Poutiainen puistattaa

raha kiinnostaa nilviäisiä

Alppinistit ovat jo tulleet mediaan esittelemään itseään ja sponsoreiden tunnuksia, vaikka kilpailukauden alkuun on aikaa vaikka kuinka.
Oli kammottavan näköinen porukka Urheiluruudussa, kun melkein kymmenen mainosräteissä virnuilevaa suksivilleä kertoi tavoitteistaan ensi kaudella. Niin yllättävää kuin se onkin, on porukan tavoitteena pärjätä mahdollisimman hyvin.
Vastenmielisiä olivat mieslaskijat, mutta kaikista yököttävin on Tanja Poutiainen, joka silmät petrikeskitalomaisesti kiiluen hamuaa lisää näkyvyyttä suksivalmistajalle ja olutpanimolle.
Moni muistaa viime talvelta kuinka tiukkana Tanja oli, jos kilpailussa maalialueella ei heti saanut mainoslippaa päähänsä tai jos toimitsija esti suksien näkymisen kameraan.
Siinähän olisi miljoonan tienesteistä voinut pudota tonni pois.
Poutiainen mainostaa myös perunalastuja. On muuten terveelliseksi todettua ravintoa...
Onneksi alppilajeissa ei tarvitse välittää painosta paljonkaan, joten Poutiaisen kaltaiset pulleat possutkin pärjäävät.
Hävettää olla suomalainen kun katselee näitä mainospellejä.

8

1523

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • skieur

      Sitä pipoa ! Taustalla on vain se tyypillinen suomalainen kateus kun joku onnistuu tulemaan maailmankuuluksi ja rikastua jossakin suuressa lajissa. Alppilajit ovat sentään maailman suurin talvilaji ja on helppo saada kansainvälisiä sponsoreita näkyvyyden vuoksi. Kukaan kansainvälinen sponsori ei ole kiinnostunut jostakin mäkihyppääjästa tai maastohiihtäjästä lajin pienuuden vuoksi. By the way Räikkösellä näkyy olevan ajohaalarit täynnä mainoksia ja ei kyllä hävetä olla suomalainen esim Suzukan kilpailujen jälkeen.

      • mua hävettää

        ei nykyurheilussa ole tyyliä.
        mitä iloa urheilijoille on uran loputtua katsella vanhoja suorituksiaan ja kuvia, kun ihmistä ei tahdo mainosten seasta näkyä lainkaan.
        poutiaista vihatakseen ei tarvitse olla kateellinen, hänen pöyristyttävän laskelmoiva tyylinsä herättää vihaa kaikissa heissä, jotka eivät urheilusta erityisemmin pidä ja ne, jotka pitävät eivät kaipaisi mainosvyörytystä.
        alppihiihtäjät ja mäkihyppääjät lisäksi vetävät omaa shoutaan maalipaikalla, suksia suorastaan työnnetään kameroihin kiinni.
        poutiaisen silmat ovat luonnostaan hieman pullistuneet, joten hän näyttää tavallista kiihkomielisemmältä teki hän sitten mitä tahansa, tietysti rahankiilto näkyy vielä aivan erityisenä kiiltona.


      • Mutta mä tiedän paremmin

        ""Kukaan kansainvälinen sponsori ei ole kiinnostunut jostakin mäkihyppääjästa""

        Mistäs tälläsen tiedon sait? Tiesitkö sitä, että Hiihtoliitto määrää mitä mainoksia mäkimiehillä on ja ei ole. Kyllä kiinnostusta ulkomailta riittäisi, mutta kun ei tule lupaa mainostaa.

        Ja muutenkin selvästi huomaa kaikista teistä, ettei kukaan seuraa urheilijoiden elämää muuta kuin ruudun takaa sillä jos seuraisi, tietäisi, että monelle urheilijalle sponsoritulot ovat mahdollisesti ainoita tuloja. Sitten on tietysti ne rahat mitä saa sijoituksista, mutta ei siihenkään joukkoon ole kovin helppo päästä. Varsinkaan jos pitää miettiä että tarvitsee nämä rahat että saa vuokran maksettua ja leivän päälle muutakin kuin ylähuulen. Urheilu on huippu-urheilijoille työtä, mistä ikävä kyllä esim. mäkihypyssä ei makseta "palkkaa" kuin harvoille, ja ne joille ei makseta, saavat itse miettiä mistä repivät rahat elämiseen. Silloin sponsorit ovat erittäin tärkeässä osassa!

        Joten miettikää tiedättekö vai "tiedättekö" oikeasti asiasta ennen kun alatte inisemään.


    • :):):):):)

      Urheilullisempaa, terveempää, järkevämpää urheilijaa kuin Tanja Poutiainen saa hakea! UPEA nainen ja urheilija! Terveellä itsetunnolla varustettu nainen, joka tekee tosissaan hommansa eteen töitä. Eikä muita syyttele jos menee joskus saveen (tai kiville kuten viimeksi..). Tietenkin sponsorit on tärkeitä. Milläs niitä hiihtomatkoja muuten kustannettaisin? On varmasti Tanjankin vanhemmat aikanaan paljon omia rahojaan syytäneet Tanjan harrastukseen. Kuitenkin vielä 90-luvulla naisten alppimaajoukkueen kokonaisbudjetti (sisälsi siis todellakin matkat, yöpymiset, välineet, valmentajan maksut, KAIKKI), oli vaan 10.000 markkaa!

      Tanja on upea! Ja tulee voittamaan koko kauden!

      • olutsuksi

        Ei puttipää ole erityisen suosittu. Monien vähemmän arvostettujen lajien suomalaiset maailmanmestarit on päässeet mediassa enemmän esiin. Puttipään epämiellyttävä olemus ja poikkeuksellinen into tehdä itsestään mainosteline ovat ominaisuuksia, joita ei voida sietää.
        Toimittajat eivät jaksa tehdä juttuja ihmisestä, joka asettaa rahan saamisen tyylin edelle.


    • Lou Nuppy

      Eilisessä Hesarissa arvosteltiin poutiaista ja muita suksiurheilijoita moraalittomasta olut- ym. mainonnasta.
      Oikeaan osoitteeseen meni arvostelut. Poutiaisen pulleaa naamaa on kammottava katsella, olkoonkin, että se haastatteluissa osittain peittyy suksien taakse.

    • mitäs

      Mutta mitäs ne mäkimiehet, joiden sponsori oli aiemmin eräs panimo? Onko nekin samanlaisia? Entäs jääkiekko, sillä aika monen joukkeen pelipaidoissa on panimoiden mainoksia?

    • ...

      autonkuljettaja Räikkönen ja muut tupakkamainokset.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      277
      2885
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      47
      2280
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      347
      1987
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      113
      1717
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      105
      1644
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1365
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1307
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1243
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      55
      1179
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1161
    Aihe