Honkajoki

http://www.honkajoki.fi/index.php?s=hankkeet&kansio=hankkeet

Olipa ylläri metsän keskellä, sieltä löyty melkoinen moottoriurheilukeskus HONKAJOELTA, ylläolevasta linkist lisää tietoa.

Kävimme katsastamassa perjantaina iltapäivällä aluetta ja Honkajoella oli todella hyvin hanskassa asiat, en ole missään nähnyt semmoista konearsenaalia kerralla paikala, kymmenkunta isoa kaivuria ja muuta kuljetuskalustoa ja lanaa lisäksi.
FK-radan luokittelisin ihan kansainväliselle tasolle, rata oli jo piki pintainen ja pientä korkeuseroakin oli pääsuoralla, käveltiin ympäri ja samalla tuli tarkistettua ohituspaikat, niitä löytyi ihan kiitettävä määrä. Rata tulee olemaan ajettava nopeahko, ei tiukkoja lähtöjä. sopii vasmasti isoille luokille mainiosti, Samoin uskomme pienempienkin luokkien viihtyvän radalla, vaikka suoria oli useampia eivät olleet liian pitkiä mielestämme Raketeillekkaan.
Rata-alue ei tule häviämään yhtään niille radoille jossa oleme Euroopassa ajaneet.Samoin oheispalvelut tulevat olemaan ihan toista luokkaa esim. mitä Töysä. Ja ovat kunnossa jo tulevana kesänä. Varikkoalueet todella isot ja samoin varikkokäytävät leveät, ilmeisesti piki vielä tulee pintaan.

Toivottavasti ja uskommekin, että Honkajokiset saavat myös järjestelykoneistonsakin koulutettua yhtä hienoon kuntoon, mitä ratakin ja koko alue on.
214919
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

sielä otetaan asia tosissaan , eikä ripotella
tynnyrivessoja , ottavat varmaan järjestelytkin

Äänestä

Honkajoen ratahanke on edennyt mukavasti. Ensimmäinen kerros asfalttia on vedetty ja toinen kerros ja kanttarit tehdään keväällä. Varikot ja tapahtuma-alueet asfaltoidaan vielä tämän syksyn aikana.

Toimihenkilöiden koulutus alkaa talven aikana.

Olemme hakeneet isoa kanallista kisaa loppukesälle 2006. Tervetuloa

Honkajoen kunnan sivuilla olevat kuvat ovat alkuvaiheen luonnoksia. Koitan saada uudet ja täysin erilaiset (ja paremmat) ratakuvat näkyviin tulevalla viikolla.

Nykyfaktoja radasta

- Rata, pituus 1053m leveys 8m, Pääsuora 10m
- Varikkoalue 220 paikkaa, käytävät asfaltoitu,
4m ja 6m leveitä sähköistetty
- Katsastus- ja park ferme alueet nykyisten vaatimusten mukaiset
- Ajanotto/tuomarivaunu
- Huoltorakennus, jossa kahvio, wc-tilat, suihkut, toimistotila ja yöpymistila
- Leiriytymisalue 1,7 hehtaaria sähköistetty
- Katsastusrakennukset

Äänestä
  • tavataan radalla ,

    Äänestä

Uudet ratakuvat löytyvät osoitteesta
www.mattilarace.fi

linkki etusivulta

Äänestä

Honkajoki on hyvä esimerkki siitä että hommat tehdään kerralla kuntoon eikä selitellä ja lupailla tulevaisuuteen.

Äänestä
  • Tuli tämmöinen mieleeni kun en ole kuvia ratojen sijainneista katsonut. Ei kait rossirata oo niin lähellä et käy kuin Kaanaassa, pölyä karttiradalla niin etten ainakaan mää sinne autooni veis? Toivon ettei asia oo näin siellä hienossa uudessa moottorikeskuksessa.

    Oli miten oli.

    Hienoa Honkajoki!!! Päättäjille ja kaikille projektiin osallistuneille syvä kumarrus, teette hienoa työtä!!!

    Äänestä

  • Pölyä pelkäävä kirjoitti:

    Tuli tämmöinen mieleeni kun en ole kuvia ratojen sijainneista katsonut. Ei kait rossirata oo niin lähellä et käy kuin Kaanaassa, pölyä karttiradalla niin etten ainakaan mää sinne autooni veis? Toivon ettei asia oo näin siellä hienossa uudessa moottorikeskuksessa.

    Oli miten oli.

    Hienoa Honkajoki!!! Päättäjille ja kaikille projektiin osallistuneille syvä kumarrus, teette hienoa työtä!!!

    Kävin myös katsomassa miltä uusi Honkajoen rata näyttää. Täytyy kyllä sanoa, että kokemus oli positiivinen. Rata ei ole älyttömän nopea, muttei missään nimessä hidaskaan. Suoria löytyy useampi, samoin korkeuseroja, shikaaneja ja muutama tiukempikin kurvi. Ja mikä tärkeintä niin ohituspaikkoja löytyi useampi. Rata myös näytti teknisesti kohtuu vaativalta. Virheet kyllä kostautuvat.

    Toivottavasti hakevat ja saavat kansainvälisen luokituksen radalle. Se on ehtona ICAJ- ja ICA-kilpailujen järjestämiselle SM-tasosta ylöspäin. Tällä hetkellä sellaisia ratoja on liian vähän Suomessa. Se on ollut myös syynä siihen, miksi esimerkiksi SM-kilpailuja on ajettu ja tullaan vielä tulevanakin vuotena ajamaan sellaisilla tai sellaisella radalla, joka ei puitteiltaan ole ollut lähellekään vaadittua tasoa. Suomeen on tulossa myös muita kansainväliset mitat täyttäviä ratoja. Toivottavasti tämän jälkeen SM-kisat ajetaan sellaisilla radoilla, joissa homma toimii ja puitteet ovat kunnossa. Kova kilpailu tulevaisuudessa saada itselleen SM-kilpailut järjestettäväkseen laittaa varmaan järjestäjätkin raatamaan niska limassa oman ratansa ja siellä tarjottavien palveluiden eteen. Tästä seuraa myös se, että kisoja sekä siellä hoidettavia palveluja ei tulevausuudessa pysty hoitamaan vasemmalla kädellä vaan niihin on oikesti myös panostettava.

    Itselleni tuli myös mieleen Honkajoen radalla mahdollisesti esiintyvät pöly- ja hiekkaongelmat. Se on selvää, että motogrossi-, jokkis- ja rallikrossi radalla pölisee ja hiekka lentää. Paikalliset ovat huhujen mukaan ottaneet tämän ongelman huomioon suunnitelmissaan. Karting radalle päin ei pitäisi tuulla juuri koskaan. Se on kuulemma lähes mahdotonta, vaikka se hassulta kuullostaakin. No se tullaan näkemään, kun rata on täysin valmis ja siellä tullaan ajamaan.

    Täytyy sanoa, että poijjaat on kyllä aika kovia jätkiä!!!!

    Äänestä

Muistakaahan keväällä asfaltin laatu, kun tulee taas uutta kerrosta pintaan ettei käy samoin, kuin Lappeenrannan, lähti heti ekas kisas murenemaan, ei kestää sitä ensimmäistäkään kilpailua loppuun.

Rata täytyy pystyä rauhottaan joksikin aikaa asfaltoinnin jälkeen.

Tulipahan vain mieleen nämäkin asiat, varmasti olette kyllä näitäkin miettineet jo ja ovat kunnossa.

Hieno homma kesällä nähdään radalla.

Äänestä
  • Kyllä mä ainakin luotan siihen että Honkajokiset tekee kunnon radan. Ja kyllä ne tietää mitä ovat tekemässä.

    Ja on hyvä että sinne on tulossa muutakin kuin pelkkä rata ettei tuu uutta "Töysää" jossa ei tosiaankaan oo muuta kuin se rata. Vaikka siitähän puhuttiin silloin että sen piti olla samaa tasoa MSC radan kanssa.

    Äänestä

  • Rata kirjoitti:

    Kyllä mä ainakin luotan siihen että Honkajokiset tekee kunnon radan. Ja kyllä ne tietää mitä ovat tekemässä.

    Ja on hyvä että sinne on tulossa muutakin kuin pelkkä rata ettei tuu uutta "Töysää" jossa ei tosiaankaan oo muuta kuin se rata. Vaikka siitähän puhuttiin silloin että sen piti olla samaa tasoa MSC radan kanssa.

    http://finndrive.com/index.htm

    Klikkaa ja katso kuvakooste sivun keskiosiosta

    Näissä kuvissa ohjeita myös Honkajokisille. Tattiksen rata on ihan hyvä ja ajettava, mutta joku älypää ja alan tietäjä tehnyt oikein kunnon kanttarit, suoraansanoen oikein ajoesteet, pilannut samantien koko radan.
    Rata on todella vaarallinen kanttikivien vuoksi, pitäis ehdottomasti pistää ajokieltoon.

    Sisäkantit pitäis olla viistosti ylös nousevia loivia ja osaksi päältäajettavia, ulkokantit lähinnä vain tärinä esteillä.

    Äänestä

  • ei tämmösiä kirjoitti:

    Mitäs se sääntökirja sanoikaan ajamisesta. Jos en aivan väärin muista, niin piti ajaa valkoisten viivojen sisäpuolelta. Ei pitäisi haitata kanttarit silloin....

    Äänestä

  • xxx kirjoitti:

    Mitäs se sääntökirja sanoikaan ajamisesta. Jos en aivan väärin muista, niin piti ajaa valkoisten viivojen sisäpuolelta. Ei pitäisi haitata kanttarit silloin....

    Sinun ajatuksen mukaanhan kanttareita ei silloin tarvitaiskaa, vetää vain valkoisen viivan ja ilmoittaa meille kuskeille, että pysykäähän viivojen sisällä.

    Kanttarit tehdään turvallisuuden takia!!!

    Toivon myös, edellisenkaltaiset viisaat huoltajat pysykää syrjässä näiltä keskustelupalstoilta.

    Äänestä

  • xxx kirjoitti:

    Mitäs se sääntökirja sanoikaan ajamisesta. Jos en aivan väärin muista, niin piti ajaa valkoisten viivojen sisäpuolelta. Ei pitäisi haitata kanttarit silloin....

    Terve Petri.....

    Äänestä

  • -kuljettaja- kirjoitti:

    Sinun ajatuksen mukaanhan kanttareita ei silloin tarvitaiskaa, vetää vain valkoisen viivan ja ilmoittaa meille kuskeille, että pysykäähän viivojen sisällä.

    Kanttarit tehdään turvallisuuden takia!!!

    Toivon myös, edellisenkaltaiset viisaat huoltajat pysykää syrjässä näiltä keskustelupalstoilta.

    Sääntö: 7.5
    Ajajat saavat käyttää vain kilparataa kilpailun aikana. Kaarteissa sekä niiden lähestymis- ja jättövaiheessa voivat kilpailijat ajaa haluamallaan tavalla ottaen kuitenkin huomioon radan reunamerkinnät.
    Huom! kantit kuuluu itse kilparataan ja siksi pitäisikin maatata valko sinisiksi. Eli kantteja saa käyttää. Ei viitsi savarrella asiasta enää.

    Äänestä

  • x kuski kirjoitti:

    2004 karnevaalin aika-ajoissa jakoivat varoituksia puolelle raket -kuljettajia kanttareiden ylityksistä. Olisi varmaan tässäkin paikka täsmentää sääntöjä myös tuomareille...

    Äänestä

  • varoituksia kirjoitti:

    2004 karnevaalin aika-ajoissa jakoivat varoituksia puolelle raket -kuljettajia kanttareiden ylityksistä. Olisi varmaan tässäkin paikka täsmentää sääntöjä myös tuomareille...

    Kaikki muut taisivat saada varoituksia paitsi Heikkinen. hän ajoi jälkimmäisessäkin finaalissa 22 kertaa katsastussuoran jälkeiselle sisäkanttarille. kilpalunjohtajakin kävi jopa katsomassa sitä, muttei seurauksia???

    Puhut sellaista asiaa, mitä et näköjään tiedä,
    ja jos tiedät niin kerro kuka sai varoituksen aika-ajoissa kantilla käynnistä. ?
    en antanut vaoitusta kantilla ajosta vaan radan ulkopuolella ajosta, senkin vasta sitten kun olin kaksi kertaa kuljettajille siitä sanonut ja pyytänyt juttusilleni ja ilmoittanut että näin ei saa tehdä, silti pari kuljettajaa teki sitä joka kierros ja jos siitä ei voi lippua antaa, että oikoo niin hoidappa itse ensi vuonna johtajan hommat ja tee sillai että kukaan ei saa lippua. se on helppoa mutta onko tasapuolista, sillä suurin osa koittaa ajaa sääntöjen mukaan.
    jSääntö muutoksiinko haluaisit että oli iso asvaltti alue ja siellä kaikki ajais suurin piirtein ja kuka ensi on määrätyssä kohtaa voittaa. Mielestäni on hyvä että mustalla alueella ajetaan ja se on tehty radan muotoon eli alku ja loppupää yhdistyy.

    Äänestä

  • Ei Heikkinen kirjoitti:

    Kaikki muut taisivat saada varoituksia paitsi Heikkinen. hän ajoi jälkimmäisessäkin finaalissa 22 kertaa katsastussuoran jälkeiselle sisäkanttarille. kilpalunjohtajakin kävi jopa katsomassa sitä, muttei seurauksia???

    No niin
    Älä vaan kirjoita nimelläs, mutta arvostele Nimillä toimihenkilöitä.
    Tarkoitatko kilp. johtajaa vai kilp. tapahtumanjohtajaa jos jälkimmäistä, niin en ole käynyt katsomassa kyseisessä mutkassa, mutta edellisessä kylläkin ja jos luulet, että olisi jotain tarvettä antaa Heikkiselle eri vapauksia niin erehdyt. minun osaltani. mutta ainakin isä heikkinen on varikon fiksuimpia vanhempia,
    meitä tosi fiksuja ei montaa ole fiksuja on taas jo paljon.
    ja jos oikein muistan oli sade ja mitähän sadekelillä sanottiin kanttien käytöstä jos et tiedä soitapaa tai mailaa niin annan sinule kyllä vastauksen. mutta älä' tee itseäsi hölmöksi tällä palstalla

    Äänestä

  • Matti Puhakka kirjoitti:

    Puhut sellaista asiaa, mitä et näköjään tiedä,
    ja jos tiedät niin kerro kuka sai varoituksen aika-ajoissa kantilla käynnistä. ?
    en antanut vaoitusta kantilla ajosta vaan radan ulkopuolella ajosta, senkin vasta sitten kun olin kaksi kertaa kuljettajille siitä sanonut ja pyytänyt juttusilleni ja ilmoittanut että näin ei saa tehdä, silti pari kuljettajaa teki sitä joka kierros ja jos siitä ei voi lippua antaa, että oikoo niin hoidappa itse ensi vuonna johtajan hommat ja tee sillai että kukaan ei saa lippua. se on helppoa mutta onko tasapuolista, sillä suurin osa koittaa ajaa sääntöjen mukaan.
    jSääntö muutoksiinko haluaisit että oli iso asvaltti alue ja siellä kaikki ajais suurin piirtein ja kuka ensi on määrätyssä kohtaa voittaa. Mielestäni on hyvä että mustalla alueella ajetaan ja se on tehty radan muotoon eli alku ja loppupää yhdistyy.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=109&conference=1500000000000125&posting=22000000011383353

    Siirretäämpä keskustelu toisaalle, ei isommin koske Honkajokea, ainakaan vielä, edelliset jutut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

alan ammattilaiset kirjoitti:

http://www.honkajoki.fi/index.php?s=hankkeet&kansio=hankkeet

Olipa ylläri metsän keskellä, sieltä löyty melkoinen moottoriurheilukeskus HONKAJOELTA, ylläolevasta linkist lisää tietoa.

Kävimme katsastamassa perjantaina iltapäivällä aluetta ja Honkajoella oli todella hyvin hanskassa asiat, en ole missään nähnyt semmoista konearsenaalia kerralla paikala, kymmenkunta isoa kaivuria ja muuta kuljetuskalustoa ja lanaa lisäksi.
FK-radan luokittelisin ihan kansainväliselle tasolle, rata oli jo piki pintainen ja pientä korkeuseroakin oli pääsuoralla, käveltiin ympäri ja samalla tuli tarkistettua ohituspaikat, niitä löytyi ihan kiitettävä määrä. Rata tulee olemaan ajettava nopeahko, ei tiukkoja lähtöjä. sopii vasmasti isoille luokille mainiosti, Samoin uskomme pienempienkin luokkien viihtyvän radalla, vaikka suoria oli useampia eivät olleet liian pitkiä mielestämme Raketeillekkaan.
Rata-alue ei tule häviämään yhtään niille radoille jossa oleme Euroopassa ajaneet.Samoin oheispalvelut tulevat olemaan ihan toista luokkaa esim. mitä Töysä. Ja ovat kunnossa jo tulevana kesänä. Varikkoalueet todella isot ja samoin varikkokäytävät leveät, ilmeisesti piki vielä tulee pintaan.

Toivottavasti ja uskommekin, että Honkajokiset saavat myös järjestelykoneistonsakin koulutettua yhtä hienoon kuntoon, mitä ratakin ja koko alue on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu