Keitinpä juuri kunnon maitoperunat.
Kaksi perunaa, puolikas sipulia ja keitetään kypsäksi. Lisätään vähän maitoa, suolaa, voita ja ruohosipulia.
Ai, että on hyvää ruisleivän kanssa.
Eikä maksa paljon.
Kaksi perunaa, puolikas sipulia ja keitetään kypsäksi. Lisätään vähän maitoa, suolaa, voita ja ruohosipulia.
Ai, että on hyvää ruisleivän kanssa.
Eikä maksa paljon.
Vastaukset 58
Vanhimmat
Tuon kevyen keiton, jota äitini harrasti, olin jo unohtanut. Kiitos vinkistä!
Etkö sinä laita niihin Maitopottuihin yhtään voita??Maitopotut on vielä parhaimmillaan kun ne keitetään juuri maasta otettuihin uusiin perunoihin.Mutta hyvää tämä sinun keittämäsi on .hyvää ruokahalua
Kyllähän siinä oli mainittu että voita. Odotinkin jonkun älähtävän tuosta voin käytöstä.
Pyydän anteeksi. Tarkoitukseni ei ollut loukata. En vain lukenut tarpeeksi hyvin ohjettasi. Ohjeesi Maitopottuihin oli juuri sellainen kuin sen olla pitää. kiitos sinulle hyla.
löyty suolaheinää,ketunleipää,marjoja ja omenat ei kerinny kypsyä kun söimme raakana.Lanttuja jältettiin vaikka kädet oli kipeenä se oli hyvää lanttujältti,voi hyvänen aika ne uudet perunat kun pellolta suoraan kattilaan.Appelsiinista jos joskus sai, syötiin valkonen sisus myös ja äiti kuivatti kuoren.Pitkin talvea äiti piti kuivattua kuorta suussa kun purukumia.Karkkia sai itse tehdyksi,lantunpalat yöksi lumeen ja kun ne paleltu tuli niistä makeita ,kun karkit.Koulussa oli pakko olla eväät ja siitä olis tullu arestia mutta kun ei aina leipää ollu ja ei edes eväspaperia:keksin kun löysin kaapista kuivuneen leivänkannan,laitoin sen sanomalehden väliin.Koulussa sanoin opettajalle jos ois kysyny,nyt en jaksa eväitä syödä.Eli kyllä selviämiseen tarvittiin omaa neuvokkuutta sillä opettaja haukku meitä köyhiksi kun kirkonrotat!
Pula-aikoina keitin minäkin samoista aineista ruokaa. Meillä vain sanottiin sen olevan maitolohkoa, kai perua karjalanmurteesta.
Siskoni lisäsi siihen jossain vaiheessa silliä, se maustoi mukavasti keittoa, mutta mieheni ei tykännyt sillin lisäyksestä.
myös porkkanaa ,tekisi mieli kertoa miten tutustuin maitoperunoihin, meillä kotona ei enkä tiennyt muissakaan taloissa sitä olisi keitetty,
nauriskeittoa kyllä samallalailla tehtynä, mutta maitoperunat meni kaaliin kovalla kurilla,jouduin maalta suoraan kaupunki perheeseen apulaiseksi,tulin kaupunkiin huvittelun enkä työn vuoksi ,seikkailemaan,eukko sanoi aamulla että maitoperunoita päiväksi, en ollut kuullutkaan siitä ruuasta,keitin jotain no seuraavana päivänä antoi ohjeenkin ja opinhan sen ja sitä piti keittää aina, ja syödä aina vain sitä ,mutta se ei ollut kovinta vaan neljä villiä tyttöä joita ei saanut kuriin millään,ja mies armeijan upseeri oli illat kerholla ja kotiin tullessa pelotteli ,pyssyllä ja juoksuttamalla sakkia yöllä, se oli minulle uutta ,sisko tuli ja haki pois huvittelu jäi vähäksi, mutta maitoperunat osasin keittää sen jälkeen,
vähän samoja tunteita kun piiaksi tuli pääkaupunkiin ja lääkäriperheeseen.Rouva sano laita hänen miehelle jääkaapista valmista ruokaa eli lämmitä klo 17-sta.Hän sanoi laita vaikka pikkuporsaita!Ihmettelin iltapäivällä mitkä on jääkaapissa pikkuporsaita!Siellä oli kaloja ja nakkeja jotka oli käärätty pekonilla.Mutta minulle tuli ongelma:kummatko on pikkuporsaita ja laitoin kalat pellille uuniin!Lääkäri tuli kotiin ja ei koskenut kaloihin vielä seuraavana päivänä ne oli syömättä.Olin maalta tullut ja en todella voinut ymmärtää että nakit on pikkuporsaita!
kokemus muuten samantapainen,muutta sinä taisit palvella pitemmän ajan,
minä olin omin päin hankkinut tämän paikan,olin aluksi hienossa paikassa jossa oli lastenhoitaja erikseen vaan en osannut laittaa ruokaa en ollut nähnyt koskaan esim, maksalaatikkoa,enkä sellaisia kun lattian kiilloitus ymmärtänyt miksi tyhjää työtä,
vaihdettiin osia minä tulin hyvin toimeen lasten kanssa ja sain ne nukkumaan kiltisti laulelemalla,olinhan itsekkin melkein saman ikäinen,
mutta rouva ei laskenut tanssiin ja se oli ymmärrettävää kun olin niin nuori,karkasin kerran ja se oli pahana, niin salaa muutin toiseen paikkaan,
ei olisi laskenut pois lupasi hommata lastenhoitokouluunkin kun oli hyvässä virassa,vaan lädin ja sellaisin seurauksin, aika äkkiä olin taas uusissa seikkailuissa,,senkin jälkeen,
laitettiin keski-suomessa ja en ollut koskaan kuullut sellasesta keitosta kun itä-suomesta olin lähtösin.Ihmettelin miten edullisesti voidaan ruokaa tehdä vaikka ei mikään köyhä kylä ollutkaan.Siis perunoita ja maitoa,leivän kanssa.Toinen kummaruoka oli myös jota söivät ja sanoivat.mustoa lihhoo ja perunalaatikkoa.Eli se oli imelletty perunalaatikko ja uunissa paistettu naudanliha.Kun perunalaatikko meillä päin oli,viipaloiduista perunoista jossa sianlihaa ja padassa uunissa paistettu.Maitopohjaset keitot oli kalakeitto ja maitokaali.
oli meilläpäin ohraryyneistä tehty samalla mallilla kun pannukakku pellillä.Vieläkin ihmettelen kun kaupassa on leivänmuotonen ja rieskana myydään?Kakku oli kaakku.Voileip sanottiin voikakuksi.Huitukka oli kun piimätonkka huuhdeltiin ja se liemi jota kesässä oli hyvä juoda,vei janon!Mutta mitään pepu nimisestä en ole kuullut koskaan.Talkkuna syötiin käsin tehtynä palloiksi,voin kanssa ja kessra nuohoojakin söi meillä talkkunaa.Siis ensin keitettiin puuroksi talkkuna.
Kyllä uusi peruna maidossa keitettynä, mukaan sipulia ja suolaa, joskus maustepippuriakin, on parasta mitä lapsuuden aterioista on ensiksi makunautintoja hivelevänä mieleen jäänyt, ja siellä pysynyt.
Lisäämällä tuohon keitokseen sekavihannekset, saa kesäkeiton, ja lisäämällä siskonmakkaraa tai nakkeja, keitto saa taas uuden vivahteen.
Mutta ei meillä kotona, eihän silloin mitään nakkeja meillä pöydässä ollut. Piimävelli eli huituvelli, klimppisoppa, kampsupaisti, ja leipäpaisti, kaikki halpoja ja ravitsevia ruokia joihin voi käyttää ylijääneitä, kuivia, tai muuten halpoja aineita. Eipä noillakaan "pöperöillä" kasvuikänsä kokeneena yhtään tee mieli nykyisiä nuorison muotiruokia.
Eikä ollut liikakiloista ongelmaa.
Huituvelliäkin olen laittanut. Joskus kun ei ollut siirappia niin sulatin sokeria kattilan pohjalla, siihen vettä ja riisit kypsymään, päälle piimää eli huitua. Ja hyvää oli.
Kampsukömmää ei enää saa kun ei saa verileipää eli kampsua. Ruisleipäkin menee jotenkin muusiksi eikä jää mukaviksi pehmeiksi paloiksi. Eli leipäpaloja, vettä, maitoa, voita haudutetaan pehmeäksi ja nautitaan suurella ilolla.
Klimppisopasta ei ikinä ole tykännyt.
Muttia kyllä syön ja käyn muttimarkkinoilla jos sattu matka sinnepäin.
Mutti on pepu minulle, sama ruoka eri nimellä ilmeisesti.
Kiva kun palautit mieleen, pitääkin keittää kun on uusia ohrajauhoja kaapissa!
Ja juhannushera, punainen sellainen, sitä saa pohjoisen kaupungin torilta ostaa muulloinkin kuin juhannuksena, ja ostinkin viimeksi pakkaseen.
Hei; Oulussa saa kampsua, eli verileipää. Paikkaa en tiedä tarkemmin, mutta siellä kuulemma, herkkua jota on joskus ihan ikävä...
Leipäpaisti kuivasta ohraleivästä veteen, sipulia, pippuria ja ruskistettua sian kylkeä ihan ohuina viipaleina, täyttävää "pikaruokaa".
Tulihan lapsuus mieleen ja äiti siinä lieden äärellä, tutut tuoksut ja kova nälkä....
meillä oli usein tirripaistia,se oli siankylkeä viipaleina pannlla paistettu ja leipää kasteltiin rasvassa ja päälle lihaviipaleet,ai kun oli hyvää!Nuukemipna aikoina äiti teki leipäressua,eli vanhat kuivat leivänkannikat kattilaan ja vettä,haudutettiin mutta me lapset ei oikein pidetty siitä silloin.
tirripaistia! Se oli "silloin ennen, silloin ennen..." Muistoja vain näinä kolesterolitarkkailuaikoina!
Nuorena plikkana kävin appiukon syntymäkodissa Savon sydämessä. Siellä aamuin, päivin ja illoin nostettiin ruokapöytään iso pata, jota kaiketi nimitettiin karjalanpaistiksi, mutta se oli lähes pelkkää sulanutta rasvaa ja läskinpaloja. Sitä pantiin leivän päälle ja syötiin pottujen kanssa. Rasva vain tirisi suupielistä. Se pata ei minulla tahtonut mennä alas, vaikka tirripaistin tapaiseen olin kotona tottunutkin.
Mutta vanhanmummun pikkuahvenista tekemä kalakukko, se oli poikaa!
Anteeksi töppösormikirjoitus!
Voi kun mukavaa kuulla sinulta nuita pohjanmaan ruokia. Tule vain muttimarkkinoille ensi kesänä oloffikin on siellä muttia syömässä.
Ai Oulusta löytyy vielä verileipää, mielenkiintoista, täälläpäin en ole nähnyt vuosiin. Saaristolaisena lapsuuden ruokapöytään kuului verileipä puolukkahillon kera lähes viikoittain, suolasilakat kuoriperunoiden päällä keitettynä useita kertoja viikossa. Silakat olivat isän bravuuri. Toinen hänen valmistamansa ruoka minkä muistan, oli keitetyt ahvenet valkokastikkeella.
Äiti oli pohjanmaalta ja hänen perinneruokiin kuului maitopotut, maitokaali ja leipäressu. Hän teki myös jälkiruokaa kuivanneista pitkonpaloista, vuokaan, munamaitoa päälle ja uuniin. Paistos syötiin hillon kanssa ja oli mielestäni hyvää.
Kyllä yritän tulla jos ei satu mitään estettä.
Ennen siellä oli sukulaisia joissa yöpyä, nyt vain päiväseltään käyn.
Haetkos, oloffi, tansiin jos siellä sattuu pelimanni paikalle.
Haen iliman muuta pelille.Olen minä itekki pelimanni joten omastakin takkaa tulee mussiikkia.Pidän vanhan hyvän ajan keittäjistä
Totta maar haen tanssiin.tule vaan. Olen itsekkin pelimanni joten mussiikkia löytyy.
mustikkasoppaa syötiin usein,äitini sihtasi siemenet pois ettei mene umpisuoleen!Mutta useimmin oli ruokana,perunat ja läskisoossi.Kyrönmakkara oli herkkua ja haaveilin lapsena että kun tulen isoksi,haluan makkaratehtaalle töihin.
Voisiko asian tiivistää näin: Kyllä elämä ennen kaiken maailman "pekkapuskia" projekteineen oli paljon makoisampaa!
mitä irti sai.
Eikä kukaan määrännyt mitä ja kuinka paljon lautaselle laitetaan, syötiin vain vatsa täyteen!
Mikään ei lihottanut, ei ollut liikaa sokeria, ei säilöntäaineita.... ja harmaa savikin maistui hyvälle kun ojaa savisella maalla kaivettiin.
Olispa taas kuin ennen... syöminenkin sallittua!
Milläs me Hintriika saataisiin nuo Pekka Puskat uskomaan että niillä sapuskoilla meistä kasvoi sitkeä sukupolvi?
Taidetaan olla yhtä vakuuttavia kuin huutavan ääni korvessa! Niin kauan kuin kaiken hyvän epäterveellisyydestä ei mitään tiennyt, pysyin minäkin terveenä kuin pukki. Ei edes flunssa pystynyt! Vasta, kun kerrottiin, kuinka vaarallista syömäni ruoka on, alkoi tulla yhtä sun toista vaivaa... Vai olisiko se sittenkin tuo ikä?
Sitä sanottiin kylläkin maitokaaliksi koska mukana oli myös tuoretta valkokaalia
Leipäressua syötiin arkipäivinä aika usein; kuivunutta leipää paloteltiin pataan, vettä päälle ja vähän voita; maidon kanssa hyvää!
Kesäinen ruoka oli suolavettä ja perunaa = särkiä suolattiin, paloiteltua suolasärkeä säilöntäliemineen sekä sipulia, jossa kastettiin uusia perunoita. Oli hyvää!
Usein myös kesähelteellä talkkunavelliä = piimään talkkunajauhoja päälle lautaselle. Oli ihan hyvää arkiruokaa...
Oltiin aika omavaraisia, eli luontaistaloutta harjoitettiin Keski-Suomessakin. Kalaa syötiin kesäaikaan monessa muodossa, keittoina, suolattuna ja paistettuna perunoiden lisänä. Kuorineen keitettävien perunoiden päälle saatettiin laittaa suolakaloja kypsymään lisukkeeksi. Syksyllä teurastusaikaan saatiin voimakasta tappaiskeittoa (sisäelimiä perunaa keittona), veripalttua, verilettuja ja sylttyä. Talvisaikaan sitten sianlihaa (suolattuna) kastikkeina, keittona ja jouluna joko kinkkuna tai paistina. Vasikoita ja mulleja teurastettiin tarpeen mukaan, syötiin nykyiseen tapaan.
voi miten se olikin hyvää.
Meillä tehtiin se niin, että leivät pilkottiin, ripoteltiin suolaa ja kiehunut maito päälle ja voi nokare.
Sitten ensin vaalea leipäpalat ongittiin.
Teen vieläkin kuivahtaneista leivistä pannulla "ressua" Laitan voita pannulle ,ruskistan leipiä vähän ja kaadan maitoa sen verran, että leivät ovat peitossa,sitten annan hiljaa hautua,kunnes maito on melkein kuivunut,sitten popsin hyvää on. Suolaa tietenkin laitan joukkoon.
Muistan vanhempieni keittäneen kuivattuja särkiä perunoiden päällä,niitä en muista syöneeni.
Hämeessä asuessani muistan viilitalkkunan olleen hyvää,nyt en enää samaa makua löydä, mistä johtunee.
Meillä sitä ei sanottu leipäressuksi, mutta samaa se varmaan oli. Tarkkaa nimeä en muista.
Uusien perunoitten päälle äiti usein laittoi suolasilakoita pehmenemään. Sitten voisoosin kanssa syötiin - ah! rupesi sylkirauhaset toimimaan.
Kaupungissa kun asuttiin, niin tuota maaseudun luontaistaloutta ei tietenkään ollut. Mutta monet olivat konstit tehdä maittavaa ruokaa siitä, mitä käytettävissä oli. Mielikuvitus keksi korvikkeen sille, mitä heti sodan jälkeen ei kaupasta tai muualtakaan saanut.
Kiviuunissa haudutettu sianlihakastike oli herkkuani. Nykyisin on vaikea saada entisajan makuista kastiketta. Pitäisi sianliha ostaa Viipurin torilta, siellä ne pilkkovat pöydillä kastikelihaa jossa on lihaa ja rasvaa. Rasva sulaa pannulla paistettaessa, siihen sitten sipulia ja vehnäjauhoja sekaan ruskistumaan, vettä ja hiukan suolaa ja kiviuuniin hautumaan.
Todella makoisaa perunamuusin kanssa.
Suomen siat ovat niin jalostettuja, läskikin jos sitä on, on niin sitkeää kuin kengänpohja, joten hyvän kastikkeen valmistukseen siitä ei ole.
Asian ytimessä olet, sika ei maistu sialle, ei saa soosiin makua, ei vaikka miten uunissa hautuu, mutta silti, laitoin uuniin tulet ja hellaan samalla. Isoon kattilaan kaalikeittolihat kiehumaan, ja pannuun luomupossua soosia varten, kunhan pullat ja leivät on paistettu, pääsee soosi hautumaan ja samalla uuniperunoita karkeaan suolaan upotettuina, niitä sitten jonkin "sörsselin" kanssa syömään... huomenna päivällä läskisoosia ja kuoriperunoita, iltaruokana kaalikeittoa ja ruisleipää, pitäis sillä tavallisen immeisen pärjätä, herkutella ja röyhtäillä, mutta tuleeko hyvää, sen iltapäivä näyttää. Omenapiirakkaa jälkkäriksi. Sitä ei lapsena saanut kun ei ollut omenia kun jouluna.
se pullakin jota mummu leipo joka lauantai oli niin hyvää!Vai voisko todella olla syy se kun oman pellon viljat ja itse myllyssä käytetty jauhot tekemässä.Mutta uutisleipä syksyllä oli sellasta jota en unohda!Uudet perunat meillä päin syötiin kastikkeen kanssa, jossa voi sulatettiin, maitoa ja sipulin vihreitä varsia silppuna mukaan.Ternimaidosta tehty uunijuusto jota syötiin maidon ja sokerin kanssa oli myös hyvää!
Olen samaa mieltä Reetan kanssa että kunnon sianlihaa ei saa enää.
muistelen miten joskus sianliha tuoksui hyvältä kun sitä paistoi. Eipä enää. On ihan paha hajuista ja sitkeää.
on varmaan vatsalle hyvää ja lämmin maito on aina rauhottanu mielen.
Onpa tuttuja ruokia nuo entisajan herkut. Tulee lapsuus ja pula-ajat mieleen. Vaikk en muista nälkää kärsineeni koskaan. Mutta herkut oli erilaisia kun nykyään.
Perunan nostoaikaan maistuivat pellolla aumassa hiilloksella paistetut perunat. Niitä nokisin sormin syötiin halulla.
Possun teurastus tiesi hyvät herkut. Heti paikalla verilettuja ja lihaa paljon paistettiin pannulla. Maksaa paistettiin ja keitettiin. Muistan kun isä söi possun keuhkojakin , jotka oli suolavedessä sipulin kanssa keitetty. Sitten syltyn teko. Lapset sai imeskellä luita. Ne oli hyviä etenkin sorkkaluut. Entäs sianmakkara. Äiti käänteli suolet pellolla kylmässä syysviimassa. Käänsi ne nurinpäin ja raaputteli limat pois. Kova työ maskkaroissa oli, mutta miten hyviä ne uunista otettuna olivatkaan.
Äiti teki sellaista ruispuolukkapuuroa, joka jälkikypsytettiin uunissa pitkään, niin että siihen tuli pinnalle kuori. Se oli erittäin maukasta. Olen sitä tehnyt joskus vielä itsekin. Jossain minulla on sen ohjekin.
Tällaiset muistelut on mukavia lukea.
Just sitä kuoripintaista ruispuolukkapuuroa meilläkin oli. Se oli välipala tai jälkiruoka tai vaikka koko nälkä lähti sillä. Sokeria pinnalle ja kylmää maitoa lautaselle! Ei niitä lapsuusajan makuja mitkään nykyajan herkut voita.
Tässä on sen ruispuolukkapuuaron ohje. Maistuu muuten yhtä hyvältä kuin silloin lapsenakin.
1 l vettä
3 dl ruisjauhoja
200 gr puolukoita
Keitä jkv.
paista 175 asteisessa uunissa 1 tunti
hauduta 50 " " kauan.
Nauti kylmän maidon kera Ripottele vähän sokeria päälle, jos haluat.
Tuo puuro on minunkin herkkuani. Vähän työläs näin yksinäiselle kun on, niin väsäsin illalla puolukkapöperöä happamenhimooni. Puolukoita ja ruisjauhoja makeuttaen omenahillolla. Vähän korvensi illalla...:)
Ruoasta puhuminen kun on se mieliaihe, niin tuli tämä mieleen.
Sokeroitua puolukkasurvosta ja kauraryynejä kerroksittain uunivuokaan. Vähän maitoa kostukkeeksi ja (vaikka ei saisi) pieniä voinokareita pinnalle. Sitten uuniin paistumaan niin että vähän pinnalta ruskistuukin. Maidon kanssa mainiota. Joskus olen mikrossa tuota tehnyt, mutta ei tietenkään niin hyvää ole.
Tuotapa mikrossa kokeilemaan, kiitos.
Minä kyllä äsken söin kaalikääryleitä ja perunaa.
mutta kun luin noita teidän HERKKU juttuja niin tulee uudelleen nälkä.On tuolla uunissa muhimassa
kokonohraryyni puuro,Aronia mehukeiton kanssa hyvää.
Ja hapankaalikeitto, mihin ne ovat lapsuusajan ruokien joukosta eksyneet?
en ole koskaan kuullutkaan, ei meillä päin...
puolukat on todettu terveellisiksi!
Hapankaalia teen nykyäänkin, a vot.
Hapanlohkoakin tekisin, mutta ohjeen tarvitsisin ja hapanleipätaikinan juurta. Onko kellään kotikonstia, miten tehdä hapanleipä taikinan juurta?
Hapanlohkohan tehtiin ruisleipätaikinasta siinä vaiheessa kun se oli yön yli hapannut ja ennenkuin siihen lisättiin jauhot. Perunanlohkoja esikeitettiin vedessä. Sitten siihen sitä löysähköä taikinaa, vähän suolaa ja ruisjauhoja, jotta saatiin puuro, joka syötiin voisilmän kanssa. Oliko se näin?
Hapankaali oli lapsuudessani tuntematon "herkku", ei kai niillä seuduilla ykeisesti ainakaan valmistettu, toinen olivat sienet, sillä äitini ei niistä pitänyt.
Hapankaalia laitan voileivälle leikkeleenä, lisäksi tomaattia, sipulirenkaita ja ripaus suolaa sekä pippuria, joskus mozzarellaakin.
Täyttävää ja terveellistä.
Löysin netistä uusia hapankaalireseptejäkin, pitänee kokeilla keittoja uudella tavalla, talvella keitto on parasta.
Tuota kaurahiutale, puolukkaa laitan, puolukan tilalla vain omenaa... ja kun syö kermamaidon kanssa..
Sienet taas, ilmaista herkkua kun jaksaa metsään kävellä.
Kyllä suomalainen ruoka on hyvää.
Kastikkeisiin voita, suolaa ja kermaa, sillä parastahan on se mitä eniten kielletään.
hyvää, meillä se ohje oli että perunat keitettiin ja riusjauhot joukkoon,ja se kypsytettiin,ja voin tai kuista sulatettu rasva, sitä kuista sulatettua rasvää käytetään muunkin puuron päällä,
Mitä on kuista sulatettu rasva? Minusta tuntuu, että olen lapsena kuullut siitä, mutta en enää muista. (Tuli melkein runo!)
Mitä kuista minäkin ajattelin. Luulin sitten että kirjoitusvirhe, jospa se on luista kun k ja l ovat vierekkäin näppäimillä.
ole kirjoitusvirhe kun lampaasta tai poron sisäelimistä nahkan ja mahan välissä ,poistetaan rasva se valkoinen, se on kuuta , se ei ole samaa kun sianläski,
sitä kuuta suolattiin ja punasleivässä se oli eritysen hyvää, ja vasta teurastetusta tiputettiin pannulle ja samalla se valmistui,
käyttivät matolääkkeenä,sitä aamulla ensimmäiseksi söi niin siihen maot hyökkäsi nälkäisinä ,leikkö tukehtuneet tai hampaat tarttuneet kiini,mutta tulivat pois koolillinenkin kerralla
minäkin olen nähnyt semmosen matokasan,kun oli vasta tullut hangelle,tämän varmaan seriffi poistaa kun sitä niin alkaa oksettaa,
Kiitos täsmällisestä selostuksesta! Joku sellainen mielikuva minulla oli kuusta, mutta en todellakaan tarkkaan muistanut.
Ai ku minnuu naurattaa, et uso kui paljo..
Anna tulla lissää vaa. Tääll onki ollu liian vakavahenkist tää juttu.
tuossa minäkin oikein sydämeni pohjasta...
Ruispuolukkapuuro on lempiruokaani.
Jo kansakoulussa siitä tykättiin.
Tuota uunissa hauduttamista en olekaan kokeillut.
Olen keitellyt ja haudutellut hellalla, mutta on aika vahtiminen ettei pala pohjaan.
Ennen söin sitä kerman kanssa, nyt kevytmaidon, vaan ei ole ihan sama asia. joskus salaa itseltä lorautan kermatilkan ja silloin kyllä syön puuroa niin että napa ratisee.
Kokeilepas sitä uunikypsennystä. Kannattaa huomioida, että uunivuoka on tarpeeksi iso, ettei puuro nouse yli reunojen. Siitä tulee jotenkin sellaista mämmimäistä ja erittäin täyteläisen makuista. Varmaan kerman kanssa herkkua.
... vesi taas kerran kielelle. Muistan! -
Vieläkö minun mikroilijan tuokin vanha herkku pitänee toteuttaa... :)