Ruokinta ja liikkuminen

Ruokitteko koiranne ennen vai jälkeen lenkille lähdön? Jos ennen niin kuinka kauan täytyy odotella että voi lähteä lenkille? Ja perusteluja miksi toimitte näin. Kun noita mielipiteitä on niin monia kuin on koiria ja niiden omistajia :)
4403
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

lenkin jälkeen, varsinkin jos lähtään mettään (siis vaikka hirvimettälle) niin ruokaa ei voi antaa ennen reissua sillä ensinnäkin koira voi (ja meillä ainakin hyvin todnäk) oksentaa autoon (jos autolla mennään siis sinne) ja toiseksi koira ei jaksa juosta ja sillä menee vatta sekasin jos se maha täynnä viipertää. Kerran kävi niin että ruuan jälkeen lähdettiin lenkille, jonka aikana koira sitten oksensi. Tämän takia meillä toimitaan näin..
eikä anneta myöskään mettällä ruokaa, sillä silloin koira tulee kerjään ruokaa, eikä tee sitä mitä siellä mettällä kuuluisi oikeasti tehä :)

Äänestä

Lenkin jälkeen ruokitaan.
Syystä, että heti ruoan jälkeen liikkuminen lisä vasalaukun kiertymän riskiä. Riski on harrastamassani rodussa muutoinkin suht suuri.

Eikä sitä ruokaa anneta heti lekin jälkeen, sillä sekin lisää vatsalaukun kiertymän riskiä. Noin tunti lenkin jälkkeen meillä syödään.

Äänestä

Koira tulee ruokkia aina lenkin jälkeen. Tunti, pari lenkin jälkeen. Täydellä vatsalla on hankala liikkua ja silloin on olemassa vatsalaukun kiertymän vaara. Varsinkin, jos koiralla on laaja rintakehä.
Jos ruokitaan ennen lenkkiä, silloinkin pitää olla parin tunnin lepoaika.
Neuvot koskevat lennkejä, joissa koira todella liikkuu, juoksee ja temmeltää. Tavalliselle pikku kävelylenkille voi mennä aiemminkin.

Äänestä

..lenkin jälkeen huilataan, odotellaan, että hurtat rauhoittuu eikä ole kiihdyksissä, sit syödään ja sen jälkeen huilataan taas lisää. Massut täynnä on hyvä pötkötellä, ja näin tehdään nimenomaan sen vatsalaukunkiertymän ehkäsyn takia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Unot kirjoitti:

Ruokitteko koiranne ennen vai jälkeen lenkille lähdön? Jos ennen niin kuinka kauan täytyy odotella että voi lähteä lenkille? Ja perusteluja miksi toimitte näin. Kun noita mielipiteitä on niin monia kuin on koiria ja niiden omistajia :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu