Aika: 80-luvun alkupuolisko
Paikka: Keskikokoinen metallialan firma PK-seudulla
Pauli oli ensimmäisen vuoden teekkari, tullut juuri armeijasta, ja saanut kesätyöpaikan eräästä firmasta, tarkoitus oli tehdä ATK-ohjelmia myyntiosastoa varten, erilaisia tuotteiden hinnastoja, raportteja ym. Eli duuni mikä nyt vastasi odotuksia, vaikka ei hän nyt mikään tietokonehullu ollut. Siihen aikaan tietokoneet oli vasta tulossa työelämään ja firmassa oli joitakin sellaisia PC:itä joita nyt löytää museosta, sekä keskuskone yhtiön pääkonttorissa. Sen kimpussa oli varsinaiset boheemit, sellaisia ylipainoisia karvasia äijiä ohjelmoimassa ja laihoja rillipäisiä inssejä jotka meni ruuvimeisselin kanssa koneen sisuksiin. Mutta Paulin piti tehdä juuri näillä uudenuusilla PC:illä taulukkolaskenta ym ohjelmistoilla helppokäyttöisiä raportteja. Siihen aikaan järjestelmät eivät todellakaan olleet mitään integroituja.
Pauli istui samassa maisemakonttorissa erään Niinan kanssa, joka toimi myyntijohtajan sihteerinä. Niina oli vaalea, hoikka, lyhyet hiukset, eli ihan tyylikäs leidi. Usein hän istui puuvillaisessa mekossa jossa oli halkio sivussa joka ulottui "aika korkealle", ainakin kun hän piti polvia ristissä istuessaan saattoi vilahtaa sukkahousujen raja. Ja Pauli keksi aina jotain "aihetta" kulkea ohi.
Niina vaihtoi vaatteita jos hän meni pyörällä kotiin, sanoi leikkisästi Paulille, kun oli vetänyt farkut tai hupparin housut jalkaan että "jotain raja sentään pitää olla mitä kehtaa muille näyttää". Niinalla oli avomies, ja Pauli ajatteli huokaillen, että onpa onnellinen hemmo.
Usein Pauli ja Niina lähtivät samaa matkaa pois töistä, läheisen lähiön junapysäkille. Eräänä kuumana kesäpäivänä he kävivät ostamassa jätskituutit, odottivat junaa ja he näkivät kun tuuli lennätti erään 30-40 vuotiaan rouvan kietaisuhameen, niin että rouva ei kerennyt "vahingolle" mitään. Pauli sanoi Niinalle: "Kivaa kun tuulee niin mukavasti, kun ei daamien hameetkaan meinaa pysyä päällä". Niina vastasi, että "Kyllä, sepäs on jännää!".
Kului noin viikko, ja oli taas kuumaa, ehkä ukkosta ilmassa. Oli perjantai heinäkuun puolessavälissä. Konttorissa ei ollut heidän lisäksi kovin paljon muita töissä. Niinankin loma alkaisi tästä viikonlopusta. Niinalla oli napitettava, vaaleanruskea puuvillainen leveähelmainen hame. Ruokatunnilla Niina ja Pauli kävivät läheisellä bensiksellä syömässä, firman ruokalakin oli kiinni. Takaisin tullessa porttikäytävässä Niina ei pidellyt turhaan helmoista, vaan antoi sen hulmahtaa edestä naaman korkeudelle. Hän jopa pysähtyi hetkeksi, kun oli varmistanut että muuta yleisöä ei ole, ja sanoi: "Eikö ole jännää nyt kun tuulee!" Pitsiset pökät ja sievä, vähän pyöristynyt masu oli Paulin silmien alla kuin tarjottimella. Niina otti Paulia kädestä kiinni, veti Paulin kättä masunsa kohdalle, antoi Paulin hyväillä, ja sanoi, mennään tosta sivuovesta sisään pomon huoneeseen, mulla on avaimet. Tänään pomo on työmatkalla, mennään ottamaan paukut. Pauli oli ihan muissa maailmoissa, ei päästänyt otettaan irti Niinan kädestä. Niina meni myyntijohtajan baarikaappiin, kysyi "Mitä sä otat", Pauli sanoi: "Viskiä, jäitä ei tartte", ja itselleen hän kaatoi Martinin. He menivät istumaan vierekkäin sohvalle, maistelivat juomia ja skoolasivat. Niinan oli avannut hameensa nappeja vesirajaan asti, ja pitkät ruskettuneet koivet olivat somasti ristissä. Pauli tajusi että nyt jos ei koskaan....Hän alkoi leikkiä Niinan hiuksilla, hetken päästä käsi kävi jo puseron alla, sitten hameen alla.....
Pauli oli hyvin varustautunut. Maailmalla oli alkanut riehua AIDS epidemia ja bussien kyljet oli täynnä "AIDS on tappava tuliainen" - mainoksia. Kortsu oli lompakossa, joskin hän epäili että oltuaan siellä viimeiset 4 kuukautta, suojakelmu on puhki. Pääasia että itse suojautuu, tämä "neiti" on varmaan varustautunut e-pillerein kaikkineen. Nyt, vaikka helluntai meni heilatta, niin nyt korkatan tän kesän saldo vihdoin!
Tosin helluntaina hän oli vielä intissä, ja sammui silloin eräissä bileissä erään kouluajoilta tutun tytön syliin, ja kokemukset naisten kanssa touhuamisesta oli muutenkin sellaista että muisti oli mennyt joka kerta, koska oli tullut nautittua sitä minttulikööriä ja muita sen ajan suosittuja vahvikkeita vähän yli tarpeen. Kaverit kertoi uskomattomia juttuja, ja Paulilla alkoi olla kavereiden kesken sellainen kuolemattoman maine....
Mutta nyt, Niina tuoksui oikein vienolle naiseliselle hajuvedelle, ja käsi kävi jo niin rajusti hameen alla, että Pauli ei itse edes tajunnut mitä teki. Sitä touhua kesti kaiken kaikkiaan tunnin verran. Niina kehui, kun kampasi touhuamisen jälkeen hiuksiaan ja otti marimekko-kassistan puhtaan puseroon, seuraavin lausein: "Sä olet kyllä luonnonlahjakkuus, en olisi arvannut että tollasesta ujosta pojanpoloisesta lähtisi tollasta potkua! Nyt mä lähden lomalle kolmeksi viikoksi avomiehen kanssa purjehtimaan, mutta en tuu kyllä saamaan sua mielestäni. Sä tuoksut kaiken lisäksi niin ihanalle, mmmm, ihan kun mun siskon puolitoistavuotias pikkupoika!"
Surullinen ilme päällä hän antoi pusun ja hyväili Paulin hiuksia. "Nyt mun pitää mennä kirjoittamaan se kirje Kanadaan, ne on odottanut sitä jo viikon. Mutta mäkin odotin sitä pomon työmatkaa...Pidä kuule Pauli rauta kuumana, niin saat taas maistaa sitä mannaa kun palaan!"
Paikka: Keskikokoinen metallialan firma PK-seudulla
Pauli oli ensimmäisen vuoden teekkari, tullut juuri armeijasta, ja saanut kesätyöpaikan eräästä firmasta, tarkoitus oli tehdä ATK-ohjelmia myyntiosastoa varten, erilaisia tuotteiden hinnastoja, raportteja ym. Eli duuni mikä nyt vastasi odotuksia, vaikka ei hän nyt mikään tietokonehullu ollut. Siihen aikaan tietokoneet oli vasta tulossa työelämään ja firmassa oli joitakin sellaisia PC:itä joita nyt löytää museosta, sekä keskuskone yhtiön pääkonttorissa. Sen kimpussa oli varsinaiset boheemit, sellaisia ylipainoisia karvasia äijiä ohjelmoimassa ja laihoja rillipäisiä inssejä jotka meni ruuvimeisselin kanssa koneen sisuksiin. Mutta Paulin piti tehdä juuri näillä uudenuusilla PC:illä taulukkolaskenta ym ohjelmistoilla helppokäyttöisiä raportteja. Siihen aikaan järjestelmät eivät todellakaan olleet mitään integroituja.
Pauli istui samassa maisemakonttorissa erään Niinan kanssa, joka toimi myyntijohtajan sihteerinä. Niina oli vaalea, hoikka, lyhyet hiukset, eli ihan tyylikäs leidi. Usein hän istui puuvillaisessa mekossa jossa oli halkio sivussa joka ulottui "aika korkealle", ainakin kun hän piti polvia ristissä istuessaan saattoi vilahtaa sukkahousujen raja. Ja Pauli keksi aina jotain "aihetta" kulkea ohi.
Niina vaihtoi vaatteita jos hän meni pyörällä kotiin, sanoi leikkisästi Paulille, kun oli vetänyt farkut tai hupparin housut jalkaan että "jotain raja sentään pitää olla mitä kehtaa muille näyttää". Niinalla oli avomies, ja Pauli ajatteli huokaillen, että onpa onnellinen hemmo.
Usein Pauli ja Niina lähtivät samaa matkaa pois töistä, läheisen lähiön junapysäkille. Eräänä kuumana kesäpäivänä he kävivät ostamassa jätskituutit, odottivat junaa ja he näkivät kun tuuli lennätti erään 30-40 vuotiaan rouvan kietaisuhameen, niin että rouva ei kerennyt "vahingolle" mitään. Pauli sanoi Niinalle: "Kivaa kun tuulee niin mukavasti, kun ei daamien hameetkaan meinaa pysyä päällä". Niina vastasi, että "Kyllä, sepäs on jännää!".
Kului noin viikko, ja oli taas kuumaa, ehkä ukkosta ilmassa. Oli perjantai heinäkuun puolessavälissä. Konttorissa ei ollut heidän lisäksi kovin paljon muita töissä. Niinankin loma alkaisi tästä viikonlopusta. Niinalla oli napitettava, vaaleanruskea puuvillainen leveähelmainen hame. Ruokatunnilla Niina ja Pauli kävivät läheisellä bensiksellä syömässä, firman ruokalakin oli kiinni. Takaisin tullessa porttikäytävässä Niina ei pidellyt turhaan helmoista, vaan antoi sen hulmahtaa edestä naaman korkeudelle. Hän jopa pysähtyi hetkeksi, kun oli varmistanut että muuta yleisöä ei ole, ja sanoi: "Eikö ole jännää nyt kun tuulee!" Pitsiset pökät ja sievä, vähän pyöristynyt masu oli Paulin silmien alla kuin tarjottimella. Niina otti Paulia kädestä kiinni, veti Paulin kättä masunsa kohdalle, antoi Paulin hyväillä, ja sanoi, mennään tosta sivuovesta sisään pomon huoneeseen, mulla on avaimet. Tänään pomo on työmatkalla, mennään ottamaan paukut. Pauli oli ihan muissa maailmoissa, ei päästänyt otettaan irti Niinan kädestä. Niina meni myyntijohtajan baarikaappiin, kysyi "Mitä sä otat", Pauli sanoi: "Viskiä, jäitä ei tartte", ja itselleen hän kaatoi Martinin. He menivät istumaan vierekkäin sohvalle, maistelivat juomia ja skoolasivat. Niinan oli avannut hameensa nappeja vesirajaan asti, ja pitkät ruskettuneet koivet olivat somasti ristissä. Pauli tajusi että nyt jos ei koskaan....Hän alkoi leikkiä Niinan hiuksilla, hetken päästä käsi kävi jo puseron alla, sitten hameen alla.....
Pauli oli hyvin varustautunut. Maailmalla oli alkanut riehua AIDS epidemia ja bussien kyljet oli täynnä "AIDS on tappava tuliainen" - mainoksia. Kortsu oli lompakossa, joskin hän epäili että oltuaan siellä viimeiset 4 kuukautta, suojakelmu on puhki. Pääasia että itse suojautuu, tämä "neiti" on varmaan varustautunut e-pillerein kaikkineen. Nyt, vaikka helluntai meni heilatta, niin nyt korkatan tän kesän saldo vihdoin!
Tosin helluntaina hän oli vielä intissä, ja sammui silloin eräissä bileissä erään kouluajoilta tutun tytön syliin, ja kokemukset naisten kanssa touhuamisesta oli muutenkin sellaista että muisti oli mennyt joka kerta, koska oli tullut nautittua sitä minttulikööriä ja muita sen ajan suosittuja vahvikkeita vähän yli tarpeen. Kaverit kertoi uskomattomia juttuja, ja Paulilla alkoi olla kavereiden kesken sellainen kuolemattoman maine....
Mutta nyt, Niina tuoksui oikein vienolle naiseliselle hajuvedelle, ja käsi kävi jo niin rajusti hameen alla, että Pauli ei itse edes tajunnut mitä teki. Sitä touhua kesti kaiken kaikkiaan tunnin verran. Niina kehui, kun kampasi touhuamisen jälkeen hiuksiaan ja otti marimekko-kassistan puhtaan puseroon, seuraavin lausein: "Sä olet kyllä luonnonlahjakkuus, en olisi arvannut että tollasesta ujosta pojanpoloisesta lähtisi tollasta potkua! Nyt mä lähden lomalle kolmeksi viikoksi avomiehen kanssa purjehtimaan, mutta en tuu kyllä saamaan sua mielestäni. Sä tuoksut kaiken lisäksi niin ihanalle, mmmm, ihan kun mun siskon puolitoistavuotias pikkupoika!"
Surullinen ilme päällä hän antoi pusun ja hyväili Paulin hiuksia. "Nyt mun pitää mennä kirjoittamaan se kirje Kanadaan, ne on odottanut sitä jo viikon. Mutta mäkin odotin sitä pomon työmatkaa...Pidä kuule Pauli rauta kuumana, niin saat taas maistaa sitä mannaa kun palaan!"
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.