Nimiäisjuhlanhan voi järjestää ilman pappia ja uskonnollista seremoniaa uskontunnustuksineen ja veden kanssa lotraamisineen... Siitä saa kauniin tilaisuuden, halutessaan myös seremoniallisen.. Toisissa perheissä on myös rennompi linja ilman varsinaisia puheita tms.
Niin, myös ev.lut. kirkkoon kuuluvat vanhemmat voivat tehdä näin. Kirkon jäsenyys ei ole mikään velvoite kutsua pappia paikalle. Mikään laki ei pakota uskonnolliseen seremoniaan omassa kodissa.
Samoin, myös ev.lut. kirkkoon kuuluvat vanhemmat voivat jättää lapsensa ylipäätään kastamatta ja sitä kautta liittämättä ev.lut. kirkon jäseneksi.
Nimen anto ei ole tosiaan tästä kiinni!
Joillakin meistä tuo ratkaisu perustuu ALPI-ajatukseen eli Annan lapseni päättää itse -ajatteluun. Tiettyyn ikään tullessa lapsi voi itse pyytää kirkkoon liittämistään vanhemmilta, ja tietyn iän jälkeen hän voi itse liittyä - tai olla liittymättä.
Aikuiskastehan on käytössä myös eräissä kristillisissä suuntauksissa. Se ei siis ole edes epäkristillinen ajatus.
Mutta erityisesti tämä ajatus voisi olla mieleen ns. tapakristityille, jotka eivät usko vakavissaan kirkon opinkappaleisiin esimerkiksi taivaasta ja helvetistä, joihin ei tehoa ääriuskovaisten pelottelu siitä, että kastamaton lapsi joutuu kadotukseen tms. ahdistusta herättävä julistus.
Erityisen suositeltavaa tämä on myös siinä tapauksesa, että vain toinen vanhemmista kuuluu kirkkoon.
Suomessa on melko harva liittynyt kirkkoon! Suurin osa kirkon jäsenistä on liitetty pikkulapsena henkilöltä itseltään kyselemättä. Tämä perinne on pikku hiljaa muuttumassa! Onhan?
Niin, myös ev.lut. kirkkoon kuuluvat vanhemmat voivat tehdä näin. Kirkon jäsenyys ei ole mikään velvoite kutsua pappia paikalle. Mikään laki ei pakota uskonnolliseen seremoniaan omassa kodissa.
Samoin, myös ev.lut. kirkkoon kuuluvat vanhemmat voivat jättää lapsensa ylipäätään kastamatta ja sitä kautta liittämättä ev.lut. kirkon jäseneksi.
Nimen anto ei ole tosiaan tästä kiinni!
Joillakin meistä tuo ratkaisu perustuu ALPI-ajatukseen eli Annan lapseni päättää itse -ajatteluun. Tiettyyn ikään tullessa lapsi voi itse pyytää kirkkoon liittämistään vanhemmilta, ja tietyn iän jälkeen hän voi itse liittyä - tai olla liittymättä.
Aikuiskastehan on käytössä myös eräissä kristillisissä suuntauksissa. Se ei siis ole edes epäkristillinen ajatus.
Mutta erityisesti tämä ajatus voisi olla mieleen ns. tapakristityille, jotka eivät usko vakavissaan kirkon opinkappaleisiin esimerkiksi taivaasta ja helvetistä, joihin ei tehoa ääriuskovaisten pelottelu siitä, että kastamaton lapsi joutuu kadotukseen tms. ahdistusta herättävä julistus.
Erityisen suositeltavaa tämä on myös siinä tapauksesa, että vain toinen vanhemmista kuuluu kirkkoon.
Suomessa on melko harva liittynyt kirkkoon! Suurin osa kirkon jäsenistä on liitetty pikkulapsena henkilöltä itseltään kyselemättä. Tämä perinne on pikku hiljaa muuttumassa! Onhan?
Vastaukset 33
Vanhimmat
Tapakristillisyys istuu suomalaisessa niin tiukkaan,
että vaikka vanhemmat eivät uskoisi Jumalaan ja/tai
Jeesukseen tippaakaan, lapset kastelutetaan
automaattisesti yhdistyksen (kirkon) jäseniksi ja
tuleviksi yhdistyksen veronmaksajiksi sen sijaan, että
pidettäisiin ainoastaan nimenantojuhla, mikä olisi
rehellisempää, kun kuitenkin annetaan piutpaut kirkon
opeille. Kummit eivät oikeasti huolehdi lapsen
kristillisyydestä, vaan toimivat lahjojen ja rahan
antajina lapselle ja pönkittävät kirkon valheille:lapsikaste pelastaa yms. perustuvia valheita. Olisi puhuttava asioista niiden
oikeilla nimillä ja lopetettava eufemismien
viljeleminen näön vuoksi.
samaa mieltä
Aivan samaa mieltä.
Mietin että paljonko tosiaan se kirkollisvero mahtaa olla kun niin monen suurin huoli ja tuska on siinä kirkollisverorahojen menossa.
Jos et halua saattaa lasta kirkon yhteyteen, jätät hänet kirkon ulkopuolelle. Sekin on päätös lapsen puolesta. Vanhempana joudut päättämään asioita (myös uskon asioita) lapsen puolesta siihen asti, kunnes hän itse kykenee siihen.
Eli kristityksi saattaminen on päätös lapsen puolesta samoin pakanaksi.
Päätös jättää lapsi pakkoliittämättä kirkkoon on tosiaan päätös lapsen puolesta, lapsen itsenäisen valinnanmahdollisuuden puolesta.
Kirjoittaja esittää tyypillistä kirkollista leimaamista yrittämällä esittää, että vanhemmat tekisivät lapsestaan pakanaa jos eivät liitä kirkkoon. Ei se niin mene, vaan ALPI-ajattelussa vanhemmat antavat lapsen päättää itse sitten kun pystyy muodostelamaan omia kantojaan.
Kirjoittajan kielenkäytössä pakana on halventava ilmaus, mutta nyky-yhteiskunnssa meidän ei pidä enää alistua moiseen syrjivään leimaamiseen, vaan antaa sille piut paut.
Tämä ALPI-ajattelu koskee paitsi uskontoa, myös puoluetta ynnä muuta... Vai pitäisikö lapset liittää pakolla myös puolueiden varhaisnuorisojärjestöihin? Mielestäni ei pitäisi. Edellisen kirjoittajan logiikalla ilmeisesti pitäisi.
Tekemällä kirkon hegemoniaa pikkuisen rokottavia päätöksiä tukee yhteiskunnan kehittämistä jokaisen ihmisoikeuksia ja katsomusvapautta paremmin kunnioittavaksi.
Kastamatta jättäminen on päätös olla liittämättä lasta pakolla, ilman omaa tahdon ilmausta, mihinkään uskontoon. Kastamatta jättäminen kunnioittaa enemmän lapsen tahdonvapautta kuin se että valitaan lapsen puolesta uskonto johon hän kuuluu. Kas kun uskonasiat on henkilökohtaisia, kenenkään ei pitäisi liittää mihinkään uskontoon sellaista joka ei itse kykene ilmaisemaan haluaan liittyä.
Siis kasvattamalla lapsestasi ei kristitty tai ateisti kasvatat hänestä ei kristityn tai ateistin. Onko vaikea ymmärtää? Se on päätös lapsen puolesta. Kasvatat hänet omien arvojesi mukaan. Niin tekevät kristitytkin. Onneksi vanhemmilla on oikeus tehdä tämä kasvatuspäätös lapsensa puolesta. Kauhea on se aika, jona vanhempia kielletään kasvattamasta lapsiaan omien arvojensa pohjalta. Sitä ne kuitenkin ehdottavat, jotka sanovat, että uskonnollinen kasvatus pitäisi kieltää alaikäisiltä.
Katsomuksellisissa kysymyksissä ei ole objektiivista keskitietä.
Kasvatat omien arvojesi mukaan = päätät lapsen puolesta hänen arvoistaan.
Varmasti (uskon ainakin niin)haluat kertoa lapsellesi totuuden. Lapsikaste ei ole raamatun totuus. Miksi pettää omaa lastaan epäraamatullisella valheella.
Kirkkoon ei voi liittyä kuin hyväksymällä tämä epäraamatullinen ihmisoppi.
En lähde elämänkatsomuksellisiin väittelyihin muihin uskontoihin tai tunnustuskuntiin kuuluvien kanssa. Sellainen on mielestäni typerää. Pidetään kukin oma käsityksemme ja annetaan toisten pitää omansa. Eikö niin? Suomessahan on uskonnonvapaus.
Olet oikeassa, jokainen saa pitää oman katsomuksensa, mutta jos puhutaan mikä on raammtun totuus ,niin siellä on vain yksi totuus ja loput ovat ihmisten oppeja ja käsityksiä.
Raamattu selttää näet itse itseänsä, eikä tarvitse ihmisten vääristelyjä.
Just noin jokainen omalla tavallaan uskova Raamattunsa käsittää. Eli: "minun tapani ymmärtää Raamattua on se ainoa oikea".
Lapsi kasvaa joko Jumalan kanssa tai ilman sitä. Vauvakasteella ei ole väliä. Jos lapsi kasvaa uskovassa perheessä, hänelle kerrotaan Jumalasta ja seurakunta ja vanhemmat rukoilevat hänen puolestaan hän ei välttämättä kasva ateistiksi sen enempää kun uskovaiseksikaan. Hän voi uskoon tullessaan saada kasteen. Uskoon tulolla tässä tarkoitetaan sitä vaihetta kun lapsi tosiaan voi itse itsenäisesti sanoa välittävänsä Jumalasta ja haluavansa elää tämän kanssa lopun elämänsä. Sille ei ole mitään tiettyä ikää eikä se aina myöskään ole mikään kummallinen kokemus. Kaste on kokemus ja on sääli jos ei siitä muista mitään.
Jos taas vanhemmat ovat ateisteja eivätkä kerro lapselle Jumalasta jää vain toivottavaksi että joku muu kertoo hänelle siitä ja rukoilee hänen puolestaan.
Itse olen saanut vauvakasteen ja mielestäni se oli oiva tapa rukoilla puolestani. Myöhemmin uskoon kasvaneena olen päättänyt siinä pysyä ja harkinnut jo aikuiskastetta. Toisaalta miksi kastaa ollenkaan. Enköhän minä Jumalalle kelpaa olenhan Hänen luomansa. Pelkkä kaste vauvana ja joulukirkossa istuminen ei tee meistä kenestäkään uskovaisia ja helvetiltä pelastettuja. Ja haluaisin myös muistuttaa tässä että myös vapaiden suuntien puolella on niitä tapauskovaisia. Siellä on jo syntynyt uusi polvi joka ny vain maksaa kymmenykset ja istuu sunnuntaisin kirkossa koska niin on aina tehty. Ei tämä ole pelkästään luterilaisen kirkon ongelma.
Kysyisin sinulta eikö sitten ateisteista voi logiikallasi tulla uskovaista? Mistäköhän me kaikki sitten olemme tulleet? Onko lähetystyö turhaa?
Kirkosta eroaa enemmän kuin siihen liittyy itsenäisesti. Ylivimaisesti suurin osa kirkon jäsenistä ei ole liittynyt itse van liitetty.
Kyllä itse liittyvissä on varmaan joitakin sellaisiakin, jotka ovat olleet ateisteja ja sitten jostain syystä "tulleet uskoon". Monet liittyvät liittyvät ympäristön tai tulevan puolison paineen vuoksi.. Kirjon jsäennä onpaljon ateisteja.
Lähetystyö on tuottanut paljon tulosta alkaen jo miekkalähetyksestä. Samoin rippikouluikäisten keskuudessa kirkko tekee "tuloksekasta toimintaa" yhteistyössä uskonnon opettajien kanssa. Jos miltei 90 % käy rippikoulun, vaikka vain 83,6 prosenttia väestöstä kuuluu kirkkoon, kirkkon onnistuu houkuttelemaan peruskoulun yläluokilla olevia jäsenikseen..
Sellaista lähetystyötä voisi pitää myös jollain lalla eettisesti arveluttavana, aggressiivisena toimintana..
Olen täysin samaa mieltä kanssasi kastekäytännöstä. Ainut asia, joka hieman häiritsee on jaoittelu aikui- ja lapsikasteeseen. Raamatussa tunnetaan ainoastaan uskovien kaste. Tosin lapsi voi olla menossa kasteelle, kun " oma kaverikin " niin tekee, samalla tavalla,kun mennään ammattikouluun tai lukioon. Raamattu kun sanoo että joka uskoo ja kastetaan.. Vastuulliset vanhemmat, joilla on käsitys lapsen kehityksen tilasta, voivat arvioida ovatko tukemassa, vai hillitsemässä. Kaste ei mielestäni ole missään vaiheessa rutiini, vaan erittäin vakavasti harkittu toimenpide. Siinä ei anneta nimeä, vaan se on sydämen täysi tunnustus Jumalalle, että haluaa seurata hänen tahtoaan. Kaste on sekoittanut kirkkokuntia. Uskovat ihmiset kiistelevät keskenään siitä kenellä on oikea oppi ja oikea kaste. Tavalliset tallaajat jäävät ihmettelemään jalkoihin, että minne se Jeesuksen rakkauden sanoma on jäänyt.. ehkä kasteopin jalkoihin.
Eikun lukemaan mm. Raamatun ajan käytännöistä: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000000616&posting=22000000011297519
"Nimiäisjuhlanhan voi järjestää ilman pappia ja uskonnollista seremoniaa uskontunnustuksineen ja veden kanssa lotraamisineen..."
No totta helvetissä voi, mutta miksi pitää ylipäätään rinnastaa joku kristillinen kaste ja ateistien keksimä nimiäishömppä?
jotkut haluaa pitää semmoisen ihan vain pienen juhlahetken pitämisen vuoksi... Ihmiset on osanneet juhlia vuosituhansia ilman mitään helkkarin kristinuskoa.. Ateistit ja uskonnottomot voivat juhlistaa tiettyjä juttuja siis omaksi ilokseen..
Mutta toiset haluaa pitää semmoisen, jos ei niin omasta innostaan, niin sukulaisten toiveiden vuoksi tai tavan vuoksi... eli sukulaiset pääsevät katsomaan vauvaa sopivassa vaiheessa.. ja se on parempi monen kirkkoon kuuluvan mielestä kuin se että mitään kutsuja ei olisi..
Mutta toki ateistien ja uskonnottomien keskuudessa voi rauhassa ja hyvällä omalla tunnolla kehittyä sellaistakin takakulttuuria, että erityisiä kutsuja ei lapsen synnyttä järjestätetä...
Ei ole pakko juhlia 1-vuotispäivääkään, vaikka syntymäpäiväjuhlat ovat sentään täysin uskonnotonta tapakulttuuria.. toiset juhlii ja toiset ei...
Turha sun on siihen siihen on tulla tästä asiasta kiroilemaan kiroilemaan! :-)
Jumala itse antoi meille mahdollisuuden valita hyvän ja pahan välillä. Raamatussa EI tietääkseni ole vanhemmille annettu oikeutta riistään lapsen oikeutta käyttää omaa oikeuttaan uskonsa valitsemisessa. Ja suomen lain mukaankin meillä on yksilöinänä valinnan vapaus. Lisäksi Jumala antoi meille lahjaksi kyvyn erottaa hyvän ja pahan.
Miksi antaisimme kirkon, vanhempien tjm. riistää sen minkä Jumala on antanut ihmisille!
Jeesuksella on kaikki valta maanpäällä. Mutta hänkin kunnioitti Isänsä antamaa yksilön valinta vapautta ja oikeutta ja siksi vain siunasi lapset.
Jeesus kastettiin yli 30 vuotiaana. Hyvä esimerkki Jumlana tahdosta; koska:
Kastettavan tulee ymmärtää kasteen merkitys jotta voi päättää ottaako sen vastaan vai ei. Ja ennen kaikkea, kastettavan tulee olla jo uskossa ennen kasteen suorittamista; kuinka muuten voisi ymmärtää mitä se merkitsee.
Siis romukoppaa lapsikasteet hätäkasteineen!
kasteesta. Siellä sanottiin, että ei ole määrätty kastetaanko lapsi pienenä vai aikuisena vaan sanottiin että voi kastaa myös pienenä (en muista ihan tarkkaan sanamuotoa). Kun sitten ajattelee kastetta, niin pienellä lapsella on Jumalan antama usko valmiina eikä hän ole kerennyt tehdä syntiä vaan hänet voidaan kastaa uskovaisena. Kun tulemme vanhemmaksi syntiä tulee meille vaikka emme haluaisikaan ajatuksin, sanoin ja töin. Myös tälle kastetulle lapselle suurempana tulee syntiä tahtomattaan. Onneksi synnin voi uskoa anteeksi kun Jeesus on sovittanut maailman synnit.
Raamattu sanoo, että olemme perisynnin alaisia jo kohdussa olessamme. Eli vauvakin on jo syntinen ihminen. kun lapsi kastetaan hän saa lahjaksi uskon. Kasteessa saamme Jumalalta synnin likaamiemme vaatteiden päälle Jeesuksen ristinkuoleman puhdistamat, puhtaat vaatteet. Ne likaantuu päällämme ja haluamme heittää ne kerta toisensa jälkeen pois. Kuitenkin Jumala haluaa pukea meidät uudestaan ja antaa syntimme anteeksi.
siis jos toinen uskoo on suositeltavaa toimia ei uskovan mielen mukaan? Jos toinen ei syö kalaa ei syödä kalaa koska kerta ei halua vaikka muut tykkää? Jne...
Itse en enää kuulu kirkkoon. Olen kuulunut vaikka toinen vanhemmistani on lähestulkoon puhdas ateisti ja toinen tapakristitty. Riparin jälkeen tosin oli mukana seurakunnan toiminnassa tietoisena valintana en uskovana. Aika oli antoisaa ja sain siitä eväitä elämään, vaikka sitten teinkin päätöksen erota kirkosta hyvin nuorena. Vanhempieni ratkaisu oli mielestäni niin oieka että kun mieheni aikanaan halusi lapset kastaa oli asia selvä. Itsellä kun ei oikeasti ollut asiaa vastaan mitään. Periaatteessahan olet joko puolesta tai vastaan tahi asialla ei ole merkitystä..
Toivon aikanaan lasteni tekevän itselleen samoja kysymyksiä kuin tein itselleni ja toimivan sen mukaan. Äläkä oleta että odotan heidän tekevän välttämättä mitään muuta kuin tietoisen ratkaisun joka on jäädä seurakunnan jäseneksi tai erota siitä. Matkalla paitaan jää kokemuksia ja asioita jotka eivät ainakaan haittaa elämän varrella! Esim itse olen ollut työssäni monasti se joka tietää kirkolliset asiat seurakuntaan kuuluvien ollessa ihan pihalla jutuista. Työssäni siis törmäsin lähinnä vanhempien toivomuksiin lapsensa saattohoidon yhteydessä. Nyt on sitten taas turha alkaa uskovien keuhkota mistään, sillä en ole ei-uskovakaan joten en toimi todellakaan vakaumustani vastaan jos en sen puolestakaan..
Jos lasta ei liitetä seurakuntaan jo vauvana niin mikä on todennäköinen tulos? Lapsi ei koskaan liity seurakuntaan ellei koe jotakin todella erikoista elämässään joka asian aiheuttaa, vertaa uskonnollisiin hurmosliikkeisiin jotka on mielestäni aika kipeä vaihtoehto.. On ehkä kuitenkin hyvä tiedostaa jollakin tasolla että on jokin "korkeampi voima" johon turvata jos maalliset ei riitä ja silloin toivottavasti apu löytyy läheltä tutusta mallista toimia tai edes idea mistä etsiä apua. Ehkä siis tapaan jonakin päivänä lapseni joka uskoo ihan outoonkin asiaan, mutta on löytänyt tätä kivikkoista reittiä pitkin jotakin itselleen tärkeää. Ainakin se on parempi vaihtoehto kuin turvautua esim päihteisiin ainoana lohtuna? Mentiin aika kauas alkumetreiltä, mutta tritin ajatuksen kuitenkin kiteyttää toisesta vinkkelistäkin ehkä aika erikoisestakin, mutta vähän sellaisesta jonka olen itse kulkenut..
En kuulu luterilaiseen srk:aan vaan helluntaisrk:aan, siksi että olen muutamassa asiassa eri mieltä luterilaisen kirkon kanssa. Yksi on juuri tuo kastekysymys. Helluntaisrk:ssa lapsi siunataan ja myöhemmin kun ihminen ymmärtää hyvän ja pahan, valitsee hän itse mitä tietä kulkea. Jos tahtoo seurata raamatun ohjeita, niin sitten kasteelle ja liittyminen srk:aan.
..en todellakaan kastaisi häntä. Aikoinani kastatin molemmat sen paremmin miettimättä.
Sen jälkeen olen eronnut kirkosta, mutta annoin lasten jäädä ja valita oman tiensä.
Oikeastaan piti vaan sanoa, ettei mun mielestä kirkkoon kuulumisella ja uskovaisuudella ole mitään tekemistä keskenään. En ole ollut ikinä uskovainen, mutta kirkkoon kuuluin kun mut oli siihen (multa kysymättä) liitetty vauvana.
Siis laitokseen nimeltä kirkko.
Nykyään mulla on usko, mutta ei, ei, ei todellakaan se mitä uskontotunnilla ja kirkoissa syötetään.Ei yhtä jumalaa, eikä muuta soopaa.
Uskontoni on itse keksimäni, pitkän kehittelyn ja rankan ajatustyön tulos, en sitä nyt tässä ala selittämään. Haluan pitää sen itselläni.
Eli olen siis kuitenkin uskovainen, harrastan uskoani pääni sisällä, en tarvitse sille instituutiota tai temppeliä.
Myös ihmetyttää kristittyjen "pakanat vs. kristityt" ajattelutapa.
Eli kaikki jotka eivät ole kristittyjä, ovat pakanoita. Uutinen: ei pidä paikkaansa!
En tiedä yhtäkään kulttuuria, heimoa tai yhteisöä tms. joka ei uskoisi MIHINKÄÄN. "Pakanoillakin" on omat rituaalinsa ja ikivanhat tapansa ja jumalansa (jos sitä sanaa nyt halutaan käyttää).
Puhutaan myös, että kaikilla (nyky)uskonnoilla on kuitenkin sama jumala/ jehova/ allah jne. Olkoon nimi mikä vaan, se on muka aina se sama. HAH!
Mun uskossa on MONIA auttajia, mutta ei yhtäkään rankaisijaa. Vain omatuntoni rankaisee ja se on varmaan tarkkaavaisempi kuin mikään jumala.
Siitä huolimatta olen ollut tyytyväisenä mukana rukoilemassa lapsenlasteni ristiäisissä. Ei se sodi mun vakaumusta vastaan, pystyn hyväksymään heidän valintansa, siis poikani ja miniän. Hyväksyn kaikkien uskon. Ja lapsenlasten puolesta voin yhtyä mihin tahansa rukoukseen. Tai olla rukoilematta, jos se on vanhempien valinta.
Mutta ei mun tarvi sen takia kuulua mihinkään järjestöön, viimeiseksi kirkkoon.
Ap:lle, anna vaan lapsesi valita, mihin tahansa kerkiää elämässään liittyä jos haluaa.
Jokainen kulttuurintutkija ja uskontotieteilijä tietää sen, että ei ole olemassa uskonnollisia rituaaleja. Nimiäisiä kuitenkinkin väitetään uskonnottomiksi rituaaleiksi, koska pappi puuttuu. Olisi rehellisempää ja oikeampaa puhua kirkottomista juhlista, sillä uskonnottomia juhlia ei ole. Uskonnottomaksi juhlia ei tee papin tai uskontunnustuksen puuttuminen eikä myöskään se, että juhlissa ei puhuta jumalasta tai jumalilista mitään. Juhlan tekee uskonnolliseksi se, että se viittaa johonkin arkipäivästä poikkeavaan, pyhään. Niin, pyhällä ei tässä tarkoiteta mitään yliluonnollista vaan jotakin muuta kuin arkipäivää, profaania.
Mitä ALPI-ajatteluun tulee, niin monia kysymyksiä herää. Milloin ja missä iässä lapsi on kyllin vanha päättämään itse? Ja saako lapsi päättää itse esim. kulttuurisen miljöönsä, sen, että Suomi on ja pysyy vielä pitkään luterilaisena maana? Luterilaisuus vaikuttaa jokaisen ihmisen mielenmaisemassa eikä luterilaisuutta voi redusoida näkyvään laitoskirkkoon. Kärjistetysti sanottuna kun tulee puhe esim. uskonnosta, islamista ja allahista, niin jokainen suomalainen on juuttunut massiivisen kirkon luomiin sisältöihin, siksi tämä vääristymä, jonka mukaan uskonnoton rituaali merkitsee papin ja uskontunnustuksen puuttumista. Lapsi ei voi valita vanhempiaan, ei kulttuuriansa eikä nimeään. Näkisin paljon rakentavampana ratkaisuna terveen kriittisyyden ja suvaitsevaisuuden. Mitä väliä rituaalin ulkonaisella toteuttamisella on? Pääasia on kuitenkin lapsen liittäminen olemassaoleviin rakenteisiin, sukuunsa ja nimen antaminen. Sitä paitsi uskonnottomien rituaalien lanseeraajien suurimpia erehdyksiä on fundamentalistinen raamatuntulkinta. He ovat sen diskurssin vankeja. Kun he torjuvat kirkon, he torjuvat luomaansa vääristynyttä ja konkreettista mielikuvaansa siitä, eivät sitä, mitä kirkko ymmärtää esim. kasteella (so, metaforistista liturgiaa, symboliikkaa, ei fundamentalistis-raamatullista konkretiaa).
Käyttämäsi ilmaisu "tapakristillisyys" kuvaa myös fundamentalistisen raamatuntulkinnan luomaa jargonia. Ääriuskovaisten peloittelusta pääsee kritiikillä ja suvaitsevaisuudella eroon, niitä ei tarvitse omaksua oman ajattelunsa perusteiksi torjunnan kautta. Uskontoon kuuluvat oleellisesti myös tavat. Niiden symbolistiseen ja metaforistiseen sisältöön tietoinen uskominen ei ole autuuden edellytys.
Minä olen ajatellut, että annan lapseni päättää siinä vaiheessa, kun hän osaa perustella kantansa minulle hyvin. Perustelu osoittaa, että lapsi on miettinyt asiaa eikä perusta kantaansa järjettömään uskoon. Ikää en ole miettinyt, sehän riippuu lapsesta.
Toisaalta lain mukaan lapsi on 18-vuotiaana täysi-ikäinen, eli viimeistään sen jälkeen hän saa päättää asiansa itse, osasipa perustella kantaansa tai ei.
"Perustelu osoittaa, että lapsi on miettinyt asiaa eikä perusta kantaansa järjettömään uskoon."
Eikös uskontojen tapa ole loppukädessä aina perustua uskoon?
On olemassa järjettömiä uskoja ja järjellisiä uskoja. Uskolla voi olla joku järkevä perustekin, eikä sen aina tarvitse olla jonkun muun aiheuttamaa aivopesua.
englannin kielessä on sanat belief ja faith, joista jälkimmäinen tarkoittaa uskonnollista uskoa ja edellinen ihan tavallista uskomusta..
edellisen kirjoittajan kanssa.
Minulla on uskonnollinen vakaumus (ev.lut), minkä voin tässä heti alkuun sanoa. Hyvin usein arkipäivän elämässä törmään ihmisiin, joilla ei ole uskonnollista vakaumusta. Kun keskustelen tällaisten ihmisten kanssa, huomaan heillä olevan tietynlaisen asenteen - ja se on ensisijaisesti asenne kirkkoa kohtaan instituutiona.
Kuten edellinen kirjoittaja jo totesi, henkilöt, jotka kritisoivat kirkkoa ja ev.luterilaisuutta, ovat itse omaksuneet fundamentalistisen raamatuntulkinnan! On hyvin hämmentävää, että monet ihmiset kohdistavat valtavaa kritiikkiä kirkkoa ja ev.luterilaisuutta kohtaan, ja samalla itse tulkitsevat Raamattua kaikkein konservatiivisemmassa muodossaan.
Tiedättekö vanhemmat, että esimerkiksi koulujen uskonnonopetus ei enää nykyaikana saa olla tunnustuksellista? Opettaja ei saa sanallakaan ottaa kantaa siihen, onko esimerkiksi Jeesus elänyt tai onko helvettiä olemassa. Ajat ovat muuttuneet paljon teidän ajoistanne.
Ev.luterilaisuus on tiiviisti sidottu omaan kulttuuriperimäämme - jos emme ymmärrä Suomen valtauskontoa, voimmeko sanoa ymmärtävämme suomalaisuutta? Voisin kuvitella, että jollen itse tietäisi, mitä ev.luterilaisuus on, olisi eläminen Suomessa hyvin hämmentävää. Monet asiat, joita emme edes ajattele, periytyvät uskonnollisista opeista. Näin esimerkiksi suomalainen korkea työmoraali.
Minä en ota kantaa siihen, pitäisikö ihmisten uskoa vai ei. Se on jokaisen henkilökohtainen asia. Ev.luterilaisuutta ja kirkkoa kritisoivia pyytäisin kuitenkin perehtymään ev.luterilaisuuteen, jotta edes tietäisitte mistä puhutte. Voimmeko sanoa, että on olemassa oikea tapa uskoa? Te ilmeisesti ajattelette niin, sillä olettehan omaksuneet joltain henkilöltä omat fundamentalistiset metodinne tulkita Raamattua. Voin kertoa, että esimerkiksi koulujen uskonnonopetus on jo kaukana edellä teidän ajatuksianne.
Taivas? Helvetti? Partainen Isä-Jumala? Avioerot ja homoseksuaalisuus syntiä? Synnytyskivut langetettu Eevan omenan syönnistä? Milloin viimeksi katsoitte ev.luterilaisuutta silmiin ja mietitte, mitä uskonto todella on? Tarvitseeko todellakin olla itse uskova, jotta tietää, ettei helvettiä helvetinkaltaisena paikkana taida olla olemassakaan? Tarvitseeko todellakin olla uskova, jotta tietää, ettei Raamattu tuomitse homoseksuaalisuutta? Tarvitseeko todellakin olla uskova, jotta tietää, että koko luomiskertomus on pelkkää symboliikkaa?
Te tuomitsette jotain, mitä ette tunne. Tuomitsette ev.luterilaisuuden ja kirkon, vaikkette tunne edes uskonnon perusteita. Ehkä joku on joskus tehnyt väärin teitä kohtaan. Ehkä naapurin mummo on porraskäytävässä pelotellut teitä kiirastulella? Ehkä joku on kertonut teille, että voidakseen olla uskova on käytävä sunnuntaisin kirkossa, oltava absolutisti ja kieltäydyttävä seksistä?
Jos yksi somali hakkaa suomalaisen, kuvitteletteko kaikkien somalien olevan väkivaltaisia? Jos yksi uskovainen kertoo teille jotain, uskotteko kaiken kyseenalaistamatta?
Kyseenalaistamatta jättäminen taitaa olla suurin synti maailmassa.
itse olen ainakin todella tyytyväinen, että minua ei ole kastettu lapsena, koko kirkon touhut on niin tekopyhää että...huh. Jos välttämättä halutaan suosia kastetta, niin sitten olisi suotavaa aikuiskaste, niin saa itse päättää.
Eipä yhtään kaduta, että joskus olen antanut kastaa, nyt jo aikuiset, lapseni seurakunnan ja Jumalan yhteisöön. Kastetilaisuus oli yksi kauneimmista juhlista kodissamme, ellei kaunein... on ollut kiva katsella valokuvia tuosta tilaisuudesta,josta tänä päivänä on pari jäsentä jo keskuudestamme poistunut..kirkkoon kuulumme yhä kaikki perheemme jäsenet, meillä on kristitty koti. Toki suon muille toisenlaiset vaihtoehdot, mutta olen onnellinen omistanikin...
joka ikinen on aivan turhaa söperrystä.