hmm.. Ihan ok peli.. Aika putkimainen kuitenkin.. Gothic 2.. Siinä sulle kunnon peli kandee ostaa
0Äänestä
Venom
Varsin hyvä roolipeli.Pelin maailma on elävä ja pelaajan tekemiset vaikuttavat ympäristön suhtautumiseen häneen.Aseita ja haarniskoja on sopivan paljon ja taikojakin näyttää olevan tarpeeksi.Juonta piristävät ystäviksi luulemiesi ihmisten petokset ja valeloput. Pelialueet ja juoni ovat tosin aika lineaarisia, eli tietyissä paikoissa pitää käydä tiettyyn aikaan ja tietyt tehtävät pitää suorittaa tietyssä järjestyksessä.Lisätehtäviä tosin on mukavasti ja tuovat vaihtelua pääjuonen seuraamiseen.Itseäni häiritsi eniten keskustelumahdollisuuden puute.Tosin Fable onkin enemmän toiminta-roolipeli kuin Knights of the old republicit, joissa keskustelu oli olennainen osa peliä. Pelin grafiikka ja varsinkin äänimaailma on harvinaisen hyvin toteutettu.Ihmisillä on oikeasti kodit,työpaikat, eli maailma on ennen näkemättömän elävän tuntuinen.Pelin läpipelaamiseen meni minulla ensimmäisellä pelikerralla noin 13 tuntia mutta pelillä on onneksi varsin hyvä uudelleen peluuarvo edellä mainittujen asioiden takia.Tehtävät sisältävät paljon turpajuhlien järjestämistä ja erilaisia fantasiakirjallisuudesta tuttuja olentoja tulee vastaan heti,kun on vähän syrjemmäisillä seuduilla. Mm.ihmissudet, epäkuolleet, erilaiset peikot ja muut olennot tulevat pian tutuiksi ja niihin kannattaa suhtautua vakavasti,koska varsinkin ihmissudet ovat laumoina pelottava vastus,josta heikompi sankari ei selviä hengissä yksin. Mukaan on ympätty naisten iskemistä, bordelleissa vierailua, perseiden olalle heittelyä kapakoissa ja tienvarteen sammumista.Ai juu, kaupunkien liikaväestöongelmiin voi puuttua pienellä verilöylyllä.Lapsia sentään ei voi tappaa mutta muut ovat aika hyvin teurastettavissa.Tyhjiksi jääneet talot ja liikkeet voi ostaa, hiukan remontoida ja joko vuokrata tai myydä edelleen hyvällä hinnalla. Arvosanani pelille on 9. Miinusta tulee lineaarisuudesta ja pelin lyhyydestä(KOTOR 1 kesti 45 tuntia ja siinä on iso valinnan vapaus).Molemmat hyviä pelejä.Tosin ehkä hieman eri kohderyhmille.
Vastaukset 2
Vanhimmat
hmm.. Ihan ok peli.. Aika putkimainen kuitenkin..
Gothic 2.. Siinä sulle kunnon peli kandee ostaa