Kepposista

On sanottu, että koiraa ei saisi torua, jos vaikkapa tulee kotiin ja sohvatyyny on lattialla revittynä. Jossain väitetään ettei koira muista tehneensä tuhmuutta??
Kuitenkin, ainakin meillä esim.Kerran tulin kotiin, niin roskia oli levitelty lattialle. Kun Corgimme huomasi minun huomanneen sotkun, niin luimuna hipsi sängyn alle. =D Sitten menin istumaan sängyn vierelle ja kyselemään pienellä toruvalla äänen sävyllä että miitäkä sitä on tullut tehtyä? niin neiti tuli häpeällisen näköisenä istumaan kiinni minuun häntä maata vasten läpsyttäen ja katteli mua anteeksipyytelevästi.
Ja kerran...hih..Kun äiti oli tullut töistä kotiin niin keittiön lattialla oli ollut pöydälle unohtunut juustopaketti ja pienet nakertelu jäljet juuston kulmassa xD...Sillonkin se oli ollut samallatavalla häpeissään.
4214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos koiraa toruu myöhemmin, esim. juuri kotiin tullessa kun se on tehnyt pahojaan, ei se osaa yhdistää torumistasi tekemäänsä pahaan. Mutta se ymmärtää kyllä äänensävystä että omistaja on vihainen jostakin syystä, ja saattaa siksi käyttäytyä alistuvasti tai pelokkaasti.
Mutta myöhemmin räyhääminen ei kyllä auta mitään :) Jos koiraa haluaa kieltää tekemästä jotakin asiaa, on kiellon tultava oikeaan aikaa: juuri silloin, kun koira parhaillaan tekee "ei toivottua toimintaa". (:

Äänestä
  • Jos näytät koiralle sitä pureskeltua sohvatyynyä, ja sanot että "ei näin saa tehdä, ei ei", niin se kyllä osaa sen siihen yhdistää. Ja jos joku ei osaa heti, niin muutaman kerran jälkeen oppii.

    Tosi on, että jälleennäkemisen iloa ei kannata pilata alkamalla kiukkuamaan heti ovelta: sellainen käytös ainoastaan tekee koiran pelokkaaksi ja epävarmaksi. Vaan sitten kun on tervehditty kunnolla ja pussailtu, kyselty kuulumiset ja silleen, niin voidaan lähteä tupatarkastukselle. Ja jos sieltä löytyy jotakin huomauttamista, niin kyllä se koira se tajuaa, mistä on kysymys...

    Äänestä

jos esim. tulen töistä kotiin ja huomaan jossain vanhan herran merkkaus jäljen. käsken herran paikalle ja kysyn "mitä tuossa on?", herra vastaa heti syvällä murinalla ja häntä tärisee pystyssä hermostuneesti. jos lattialla onkin esim. muu lätäkkö niin herra tulee vaan katsomaan että "oho, mitäs siinä onkaan?". merkkaus lätäköt voivat olla vaikka päivänkin vanhoja etten ole aikasemmin huomannut, mutta koira muistaa tekosensa.

Äänestä
  • kyllä koira tietää, että kiellettyä on, mistä on aiemmin toruttu. Eihän noille vanhemmille tarvitse edes ehtiä sanoa mitään: kun tulen ovesta sisään, niin koiran olemuksesta näkee, jos on tehty jotakin luvatonta.

    Ne jopa osaavat hävetä kaverin puolesta: jos esimerkiksi pennulta on tullut hätäasia lattialle, niin saattavat isommat siitä heti viestittää anteeksipyyntönsä.

    Minustakin on turha väittää, ettei koira ymmärtäisi väärin tekemisiään muulloin kuin silloin kuin jää kiinni itse teosta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kieltäminen kirjoitti:

On sanottu, että koiraa ei saisi torua, jos vaikkapa tulee kotiin ja sohvatyyny on lattialla revittynä. Jossain väitetään ettei koira muista tehneensä tuhmuutta??
Kuitenkin, ainakin meillä esim.Kerran tulin kotiin, niin roskia oli levitelty lattialle. Kun Corgimme huomasi minun huomanneen sotkun, niin luimuna hipsi sängyn alle. =D Sitten menin istumaan sängyn vierelle ja kyselemään pienellä toruvalla äänen sävyllä että miitäkä sitä on tullut tehtyä? niin neiti tuli häpeällisen näköisenä istumaan kiinni minuun häntä maata vasten läpsyttäen ja katteli mua anteeksipyytelevästi.
Ja kerran...hih..Kun äiti oli tullut töistä kotiin niin keittiön lattialla oli ollut pöydälle unohtunut juustopaketti ja pienet nakertelu jäljet juuston kulmassa xD...Sillonkin se oli ollut samallatavalla häpeissään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu