Imusolmukkeet

Aloitin homeopaattiset lääkkeet oikein pahaan atopiaan, ihoni paheni tosi kamalaksi, eli aloitusoireet olivat todella hirveät. Nyt kaksi kuukautta jälkeenpäin iho on hieman rauhoittunut mutta nivusissa imusolmukkeet ovat parin päivän aikana suurentuneet moninkertaisiksi. Voiko johtua siitä että koko elimistöni oli ns. tulehduksessa tämän pari kuukautta, vai onko epäilemättä syöpää?!
145943
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

homeopaattiisi ja kerro oireistasi; hän neuvoo mitä tehdä.
Jos et ole kenenkään hoidossa käy näyttämässä imusolmukkeitasi lääkärille, niin saat diagnoosin (ja mahd. hoidon jos kyseessä pelkäämäsi pahanlaaatuinen muutos). On kyllä mahdollista, että oireesi liittyy homeopaattisiin lääkkeisiisi;homeopaattisen hoidon aikanahan elimistö käy läpi vanhoja oireitaan?
Mitä ihoosi tulee; jatka jonkun ammattitaitoisen homeopaatin hoidossa,ellet jo ole; koska atopia iho-ongelmineen on niin laaja juttu, että se pitää jättää ammattilaisen käsiin.

Äänestä

Sinulla on hyvin todennäköisesti jokin tulehdus, jonka vuoksi imusolmukkeet ovat turvonneet. Mars lääkärin luo (huom! oikean lääkärin, ei homeopaatin).

Äänestä
  • Voi torvi sentään. Ns. oikeat lääkärit eivät ymmärrä homeopaattisista reaktioista hölkäsen pöläystä. Antavat vain lisää kemiallisia kovia lääkkeitä ja niin vesittyy ne kahden kuukauden kärsimykset, joita kyseinen potilas on jo lusinut. Maltti on valttia ja "oikeat" lääkärit urpoja.

    Äänestä

  • Kaikenkokenut kirjoitti:

    Voi torvi sentään. Ns. oikeat lääkärit eivät ymmärrä homeopaattisista reaktioista hölkäsen pöläystä. Antavat vain lisää kemiallisia kovia lääkkeitä ja niin vesittyy ne kahden kuukauden kärsimykset, joita kyseinen potilas on jo lusinut. Maltti on valttia ja "oikeat" lääkärit urpoja.

    Kerro minullekin, kuinka tislatun veden nauttiminen erittäin pieninä annoksina saa nivusten imusolmukkeet turpoamaan?

    Äänestä

  • vaan kirjoitti:

    Kerro minullekin, kuinka tislatun veden nauttiminen erittäin pieninä annoksina saa nivusten imusolmukkeet turpoamaan?

    ..asioihin ennen kuin puhut tislatuista vesistä mitään. On tehty tutkimuksia mm. lehmillä. Miten lehmien koeryhmästä yli 80 prosenttia parani kokonaan tislatulla vedellä. Vai olikohan kyse plasebovaikutuksesta? voi urpojen urpot teitä skeptikkoja. Ei teidän ole pakko uskoa mihinkään, ei edes Jumalaan. Onhan meillä materiatodellisuus, eikö? Taidat ymmärtää vain sen, minkä näet.

    Lehmät varmaankin kärsivät janosta tai hypernatremiasta. Jos kuitenkin väität, että lehmät paranivat jostakin sairaudesta homeopatialla on velvollisuutesi todistaa asia. Muuten kirjoituksesi on pelkästään tyhjänpäiväistä kaistantuhlausta. Millä kielellä "parantaja" muuten tenttasi lehmiltä oireiston ja tautihistorian? Sehän on oleellista oikean "hoidon" määrittelemiseksi.

    Äänestä

  • Ahaa! kirjoitti:

    .. miten höppänöitä ihmisiä täällä surffailee. Eiköhän sinun paikkasi surffailla olis jossain koululääketieteen tai ateististen asioiden parissa. Onko niin, että et pääse oikeassa elämässäsi pätemään kun pitää tänne tulla puhumaan muiden velvollisuuksista Sinua kohtaan. Heh.
    Voinhan vähän valistaa. Jos joku on sairas, oli se sitten eläin tai ihminen niin JOISTAINHAN se ilmenee. C'moon. JOSTAIN syystä eläimille piti antaa lääkettä (niillä oli sama tauti päällä, joka ilmeni oireilulla). Tämä lehmäaiheinen tietous on peräisin ylen tv-ohjelmasta n. vuosi takaperin. Sillä ja MONEN MUUNKIN ELÄIMEN hoidolla on kumottu yksinkertaisten skeptikkojen väittämä plasebovaikutus. Lukaisepa muutama homeopatiakirja, niin ei tarvitse tänne sivuille tulla meidän asiasta kiinnostuneiden ja TIETÄVIEN vuorovaikutusta häiritsemään. Tähän ei kukaan jaksa noin noviisille lähteä juurta jaksaen selittämään. Homeopatia kun ei ole mikään naks-taikatemppu vaan asiantuntevan terapeutin luotaama täysin vaaraton hoitomuoto.

    Löysit juuri tuosta lehmäesimerkistä paikan johon placebo vaikuttaa. Ja c'moon! Missään ei ole kumottu homeopatian vaikutuksen perustumista placeboon. Päinvastoin. Se on vahvistettu joka kerta, kun asiaa on vaivauduttu objektiivisesti tutkimaan, viimeksi tänä vuonna Lancetissa julkaistussa tutkimuksessa. Musta ei muutu valkoiseksi eikä homeopatia eroa uskonnosta vaikka kuinka sitä inttäisit. Halleluja ja amen.

    Äänestä

  • Applause! kirjoitti:

    ..saakaan lukea. Vai homeopatia on uskontoa? Mitenkäs sie selität sen, että esim. vauvan korvatulehdus paranee näillä rohdoilla? Vauva vaan itekseen uskoo pillereihin. Kaikkee sitä näkee kun tarpeeks elää.. Kuten edellinen kirjoittaja, ehdotan siirtymistä vaikka pornopalstalle. Siellä voit uskoo vaan sen mitä näjet.

    Äänestä

  • Applause! kirjoitti:

    Löysit juuri tuosta lehmäesimerkistä paikan johon placebo vaikuttaa. Ja c'moon! Missään ei ole kumottu homeopatian vaikutuksen perustumista placeboon. Päinvastoin. Se on vahvistettu joka kerta, kun asiaa on vaivauduttu objektiivisesti tutkimaan, viimeksi tänä vuonna Lancetissa julkaistussa tutkimuksessa. Musta ei muutu valkoiseksi eikä homeopatia eroa uskonnosta vaikka kuinka sitä inttäisit. Halleluja ja amen.

    tekee omia epätoivoisia yrityksiään Hesarin, iltapäivälehtien, TV:n ja radion säestämänä. Murphyn laki toimii silti yrittäjää vastaan. Tosin kulissien natinan pitäisi jo herättää reviirin vartijat. Kulta-aika lähenee vääjäämättä loppuaan, uskoi tai ei.

    Äänestä

En voi enää ikinä käyttää dödöä, minkäänlaista.
Koko kesä meni niin, että mätä tihkui kainaloista.
Keväällä kävin ihotautilekurilla, sekä sairaalan ihotautiylilääkärillä.

Homeopaatilla en ole käynyt, kun hyvä sellainen muutti muualle.

Lääkäri määräsi ensin kuukausikausien Oricyclin kuurin, jolla ei ollut mitään vaikutusta.

Toinen lääkäri määräsi Kefexiniä, ei mitään vaikutusta.

Molemmat määräsivät lisäksi voiteita jos mistä sortista, ei mitään vaikutusta.

Kesä piti kärsiä, kun aurinko olisi reagoinut antibioottien kanssa. Syytä ei löytynyt, aurinko auttoi välillä hieman, labrakokeet oli loistavia..

Että mysteeriksi jää. Leikkaus voisi tulla - EHKÄ - kyseeseen, sitten joskus kun... ei sitä lähetettä eteenpäin saanut kuitenkaan. Kuulema ei hevillä leikatakaan.

Annettiin kotiin esite jostain kamalasta lääkkeestä, johon pitäisi sitten suostumus kirjoittaa että hyväksyy kaikki mahdolliset haitat ja vaivat joita se aiheuttaa. En muista nyt sitä nimeä, mutta lista hankaluuksista oli tosi pitkä. Lääkettä olis myös pitänyt syödä kuukausikausia, eikä paraneminen silti ollut taattua.

Että tällainen tapaus.

Roaccutan oli se kamala lääke! Nyt muistin.

Ei ollut syöpää siis tahi juopaa, kuulemma kaltaisiani ilmenee 1-2 tapausta vuosittain, keski-ikäisiä hieman ylipainoisia koskee, sanoi sairaalan ylilääkäri. Patit nousee kainaloihin määrävälein, ja samaten tuonne nivusiin. Häipyvät sitten jonkin ajan kuluttua..hohhoijaa..:((

Äänestä

Iho-oireiden pahentuminen alkuun on aika tyypillistä iho-oireiden hoidossa, kuten varmaan jo tiesitkin. Kun imusolmukkeiden suureneminen vaivaa ja pelottaa sinua, niin suosittelen sinulle lääkärin diagnoosin hakemista - homeopaattihan ei voi eikä saa sisäisesti tutkia ja diagnostisoida. Joskus lääkärin tekemät diagnoosit voivat auttaa homeopaattisessa hoidossa eteenpäin ja toisinaan on myös tilanteita, jolloin on syytä turvautua myös koululääketieteen tarjoamaan hoitoon.

Äänestä

Kaveril kans oli isoi imusolmukei, kuoli melko nopiast syöpään, samaan tautiin on kuollut kymmeniä tuntemiani urheilijoit,
kannattaa ain otta tosissaan kaikensortin pahkurat ja muhkurat.

Äänestä
  • Sinä murrenikkari! Älä noidu ihmisiä täällä. Joku voi ottaa vielä tosissaan kuolemajuttusi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pelokas kirjoitti:

Aloitin homeopaattiset lääkkeet oikein pahaan atopiaan, ihoni paheni tosi kamalaksi, eli aloitusoireet olivat todella hirveät. Nyt kaksi kuukautta jälkeenpäin iho on hieman rauhoittunut mutta nivusissa imusolmukkeet ovat parin päivän aikana suurentuneet moninkertaisiksi. Voiko johtua siitä että koko elimistöni oli ns. tulehduksessa tämän pari kuukautta, vai onko epäilemättä syöpää?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu