Sopimuksesta

Ja taas puhetta rahasta. Ei tärkein mutta aika oleellista. Kaikki on sujunut pitkään hyvin ja olemme yhteisesti kaikki maksaneet mitä lapsen elatukseen tulee. Nyt on sellanen fiilis, että saattaa tulla ongelmia. Kirjallista sopimusta ei ole. Mitä teen? Marssinko lastenvalvojan juttusille? Eli voiko sopimuksen tehdä paljon jälkikäteen, siis erosta jo aikaa. Oikeustajuni sanoo, että kyllä pystyy ja pitääkin tehdä, että lasten etu toteutuu. Mutta onko näin? Kiitos.
3380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Meillä erosta aikaa kolme vuotta ja vasta muutama kuukausi sitten käytiin ensimmäisen kerran tekemässä sopimus, koska tapaamiset muuttuivat ensivuonna alkavan koulun takia. Kävimme vain allekirjoittamassa laput koska olimme jo keskenämme sopineet tapaamiset ja elatusmäärän...

Äänestä

En usko että sellaista syytä onkaan, mikä estäisi isän vastuun lapsen elättämisestä.

Äänestä
  • tai oikeammin vahvistuksen. On tämä palsta hyvä olla olemassa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitä tehdä kirjoitti:

Ja taas puhetta rahasta. Ei tärkein mutta aika oleellista. Kaikki on sujunut pitkään hyvin ja olemme yhteisesti kaikki maksaneet mitä lapsen elatukseen tulee. Nyt on sellanen fiilis, että saattaa tulla ongelmia. Kirjallista sopimusta ei ole. Mitä teen? Marssinko lastenvalvojan juttusille? Eli voiko sopimuksen tehdä paljon jälkikäteen, siis erosta jo aikaa. Oikeustajuni sanoo, että kyllä pystyy ja pitääkin tehdä, että lasten etu toteutuu. Mutta onko näin? Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu