikko. Kanteen pistänen kuvan, missä olen vuoden vanhana yksin Herran vaatteissa ja takanani on haravakone. Muitakin ehdotuksia otetaan vastaan. Kuva on otettu elonkorjuun aikaan ja sana elonkorjuu voidaan ymmärtää moniulotteisesti.
Tein tässä laajempaa hahmotelmaa kirjan sisällöstä ja tällä hetkellä (11.10.2005) olen visioimassa sitä seuraavasti. Lisäsin sinne naisen psykologian ja laitan verrannot ja novellin samaan kappaleeseen.
Vanha Mika – Fyysinen puoli
1. Herran syntymä
2. Väärässä paikassa (henkipatto)
3. Gummerruksenkadun tapaus
4. Botnia –halli
5. Rajakadun tapaus
6. Mäki-Matin tapaus
7. Kaksi ensimmäistä vuotta
8. Onnellinen lapsuus
9. Nooan vedenpaisumus
10. Silmäleikkaus (tiivistelmä, seikkaperäinen selostus omaan kirjaansa)
Uusi Mika – Henkinen puoli
1. Jumala on rakkaus (luonto)
2. Uudestisyntyminen (kuolleen herättäminen)
3. Pyhän Hengen kaste
4. Ajatteluuni vaikuttaneita filosofeja
5. Ajattelun johtamisesta
6. Kreationistinen teoria v.3.0
7. Kaiken selittävä yhtenäisteoria
8. Naisen psykologia
9. Keskisuomalaisessa julkaistuja kirjoituksiani
-Tuhatvuotinen valtakunta
-Moraa keuhkoon ja kuulaa ohtaan
-Suomen etu on erota EU:sta
10.Verrantoon tekemiä kirjoituksiani sekä novelli
-Karpalot ja puolukat
-Ruusun syysleikkaus
-Pikkuhousujen vaihtaminen
- Erämaan peilit (Novelli, millä voitin Me kaksi –lehden Nuori rakkaus aiheisen kirjoituskilpailun ykköspalkinnon tuhat markkaa vuonna 1991)
"Ihanaa, olen kaivannut jo pitkään tälläisiä keskusteluja. Taidat olla hengenheimolaiseni."
Naisissa saattaa olla hengenheimolaisia, sillä tässä paikassa ei ole mitään, etteikö joku nainen voisi olla siellä kanssani, vaikka kyse olisi kaikkien intiimeimmistä asioista. Voin vaikka herätä aamulla sängystä alastomana naisen vierestä ja lattialla on rutistetussa vessapaperissa käytetty kondomi. Vaikka en itse osaisi puhua koko asiasta mitään, ehkä nainen osaa selvittää tilanteen paremmin. Tilanne ei välttämättä edes ole monelle naiselle mitenkään erikoinen eikä siitä puhuminen ole mitenkään vaikeata niin kuin itselleni. Olen kirjoittanut aiemmin:
”Vauvaikäisellä Herralla oli niin erikoinen taipumus, että tältä tuli spermaa pippelistä, jolloin tarvittiin spermaruiskeita, mihin analyysi otettiin (Regina ja pornolehdet).”
Tätä spermaani on tutkittu Jyväskylän keskussairaalassa ja voisin ryhtyä myymään sitä samoin kuin ravihevosten spermaa myydään. Tässä joidenkin ravihevosten sperma-annoksien hintoja:
-Viesker: 200 euroa Alv. Varsamaksu 1000 euroa Alv.
-Barbeque: 300 euroa Alv. Varsamaksu 2700 euroa Alv.
-Abano As: Pelkkä varsamaksu 5000 euroa.
-Coctail Jet: Pelkkä varsamaksu 10000 euroa.
-Pine Chip: Pelkkä varsamaksu 10500 euroa.
-Varenne: Pelkkä varsamaksu 15000 euroa.
Viesker pystyy tuottamaan vuodessa korkeintaan 150 sperma-annosta ja itse uskon pääseväni tarvittaessa vastaavaan lukuun. 150:n sperma-annoksen tuottaminen vuodessa ei vaikuta mitenkään kummoiselta luvulta, sillä joka toinen päivä on välipäivä ja aikaa palautua sekä tuottaa uusi sperma-annos. Mikäli pääsen vielä samaan tiineysprosenttiin (n.80%) Vieskerin kanssa, ensimmäinen ikäluokkani olisi 120 päinen.
Kirjan markkinoille tulon jälkeen olen ilmeisesti niin kuuluisa, että voin valikoida ne naiset, joiden pilluun sen työnnän. Sperma taas voidaan kerätä talteen käytetyistä kondomeista. Näitä sperma-annoksia voi viedä lentokoneella vaikka Yhdysvaltoihin saakka, joten se ei ole logistinen ongelma. Pääsen itse näkemään omien jälkeläisteni kehitystä, mikäli niiden elämän alkupää on edes hieman parempi kuin itselläni. Olin silmäleikkaukseen saakka normaalein kriteerein suljetulla osastolla, mutta en itse käsittänyt sitä ja siksi puhun onnellisesta lapsuudesta.
M.S.
Nuoren maan kreationisti, Jyväskylä
[email protected]

Vastaukset 2
Vanhimmat
"Kirjan otsikko on ilmeisesti sama kuin tämän keskustelun otsikko."
Omalla koneellani tämä teksti on eri otsikon alla kuin tällä palstalla. Kirjan nimi ilmeisesti on Herra tulee takaisin.
M.S.
Nuoren maan kreationisti, Jyväskylä
[email protected]
Onkohan ystävämme Mannerkorpi puutteessa kun ovat jutut alkaneet viime aikoina muuttua yhä seksuaaliväritteisemmiksi?
Vai että oikein spermaa Yhdysvaltoihin..