Pettynyt Keittiönettiin

Hells Kitchen

Okei, tilasin keittiön siis keittiö.netistä. Aluksi kaikki sujui ihan hyvin. Mutta sitten kun kaikki oli maksettu ja tilattu, niin sieltä soitetttiin päivää ennen kuin asennusksen piti alkaa, että heillä ei ole neliön muotoisia altaita varastossa ja sitten yrittivät vaihtaa sen pyöreeseen altaaseen.Sanoin että ei käy, hankkikaa se neliöallas mistä tahansa,koska olen sen tilannut ja maksanut.Noh, tilanne meni riidaksi, ja soitin kuluttaja-asiamiehelle ja sanoin että eihän noin voi tehdä että ilmoitetaan päivää ennen asennuksen alkamista,että ei ole tarvittavia tavaroita.Kuluttaja-asiamies oli kanssani samaa mieltä,että oudolta kuullostaa,että noin myöhään ilmoitetaan.Sanoi myös että 5 viikon odotusaika siihen neliöaltaan saamiseen on kohtuuton.Ilmoitin Keittiö.netille sitten että tää kauppa perutaan,jos noin myöhään ilmoitetaan puutteista.Ei käynyt heille.Sain keittö.netistä heidän varatoimitusjohtajan puhelinnumeron,soitin sinne ja sanoin että hankkikaa tilaamani allas mistä tahansa,en ota pyöreää missään tapauksessa.Sanoin myös että olen soittanut kuluttaja-asiamiehelle ja hänkin ihmetteli toimintaanne.Jopa nosti arvon v.toimitusjohtaja perseensä penkistä ja sanoi että hän yrittää hankkia mulle puuttuvan altaan Keittiö.netin Kouvolan toimipisteestä.Koko tän homman hoitaminen kesti 3 ja puoli tuntia.Puuttuva osa oli kuitenkin asentajalla heti seuraavana päivänä kun se oli Kouvolasta. Pari muuta juttua vielä,Keittiö.netin tavaroissa oli mukana vielä ylimääräinen halogeenimuuntaja,kuitista ei oikein näy onko se laskettu mukaan laskuun. Jos on,vaadin siltä osin rahani takaisin. Ja mukana oli pari muutakin ylimääräistä osaa. Asennus onnistui kuitenkin hyvin. Mutta muuten en suosittele keittiremontin tilaamista Keittiö.netistä.Menee heidän kanssaan vain aikaa ja vaivaa. Sen opin,että ikinä ei kannata maksaa tavarasta,jota ei ole nähnyt. Eli tässä oma stoorini,kertokaa muut kokemuksianne.

26

8168

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaitsu

      a. älä maksa MITÄÄN ennen kuin tavara valmiina (lasku eräpäivällä kun tavaran saat)
      b. vaativa asiakas saa lopulta mihin hällä on oikeus, kunhan uhkaakin tarvittaessa
      c. turha auktoriteettiusko pois! ei kaikki myyjät ja asentajat tiedä edes sitä mitä tavallinen remppataitoinen duunari

      • se vika

        ette tavaraa anneta enenkuin ne on maksettu, näin ennakoivat luottotappioitaan ja ihan hyvästä syystä.

      • on oltava
        se vika kirjoitti:

        ette tavaraa anneta enenkuin ne on maksettu, näin ennakoivat luottotappioitaan ja ihan hyvästä syystä.

        jonkinmoinen ratkaisu, että ei asiakaan pidä eikä tarvitse maksaa tavaraa ennen kuin on edes saanut sen Toimiiko mikään muu keittiö tms. yritys tällä tavoin

      • ehto
        on oltava kirjoitti:

        jonkinmoinen ratkaisu, että ei asiakaan pidä eikä tarvitse maksaa tavaraa ennen kuin on edes saanut sen Toimiiko mikään muu keittiö tms. yritys tällä tavoin

        Eikös se ole ihan keittiöliikkeen päätettävissä minkä maksuajan he asiakkailleen antavat. Jos ei etumaksu käy, menkään sellaiseen liikkeeseen missä käy.

      • Laskuttaja

        Keittiö.net on myynyt tuotteitaan laskuun yksityisille kuluttajille ? Kysyn vaan ?? Kyseisessä keittiökalusteliikeessä maksetaan kun myyjä on asiakkaan tilauksen vastaanottanut ja vahvistanut ! Kertokoon täällä se kuluttaja joka on saanut Keittiö.netistä ostettua kalusteensa laskuun, siis yksityishenkilönä eli kuluttajana.

        Alkuperäiselle sanoisin, että hyvinhän se kauppa onnistui.

      • ennakkoon

        Kuluttajasuojalaki sanoo niin ettei tavaraa tarvitse maksaa ennekuin se on asiakkaan välittömästi saatavilla. Joten ennakkoon maksattaminen on laitonta !

      • Laskuttaja
        ennakkoon kirjoitti:

        Kuluttajasuojalaki sanoo niin ettei tavaraa tarvitse maksaa ennekuin se on asiakkaan välittömästi saatavilla. Joten ennakkoon maksattaminen on laitonta !

        Keittiö.nettti ei syyllisty laittomuuteen. Keittiö.netin ennakkoon maksattaminen ( huh mikä ilmaisu ! ) ei ole laitonta. Yhtiön käytäntö on käteismaksu yksityisasiakkaille. Myyjä ilmoittaa tämän kaupanteko tilanteessa asiakkaalle, jos se ei asiakkalle sovi, asiakashan voi valita toisen firman jonka maksuehdot ovat asiakasystävällisempiä.

        Suomessa ei ole lakia, siitä että yritysten pitäisi myydä laskuun ylipäätään, laskua vastaan tavaran luovuttaminen asiakkaalle on vain vakiintunut käytäntö.
        Yritykset saavat ainakin toistaiseksi melko vapaasti ihan itse määrätä maksuehtonsa.
        Suoriteperustehan syntyy kun tavara luovutetaan asiakkalle.
        Eli kuluttasuojalaki ei määrää yrityksiä mitä tulee yritysten käyttämiin maksuehtoihin.

        Jos vielä jotain muuta väität, kysäise Keittiö.netin ylimmältä johdolta asiaa, tai lakimieheltä.

        Selvennykseksi vielä , en ole Keittiö.netin laskuttaja, mutta työskentelen alalla ja lisäksi keittiökalusteliikkeessä jossa myydään myös yksityisasiakkaalle laskuun !

      • Tarkastaja
        ennakkoon kirjoitti:

        Kuluttajasuojalaki sanoo niin ettei tavaraa tarvitse maksaa ennekuin se on asiakkaan välittömästi saatavilla. Joten ennakkoon maksattaminen on laitonta !

        Ota asioista RIITTÄVÄSTI selvää ennen kuin alat päätäsi aukomaan, että laitonta olisi.

        1) Joo. Kävin tossa huorissa ja se palveluntuottaja pyysi rahat ennakkoon vaikkei "tavara ollut välittömästi saatavilla". Ei tullut silti pettymystä. Tavara oli hyvää ja sitä oli riittävästi :)

        2) Rakennan työkseni höyryvetureja. Mulla on tapana veloittaa 40% kauppahinnasta tilattaessa. Sillä rahalla ostetaan mm. helvetin kallista höyryveturiterästä. Ja maksetaan lisäksi palveluntuottajallekin :)

      • Juristi itsekkin
        Tarkastaja kirjoitti:

        Jos itse tutustuisit esim. tähän.

        Ks. Kuluttajansuojalain 5 : 24 § Jollei toisin ole sovittu, ostajan on maksettava kauppahinta myyjän sitä vaatiessa, ei kuitenkaan ennen kuin tavara on sopimuksen mukaisesti hänen saatavillaan.
        Kuluttajansuojalaki on kuluttajan hyväksi pakottavaa.

        1) Tavarahan oli välittömästi saatavillasi !!!

        2) Vai rakennat sinä vetureita ? Ei kyllä joku hikinen duunari varmaan veturitehtaassa laskuttele....!

      • Laskutettu
        Laskuttaja kirjoitti:

        Keittiö.nettti ei syyllisty laittomuuteen. Keittiö.netin ennakkoon maksattaminen ( huh mikä ilmaisu ! ) ei ole laitonta. Yhtiön käytäntö on käteismaksu yksityisasiakkaille. Myyjä ilmoittaa tämän kaupanteko tilanteessa asiakkaalle, jos se ei asiakkalle sovi, asiakashan voi valita toisen firman jonka maksuehdot ovat asiakasystävällisempiä.

        Suomessa ei ole lakia, siitä että yritysten pitäisi myydä laskuun ylipäätään, laskua vastaan tavaran luovuttaminen asiakkaalle on vain vakiintunut käytäntö.
        Yritykset saavat ainakin toistaiseksi melko vapaasti ihan itse määrätä maksuehtonsa.
        Suoriteperustehan syntyy kun tavara luovutetaan asiakkalle.
        Eli kuluttasuojalaki ei määrää yrityksiä mitä tulee yritysten käyttämiin maksuehtoihin.

        Jos vielä jotain muuta väität, kysäise Keittiö.netin ylimmältä johdolta asiaa, tai lakimieheltä.

        Selvennykseksi vielä , en ole Keittiö.netin laskuttaja, mutta työskentelen alalla ja lisäksi keittiökalusteliikkeessä jossa myydään myös yksityisasiakkaalle laskuun !

        Kysykää vaikka Keittiönetinylimmältäjohdolta, ne pojat kyllä tietää !

    • kunhan kysyn

      Mutta lohduttaako se yhtään, että keittiö ei ollut kallis?

      • Hells Kitchen

        Mutta kuten joku on jo jossain toisessa keskustelussa liittyen keittiö.nettiin sanonut että vaikka olisi miten halpa tahansa,on myyjälläkin oltava joku vastuu,johan sen sanoo lakikin.

      • mää
        Hells Kitchen kirjoitti:

        Mutta kuten joku on jo jossain toisessa keskustelussa liittyen keittiö.nettiin sanonut että vaikka olisi miten halpa tahansa,on myyjälläkin oltava joku vastuu,johan sen sanoo lakikin.

        mitään ennen kuin saatte tavaran, on se sitten asennuksella tai ilman. Ja kun tavara tulee, niin sitten vasta lasku 1-2vk maksuajalla. Yksikään keittiöfirma ei voi vaatia kuin korkeintaan pientä osaa hinnasta etukäteen!

      • niinkuin
        mää kirjoitti:

        mitään ennen kuin saatte tavaran, on se sitten asennuksella tai ilman. Ja kun tavara tulee, niin sitten vasta lasku 1-2vk maksuajalla. Yksikään keittiöfirma ei voi vaatia kuin korkeintaan pientä osaa hinnasta etukäteen!

        maksakaa niinkuin sovitte myyjän kanssa. Vaikka kaikki keittiöfirmat voivat vaatia vaikka koko kauppasumman etukäteen jos haluavat. Eri asia on mitä kukin sopii. Tämä kyseinen firmahan on minimoinut luottotappiot tällä etumaksulla joten voivat ehkä myydä vähän halvemmalla kun joku toinen keittiöfirma. Tässä tapauksessa asiakas ottaa tietoisen riskin että yritys toimittaa kaiken lupaamansa

    • Taneli

      Sullahan tuli kaikki kamat, mitä olit tilannu, se allaskin ehti asennukseen mukaan. Mun mielestä toimitus on silloin ollut erinomaisen hyvin onnistunut. Musta kuulosti oikeen hienolta, että etukäteen soittivat puuttuvasta altaasta ja tarjosivat vaihtoehtoa. Monen muun toimittajan kohdalla olisit lukenut lähetteestä ko. tuotteen jääneen jälkitoimitukseen!
      Ilmeisesti olet tyyppi, joka keksii valittamista vaikka tyhjästä!

      • keittiömyyjä

        aloittajallahan kävi hyvä säkä

      • Nettimyyjä

        Olen samaa mieltä! Siis todella hyvää palvelua, kun ilmoitetaan puutteista etukäteen! Terkkuja vaan fiksulle Tanelille!

      • Hells kitchen
        Nettimyyjä kirjoitti:

        Olen samaa mieltä! Siis todella hyvää palvelua, kun ilmoitetaan puutteista etukäteen! Terkkuja vaan fiksulle Tanelille!

        On kai se nyt edes keittiöfirman ilmoitettava jos ei jotain tavaraa saa,jos on jo etukäteen maksattu kaikki.Ihme sakkia täällä,Mikä helvetin nettimyyjä siellä lässyttää,taitaa olla samasta lafkasta.pari provoa näköjään täällä pelleilee.Kyllä huomaa että ei ole asioista mitään oikeaa tietoa

      • ...oikeassa!
        Hells kitchen kirjoitti:

        On kai se nyt edes keittiöfirman ilmoitettava jos ei jotain tavaraa saa,jos on jo etukäteen maksattu kaikki.Ihme sakkia täällä,Mikä helvetin nettimyyjä siellä lässyttää,taitaa olla samasta lafkasta.pari provoa näköjään täällä pelleilee.Kyllä huomaa että ei ole asioista mitään oikeaa tietoa

        Jos itselläsi ei tuon pahemmin ole käynyt, niin turhaan tosiaan leukojasi loksutat. Eiköhän tältäkin palstalta löydy niitä tosiasiallisia kauhutarinoita. Hinta-laatu suhteeltaan on tapauksesi vielä huippuluokkaa!
        Ja muuten, tuo nimimerkkisi tosiaan ampuu tässä tilanteessa mielestäni hieman yli, ellei kyseessä sitten ole keittotaidoistasi;)

    • Palvelua ja palvelua

      Hei

      Kuvailemassasi tapauksessa meni tosiaan mönkään tämä viiden viikon odotus tiskialtaalle, mutta kuten täällä joku mainitsikin, on näitä kokemuksia hurjempiakin tällä sivustolla ko firmasta.

      Tuosta ylimääräisestä tavarasta sen verran, että itse olen tehnyt keittiöremonttini KeittiöNetin ja heidän "valtuutetun asentajansa" Mistra Oy:n kanssa, ja tavaraa jota oli sovittu toimitettavaksi heidän suunnittelemaansa keittiöön, toimitettiin liikaa 6% koko laskun loppusummasta. Tai sitä jäi siis sen verran yli (täysiä paketteja). Lisäksi heidän tämä valtuutettu asentajansa asensi keittiön aluksi väärin, koska edes he eivät pystyneet tulkitsemaan KeittiöNetin suunnitelmia.

      Nyt KeittiöNet ei suostu ottamaan tarpeetonta tavaraa takaisin, eivätkä vastaa mihinkään yhteydenottopyyntöihin, sähköposteihin ym. Koko ajan asiakaspalvelu heidän puoleltaan on ollut huonoa kaikessa mielessä. Ylimielistä, jopa töykeää. Olisi pitänyt luottaa vain alkuperäiseen vaikutelmaani ja jättää koko firma omaan arvoonsa myyjän ensinäkemisen perusteella. Myyjän henkilökohtaisista useista virheistä johtuen keittiön kokonaiskustannus on ollut ihan jotain muuta kuin suunniteltu - välillisistä kustannuksista puhumattakaan. Ja vaikken välttämättä ole keittiöremontin ammattilainen (ei ollut kyllä tämä myyjä sitä vähääkään), niin kustannuslaskennan osaan. Siihen minulla on sekä koulutus, että käytännön kokemus. Laskennan virheistä ero suunnitellun ja toteutuneen hinnan välillä ei johdu. Se johtuu myyjän ammattitaidottomuudesta ja erittäin huonosta asiakaspalvelusta.

      • ihmetyttää

        tarinan aloittajan AGRESSIIVISUUS. Ilmeisesti tapanasi on hoitaa asioita metelöimällä ja vittuilemalla heti alkuunsa. Halvin hinta , paras palvelu nehän tietty kulkevat käsi kädessä. Kalustealalla kauan olleena paljon on nähnyt ja kuullut.Joskus saanut siipeensä aiheesta joskus aivan asiattomuuksista. Onneksi suurin osa asiakkaista on ymmärtäväisiä ja mukavia. Miksi purnaat jäljestäpäin maksuasiaa?
        Asia oli varmaan omissa käsissäsi kun ostopäätöksen teit.
        Helpota oloasi ! Paineita voi purkaa puolison kanssa vällyjen alla tai lähdeppä vaikka lenkille. Tuolla asenteella elämä on varmaan aika tiukkaa.

      • Hells Kitchen
        ihmetyttää kirjoitti:

        Täällähän sitä agressiivistä porukkaa näkyy olevan.Kunhan kerroin oman kokemukseni keittiöremontin teosta.Myönnän että minulle ei käynyt tässä pahimmalla mahdollisella tavalla.Jotkut ovat joutuneet odottamaan monta viikkoa/kuukautta että ovat saaneet maksamansa tavarat.Mutta niinhän se on että aina on joku lässyttämässä paskaa niinkuin muutama nimeltä mainitsematon tässä keskustelussa.Onneksi on tullut myös ihan asiallisia juttuja. Ja mitä olen näitä keskusteluja täältä lukenut niin ei ole kovin mairittelevia kirjoituksia Keittiö.netistä kirjoitettu.Että silleen.

      • Kitchen

        No kerro saitko hyvityshinnan myös niistä ylimääräisistä ruuveista, jotka varmaankin palautit kuten ne halokeeninmuuntajatkin.

      • Veer-.-a
        Kitchen kirjoitti:

        No kerro saitko hyvityshinnan myös niistä ylimääräisistä ruuveista, jotka varmaankin palautit kuten ne halokeeninmuuntajatkin.

        Keittiönetin kautta asennustyöt tulevat Mistra nimiseltä liikkeeltä. En valitettavasti voi suositella kyseisen firman palveluja, työnjäli oli sanalla sanoen pettymys.

      • Keittiö2016

        Kirjoituksesta on jo vuosia aikaa mutta minun myös pakko kommentoido tuota kyseistä Mistraa. Vielä vuonna 2016 eivät ole oppineet asentamaan keittiöitä. Asennusjälki on aivan ala-arvoista sekä kaikki muukin remontti minkä tekivät. Olen tosi pahasti pettynyt köyhä kun olen ja säästin kauan tuohon remontiin ja mitä sitten sain sutta ja sekundaa.

      • keittiöekspertti

        Ikävä kuulla, käytitkö paikalla puolueetonta tavarantarkastajaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      384
      5729
    2. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      15
      1702
    3. Onko kaivatullasi ruuvit löysällä

      eli himmeä pääkoppa? 🪚
      Ikävä
      106
      971
    4. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      95
      874
    5. Miltä se tuntui

      Miltä se tuntui, kun ymmärsit minun ikävöineen sinua?
      Ikävä
      78
      851
    6. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      50
      842
    7. Asentajako putosi radiomastosta

      https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss
      Tampere
      44
      842
    8. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      129
      835
    9. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      41
      823
    10. Haikeaa miten kaikki meni

      Ei ole rohkeutta enää nähdä. Koska pelkään, että haavat aukeaa. Ikävä on silti, vaikka en vastannut...tiedät mihin.
      Ikävä
      56
      817
    Aihe