Onko liian myöhäistä aloittaa sosialistaminen 3 kk ikäisenä?! Kun pentu on saanut ekan rokotuksen?!
Sosialistuminen
Tyhmä
3218
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
No nythän se just pitää alottaa. Tosin koskaan ei ole liian myöhäistä, vaikka sosiaalistaminen ja uusien tuttavuuksien hankinta saattaa vaikeutua koiran vanhetessa. Ota kuitenkin varovasti sillä kolmekuisella pennulla ei oo vielä kaikki rokotukset kunnossa. Kysy aina ensin onko toisella koiralla kaikki rokotukset voimassa, älä luota omaan tuntumaan... liikkeellä on yllättävän paljon rokottamattomia koiria. kato myös että tapaamasi koirat näyttävät päälisin puolin terveiltä sillä rokotuksetkaan eivät anna täyttä suojaa kaikkea vastaan. Itse en veisi pentua koirapuistoon ennen kun 4 kuukauden rokotuksista on kulunut 2 viikkoa, jolloin voin olla varma että ne ovat tehonneet.
onnea sosiaalistamiselle. oikeita, eri rotuisia ja -ikäisiä koiria tapaamalla saa mahtavan, avoimen ja sosiaalisen koiran, jos muistaa olla varovainen ja välttää huonoja´, pelottavia kokemuksia. Erityisesti pentu pelästyy helposti ja sosiaalistaminen saattaa valua hukkaan ja jopa muuttua mahdottomasti jos toinen koira käy päälle tai muuten järkyttää pentua.
Koiraa kannattaa myös tutustuttaa erilaisiin paikkoihin ja ihmisiin. Vie koiraasi esim. vilkasliikenteisen kadun viereen, rakennustyömaan viereen ym. ja leiki sen kanssa. Jos pentu pelkää jotakin tilannetta, ei tilannetta saa välttää, vaan pentua täytyy viedä usein pelottavaan tilanteeseen ja samalla leikkiä kivoja leikkejä sen kanssa tai tarjota makupalaa.
vähän olet jo myöhässä, ei koskaan kannata odotella rokotuksia, sillä emon vasta-aineet suojaavat pentua.
Jos naapureilla tai kavereillasi on kilttejä, rauhallisia koiria, niin lähtekääpä heti vaan tutustumaan! Moikatkaa vain tuttuja koiria, joiden tiedät olevan terveitä ja sosiaalisia, sillä nyt pentusi on saatava oikein positiivia kokemuksia. Sen pitäisi päästä leikkimään toisten koirien kanssa ainakin pari kertaa viikossa.
Anna koirasi tervehtiä isoja ja pieniä koiria, mustia, valkoisia, pitkäkarvaisia ja töpöhäntäisiä, kaikkia eri näköisiä, jotta se oppisi koirien kielen kunnolla.
Kävelkää myös kaupungilla, matkustakaa autolla, tervehtikää lapsia ja vanhuksia, kissoja, käykää mahdollisimman erilaisissa paikoissa. Nyt on aika totuttaa koira kaikkeen mitä se elämässään tulee näkemään!
Kokemusten pitää olla kivoja, joten varaa mukaan aina lelu ja nameja. Älä ikinä lohduttele koiraa jos se arkailee, vaan käyttäydy ihan normaalisti ja reippaasti, niin koirakin huomaa ettei mitään pelättävää ole.
Koirapuistoihin ei vielä ole asiaa, eikä pennun kannata antaa haistella muiden koirien ulosteita, mutta muuten voitte ulkoilla huoletta.