Moi,
Tämä nyt ei ihan taida sairaus olla mutta onko kellään kokemusta ja sitä myötä vinkkejä, mikä voisi vialla olla.
Koiravauva tuli taloon vajaa kolme viikkoa sitten. Reipas,iloinen ja kaikinpuolin terve uroksen alku. Ruoka maittaa niinkuin pennuille aina. Sisäsiistiksi poika opettelee ja ihmisten ollessa kotona osaa jo "isoille tarpeille" vinkumalla pyytää. Ongelma onkin yöaikaan tapahtuva kakkaus-sessio. Kyseessä kun ei ole yksi tai kaksi pikku läjää vaan yön jäljiltä läjiä saattaa löytyä kymmenkunta. Aikamoinen määrä siis.
Pentu syö iltaruokansa klo 19-20 välillä,käy ulkona sen jälkeen vielä pari kolmekin kertaa. Viimeinen ulkoreissu tehdään yleensä klo 23-24 välillä. Aamupissille meno tapahtuu viimeistään aamukuudelta.
Ruokana poika syö eläinkaupasta ostettua pennun kuivamuonaa johon hieman lisätään lihaa ja piimää. Siis samaa ruokaa jota olen kaikille pentukoirilleni syöttänyt eikä kenenkään muun kanssa ole tällaisia kakkasessioita kohdalle sattunut. Pentu on ikäisekseen normaalipainoinen, kasvua tulee sopivasti viikon mittaan.
Onko kelleen tuttua tällainen ja mitä vinkkejä voisi olla millä ulosteen määrän vähenee? vai voiko kyse tosiaan vain olla pennun yksilöllisestä piirteestä?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Millä tavalla pentu tuottaa kakkaa päivän mittaan? Pikku hiljaa pitkin päivää vai vain muutaman kerran? Siis eroaako yökakkiminen päivästä?
Jos tiheä kakkiminen keskittyy nimenomaan yölle, itselle tulisi ensinnä mieleen kai lähinnä jonkinlainen stressireaktio tms. Missä pentu nukkuu? Samassa tilassa kun isäntäväki vai jossain erillään? Onko mitään muita syitä miksi vatsa toimisi vilkkaasti yöllä? Onko uloste yhtään vetelää?
Ihan hakuammuntaa kun ei itsellä kokemusta moisesta ole, mutta..
Mahtaako syöntiaika olla tälle koiralle liian myöhäinen. . .
Outoa kyllä tuo tiheys. . .
Meillä 11 kk täysin sisäsiisti koira kakkaa joskus sisälle jos pelästyy jotain. Onko yöllä jotain meluja, valoja, varjoja joita koira saattaa pelästyä. Onko koira yleensä arka ja pelästyväinen..
Pentu nukkuu omasta vapaasta halustaan sisäeteisessä oven edessä. Paksuturkkinen kun on. Kiinni olevia ovia asunnossa ei ole eli pennulla on halutessaan vapaa kulku ympäri asuntoa -myös makuuhuoneeseen missä isäntäväki nukkuu.
Rauhallisella rivitaloalueella asutaan. Öiseen aikaan ei häiriöitä. Vauva luonteeltaan reipas, rohkea ja hyvinkin tervejärkisen oloinen. Ei säikähtele ulkoillessaankaan mitään outouksia.
Uloste ei ole ripulia, löysähköä kuitenkin. Isäntä sitä mieltä, että pentua ruokitaan liikaa. Mutta eikö liika ruoka kuitenkin ennemmin kerry ruumiiseen? Pentu kasvaa sopivaa vauhtia, ei ole olemukseltaan liian pullea eikä liian laiha.
Päiväsaikaan pentu osaa pyrkiä vinkumalla ulos ja se kakkaa ihan normaali pennun tavoin, muutaman tunnin välein.
Jospa kokeiltais aikaistaa sitä viimeistä iltaruokaa -tosin tuntuu, että sitten jää kovin pitkä väli viimeisen iltaruuan ja ensimmäisen aamuruuan väliin...