Lintuinfluenssa

Asiallista tietoa: Suomen ulkoministeriön tiedoitteessa sanotaan, että Turkkiin voi matkustaa, mutta kehottaa välttämään vierailuja lintutiloilla ja toreilla (joissa myydään eläviä lintuja) Lintujen ja niiden ulosteiden koskettamista pitää välttää. Kypsennettyä linnunlihaa voi syödä.
Lintuinfluessa EI OLE Turkista lähtöisin, vaan alunperin Itä-Aasiassa tavattu tauti on levinyt Mongoliaan, Venäjälle, Kazakstaniin ja epäillään kulkeutuneen muuttolintujen mukana mm. Turkkiin ja Romaniaan, joissa on paljon muuttolinnuille sopivia levähdyspaikkoja.
Varovaisuuteen siis on syytä, mutta mihinkään Aasian suuntaan ei uskalla matkustaa, jos pelkää
tartuntoja. Onhan SARS yms muutakin vielä liikkeellä.
Jos ajattelee asiaa kovin suppealla näkökannalla, on parasta pysytellä Suomessa. Tervettä järkeä käyttävä voi matkustaa, mutta miettii tarkasti mihin kannattaa mennä. Afrikassa on Ebola jne, joten varovaisuus monessa paikassa on tarpeen.

Hauskoja Turkinmatkoja vaan kaikille sinnepäin vielä suuntaaville. Itse tulin sieltä viikko sitten ja seuraava matka suunnitteilla vasta keväälle, joten kuulostelen rauhallisesti, jos siihen mennessä uutta aihetta varovaisuuteen ilmenee.
7766
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

en aijo pelehtiä lintujen kanssa....
Todennäköisemmin saan salmonellan tai jokun muun mahataudin.

Äänestä
  • No kyllähän se salmonellatartuntakin on aika pitkälti itsestä kiinni. Kaikkein tärkein ase mahatautia vastaan on vesi ja saippua käsipyyhepaperi ennen ruokailua. Älä kuitenkaan sen jälkeen koske esim vessan ovenkahvaan, saat ne pöpöt samantien käsiisi takaisin. Erittäin suositeltavaa on herkkävatsaisille aina matkustettaessa maitohappobakteerit, nautittuna päivittäin (purkissa hyllyllä eivät auta mitään),
    sekä apteekista pienissä muovipulloissa myytävä Käsidesi (desinfiointiaine), jota käytät AINA ennenkuin laitat jotain syötävää suuhusi. Myös kynsien pureskelu on matkailtaessa erittäin vaarallista, ne pöpöt kun mielellään pesiytyvät piiloon sinne kynsien alle. Vältä majoneesia ja
    muuta vastaavaa mössöä, kaikkea sellaista epämääräistä, sekä irtomyynnissä olevaa jäätelöä.
    Pakatuista jäätelöistä en tiedä kenenkään sairastuneen?! Moni saa myös mahaoireita nestevajauksesta, huolehdi siis että nautit alkoholitonta nestettä myös tarpeeksi, joka päivä!
    Pidä huoli itsestäsi ja oikein hauskaa ja nautittavaa lomaa!

    Äänestä

Kiitos! Kerrankin asiallinen kirjoitus tällä palstalla. Ottakaa opiksi orvokit, nissakset, repet ym. teidän kirjoituksia emme enää kaipaa!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Minä kaipaan heidän kirjoituksia. Et voi kirjoitella kaikkien puolesta pösilö!

    Äänestä

Olen samaa mieltä asioista kanssasi. Ei pidä syyllistää turkkilaisia kaikkiin sairauksiin ja pahaan mitä on muualta lähtöisin. Meissä kaikissa ihmisissä on jokaisessa omia vikoja , ei
yksistään turkkilaisissa. Turkkilainen kulttuuri
on vuosituhansia vanhaa eikä se aivan yhäkkiä muutuu, mutta hyvään suuntaan ollaaan menossa.
Olen liikkunut miltei kaikissa Välimeren maissa
ja mielestäni turkkilaiset eivät ainakaan luonteeltaan ole sen seudun pahimpia.
Löytyy epärehellisyyttä ja pientä pettämistä
jokaisen maan kansalaisista. Emme me suomalaisetkaan olee mitään kaikein puhtaimpia pulmusia.
Lintuinfluensasta vielä: Nyt matkustaessaan näihin maihin misssä on tavattu ko. lintujen sairastumisia meidän kaikkien pitää huolehtia tarkemmin hygieniasstamme, käsien pesusta jne.
Silloin kun ulkoministeriö kieltää tai ehdottaa
välttämään matkustelua ko. maihin toimin ulkomi-
nisteriön ohjeiden mukaan. Näillä palstoilla olevat Repen radistiset kirjoittelut jätän omaan arvoonsa. Hyvää ja turvallista
matkaa kaikille ulkomaille matkaajille.

Äänestä

Ongelman vakavuudesta kertoo sekin, että EU:n viranomaiset ovat järjestäneet hätäkokouksen tapauksen johdosta. Lisäksi tapauksen johdosta on käynnistetty mittava koneisto monilla eri tahoilla!

Äänestä
  • Hyvänen aika sentään! Tottakai tällaisen asian tiimoilta käynnistetään maailmanlaajuiset organisaatiot, jotta pystytään asiat kartoittamaan ja varautumaan pahimman mahdollisen varalle. Silloin kun tällainen tauti lähtee liikkeelle, on oltava valmiina toimintamalli, mieluimmin kansainvälinen yhteinen käytäntö.
    Muistathan SARSn aikana, millaiset varoitukset ja rajoitukset olivat nopeasti käytössä.
    Ei kukaan yritä mitään vähätellä, odotamme vain rauhassa ohjeita!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Leah kirjoitti:

Asiallista tietoa: Suomen ulkoministeriön tiedoitteessa sanotaan, että Turkkiin voi matkustaa, mutta kehottaa välttämään vierailuja lintutiloilla ja toreilla (joissa myydään eläviä lintuja) Lintujen ja niiden ulosteiden koskettamista pitää välttää. Kypsennettyä linnunlihaa voi syödä.
Lintuinfluessa EI OLE Turkista lähtöisin, vaan alunperin Itä-Aasiassa tavattu tauti on levinyt Mongoliaan, Venäjälle, Kazakstaniin ja epäillään kulkeutuneen muuttolintujen mukana mm. Turkkiin ja Romaniaan, joissa on paljon muuttolinnuille sopivia levähdyspaikkoja.
Varovaisuuteen siis on syytä, mutta mihinkään Aasian suuntaan ei uskalla matkustaa, jos pelkää
tartuntoja. Onhan SARS yms muutakin vielä liikkeellä.
Jos ajattelee asiaa kovin suppealla näkökannalla, on parasta pysytellä Suomessa. Tervettä järkeä käyttävä voi matkustaa, mutta miettii tarkasti mihin kannattaa mennä. Afrikassa on Ebola jne, joten varovaisuus monessa paikassa on tarpeen.

Hauskoja Turkinmatkoja vaan kaikille sinnepäin vielä suuntaaville. Itse tulin sieltä viikko sitten ja seuraava matka suunnitteilla vasta keväälle, joten kuulostelen rauhallisesti, jos siihen mennessä uutta aihetta varovaisuuteen ilmenee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu