Joku Muu

Joku Muu on poistunut keskuudestamme!

Järkyttyneenä otimme viime viikolla vastaan tiedon, että yrityksemme arvostettu ja kunnioitettu jäsen, Joku Muu on poistunut keskuudestamme.

Jonkun Muun poismeno ei ole korvattavissa. Hän on ollut yrityksemme kantavia voimia jo vuosikymmeniä. Hän teki aina paljon enemmän yhtiön hyväksi kuin hänen osalleen kohtuudella olisi kuulunut.

Aina kun tehtävä, joka piti joitaa, projekti joka piti vetää, työryhmä, joka kaipasi sihteeriä tai joku kiireellinen, tärkeä työ, oli kaikkien huulilla heti sanat: "eikö Joku Muu voisi mennä?"

On yleisesti tiedossa, että Joku Muu oli yhtiön historian tärkeimpiä jäseniä. Aina kun tarvittiin vapaaehtoisia, kaikki olettivat Jonkun Muun ilman muuta osallistuvan.

Joku Muu oli valloittava ihminen. Joskus syvästi inhimillinenkin, koska yksi ihminen ei ehdi kaikkea tehdä. Ne, jotka tunsivat hänet lähemmin, tiesivät, että jokainen odotti häneltä liikaa.

Nyt Joku Muu ei ole enää joukossamme. Olemme ymmällämme, mitä tehdä.
Joku Muu oli meille esimerkillinen esikuva, mutta kuka nyt tekee kaikki ne työt, jotka Joku Muu teki puolestamme.

Kun sinua seuraavan kerran pyydetään apuun, muista, ettemme enää voi luottaa Jonkun Muun apuun.

-Tämä tarina on tosi, vaikkakin vanha.
2349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

meillä töissä tupakkakopin seinällä tuo juliste, aika hyvä

Äänestä

Jäihän vielä Joku Toinen,hän on meidän kaikkien
kiireisten paras apulainen;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jalle Hii* kirjoitti:

Joku Muu on poistunut keskuudestamme!

Järkyttyneenä otimme viime viikolla vastaan tiedon, että yrityksemme arvostettu ja kunnioitettu jäsen, Joku Muu on poistunut keskuudestamme.

Jonkun Muun poismeno ei ole korvattavissa. Hän on ollut yrityksemme kantavia voimia jo vuosikymmeniä. Hän teki aina paljon enemmän yhtiön hyväksi kuin hänen osalleen kohtuudella olisi kuulunut.

Aina kun tehtävä, joka piti joitaa, projekti joka piti vetää, työryhmä, joka kaipasi sihteeriä tai joku kiireellinen, tärkeä työ, oli kaikkien huulilla heti sanat: "eikö Joku Muu voisi mennä?"

On yleisesti tiedossa, että Joku Muu oli yhtiön historian tärkeimpiä jäseniä. Aina kun tarvittiin vapaaehtoisia, kaikki olettivat Jonkun Muun ilman muuta osallistuvan.

Joku Muu oli valloittava ihminen. Joskus syvästi inhimillinenkin, koska yksi ihminen ei ehdi kaikkea tehdä. Ne, jotka tunsivat hänet lähemmin, tiesivät, että jokainen odotti häneltä liikaa.

Nyt Joku Muu ei ole enää joukossamme. Olemme ymmällämme, mitä tehdä.
Joku Muu oli meille esimerkillinen esikuva, mutta kuka nyt tekee kaikki ne työt, jotka Joku Muu teki puolestamme.

Kun sinua seuraavan kerran pyydetään apuun, muista, ettemme enää voi luottaa Jonkun Muun apuun.

-Tämä tarina on tosi, vaikkakin vanha.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu