en jaksa valittaa sillä lapsena sain elää savustettuna koko ajan.Silloin kaikki vauvasta vaariin piti vaan sopeutua jos joku poltti.Siitä olin onnellinen että oli niin hatara mökki kotini että lattianraosta tuli raikasta ilmaa ja nukuin yöni hyvin.Tupakansavu oli myös merkki jo eteisessä että isä on kotona ja silloin oli kivaa koska hän tuli työreissulta,saimme jopa korppuja kahvin kanssa.
tupansavusta
lattia vaan narisi
171057
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Olisit voinut saada pehmeääkin pullaa ellei isäsi olisi röyhytellyt osaa palkkarahoistaan savuna ilmaan.
joskus jopa maantiellä/kaduilla näkee kun autoa ajaa nainen/mies ja polttelee ihan polleana tupakkia ja takapenkillä on kakaralauma ja etuistuimella usein pikkuvauva omassa istuimessaan. Ikkunat tiukasti kiinni etteivät saa vetoa ja tule flunssaa, mutta tupakansavusta saavat aina osansa kuitenkin. Paljonkohan nämä osaavat kotonaankaan lapsiaan säästää tältä myrkyltä, taikka välittävät? Olen huomannut että tupakoitsijalle on elämässä aina, huom! AINA, ensimmäisenä se että hän saa polttaa/että hänellä on tupakkaa, muusta ihan vaikka viis veisaa. Kaikki muu tulee hänelle vasta sen tupakan/tupakoimisen jälkeen. Se suo tälle tupakoitsijalle oikeuden polkea toisten oikeuksiakin mennen tullen. Ja tämä on taivahan tosi asia. Rahatkin vaikka ne muuhun eivät riittäisi, niin tupakkaan ne on riitettävä ja muu saa silloin jäädä ostamatta. On ne lapset usein nälässä sen takia kun se äiskä tai iskä tarttee sen tupakan(ja 2:sena kaljan).
Tulipa aika tiukkaa tekstiä, mikä tosin ilmeisesti perustuu vain omaan mielikuvaasi tupakoivista henkilöistä ja heidän asenteistaan.
Näin tupakoivana henkilönä on melko huvittavaa luettavaa nuo sinun olettamukset siitä, minkä tupakoivat henkilöt laittavat (AINA huom, AINA) etusijalle elämässään...silkkaa olettamusta mikä ei perustu minkään sortin faktaan.
Niinhän se on että tupakka on vaarallista,mutta tuo typerä ajattelutapa siitä että tupakoivat ihmiset olisivat kenties välinpitämättömiä lapsiaan tai kanssa ihmisiä kohtaan on älytön väite. Selväähän se että lasten altistaminen tupakan savulle ei ole maailman fiksuin tapa, mutta mikäli polttelee tupakkinsa pihalla omissa oloissaan niin mikäs siinä..tuskin lasten elämä on pilalla sen jälkeen?.
Ja tuo viimeinen lause: "On ne lapset usein nälässä sen takia kun se äiskä tai iskä tarttee sen tupakan(ja 2:sena kaljan).",väitänpä saman tien että et ole elämässäsi nähnyt yhtään tapausta jolloin jonkin henkilön asiallinen ja kohtuullinen alkoholin tai tupakan käyttäminen olisi ajanut perheen talouden siihen jamaan, että lapset näkisivät nälkää. Kuten aiemmin mainitsin: Älyttömiä oletuksia jotka perustuu omaan mielikuvaasi asioiden kulusta.
Ja tämä on taivahan tosi asia; mitä sitten jos perhe näkee nälkää, kun vaan isällä ei ole jano.
Kaltaistesi "totuuden torvien" sekoileva paasaus on tosi typerää. Hanki elämä tai syö kaktusta.
Juuri kirjoitettiin selvityksestä, jossa seurattiin tupakoivia ja tupakoimattomia perheitä muutama vuosi. Olikohan se Hesari pari päivää sitten? Tupakoivien vanhempien lapsista 44 prosenttia (!) oli aloittanut tupakoimaan, valitettavasti en muista tupakoimattomien perheiden lasten prosenttilukua, olikohan 9 prosenttia. Eräs selkeä johtopäätös oli, että vanhempien tupakointi luo lapselle hyväksytyn ajattelumallin pro-tupakka ja altistaa aloittamiselle. Tupakoija siis antaa melko suurella riskillä lapselleen perintönä sätkän suupieleen. Ja kaikkihan me tiedämme tupakoinnin riskit...
Minusta aika välinpitämätöntä lapsia kohtaan.
ja mitä vittua se tähän kuuluu vastaukseksi.
Et ilmeisesti lukenut edellisen kirjoittajan viestiä johon kommentoin?
"--- mutta tuo typerä ajattelutapa siitä että tupakoivat ihmiset olisivat kenties välinpitämättömiä lapsiaan tai kanssa ihmisiä kohtaan on älytön väite. Selväähän se että lasten altistaminen tupakan savulle ei ole maailman fiksuin tapa, mutta mikäli polttelee tupakkinsa pihalla omissa oloissaan niin mikäs siinä..tuskin lasten elämä on pilalla sen jälkeen?."
Meneekö nyt jakeluun miten miten kirjoitukseni "tähän" liittyy? Mikä se "tähän" sitten lieneekään.
jos ihminen on yleensäkään niin tyhmä, että kaiken tupakasta saatavan valistuksen jälkeenkin, polttelee tupakkaa niin oman tyhmyytensä hän osoittaa täällä vielä puolustelemalla rampauttavaa pahettaan joka ei kuulu ihmiselämään millään muotoa, eli yhtä vähän kuin vaikkapa huumeiden ja lääkkeiden väärin käyttäminen. Soisin kyllä teidän tupakoijien tulevan järkiinne ja lopettavan moisen tavan ja paheen. Silloin huomaatte kenties itsekin oman tyhmyytenne konkreettisesti omassa kehossanne ja järjenkäytössänne.
Turha mulle alkaa selittämään kuinka järkeviä ja välittäviä olette, kun ette sitä kuitenkaan missään tapauksessa ole. Pidättekö kenties toisia ihmisiä typeryksinä ja koitatte peittää omaa typeryyttänne kohtaamalla tupakan vastustajat hyökkäyksellä tämän persoonallisuutta taikka kommentteja vastaan. Naurettavuuden huippu on tupakoiva ihminen joka ei tunnusta sitä että tupakointi on typerää ja vastenmielistä puuhaa vaikka siitä onkin riippuvainen. Ryhtiä ja selkärankaa lopettaminen vaatii, mutta ei ole kenellekään mahdoton tehtävä kuitenkaan.
Taidatte olla kuten alkoholistitkin, orjia jotka tarvitsette jonkinlaisen AA-kerhon taisteluun tupakkaa ja sen riippuvaisuuden aiheuttamaa taistelua vastaan? Itse ette siitä irti tunnu pääsevän sillä onhan se tupakka niin "hyvää" ja "terveellistä".
piti laittaa tuolle puolustelijalle, ei sinulle VIISAS LÄÄKÄRI.
Se tupakoinnin lopettaminen vaatii kyllä selkärankaa.Kuitenkin kyseistä pahetta voimallisesti vastustavien kannattaisi puheissaan muistaa myös FAKTA,että on olemassa vakavia fyysisiä sairauksia,joihin tupakka joidenkin lääketieteellisten tutkimustenkin mukaan toimii LÄÄKKEENÄ.Tupakoinnin harjoittaminen siis on hyödyksi joillekin tietyille ihmisille, ja myös lääkärit ns. "symppaavat" kyseisten ihmisten tupakointia ts. eivät sitä tuomitse,todella.
Ja joo on nyt todettava:en ole mennyt sekaisin sanoissani.Joidenkin tupakointia fannaattisesti vastustavien kannattaisi kenties ottaa enemmänkin selvää asioista!
Vastustajille: polttaisitteko itse, jos teillä esimerkiksi olisi suurempi riski saada syöpä LOPETTAESSANNE tupakoinnin,kuin jatkaessanne samaa rataa??
*Kaikista asioista ne valistus-lehtisetkään eivät kerro...*
Kuule pane sitä elähtynättä muijaasi; joka toinen vuosi. Ei kiinnosta.
Kyse on idiootti siitä, että et tuota häiriötä! Savunhajua muille! Varmaan vaikee käsittää, kun tutkimus osoittaa, että idiootit,jotka ei pärjää koulussa tupakoi!
..nyt osoittaa, että tupakoitsijat ovat tyhmempiä,kuin muut,blaah taas...Varmaan on totta, että esim. amatsussa tupakoidaan keskimäärin enemmän,kuin vaikkapa lukiossa mutta..simsalabim! En valitettavasti tosta lukio-ajasta enää muista paljoakaan,mutta nyt olen yliopistossa.Ja joo:tupakoin.Mulla on siihen syyni.
Äläkä sinä muuten h*lvetin pelle tule mulle moralisoimaan tekemisistäni! Tutustu jooko vaikka ennemmin lääketieteeseen, tekis ehkä sullekin hyvää.
T:nimim. "Vakava fyysinen sairaus,mutta ei halua suurempaa syövän vaaraa LOPETTAMALLA tupakoinnin...*
Kun kerran kaipaat tutkimusnäyttöä niin tutustu vaikka tähän vuoden 1999 Maailmanpankin julkaisuun (http://www1.worldbank.org/tobacco/pdf/finnish.pdf, sivu 15): "Lähes kaikissa korkean tuloluokan maissa tupakointitottumukset vaihtelevat merkittävästi eri sosioekonomisten ryhmien välillä. Iso-Britanniassa korkeimmassa asemassa olevista naisista tupakoi vain 10% ja miehistä vain 12%, kun heikoimmassa asemassa olevien keskuudessa vastaavat osuudet ovat kolminkertaiset: 35 % ja 40 %.Sama käänteinen riippuvuus voidaan havaita tupakoinnin ja koulutuksen välillä. Tavallisesti kouluttamattomien ja vähän koulutusta saaneiden tupakointi on yleisempää kuin korkeamman koulutuksen saaneilla."
Käsketkö minuakin tutustumaan lääketieteeseen? Voisi olla aiheellista, sillä en käsitä lainkaan nimimerkkiäsi; miten syövän vaarasi lisääntyisi jos lopetat tupakoinnin? Vai tarkoitatko että siirtyisit vielä ahkerampaan nuuskaamiseen???
Mikähän se syy voisi olla? Typeryys!
Tutkimuksen mukaan röökäjat on vähän pimpoja! Pienenin koulutus (ei lukupäätä). Niin naiset, kuin miehetkin. Siksi niiden käytöskin on perseestä!
Joillakin ei ole lukupäätä, joillakin taas ei kirjoitustaitoa. Semmoista se on elämä.
Miksi yliopiston pihassa on tuhkakupit?