metrossa. Aamulla käytiin koirien kanssa pienellä metromatkalla, pennun ensimmäinen kerta metrossa (bussit ja junat tunnetaan jo). Vanhempi rauhallisena käy lattialle makaamaan ja ajatteli näköjään ottaa pienet torkut, eihän metrossa mitään ihmeellistä tapahdu, pentu iski peppunsa maahan ja tuijotti ihmeissään metron ihmeellisyyksiä ja jos joku pentua vilkaisi, pennulla häntä alkoi vipattamaan. Mutta sitten metro sulki ovensa ja lähti liikkeelle. Pentu hetken ympärilleen ihmeissään katseli ja sitten kun emännän ote hihnasta herpaantui, lähti pentu turbovauhdilla juoksemaan ympäri metroa. Vanhempi nousi istumaan ja katseli pennun menoa, emäntä käski vanhemman makuulle ja olemaan paikallaan ja lähti pennun perään. Pysäkillä metron ovet avautuivat ja pentu meinasi ovesta ulos, mutta metroon sisälle tullut tarkastaja otti pennun kiinni. Pennulla pääsi haukku jos toinenkin ja tarkastaja sai muutaman pusun poskelleen. Tarkastaja antoi pennun takaisin hätääntyneelle emännälle ja käski pitää pennusta parempi huoli, hyvä ettei ihan karkuun lähtenyt. Pentu oli todella tyytyväinen itseensä ja häntä vipatti, kun emäntä laski pennun takaisin vanhemman viereen.
Ei vanhempi tuollaisia pentuna tehnyt! =)
Sellaista tänä aamuna, mitä seuraavaksi pentu keksii?
Ei vanhempi tuollaisia pentuna tehnyt! =)
Sellaista tänä aamuna, mitä seuraavaksi pentu keksii?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.