onkos se ihan totta että se liukaste&kiilotusaine tanssilavoje lattialla voi olla haitallista haisteltuna tai muuten nautittuna?=/ eijoo kivaa ollenkaa
tanssilavojen pinta...
tooosi huolestunu
3379
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
mineraalihappoa se on. Vaarallista hengitettäväksi. Aina löytyy vastuuttomia tanssijoita sitä vaatimaan ja vielä vastuuttomampia levittäjiä sitä levittämään.
Nailonpohjaiset kengät antavat riittävän hyvän luiston sitä haluaville. Käytän pehmeäkumipohjaisia kenkiä jotta saan riittävän pidon näillä liukasteella pilatuilla lattioilla.
tullut vastaan sellaisiakin lattioita, joissa pehmeäkumipohjaiset kengätkin ovat luistaneet.
Voi vain kuvitella, kuinka muut pohjat ovat toimineet.
Varmaankin tällaisista liukkaista lattioista ovat vastuussa ihmiset, jotka eivät itse tanssi. Kerran jopa myönnettiin tanssien järjestäjän taholta näin käyneen.
Onhan sitä monenlaista juu. Aika hyviähän ne yleensä on, mutta joskus tulee vastaan varsinainen katastrofi: epätasaisen luistava lattia. Sen kanssa pärjää, jos on "yliliukasta" tai "liimapinta", mutta sitten ollaan pulassa, kun ei voi olla varma lipeääkö vai tökkääkö tennari seuraavalla askelella.