Ei kannata tuijottaa yksittäisen tuotteeseen, ja johonkin vaivaan, vaan ravinteista kyseenollen kannattaa enemmänkin katsoa kokonaisuutta ja useampien ravintoaineiden yhteisvaikutusta.
Rautaahan nonkkosessa on veren punasolujen syntyä edistävä yrtti. Vanhat ihmiset sanovat voimaa antavaksi. Vaikka ennen ei mitään verikokeita ollutkaan, silti ihmiset huomasivat, miten se antaa energiaa ja voimaa. Monet yrttivoimajuomat sisältävät myös nokkosta. Soluhengitykselle nokkonen on hyvää.
0Äänestä
Nokkosneiti
Esimerkiksi itse käytän Frantsilan nokkostippoja, valmistaja kertoo sivuillaan tuotteesta seuraavanlaista: Nokkosta on käytetty menestykkäästi: -kohottamaan yleiskuntoa -veren vähyyteen, anemiaan -edistämään virtsahappojen poistumista elimistöstä: kihtiin, niukkaan virtsaneritykseen ja nivelvaivoihin, reuman tukihoitona verensokeria alentamaan -nenäverenvuotoihin -hiusten, kynsien ja ihon hoitoon -hengitysteitten ja allergisten tukihoitoon -alentamaan korkeaa verenpainetta -pintaverenkiertoa lisäämään lähinnä ulkoisina kylpyinä
0Äänestä
saa
.. myös tabletteina, ainakin Valioravinnolla on Nokkosin-nokkostabletit. Luontaistuotekaupasta saa, ja sieltä saa myös kuivattua nokkosta, mitä voi käyttää keittoihin, kastikkeisiin, taikinoihin yms. Myös teeaineksena löytyy.
0Äänestä
Ei yksittäin
Nokkostahan saa jauheena luontaistuotekaupasta. Minä sirottelen jauhetta mysliin ja ruokiin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei kannata tuijottaa yksittäisen tuotteeseen, ja johonkin vaivaan, vaan ravinteista kyseenollen kannattaa enemmänkin katsoa kokonaisuutta ja useampien ravintoaineiden yhteisvaikutusta.
Rautaahan nonkkosessa on veren punasolujen syntyä edistävä yrtti. Vanhat ihmiset sanovat voimaa antavaksi. Vaikka ennen ei mitään verikokeita ollutkaan, silti ihmiset huomasivat, miten se antaa energiaa ja voimaa. Monet yrttivoimajuomat sisältävät myös nokkosta. Soluhengitykselle nokkonen on hyvää.
Esimerkiksi itse käytän Frantsilan nokkostippoja, valmistaja kertoo sivuillaan tuotteesta seuraavanlaista:
Nokkosta on käytetty menestykkäästi:
-kohottamaan yleiskuntoa
-veren vähyyteen, anemiaan
-edistämään virtsahappojen poistumista elimistöstä: kihtiin, niukkaan virtsaneritykseen ja nivelvaivoihin, reuman tukihoitona
verensokeria alentamaan
-nenäverenvuotoihin
-hiusten, kynsien ja ihon hoitoon
-hengitysteitten ja allergisten tukihoitoon
-alentamaan korkeaa verenpainetta
-pintaverenkiertoa lisäämään lähinnä ulkoisina kylpyinä