Moikka! Haluaisin tietää mitä sinulle ja lapsellesi nykyään kuuluu? Aluksi jaksoit paljon kirjoitella ja kertoa kuulumisia, mutta nyt sinusta ei ole kuulunut mitään vähään aikaan. Anteeksi jos olen liian tunkeileva, mutta sinun tarinasi niin kosketti minua.
Voimia sinne =)!
Voimia sinne =)!
Vastaukset 31
Vanhimmat
päivittäin edelleen luen täällä näitä juttuja. en paljon kirjoittele kun se aiheutti niin paljon närää täällä. juttuani ei uskottu, luultiin provoksi tai minua sosiaalityöntekijäksi tai sijaisvanhemmaksi.
tällä hetkellä ei kuulu kovin hyvää. olen totaalisen loppu taisteluun, suruun, murheeseen ja ikävään. töitä teen, on vain valtava suru koko ajan silmän takana. itken, ulkoilen ja tapaan ystäviä. menen aivan äärirajoilla. fyysinen terveys on alkanut oireilla rajusti.
juttu junnaa nyt paikallaan, ei etene mihinkään suuntaan. onkohan täysin normaalia puhua joka päivä yksin ääneen pojalle ja joka ilta ajan pojan talon ohi sanoakseni hänelle hyvää yötä? tajuaako kukaan mitä tämä ikävä on? muuta keinoa en ole keksinyt lievittää sitä kuin alkaa höperehtää itsekseen. sairasta ja säälittävää.
nimim. utelias.
Ikävä on varmasti suuri ja suru musertava. Koita kuitenkin jaksaa.
Ei ole epänormaalia puhua pojalle, joka kuitenkaan ei ole läsnä.
Kauan sitten hukkui pieni poika. Äiti kulki tämän jälkeen pitkään talosta taloon hakien poikaa, koska hän ei uskonut lapsensa hukkumiseen vaikka oli nähnyt lapsensa kuolleena.
Niin minullekkin kävi, että kun lapseni otettiin huostaan ja sijoitetiin kauas, en voinut uskoa sitä todeksi. Perjantaibingo tai sanotaanko keskiviikkobingo sattui kohdalleni eli en miellyttänyt toimillani, vei sekä omia että muiden yksinhuoltajien lapsia harrastuksiin, alueemme sosiaalityöntekijää. Perhehoidon johtava sosiaalityöntekijä oli sanonut äidilleni, että "olen astunut muiden varpaille".
Voimia sinulle Feroza!
kiitos, lohduttaa kuulla että en ole sekoamassa vaikka puhun pojalleni. kyky hävittää kotiin jääneet NAN:it ja 4kk soseet ja 60-70cm vaatteet on olematon. en pysty luopumaan niistä, elän niiden kautta poikani elämää. eilen illalla sängyssä mietin että teen nuken jolle puen poikani yöpuvun ja nukun sen vieressä.
näinkö pitkälle pitää ikävän ja tuskan mennä? että ihminen alkaa toimia näin sairaasti. minusta tämä ei ole normaalia.
että se on sairasta, ettei pysty hävittämään tavaroita. Aikasi vaan pysähtyi siihen, kun lapsesi otettiin sinulta pois.
Minä en pystynyt kotona tekemään mitään moneen vuoteen. Pystyin kuitenkin menemään lasteni huoneisiin, mutta siinä se. Eräs äiti kertoi, että hän ei ole koskenut lastensa tavaroihin sen jälkeen kun lapset otettiin. Ja lasten huoneisiin ei saa kukaan mennä. Se on normaalia, kait!
Minä aloin katsella perheitä sillä silmällä, että miksi nuo saavat pitää lapset!
Tuttavani, jonka miesystävä kuoli keväällä sanoi kuukausi sitten, että hän on NYT alkanut tyhjentää miehen tavaroita mökiltä tai missä niitä nyt onkin. Eihän enää halua säilyttää niitä. Kuolema on niin lopullinen.
Huostaanotossa odottaa, että aika palaa jälleen siihen, kun lapset otettiin pois. Että voisi jatkaa siitä elämää.
Niin kauan kun ei kykene jatkamaan eteenpäin,ei ole toivoakaan että asiat muuttuu.
Lapset kasvavat joka päivä eivätkä onneksi jää rypemään menneisyyteen.Lopulta unohtuu ne ikävät lähtökohdatkin kun heti pienestä pitäen pääsee normaaliin elämänmenoon.
sitä juuri odotan että aika palaisi siihen kun poikani lähti ja saisin jatkaa siitä eteenpäin.
ihan täysjärkisesti ajatellen tiedostan kyllä että se ei ole mahdollista.
silti elän sitä aikaa kun poikani oli vauva. en saa ikinä takaisin sitä pientä. pahinta tässä on juuri se, että kaikki tämä on peruuttamatonta.
vauvan vaatteita hypistellessä niistä tuli ihan äidinmaidon tuoksu, "vauvan tuoksu" (vaikka vaatteet oli pesty). tämä tuoksu laukaisi minussa hillittömän itkukohtauksen.
kuinka tästä pääsee eteenpäin? älkää sanoko että ajan kanssa, kun tämä on nyt jo koko ajan mennyt vain pahemmaksi.
kot, kot, kot
hopihopi
ja omia parannuskeinojaan suositteli. Kot kot kot kot koo.
olevan mahdoton.
Ajattele lastasi positiivisesti ja nauti siitä että lapsellasi on hyvin.
Anna itsellesi aikaa ja hakeudu uusiin harrastuksiin joista saat uusia virikkeitä ja voimaa siihen harmaaseen arkee.
Voitko pitää yhteyttä lapseesi ja sijaisvanhempiin.
Olethan se sinä joka olet lapsesi elämässä se henkilö joka on lapsellesi tärkeä ja kuten tiedät myös sinulle se tunne, tietous hyvin tärkeä .
Uskon että sijaisvanhemmat ymmärtävät sinua enempi kuin mitä osaat edes aavistaakkaan.
Et tarvitse kotonasi niitä asioita ja esineitä jotka sinua jatkuvasti muistuttavat menneestä. Aseta ne pois hellästi ja hyvällä omallatunnolla anna sitten lapsellesi kun siihen on sopiva aika.
Me sijaisvanhemmat (ainakin useammat) olemme myös biologisia vanhempia ja tiedämme kyllä nuo äidin/isän tunteet. Pyydä tuoreita valokuvia ja nauti niiden kautta lapsesi kehityksestä.
Hyväksy että joku toinen hoitaa ja rakastaa lstasi anna sinäkin rakkauttasi välittämällä näi mukanaolemalla lapsellesi. Hoida tyerveyttäsi se on tärkeää lastasi ajatellen.
Mikään ei koskaan ole peruuttamatonta vaikkakin siihen saattaa kulua aikaa mutta sopeutuminen tilanteeseen on sinullekkin vaan hyväksi. Jos tiedät että näin tulee jatkumaan vuosia niin ota elämäsi niin että olet siitä myös tietoinen etkä rakenna unelmiesi pohjalle pilvilinnoja.
Minunkin unelmani on että meille sijoitettu lapsi pääsisi kotiin oman äitinsä luo mutta tiedän sen että näin ei tule koskaan olemaan. Siksi elämme tulevaisuutta kohti ja valmistamme lasta aikuisuuteen sekä kohtaamaan äitinsä vahvana nuorena aikuisena. Annamma sitä bioäidin kieltämää rakkautta ja huolenpitoa lapselle. Miksi lasta näin hylkiönä pitäisimme koska hän on rakastettava lapsi kaikkine ongelmineen.
kyllä yritän kovasti.
- ajattelen lastani positiivisesti ja nautin todella suuresti ajasta hänen kanssaan
- en voi pitää yhteyttä lapseeni ja perheeseen
- olen lapseni tärkein henkilö ja tiedän että pystyn vastaamaan hänen tarpeisiinsa sen mukaisesti (sossut eivät vain tätä tiedä)
- minä kun nyt satun käsittämään asian niin että jos luovun kaikesta lapseen liittyvästä täällä kotona, on kuin luopuisin lapsesta! niin se vain on. hävittämällä poikani tavarat, aivan kuin haluaisin unohtaa hänet
- minulla on kuvia pojastani 25.4. sijaisvanhemmat ovat luvanneet antaa kuvia, mutta eipä ole näkynyt. se juuri olisi mukavaa kun saisi kuvia esim. kuukausittain, tavallaan pysyisi mukana lapsen "kehityksessä"
- hyväksyn että sijaisvanhemmat hoitaa poikaani, mutta hänellä olisi hyvä myös kotona äidin luona. tavallaan luotan että pojallani on kaikki hyvin
- on paljonkin peruuttamattomia asioita: yksi esimerkki on 1-vuotis valokuvausepisodi jota täällä on jahkattu nyt kuukausi. en meinannut saada viedä poikaa valokuvaan, mitä en varmasti ikinä olisi antanut anteeksi. kuullostaa pieneltä asialta, mutta haluan elää edes muistoissa poikani 1-vuotispäivän. samoin koskaan ei saa takaisin ensimmäistä äitienpäivääni. myös tuleva joulu on jo nyt pilalla. eikö nämä ole peruuttamattomia?!
elän kyllä koko ajan eteenpäin, mietin mitähän uutta lapseni on oppinut ja hyväksyn hänen kehityksensä. mutta sitä en hyväksy että jään siitä kaikesta paitsi. en usko että te ymmärrätte meidän ajatuksia ja tunteita. olette itse myös bioäitejä mutta ette ole menettäneet lasta! ja elätte arkea meidän lasten kanssa niinkuin meitä ei olisikaan, mutta meillä se arki ei ikinä ole ns. normaali. me elämme joka päivä miettien omaa lasta. usein itse mietin kesken päivän syököhän poikani nyt vai nukkuu. tajuatko miten konkreettisesti yritän päästä poikani arkeen kiinni?
jos ei muuta niin hulluksi tässä tulee oikeasti. "koita jaksaa huomiseen", tiedättekö moneen "huomiseen" olen jo herännyt? seuraava päivä ei tuo ikinä mitään uutta tullessaan.
paitsi huomenna vien vihdoin poikani valokuvaan =)
tähän ei tarvittu kuin yksi esimiespalaveri...
Täällä ollaan hengessä mukana, koko ajan! Pysy vahvana, vaikka se tuntuisi vaikealta!
Toivottavasti päivänne oli tänään ihana. Asiat järjestyvät, niiden on pakko!
Entinen sioitettu myös
lapsen kannalta etkä itsekkäästi omaa hyvinvointiasi.
Arvosta sitä että on olemassa ihmisiä jotka huolehtivat pojastasi kun itse et siihen kykene.
Muistan sinun kirjoittaneen että et halua tavata poikaasi koska ero hänestä on sinulle niin vaikeaa.
Mieti joskus miltä se tuntuu lapsesta kun et tapaa.Hän kokee sen hylkäämisenä.
Tapaamalla lastasi ylläpidät sitä vähäistä sidettä joka teillä on.
Hyväksy että joku muu huolehtii hänestä ja kantaa vastuun.
Sinä voit sitten aina poimia pullasta ne rusinat kun sijaisvanhemmille jää se vastuu ja arki.
Hyväksy se että sinä olet vähän toisenlainen äiti lapsellesi kuin äidit yleensä.Tulee vielä aika kun voit selitellä lapsellesi miten asiat oikeasti menivät.
Lapsi aikuistuttuaan pääsee itse lukemaan paperilta omat taustansa,ne faktat miksi hänet sijoitettiin.
Miksi on niin vaikeaa myöntää että on tehnyt peruuttamattoman virheen,päästänyt elämänsä siihen pisteeseen että on menettänyt oman lapsensa lähihuoltajuuden.Syy löytyy kuitenkin omasta itsestä.Eikö sen asian eteen voisi alkaa tehdä työtä että hoitaisi itsensä ja elämänsä kuntoon että ehkä joskus mahdollisesti tulevaisuudessa koittaa aika jolloin voit itse ottaa vastuun poikasi elämästä.
Tottakai kaipaat lastasi,se kaipuu ei lopu koskaan.Opettele nauttimaan hetkistä,kun tulee tunne että olet maassa,sisulla eteenpäin vaan.
Voit varmasti tehdä työtä itsesi eteen,sisua ei ainakaan sinulta puutu.Panosta itsesi hoitamiseen yhtä täysillä kuin tähän mitä netissä kirjoitat.
Lopeta uhoaminen ja ala tehdä elämällesi jotain,se ei kummene vaikka tänne miten kirjoittaisit.Näytä niille sosiaalityöntekijöille että osaat ryhdistäytyä,näytä niille että sinä kykenet ja jaksat.Älä anna periksi ja alistu,mutta hyväksy elämäsi tosiasiat.
Sossutädeille pitää myös kyetä myöntämään omat heikot kohtansa eikä aina vaan puolustella tekojaan ja kokea olevansa surkeasti väärinymmärretty.
Jos myönnät virheesi,pyydät niihin apua ja tukea,olet oikealla tiellä ja saat apua ja viimein lapsesi takasin.
Miksikö näin kirjoitan,syystä että minulla oli tilanne jolloin tuli seinä vastaan ja lapset oli viittä vaille huostaanotettuja.
Ryhdistäydyin,otin itseäni niskasta kiinni ja muutin eläämäni.Sain pitää lapseni.
juuri tämän takia en kauheasti täällä enää kirjoittelekaan.
etkö ymmärtänyt kirjoittamaani tekstiä?! käyt läpi juuri samat asiat mitkä mainitsin omassani.
kirjoituksesi oli kaikkea muuta kuin kannustava. tunteilleen ei mahda mitään, sitä sinä et tiedä kun et menettänyt lapsiasi.
ja elämäni ei tästä muutu, se on mallillaan. miksi et voi uskoa että turhiakin huostaanottoja tapahtuu?
ottaisin apua vastaan jos sitä tarjottaisiin. psykologi sanoi ettei minulla ole mitään hoidontarvetta. silti haluan käydä siellä. miten voit siis väittää että kieltäydyn avusta enkä näe omaa hoidontarvetta?! kun ei sitä näe muutkaan.
päätän keskustelun jälleen tähän. minua ei todellakaan ymmärretä täällä.
alle kolmivuotias lapsi erotetaan äidistään.On ihan varmasti ollut tosi suuri tarve huostaanotolle vaikka muuta väittäisit.
Huomaatko, kuinka helposti aina suutut? Mikäli psykologisi sanoi ettei sinulla ole hoidontarvetta miksi et saisi lastasi
otettu huostaan ilman syytä.Aika kummallista :DDD
kaikki kirjoitukset. HÄNEN EI ANNETA TAVATA POIKAA!
Kuka on itsekäs, ei ainakaan FEROZA. Itsekkäät ja ilkeät ovat ne sijaisvanhemmat ja sosiaalityöntekijät, jotka estävät äidin ja pojan yhteydenpidon. Tietävät, kuinka pahalta se tuntuu.
Lue ajatuksella kaikki Ferozan jutut ja yritä mennä hänen asemaan, jos pystyt.
Ja miten SINÄ VOIT OLLA NOIN ILKEÄ!
Mene kasvamaan, piruparka!
Eikö elämääsi mahdu mitään muuta kuin olla ilkeä!
Tyhmä sinä olet!
että kun kerran bioäideissä ei ole mitään vikaa heissä itsessään,on vain ilkeitä sossuja jotka ihan mielivaltaisesti vievät lapset niin sanon seuraavaa:
Miettikää mikä vika teissä on kun lapset on huostaanotettu.
Jos täällä mielivaltaisesti vietäisiin lapset huostaan äideiltä jotka ovat hyviä äitejä eikä heidän elämässään ole mitään vikaa niin JOKAISELTA suomalaisäidiltä olis lapset huostaanotettu.
Mikään ei voi sen enempää vituttaa kuin se itsesäälinen ruikutus ja hirveä poru että kun mun kalleimpani,mun rakkaimpani on multa riistetty.
Itsessä ei ole mitään vikaa.
Tunnen huostaanotettuja lapsia ja heidän biovanhempiaan eikä ainuttakaan heistä ole otettu huostaan muuta kuin ihan aiheesta,tavanomaisemmat syyt äidin viinanjuonti.Se taas näkyy lapsissa käytöshäiriöinä ja kuka hoitaa ne lapset,sijaisvanhemmat.
Ne lapset mua säälittää,niiltä on pilattu elämä jo kohdussa ja vain harvasta tulee normaali aikuinen.
Olen nähnyt miten lapset on sekaisin kuin seinäkellot kun biot käyvät lässyttämässä ja esittämässä taas jälleen kerran katteettomia lupauksiaan.
Ei heru sääliä tippaakaan heitä kohtaan ennenkuin itse alkavat ryhdistäytyä.
Niin monet F:n ruikutusviestit olen lukenut että niistäkin jo käy typerimmällekkin ihmiselle selväksi miten EPÄTASAPAINOINEN ihminen on kyseessä.
ruikutusta:
Seuraavasta kertomuksesta voi päätellä huostaanottojen oikeudellisuudesta ja lapsen edun tavoittelusta:
1.Minun lapeni vietiin turhaan.
Kun lapseni otettiin minulta, olin opiskellut neljä vuotta, elättänyt sekä lapseni että itseni opintolainalla.
Olin silloin aika väsynyt, sillä taloudellinen tilanteeni oli tiukka, opiskelin ja kuljetin lapsiani harrastuksissa. Itse oli lasteni koulun vanhempain yhdistyksissä aktiivisesti mukana.
Kun lapseni otettiin minulta pois, sosiaalityöntekijä kirjoitti omiin papereihinsa, että olen skitsofreenikko. Hän lähetti minut Jorvin psykiatriselle osastolle, josta minut palautettiin takaisin, koska siellä kerrottuani tarinani, he sanoivat, että paikkoja on vähän ja väsymyksen takia sisään ei oteta.
Sosiaalityöntekijä ilmoitti esimiehilleen, että olen huumeiden käyttäjä. Jopa huumepoliisi olisi tullut kertomaan oman näkemyksensä sosiaalitoimistoon, mutta sosiaalityöntekijä ei halunnut "perua päätöstään".
Esitin sosiaalityöntekijälle, että tytöilleni silloin 9-vuotta ja 10-vuotta, haettaisiin VAIN TUKIPERHE, koska
a) molemmat ovat päivisin koulussa.
b) iltaisin oli paljon harrastuksia: kaksi iltaa oli sirkuskoulua, toinen ilta oli ilmaisutaitoa, yksi ilta oli musiikkiharrastusta, kerran viikossa kävimme uimassa ja viikonloppuisin lapsille suunnatuissa urheilu, kulttuuri ja muissa tapahtumissa.
c) joka toinen viikonloppu lapset olivat isiensä luona.
Sosiaalityöntekijälle tämä ei käynyt. Espoon kaupungilla ei ollut VARAA eikä MAHDOLLISUUKSIA järjestää tukiperhettä, joten heidät otettiin huostaan ja sijoitettiin Keski-Suomeen. (Tuli varmaan halvemmaksi!)
2.Tavatessamme ensimmäisen kerran yhdessä tyttöjeni kanssa sijaisvanhemmat, sosiaalityöntekijä sanoi kuultemme, että "heti kun minä näin teidät, ajattelin, että nyt tuli OIKEAT vanhemmat Kirsille ja Heidille". Nuorempi tytöistäni sanoi, että "SIJAISVANHEMMAT".
Palaverissa toinen sosiaalityöntekijä kysyi, että kuinka usein olemme pohjoisessa olevan sukuni kanssa tekemisissä. Kerroin, että talvella vietämme viikon tai kaksi ja kesällä noin kuukauden pohjoisessa. Sosiaalityöntekijät sanoivat, että on parempi, ettei sukuni ole enää lasteni kanssa niin paljon yhteydesä! ?
3. Minä masennuin totaalisesti, sillä rhuostaan otto ja sijoitus oli huono sekä lasteni että minun vuoksi.
4. Lapseni olivat sijaisperheessä. Nuorempi oli 2,5 vuotta ja täytettyään kaksitoista hän itse ilmoitti perhehoitoon haluavansa vaihtaa perhettä. Toisessa sijaisperheessä hän oli 1,5 vuotta. Sitten hän tuli kotiin. Ja hän lopetti koulunkäynnin ja otettiin huostaan ja on nyt sijoitettuna laitokseen.
Vanhempi tytöistäni oli alkuperäisellä sijaisperheellä 3,5 puoli vuotta, mutta koska hän oli masentunut sain hänet sijoitettua uuteen sijaisperheeseen siskolleni (kaikki tehtiin selkäni takana, mutta hyvä näin) ja lapseni alkoi voida paljon paremmin.
5. Ensimmäisessä sijaisperheessä ollessaan kaikesta piti tapella. Vaatteista, kengistä ja paljon muustakin.
Nuoremman vaihdettua sijaisperhettä, emme olleet paljon yhteydessä, mutta siellä hän kuitenkin sai vaatteita. Muuten hän voi huonosti.
Nyt hän on nuorisokodissa, saa vaatteet, häntä kuunnellaan, otetaan huomioon hänen toiveensa ja häntä kannustetaan, tuodaan positiiviset asiat esille. Mitään ei tehdä minun seläntakana vaan kaikesta neuvotellaa. TODELLA HYVÄ HENKILÖKUNTA!
Vanhemman siirryttyä siskolleni, hän sai vaatteet ja jatkoi harrastustaa, jonka löysi ensimmäisen sijaisperheen luona. Nyt vanhempi tyttöni asuu tuetussa jälkihoidossa yksin. Hänellä on tukiperhe, ihan tytölleni entuudestaan tuntematon.
6. Yhteydenpitoa tyttöihini ensimmäisessä sijoituspaikassa ei tuettu alussa muutoin kuin, että tytöt kävivät kerran kuukaudessa myöhemmin harvemmin luonani. Alussa en saanut edes ruokarahaa, mutta sitten sain tapeltua heille ruokarahat.
Nuoremman ollessaan sijoitettuna toiseen perheeseen emme juuri olleet tekemisissä. Hyvin harvoin, mutta näinä kertoina varmistui se, että hän ei voinut oikein hyvin. Nyt kun hän on nuorisokodissa, hän on luonani joka viikonloppu, saan ruokarahat tappelematta.
Vanhempi ollessaan siskollani kävi luonani usein ehkä salaa siskoltani. Ruokarahat olen todella joutunut tappelemalla tappelemaan. Nyt kun hän on ihan ventovieraan tukiperheen kanssa tuetussa asumismuodossa meidän yhteydenpitoa ei tueta.
JA TÄHÄN LISÄÄN, ETTÄ KUN LAPSENI OLIVAT ENSIMMÄISESSÄ SIJAISPERHEESSÄ JA KUN VAADIN LAPSILLENI PAREMPIA OLOSUHTEITA, NIIN ESPOON LASTEN ERITYISTARPEIDEN JOHTAVA SOSIAALITYÖNTEKIJÄ SANOI MINULLE, ETTÄ
"MIKSI ET JO LUOVU LAPSISTASI. YLEENSÄ VANHEMMAT LUOPUVAT PALJON AIKAISEMMASSA VAIHEESSA."
OLEN OLLUT TYÖTÖN KOKO HUOSTAANOTON AJAN. MASENNUIN, ENKÄ OLE SAANUT TÖITÄ. Hakenut olen.
Ennen huostaanottoa opiskelin 4 vuotta. Sitä ennen olin töissä firmassa, joka teki konkurssin.
Alueellemme Espoossa tuli sosiaalityöntekijä 1996, joka otti 1997 minulta lapset pois ja kehuskeli, että "olen ottanut eniten lapsia huostaan Espoossa, ja kyllä sinun lapsesi ovat parhaimmasta päästä".
Kun hän tuli alueellemme 1996, hän oli ottanut alakertani 6-lapsen yh-äidin lasten opettajiin yhteyttä, ja kysellyt, että onko lapsissa vikaa. Opettaja oli sanonut, ettei mintään vikaa. Sosisaalityöntekijä oli sanonut, että jos terveydenhoitajalla on jotain kerrottavaa. Mutta kun terveydenhoitajalla ei ollut mitään kerrottavaa. Sosiaalityöntekijä oli vaatinut palaveria. Siinä vaiheessa opettaja oli soittanut lapsen äidille, ja kysynyt äidiltä, että mistä oikein on kysymys. Äiti todella ihmeissään ja soittanut sosiaalityöntekijälle, jota ei ollut koskaan edes tavannut, että mikä on hommannimi. Palaveri oli peruutettu, eikä äiti saanut koskaan tietää syytä siihen. Opettaja oli kirjoittanut lausunnon lapsesta ja äidistä. Todella kaunis lausunto, ja paikkansa pitävä.
Vuosien aikana lopulta sosiaalityöntekijä sai lapset huostaan. Tilanne oli tällainen, että äiti joutui juoksemaan kaikenlaisissa palavereissa. Hän otti työtä yöksi, jakoi Hesaria ja sitten kävi yöllä Vantaan puolella siivoamassa lentokoneita. Hän ei voinut ottaapäivätyötä, koska aika kului palavereissa ja muussa mukavissa seuranta jutuissa. Tietenkin siinä väsyy sen verran, ettei jaksanut kaikista asioista huolehtia. Hänellä jäi asumistukeen jotku tarvittavat paperit toimitettavaksi, ja niihän sitten tapahtui, että äidille tuli häätöilmoitus. Äiti otti sosiaalitoimeen yhteyttä, ja siellä johtava sosiaalityöntekijä, nykyisin sosiaaliasiamies, lupasi äidille, että älä huolehdi, he neuvottelevat vuokranantajan kanssa. Viikko sen jälkeen perjantaina POLIISIT ja sosiaalityöntekijät hakivat lapset - suuria rikollisia?- koulusta, kolme sosiaalityöntekijä haki kolme nuorempaa lasta perhepäivähoidosta ja äidille ilmoitettiin, että asunto pitää olla tyhjä maanantaihin mennessä. Sehän oli sokki äidille.
Samana päivänä toinen johtava sosiaalityöntekijä ilmoitti äidille, että häätö ei ole syy huostaanottoon ja äiti voi hakea lapset lastenkodista. Mihinkä äiti olisi hakenut lapset?
Myöhemmin äidille paljastui, että hänen lapsilleen oli koko sen viikon ajan valmisteltu paikkaa lastenkodilla.
Äiti asui väliaikaisesti vanhemman poikansa kanssa oman äidin pienessä kaksiossa. Kaksi yläaste-ikäistä poikaa protestoi niin paljon lastenkodissa, että heidät potkittiin pois. Tietenkin äiti otti vanhimmat pojat mummin tykö asumaan, mutta ei saanut mitään tukea, ei elatusmaksuja eikä lapsilisiä pojista. Ei edes ruokarahaa. Äiti oli työtön, palavereissa juokseminen kulutti niin paljon energiaa ja aikaa, ettei äiti kaiken muun kaaoksen keskellä voinutkaan hakea töitä.
Niinhän siinä sitten kävi, että äidin äiti joutui myymään asuntonsa, hakemaan kaupungin asuntoa ja ja siinä vaiheessa äidillekkin annettiin asunto, kaksio. Nuoremmat kolme sijoitettiin perhekotiin monen sadan kilometrin päähän. Kun nuoremmille haettiin sijoituspaikkaa, niin tietäen minun tapaukseni, äiti oli kysynyt tapamisista ja sanonut, että meinaatteko vähentää vuosien aikan tapaamisia. Sieltä oli vastattu, että näin menetellään vain perhehoidossa, siis sijaisperheiden kanssa, mutta ei perhekotien ja lastenkotien kanssa. HIP HURRAA. Jotain positiivista.
Ja myös paljon muuta edesottamuksia sattui sosiaalitoimen taholta siinä perheessä, että ihmettelen äidin olevan vielä hengissä.
Ja meidän alueelta lähti monelta lapset pois. osa oli kyllä ihan lasten parhaaksi. Mutta osa todella tekemällä tehty.
Kun minä valitin lasteni kohtelusta sijoituksessa perhehoitoon, niin minulle vastaus oli aina melkein sama. Minun pitää ymmärtää, että sijaisperhe on köyhä, mutta niillä on hyvä parisuhde.
Pihallamme oli nuoripari, joilla oli alle kouluikäinen lapsi. Siinä perheessä oli aika hurja meno, ja lapsi kerjäsi pihalla perhehoitajilta ruokaa. Oli laiha. Ilmeisesti siinäkin perheessä oli "hyvä parisuhde", koska sitten vasta kun alueemme sosiaalityöntekijä vaihtui, puututtiin tämän perheen asioihin.
Pihallamme oli alkoholisti yh-äiti. Päivät kännäsi. Hänen jälkeläinen oli poliisin jälkeläinen, ainakin äiti sanoi minulle. Hän kehuskeli, kuinka sosiaalityöntekijä on auttanut häntä. Minulle hän sanoi, että "sinähän olet skitsofreenikko". Niin. Kukahan hänelle tuommoista oli kertonut, ei kukaan muu kuin "lääkäri/jumala/sosiaalityöntekijä" virassa oleva koko alueemme tuttavamme. Tämänkin yh-perheen elämään puututtiin kun sosiaalityöntekijä vaihtui.
Yksinhuoltaja äidillä oli 2 lasta, 8-vuotias ja 5-vuotias. 8-vuotiasta kiusattiin pihalla mm. myös aikuisten toimesta. Äiti oli työssä käyvä, mutta meni sosiaalitoimistoon pyytämään neuvoa siihen, että hänen lastaan kiusattiin. Niinpä aina niin viisaat, opiskelleet ja auttamishaluiset sosiaalityöntekijät sanoivat, että jos otettaisiin lapsi vähäksi aikaa pois pihapiiristä, niin tilanne rauhoittuisi. Tietenkin äiti ajatteli lapsensa parasta ja suostui tähän. Mutta eipä äiti arvannut kuinka piru mellasti tämän päätöksen takana.
Lapsi otettiin huostaan ja sijoitettiin sijaisperheeseen kauas Espoosta. Suru, kova suru jäi äidille, mutta nuoremman lapsen takia äiti jaksoi pysyä työelämässä.
Aina kun lapsi tuli lomille, äiti leipoi täytekakun. Tästä sijaisäiti oli pahoittanut mielensä, valitti sosiaalitoimeen ja äiti joutui puhutteluun. Ei saa kakkua leipoa, ettei sijaisäiti hermostu. Mutta koska äiti oli töissä ja tienasi rahansa itse kakun leivonta jatkui.
Ja niin lapsella alkoi kiertolais elämä sijaisperheestä sijaisperheeseen ja lopulta laitokseen. Nyt lapsi on aikuinen, mutta ei halua puhua koko ajasta mitään. On hyvin paljon äitinsä kanssa tekemisissä, on työelämässä. Kiitos äidin, joka jaksoi pysyä lapsensa rinnalla.
Näin Espoo auttaa yksinhuoltajia.
siihenkin varmaan on hyvä syy!
vanhemmille, joiden lapsi on huostaanotettu ja tarkoitus kai olisi,että täällä vanhemmat voisivat tukea toisiaan? Mitä haluat kertoa viestilläsi, sanot siis, että kaikki huostaanotot ovat oikeutettuja? Aikamoinen väite: perustuuko se mutu-tietoon vai erilaisiin tutkimuksiin -kerro faktaa.
"Mikään ei voi sen enempää vituttaa kuin se itsesäälinen ruikutus ja hirveä poru että kun mun kalleimpani, mun rakkaimpani on multa riistetty.."
Ehkä vain rakastava äiti ymmärtää toista äitiä hädässään, uskon, että me monet äidit tunnemme vihlaisun sydämessämme F:n tarinaa lukiessamme -en ole varmaan ainoa, joka on saanut kyyneleet silmiinsä. Koska et ole vielä vanhempi, et voi ymmärtää millaiselta tuntuisi olla erossa vauvasta/pienestä lapsesta. Se on niin suuri psyykkinen järkytys, että ihailen vain Ferozaa,
joka on jaksanut ihailtavasti.
"Typerämmällekin ihmiselle käy selväksi miten epätasapainoinen ihminen on kyseessä"
Muttamutta..viisas ihminen lukee myös sydämellään, ymmärtää äidin hätää, syvää surua ja ahdistusta, joka lähtee syvästä äidin rakkaudesta lapseensa. Äidin rakkaus lapseensa, mikä voisi olla sen kauniimpaa?
Ok, kirjoituksessasi oli pointti, on paljon lapsia joista ei oikeasti huolehdita ja on hyvä, että heidät on huostaanotettu. Et voi kuitenkaan todella tietää palstan keskustelijoiden tilannetta.En odota viestiini vastausta, mutta toivon että todella miettisit arvojasi ja miten pitkälle voit lähteä tekemään olettamuksia vieraan ihmisen elämästä. Syvässä surussa ja kaipuussa kirjoittamasi viesti on loukkaava, ymmärrät varmasti sen itsekin.
Siis: jos joku kirjoittaa syvässä surusta ja kaipuusta, kirjoittamasi viesti on loukkaava hänelle..
Hei Feroza!
Oli mukavaa lukea kuulumisiasi, vaikka ne olivatkin ikäviä. Toivottavasti syntymäpäivä ja kuvaus menivät hyvin. Muista aina, että vaikka saisit 100 kamalaa viestiä, niin täällä on se pieni joukko, joka todella ymmärtää sinua. Sinun ei varmasti ole helppo tänne kirjoittaa, mutta muista että meitäkin on. Minäkin käyn työssä ja siihen päälle vähän lisäopiskelen, joten en ehdi näitä viestejä joka päivä lukea. Työttömiä häiriköitä tai muita kotona päivät pitkät olevia on suuri osa noista palstaa terrorisoivista ihmisistä.
Minusta on ihan ok, että säilytät poikasi tavarat, jos se on sinulle tärkeää. Ymmärrän myös sen, että psykologi on todennut, ettei sinussa ole hoidontarvetta. Saattaa silti olla hyvä, että jatkat hänen luonaan käymistä. Voit hänen kanssaan selvitellä tätä elämänkriisiä ja hänen pitääkin todistaa tarvittaessa tuo, ettet ole hoidontarpeessa, jos asia joskus eteenee esimerkiksi käräjille. Tsemppaa, tee töitä, itke, pidä huolta lähipiirin olemassa olosta, pidä kiinni työpaikan ja kodin pysymisestä. Nämä ovat asioita, joita sinulta vaaditaan, kun pojan huostaanoton purkamista joskus kenties vaaditaan. Pidä huolta tuosta fyysisestä terveydestäsi! Sekin on lapsen äidille tärkeää. Pysy aktiivisena lapsen tapaamisiin päin sekä pysy tietoisena näistä sosiaalipuolen asioista.
Jos vaan jaksat, niin lainaa kirjastoista lastensuojelusta kertovia kirjoja. Niistä opit niitä asioita, joita sossut ovat opiskelleet koulutukseensa. Kun tiedät enemmän, niin olet vahvimmilla. Pyydä apua asiantuntijoilta (esim. Pesue ja sosiaaliasiamies). Älä masennu, vaikket joka hetki jaksaisi olla aktiivinen tämän asian suhteen, niin tee silloin jotain, kuin jaksat. Poikasi huostaanotto voidaan saada purettua, mutta se vaatii paljon. Älä luovuta!
Talleta kaikki kirjoitukset ylös ja katso että lapsesi saa ne joskus käsiinsä. Lapsesi tulee myös tietää niiden henkilöiden nimet jotka erottivat rakastavan äitinsä lapsestaan. En kyllä tiedä tarkalleen millainen sinun tapauksesi oli mutta sosiaaliseen lapsikauppaan ei kuulu auttaa vanhempia vaan riistää lapsi toiselle.
Jospa sosiaalinen lapsikauppa onkin niin laajaa. Sosiaalisessa lapsikaupassa lapsella nuorena aikuisena ei ole ketään tukijaa koska sijaisperheet eivät saa hänestä enää rahaa ja kaikki juuret on katkenneet.