Viime syksynä aloitin amk.ssa. Vieläkin on käsissä haavoja siitä hitsailusta. Oli tenttejä, oli fuksiaisia, oli kaikkea. Se oli kauheaa, kuin painajaista. Jotenkin en uskonut pääseväni yliopistoon, amiskahommat ei kiinnostaneet. Nyt olen yliopistossa, tuntuu MAHTAVALTA!
Jos olet nyt amk.ssa ja tuntuu, että homma ei Sinulle sovi, älä masennu. Hae yliopistoon.
Amk. ei sovi kaikille.
Itse olen niin kaukana käytännöstä.
Jos olet nyt amk.ssa ja tuntuu, että homma ei Sinulle sovi, älä masennu. Hae yliopistoon.
Amk. ei sovi kaikille.
Itse olen niin kaukana käytännöstä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jaahas ja nimimerkki Ylioppilas on muuttanut keskustelua ja nimimerkkiä.
Valitettavasti kirjoitustyyli paljastaa sinut paskiainen moukka. Häpäiset meidät kaikki akateemiset. Häpeä.
Niin, en ole tuota kirjoittanut, tai muutakaan nyt vähään aikaan, on ollu vähän parempaakin ja tärkeämpää tekemistä. Nyt kun huvikseen katsoin että mitä tursoilijat ihmettelevät(ihan lukemisen ja tiedon haun ja työnteon vastapainoksi), niin heti ollaan vittuilemassa, kun aikanaan kirjoitin PUHDASTA ASIAA.
Ja mikähän kohta aiemmista kirjoituksistani oli se mikä ei yleisen oikeustajun mukaan ollut asiallista??
Sekö, että kerroin amk:n korottavan itseään aiheetta vääristelemällä ja käyttämällä termistöä harhaanjohtavasti?
Sekö, että annoin ymmärtää ylioppilaiden olevan asemaltaan korkeammalla olevia opiskelijoita??
Sekö, että pidän hierarkiasta ja "luokka-jaosta"?? Helvetti, ainakin tähän asti tässä valtiossa on ollut mielipiteen- ja sananvapaus ja suvaittu myös sitä, että pitää selkeästä luokittelusta ja luokka-jaosta, mikä on tutkimustenkin mukaan hyväksi ihmisen mielelle, että tietää ja ymmärtää asemansa ja osansa yhteiskunnassa ja merkityksen mikä juuri itsellä on, eikä sellaista yhtä "mössöä", että kaikki on olevinaan jotain ja oikeastaan kukaan ei ole mitään ja kaikilla on olevinaan valtaa ja kellään ei oikeasti ole valtaa ja kaikki muka toimii ja pelaa, vaikka oikeasti ei tapahdu mitään ja kukaan ei edes tiedä mitä pitäisi tapahtua.
Tuolta minusta tuntuu, kun amk:ssa on nyt tiedekuntia ja fukseja ja samantasoiset opinnot ja opinnäytetyöt kuin yliopistossa ja samaan ammattiin kaikki voi halutessaan ryhtyä ja kaikki on vaan itsestä kiinni ja kaikki osaa amk:ssakin kaikkea mitä yliopistossa olevat oppivat ja hallitsevat samat asiat ja eihän niillä ole enää mitään eroa ja amk:sta tulee osaajia konsultteja asiantuntijoita kehittämään organisaatioita etc etc etc...
SINÄ YLIOPPILAS KIRJOITIT TÄMÄN. VITTU SUN KANSSA. BEELO.
Niin, en ole kirjoittanut ja mene sinä tursoilemaan kaltaistesi pariin, äläkä epäile minun jaksavan edes piruuttani vittuilla teille muusta kuin asiasta.
Painu pois. Teet niin paljon hallaa ammattikunnallesi sekä kaikille akateemisille. Häpeämme silmät päästä kirjoituksiasi.
Ylioppilas. Olet kateellinen. Olet todella kateellinen. Jos pystyt työelämässä löytämään paikkasi ja osoitat taitosi niin sinun ei tarvitse kadehtia muita. Olet epäonnistunut, sillä normaali ihminen ei kadehdi.
Hyvä tursologi. Akateeminen ei ole amiksille kateellinen, sillä tämä on puhdasta sääliä kaikki amistursoja kohtaan.
Joojoo, yökkö. Ei me sua tänne otettaiskaan. :)
Olet yökkö. Kestä se.