.....
”Et oikeus on pilkka”.
Yksi nykyisen poliittisen valtaeliitin aikaansaannoksia oli oikeuskäytäntömme uudistaminen. Voi olla, että tälläkin pyrittiin oikeudenmukaisempaan yhteiskuntaan, mutta lopputulos on kaikkea muuta.
Ensinnäkin
Oikeuskäytännöstämme tehtiin niin monimutkainen, ettei ilman kalliita asianajajia pärjää enää tuomioistuimissa pienimmissäkään jutuissa. Valtion kustantaman oikeusavuin sektoria tosin laajennettiin, mutta samalla säädettiin omavastuuosuus asianajokuluista. Tätä omavastuuosuutta määriteltäessä otetaan nyt myös puolison tulot huomioon ja niinpä muutaman sadan euron eläketuloilla elävän omavastuuosuus voi nousta jopa lähelle sataa prosenttia silloinkin kun puoliso ei ole velvollinen osallistumaan toisen puolison henkilökohtaisiin oikeudenkäyntikuluihin.
Käytännössä tämä on johtanut siihen, että tavalliset keskivertokansalaiset eivät pysty käräjäoikeuksien kautta oikeuksiaan peräämään ja niinpä oikeusjärjestelmämme toimii pääasiassa varattomien ammattirikollisten tahi sitten hyväosaisten toimintasektorina sekä asianajajien rahastuksen temmellyskenttänä eivätkä kansalaisten mahdollisuudet ole enää tasavertaisia lain edessä.
Toiseksi. Yksityinen omaisuus ryöstösaaliina.
Hyvin yleisesti ymmärretään; ja joka myös niin Perustuslaissa kuin Rikoslaissakin on säädetty, että kansalaisten yksityinen omaisuus nauttii yhteiskunnan erityistä suojelua, ja että syyllistytään rikokseen mikäli kajotaan toisen omaisuuteen vastoin omistajan tahtoa. Rikosoikeuden piirissä tämä toimii pääsääntöisesti käytännössä, mutta ei toimi käytännössä enää silloin kun pankit, verottaja tai muut saamamiehet lähtevät ulosottoteitse realisoimaan maksuvaikeuksiin joutuneen omaisuutta. Varsinkin viime vuosikymmenen laman seurauksena kymmenet tuhannet kansalaiset menettivät jopa useiden sukupolvien uurastuksen tuloksena saavutetun omaisuuden pankkien suoranaisena ryöstösaaliina. Näitä tapauksia löytyy kaikkialta maastamme, mutta ehkä järkyttävin kuulemani tapaus löytyy Savosta:
Oli yksityisyrittäjä, joka oli joutunut hankauksiin paikallisen kunnan johdon kanssa. Tämän seurauksena verottaja haki yrittäjän konkurssiin. Yrittäjällä oli sisävesilaiva kiinnelainan vakuutena ja tälle laivalle oli ollut ostaja, joka olisi maksanut käteisellä 3 miljoonaa markkaa, jolla summalla yrittäjä olisi selviytynyt niin veroista kuin kiinnelainoistaankin ja käteen olisi jäänyt vielä sievoinen summa. Velkojapankki ei ollut kuitenkaan antanut myyntilupaa ja niinpä laiva oli myyty pakkohuutokaupalla, jossa velkojapankki oli ainoana huutajana maksanut laivasta 50.000 mk ja myynyt välittömästi laivan edelleen 3 miljoonalla.
Tapahtuneen johdosta yrittäjä oli hakenut oikeutta aina hovioikeudesta saakka. Hovioikeus oli todennut ulosottomiehen toimineen virheellisesti, mutta jättänyt tuomitsematta ja tuominnut sitä vastoin yrittäjän maksamaan kaikki oikeudenkäyntikulut.
Tämä on yksi järkyttävä esimerkki nykyisen poliittisen valtaeliitin johtamasta Suomesta ja näitä vastaavia esimerkkejä löytyy maastamme kymmeniä tuhansia; ja joiden seurauksena jopa tuhannet ihmiset päättivät päivänsä sairaan yhteiskunnan puolustuskyvyttöminä uhreina.
Kolmanneksi: Ihmisoikeusaktivisti tuomittiin ehdolliseen vankeuteen ja kymmenien tuhansien eurojen korvauksiin Suomessa.
Demokraattisen yhteiskunnan keskeisiä kulmakiviä on sanan ja mielipiteen ilmaisun vapaus ja jokaisen kansalaisen oikeus vaikuttaa yhteiskunnassa tapahtuvaan kehitykseen. Myös siihen, mihin suuntaan virkamiesmoraali on kehittymässä. Nämä oikeudet on kirjattu maamme Perustuslakiin ja erityisen merkittäväksi nämä oikeudet ovat tulleet nyt kun Suomi on ratifioinut kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja EN:n jäsenmaana on riippuvainen myös Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen päätöksistä.
Eurooppalaisessa oikeuskäytännössä sananvapaus on viranomaiskritiikin perusta ja samaa todistaa myös maamme Rikoslain 24 luvun 9 §, missä säädetään, että viranomaisten virkatoimien arvostelu ei ole kunnianloukkausta ellei tämä selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää kohtuutena. Samoin mainitun lain 8 § säätää; ja joka näkyy myös Julkisen sanan neuvoston ratkaisuissa, että viranomaisten yksityisyyden suojaa voidaan julkisessa sanassa raottaa mikäli tällä on huomattava yhteiskunnallinen merkitys.
Näin siis säätävät kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja näin säätää maamme lainsäädäntö, mutta arkitodellisuus on maassamme kokonaan toinen. Otan esimerkin:
Oli kaveri, joka rajussa liikenneonnettomuudessa menetti lopullisesti terveytensä. Neliraajahalvautuneena liikuntakyky oli heikko sekä vasemman keuhkon ruttaantumisen ja äänihuulihalvauksen seurauksena myös puhuminen hyvin vaikeaa. Nyt kun kaveri ei pystynyt mitenkään omia oikeuksiaan puolustamaan, hänestä tuli runsas kymmenen vuotta sitten ympäristön taholta puolustuskyvytön uhri, jonka ihmisarvoa, ihmisoikeuksia ja lopulta myös laillisia oikeuksia loukattiin niin yksityisten kuin paikallisten viranomaistenkin toimesta räikeällä tavalla. Vuosien ajan invalidi kävi voimallista taistelua omien oikeuksiensa puolesta ensin paikallisella tasolla ja sittemmin kaikki mahdolliset viranomaistahot läpi käyden aina eduskunnan oikeusasiamiestä, oikeuskanslerin virastoa ja sisäasiainministeriön poliisiosastoa myöten. Mutta turhaan ja niinpä invalidi joutui täysin lainsuojattomaan asemaan.
No. Invalidilla oli oma Pariisissa rekisteröity lehti, jota toimitti pyörätuolissa istuen ja omilla eläketuloillaan kustantaen. Nyt kun oli itse joutunut kokemaan ihmisten kielteiset asenteet ja tämän oikeusvaltion nurjan puolen, tuli invalidien, vanhusten ja vammaisten sekä muiden vähäosaisten oikeuksien puolustaminen keskeiseksi teemaksi lehtityössä, jossa tarkoituksessa hän kertoi havaintoesimerkkeinä omista kokemuksistaan niin yksityisten kuin eri viranomaistenkin taholta.
Lehtityössään invalidi toimi täysin sopusoinnussa maamme lainsäädännön sekä kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kanssa sekä huomioiden myös Julkisen sanan neuvoston sekä Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen päätökset. Eli missään vaiheessa invalidi ei tiennyt syyllistyneensä mihinkään rikokseen.
Asiassa kävi kuitenkin niin, että eräs virkansa menettänyt paikallinen poliisi intoutui tehtailemaan lukuisia rikosilmoituksia ja vaati invalidilta 56.000 euroa (n. 330.000 Suomen markkaa) henkisistä kärsimyksistään. Osittain esitutkinnan suoritti paikallinen poliisi ja kun asianomistajana oli entinen poliisi, paikallinen syyttäjä nosti syytteen ja paikallinen tuomioistuin tuomitsi ihmisoikeuksia puolustaneen invalidin 7 kk ehdolliseen vankeuteen ja maksamaan yli 32.000 euroa (noin 200.000 Suomen markkaa) korvauksia, joita nyt uhataan ulosmitata invalidin 740 euron kuukausieläkkeistä, vieläpä ilman lainvoimaista tuomiota ja oikeusministeri Johannes Koskisen hiljaisen hyväksymisen saattamana.
Eli tätä on arkitodellisuus tämän päivän Suomessa eikä poikkea enää millään tavalla Venäjän tilanteesta, missä kaikki viranomaisten toimintaa arvostelevat julkaisut vaiennetaan, päätoimittajia sullotaan vankiloihin ja ihmisoikeusaktivisteja mielisairaaloihin. Koomillista tässä on myös se, että Heidi Hautala kiinnitti viime keväänä vakavaa huomiota sananvapauden ja ihmisoikeuksien toteutumiseen Venäjällä, mutta ei ole tippaakaan kiinnostunut vastaaviin ongelmiin Suomessa vaikka näistä on häntä informoitu. Samoin presidenttiehdokas Timo Soini, Turkin EU-jäsenyyttä vastustaessaan, moittii Turkin ihmisoikeustilannetta, mutta on presidentti Tarja Halosen tavoin ummistanut silmänsä ja korvansa Suomessa tapahtuvilta ihmisoikeusrikkomuksilta. Todellisuus tämän päivän Suomesta on, ja jonka jopa sadat tuhannet kansalaiset ovat joutuneet omakohtaisesti kokemaan, että Suomi ei täytä nykyisellään EU-kriteereitä eikä ole mikään EN:n ihannejäsenmaa.
.......
http://www.aretalogia.com/kansakunta/avoin.kirje.html
”Et oikeus on pilkka”.
Yksi nykyisen poliittisen valtaeliitin aikaansaannoksia oli oikeuskäytäntömme uudistaminen. Voi olla, että tälläkin pyrittiin oikeudenmukaisempaan yhteiskuntaan, mutta lopputulos on kaikkea muuta.
Ensinnäkin
Oikeuskäytännöstämme tehtiin niin monimutkainen, ettei ilman kalliita asianajajia pärjää enää tuomioistuimissa pienimmissäkään jutuissa. Valtion kustantaman oikeusavuin sektoria tosin laajennettiin, mutta samalla säädettiin omavastuuosuus asianajokuluista. Tätä omavastuuosuutta määriteltäessä otetaan nyt myös puolison tulot huomioon ja niinpä muutaman sadan euron eläketuloilla elävän omavastuuosuus voi nousta jopa lähelle sataa prosenttia silloinkin kun puoliso ei ole velvollinen osallistumaan toisen puolison henkilökohtaisiin oikeudenkäyntikuluihin.
Käytännössä tämä on johtanut siihen, että tavalliset keskivertokansalaiset eivät pysty käräjäoikeuksien kautta oikeuksiaan peräämään ja niinpä oikeusjärjestelmämme toimii pääasiassa varattomien ammattirikollisten tahi sitten hyväosaisten toimintasektorina sekä asianajajien rahastuksen temmellyskenttänä eivätkä kansalaisten mahdollisuudet ole enää tasavertaisia lain edessä.
Toiseksi. Yksityinen omaisuus ryöstösaaliina.
Hyvin yleisesti ymmärretään; ja joka myös niin Perustuslaissa kuin Rikoslaissakin on säädetty, että kansalaisten yksityinen omaisuus nauttii yhteiskunnan erityistä suojelua, ja että syyllistytään rikokseen mikäli kajotaan toisen omaisuuteen vastoin omistajan tahtoa. Rikosoikeuden piirissä tämä toimii pääsääntöisesti käytännössä, mutta ei toimi käytännössä enää silloin kun pankit, verottaja tai muut saamamiehet lähtevät ulosottoteitse realisoimaan maksuvaikeuksiin joutuneen omaisuutta. Varsinkin viime vuosikymmenen laman seurauksena kymmenet tuhannet kansalaiset menettivät jopa useiden sukupolvien uurastuksen tuloksena saavutetun omaisuuden pankkien suoranaisena ryöstösaaliina. Näitä tapauksia löytyy kaikkialta maastamme, mutta ehkä järkyttävin kuulemani tapaus löytyy Savosta:
Oli yksityisyrittäjä, joka oli joutunut hankauksiin paikallisen kunnan johdon kanssa. Tämän seurauksena verottaja haki yrittäjän konkurssiin. Yrittäjällä oli sisävesilaiva kiinnelainan vakuutena ja tälle laivalle oli ollut ostaja, joka olisi maksanut käteisellä 3 miljoonaa markkaa, jolla summalla yrittäjä olisi selviytynyt niin veroista kuin kiinnelainoistaankin ja käteen olisi jäänyt vielä sievoinen summa. Velkojapankki ei ollut kuitenkaan antanut myyntilupaa ja niinpä laiva oli myyty pakkohuutokaupalla, jossa velkojapankki oli ainoana huutajana maksanut laivasta 50.000 mk ja myynyt välittömästi laivan edelleen 3 miljoonalla.
Tapahtuneen johdosta yrittäjä oli hakenut oikeutta aina hovioikeudesta saakka. Hovioikeus oli todennut ulosottomiehen toimineen virheellisesti, mutta jättänyt tuomitsematta ja tuominnut sitä vastoin yrittäjän maksamaan kaikki oikeudenkäyntikulut.
Tämä on yksi järkyttävä esimerkki nykyisen poliittisen valtaeliitin johtamasta Suomesta ja näitä vastaavia esimerkkejä löytyy maastamme kymmeniä tuhansia; ja joiden seurauksena jopa tuhannet ihmiset päättivät päivänsä sairaan yhteiskunnan puolustuskyvyttöminä uhreina.
Kolmanneksi: Ihmisoikeusaktivisti tuomittiin ehdolliseen vankeuteen ja kymmenien tuhansien eurojen korvauksiin Suomessa.
Demokraattisen yhteiskunnan keskeisiä kulmakiviä on sanan ja mielipiteen ilmaisun vapaus ja jokaisen kansalaisen oikeus vaikuttaa yhteiskunnassa tapahtuvaan kehitykseen. Myös siihen, mihin suuntaan virkamiesmoraali on kehittymässä. Nämä oikeudet on kirjattu maamme Perustuslakiin ja erityisen merkittäväksi nämä oikeudet ovat tulleet nyt kun Suomi on ratifioinut kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja EN:n jäsenmaana on riippuvainen myös Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen päätöksistä.
Eurooppalaisessa oikeuskäytännössä sananvapaus on viranomaiskritiikin perusta ja samaa todistaa myös maamme Rikoslain 24 luvun 9 §, missä säädetään, että viranomaisten virkatoimien arvostelu ei ole kunnianloukkausta ellei tämä selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää kohtuutena. Samoin mainitun lain 8 § säätää; ja joka näkyy myös Julkisen sanan neuvoston ratkaisuissa, että viranomaisten yksityisyyden suojaa voidaan julkisessa sanassa raottaa mikäli tällä on huomattava yhteiskunnallinen merkitys.
Näin siis säätävät kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja näin säätää maamme lainsäädäntö, mutta arkitodellisuus on maassamme kokonaan toinen. Otan esimerkin:
Oli kaveri, joka rajussa liikenneonnettomuudessa menetti lopullisesti terveytensä. Neliraajahalvautuneena liikuntakyky oli heikko sekä vasemman keuhkon ruttaantumisen ja äänihuulihalvauksen seurauksena myös puhuminen hyvin vaikeaa. Nyt kun kaveri ei pystynyt mitenkään omia oikeuksiaan puolustamaan, hänestä tuli runsas kymmenen vuotta sitten ympäristön taholta puolustuskyvytön uhri, jonka ihmisarvoa, ihmisoikeuksia ja lopulta myös laillisia oikeuksia loukattiin niin yksityisten kuin paikallisten viranomaistenkin toimesta räikeällä tavalla. Vuosien ajan invalidi kävi voimallista taistelua omien oikeuksiensa puolesta ensin paikallisella tasolla ja sittemmin kaikki mahdolliset viranomaistahot läpi käyden aina eduskunnan oikeusasiamiestä, oikeuskanslerin virastoa ja sisäasiainministeriön poliisiosastoa myöten. Mutta turhaan ja niinpä invalidi joutui täysin lainsuojattomaan asemaan.
No. Invalidilla oli oma Pariisissa rekisteröity lehti, jota toimitti pyörätuolissa istuen ja omilla eläketuloillaan kustantaen. Nyt kun oli itse joutunut kokemaan ihmisten kielteiset asenteet ja tämän oikeusvaltion nurjan puolen, tuli invalidien, vanhusten ja vammaisten sekä muiden vähäosaisten oikeuksien puolustaminen keskeiseksi teemaksi lehtityössä, jossa tarkoituksessa hän kertoi havaintoesimerkkeinä omista kokemuksistaan niin yksityisten kuin eri viranomaistenkin taholta.
Lehtityössään invalidi toimi täysin sopusoinnussa maamme lainsäädännön sekä kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kanssa sekä huomioiden myös Julkisen sanan neuvoston sekä Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen päätökset. Eli missään vaiheessa invalidi ei tiennyt syyllistyneensä mihinkään rikokseen.
Asiassa kävi kuitenkin niin, että eräs virkansa menettänyt paikallinen poliisi intoutui tehtailemaan lukuisia rikosilmoituksia ja vaati invalidilta 56.000 euroa (n. 330.000 Suomen markkaa) henkisistä kärsimyksistään. Osittain esitutkinnan suoritti paikallinen poliisi ja kun asianomistajana oli entinen poliisi, paikallinen syyttäjä nosti syytteen ja paikallinen tuomioistuin tuomitsi ihmisoikeuksia puolustaneen invalidin 7 kk ehdolliseen vankeuteen ja maksamaan yli 32.000 euroa (noin 200.000 Suomen markkaa) korvauksia, joita nyt uhataan ulosmitata invalidin 740 euron kuukausieläkkeistä, vieläpä ilman lainvoimaista tuomiota ja oikeusministeri Johannes Koskisen hiljaisen hyväksymisen saattamana.
Eli tätä on arkitodellisuus tämän päivän Suomessa eikä poikkea enää millään tavalla Venäjän tilanteesta, missä kaikki viranomaisten toimintaa arvostelevat julkaisut vaiennetaan, päätoimittajia sullotaan vankiloihin ja ihmisoikeusaktivisteja mielisairaaloihin. Koomillista tässä on myös se, että Heidi Hautala kiinnitti viime keväänä vakavaa huomiota sananvapauden ja ihmisoikeuksien toteutumiseen Venäjällä, mutta ei ole tippaakaan kiinnostunut vastaaviin ongelmiin Suomessa vaikka näistä on häntä informoitu. Samoin presidenttiehdokas Timo Soini, Turkin EU-jäsenyyttä vastustaessaan, moittii Turkin ihmisoikeustilannetta, mutta on presidentti Tarja Halosen tavoin ummistanut silmänsä ja korvansa Suomessa tapahtuvilta ihmisoikeusrikkomuksilta. Todellisuus tämän päivän Suomesta on, ja jonka jopa sadat tuhannet kansalaiset ovat joutuneet omakohtaisesti kokemaan, että Suomi ei täytä nykyisellään EU-kriteereitä eikä ole mikään EN:n ihannejäsenmaa.
.......
http://www.aretalogia.com/kansakunta/avoin.kirje.html
Vastaukset 4
Vanhimmat
Anna ulosmita, älä kuitenkaan anna suostumustasi.
Tee sen jälkeen rikosilmoitus: vallan väärinkäytöstä.
viranomaistoimet, poliisien valehtelut ym. ovat parhaillaan eduskunnan oikeusasiamiesten käsittelyssä.
Aika näyttää asummeko oikeusvaltiossa vaiko emme?
Oikeusasiamies ei tuota lainvoimaisia tuomioita.
esim. vahingorvauskannetta ei sitä kautta saa
aikaan.
Ne on hallintopäätöksiä jotka kehoitetaan ottamaan
huomioon. Ei ne ole oikeutta vaan mielipiteitä.
Pure niitä käräoikeuden tuomareita julkisesti.
Niillä jokaisella on jotain, yhdellä tyttärensä
varojen kavallus, yhdellä virkatehtävien laiminlyönti josta hovioikeus varoitti.
Iske sitä kautta.
että sain hiljattain sisäpiirin tietoa paikallisen poliisien keskuudesta. Eli poliisien valehtelusta.
Tämä juttu on yhdessä muiden asioiden kanssa oikeusasiamiesten käsissä ja asiassa pitäisi saada tutkinta ennen hovioikeuden ratkaisuja. Tämä kun olisi riittävä näyttö.
Asianajajani ei ollut asiasta kiinnostunut ja lopulta irtautui koko jutusta. Eli yksin olen ja yksin joudun menemään hovioikeuteen mikäli asia käsitellään suullisena.