kissanmintusta

Oletteko kokeilleet kissanminttua kissoillenne? Ja missä muodossa? Rouheena, tippoina, leluissa..
Ovatko kisut reagoineet miten?
Mihin sitä voi laittaa, ja mihin tarkoitukseen sitä yleisimmin käytetään?
133595
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Meillä kissanminttu on suurta herkkua. Olemme ostaneet kissanminttunappeja, joista kissa innostuu aivan mielettömästi. Niitä käytetään meillä yleensä silloin kun halutaan palkita kissaa tai muuten antaa sille erikoisherkkua. Esimerkiksi pelkkä nappipurkin ravistelu saa kissan ryntäämään paikalle.

Meidän kissa reagoi kissanminttuun siten, että se alkaa kehrätä ja puskea ihan hulluna. Sitä kissanminttunappipurkkiakin se voisi puskea vaikka kuinka paljon. Lisäksi se alkaa kuolata. Se menee tavallaan sekaisin, ja jos nappeja antaa liikaa, se saattaa yhtäkkiä näykätä.

Ilmeisesti kaikki kissat ei reagoi kissanminttuun ollenkaan.

Äänestä

Meidän kissa on saanut useasti kissanminttua. Olen antanut sitä naminappeina ja rouheena, mutta se suihkutettavakin on kuulemma tosi hyvää (voi suihkuttaa esim. vaikka raapimispuuhun). Toi suihke on siitä kätevää, että se ei jätä sotkua jälkeensä, kuten esim sellanen kuiva rouhe. Ne naminapit saa kätevästi myös kerättyä takaisin pussiin.

Meidän 15-vuotias poika menee aina ihan tokkuraan "hippaheinästä". Siksi me kissanminttua aina kutsutaan. Sehän on tavallaan kuin huumetta kissalle, mutta kuitenkin täysin vaaratonta.

Meidän poika alkaa kiehnata minttujen päällä (heittäytyy makaamaan niiden päälle) ja alkaa nuolemaan niitä naminappeja. Silloin ei passaa mennä työntämään sormiaan kissan lähelle, koska se saatta hippaheinähuuruissaan napata käteen kiinni! AUTS!

Uskoisin, että kissanminttu jotenkin rentouttaa kissaan aisteja ja vaikka lihaksiakin ja poistaa jännitystä... :) Hippaheinä tehoaa paremmin aikuisiin kissoihin kuin pentuihin, tai itse ainakin olen sen kokenut.

Ihan kokeilemisen arvoinen juttu, kissakin varmasti tykkää! :)

Äänestä

Meillä kissanminttua on erään lelun sisällä. Kissanmintulla ei silti ole mitään vaikutusta meidän kissaan. Lelu on aina ollut yhtä tylsä :D

Jostain joskus luin, että pennut eivät reagoi kissanminttuun? Meidän kissa on kyllä jo aikuinen, joten en usko sen tuosta muuttuvan.

Äänestä

Meidän kolmesta kissasta ei yksikään reagoi kissanminttuun. Nappeja eivät syö, kissanminttu lelut on tylsiä ja tippoina raapimispuuhun laitettuna ei myöskään mitään reaktiota. Harmillista kyllä kun ei voi sillä kisuja hemmotella.

Äänestä

Onko kukaan teistä kokeillut ihan kasvina, ei tuollasina jalostettuina hommina? Meinaan vaan, että mirrinminttua voi kasvattaa ihan vaan pelkästään kasvina purkissa taikka omassa kukkapenkissä. Meillä ainakin on tepsinyt, kuten myös muillakin tuttavillani. Kyllä kisut tykkää:))

Äänestä
  • Olisi kyllä mukava kokeilla sitä kukkapurkissa kasvattamista. Mistä voin hankkia siemenet tai taimet? Onko tätä helppo kasvattaa? Minkä näköinen kasvi kissanminttu on ja miten isoksi se kasvaa? Voiko kissan antaa syödä kissanminttua sellaisenaan suoraan purkista? Mihin kasvatettua minttua voi käyttää?

    Äänestä

  • Sinja* kirjoitti:

    Olisi kyllä mukava kokeilla sitä kukkapurkissa kasvattamista. Mistä voin hankkia siemenet tai taimet? Onko tätä helppo kasvattaa? Minkä näköinen kasvi kissanminttu on ja miten isoksi se kasvaa? Voiko kissan antaa syödä kissanminttua sellaisenaan suoraan purkista? Mihin kasvatettua minttua voi käyttää?

    Kissanmintun siemeniä voi hankkia vaikkapa siemeniä myyvistä kukkakaupoista. Kannattaa ostaa aitokissamintun siemeniä (Nepeta cataria), sillä esim. mirrinminttu on kyllä samansukuinen kasvi, mutta ei välttämättä kiinnosta kaikkia kissoja samalla tavalla kuin aitokissanminttu.

    Kissanminttu on suht helppo kasvi kasvattaa, sisätiloissa en ole (vielä) kokeillut kasvattaa, mutta ulkona ainakin viihtyy hyvin.

    Kissanminttu muistuttaa ulkonäöltään hieman nokkosta, kokeile googlettaa tuolla tieteellisellä nimellä niin saat kuvia :) Kissanminttu on monivuotinen ja kasvaa noin metrin korkuiseksi.

    Kissan voi antaa syödä kissanminttua sellaisenaan suoraan purkista tai kissanminttua voi kuivattaa ja hieroa raapimapuuhun tai sillä voi täyttää kissanleluja :) Sisätiloissa en ole vielä lähtenyt minttua kasvattamaan kun en ole keksinyt paikkaa, jossa se voisi kasvaa ilman että kissat käyvät tappamassa sen ennen aikojaan :D

    Äänestä

  • Kuivattua kissanminttua ei kylläkään ole jalostettu mitenkään ;) Se on kuivatettu samaan tapaan kuin muutkin yrtit, joista keitetään teetä - mitään ei ole lisätty, mitään ei ole poistettu. Asia erikseen ovat tietenkin tipat ja sprayt.

    Äänestä

  • Tabby kirjoitti:

    Kissanmintun siemeniä voi hankkia vaikkapa siemeniä myyvistä kukkakaupoista. Kannattaa ostaa aitokissamintun siemeniä (Nepeta cataria), sillä esim. mirrinminttu on kyllä samansukuinen kasvi, mutta ei välttämättä kiinnosta kaikkia kissoja samalla tavalla kuin aitokissanminttu.

    Kissanminttu on suht helppo kasvi kasvattaa, sisätiloissa en ole (vielä) kokeillut kasvattaa, mutta ulkona ainakin viihtyy hyvin.

    Kissanminttu muistuttaa ulkonäöltään hieman nokkosta, kokeile googlettaa tuolla tieteellisellä nimellä niin saat kuvia :) Kissanminttu on monivuotinen ja kasvaa noin metrin korkuiseksi.

    Kissan voi antaa syödä kissanminttua sellaisenaan suoraan purkista tai kissanminttua voi kuivattaa ja hieroa raapimapuuhun tai sillä voi täyttää kissanleluja :) Sisätiloissa en ole vielä lähtenyt minttua kasvattamaan kun en ole keksinyt paikkaa, jossa se voisi kasvaa ilman että kissat käyvät tappamassa sen ennen aikojaan :D

    Kiitos kovasti vastauksesta. Täytyykin ottaa tuo seuraavaksi hankkeeksi :)

    Äänestä

joo,meillä kasvaa mökin pihalla ko.'kukkaa'...
Syksyllä otetaan lehtivarsia,kuivatetaan,laitetaan
johonkin 'pussukkaan'.Talviaikaan sit kun antaa pienen pussin kissoille,niin 'vot'tytöt tulee ihan
höperöiksi,kiehnäävät,kehräävät jne../Ottavat kai
jonkinlaiset 'kiksit'!/Toisaalta,kun kokeilin samaa
aikoinaan meidän 'Pojalle',hän juoksi karkuun??
Ajatukseni olisi,että ko.kasvi sisältää joitain
eteerisiä tuoksuja,jotka kiihottavat TYTTÖKISSOJA,
eli kasvissa on jotain maskuliinista viitettä!?
Kertokoon hän,joka tietää,omat ajatukseni EIVÄT
ole faktaa!
ps.Otetaan 'kiksit' t.kak's kissaa :)

Äänestä
  • Kyllä kissanminttuun reagoivat ihan samalla uros- kuin naaraskissatkin. Kaikki kissat eivät kuitenkaan reagoi kissanminttuun mitenkään, mutta se ei ole mitenkään sukupuolesta riippuvaista. Esimerkiksi oma kollipoikamme hullaantuu kissanmintusta ihan yhtä paljon kuin tyttökissammekin, ellei jopa enemmän. Sama juttu anoppilassa: 3 tyttökissaa ja 3 poikakissaa, kaikki ihan yhtä hulluja kissanmintun perään.

    Äänestä

Hei!

Meidän 6-vuotiaat Sammy ja Jeremy saavat kunnon kicksit kissanmintusta. Useimmiten annamme sitä rouheena, mutta myös tippoja löytyy varastosta. Tipoilla kostutamme hieman vanhoja minttuleluja, että niillä olisi kivempi leikkiä.

Jeremy varsinkin rakastaa mintturouhetta. Ensin sitä pitää syödä, sitten siinä pitää kieriä ja loppujen lopuksi on pakko juosta häntä suorana asunnossa huoneesta toiseen. Sammy on hieman hillitympi.

Eilen ostettiin kissoille minttutyyny kun käytiin kissansapuskaa hakemassa. Voi mikä ilo siitä syntyi!

Vauvakissa Leo (noin 10 viikkoa) ei reagoi minttuleluihin mitenkään erityisellä tavalla. Hän leikkii tosin kaikella mahdollisella ihan samalla tavalla. ;-)

Anne

Äänestä

Meidän toinen kisu ei reagoi kissanminttuun mitenkään - kunhan ihmettelee toisen fiilistelyä. Toinen kissa saa mielettömät kiksit: puskee ja pyöriskelee mintussa ja on muutenkin ihan villinä. "Humala" ei kovin kauan kestä.

Mulla on minttua kuivattuna ja laitan sitä mm. kissojen tuoliin ja leluihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietoa kirjoitti:

Oletteko kokeilleet kissanminttua kissoillenne? Ja missä muodossa? Rouheena, tippoina, leluissa..
Ovatko kisut reagoineet miten?
Mihin sitä voi laittaa, ja mihin tarkoitukseen sitä yleisimmin käytetään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu