Kummallista Tampereen murretta tuo Tiina puhuu, jos tosiaan on kotoisin TRE:lta?
Muutenkin aika lapsellinen akka, mutta niihän nuo lepakot yleensä on.
Muutenkin aika lapsellinen akka, mutta niihän nuo lepakot yleensä on.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Onks se muka lesbo?
Onko se Terhikin lesbo? kun olen katsonut että niillä on jotain "omia juttuja"?
täällä vaan ihmiset tykkää keksiä päästänsä kaikkia juttuja, tiedoks sulle...
tiinan puhe viittaa johonkin savonperälle, vaikee siitä on aidon tamperelaisen saada edes selvää, että näin tällä kertaa
kotosin se kalkkuna on kai oulusta joten ei loukata tamperelaisia
Oulusta tai jostain pohjoisesta luultavasti.
Kyllä siinä on jotain lesbojen piirteitä.
Lapsellisuus, kiukuttelu, omien juttujen päällepäsmeröinti.
ei ole Savossa.
Tiinahan on alunperin Oulusta. Kumma että tää Jyrkiboy Oulusta ei sitä tajunnu... Vaikka toisaalta sen kirjotukset todistaa että se on ite ihan ääliö, joten hankalaahan sillon on tunnistaa oman paikkakuntansa murretta...
Musta Tiina on yks niistä harvoista tervejärkisistä tyypeistä koko talossa. Kaikkein järkevimmät jututkin sillä on.
jaa tiina järkevä!kyllä saa hakee niin lapsellista naikkosta kauan.muistan vaan sellasenkin ku ämmä rupee hyppiin sängyllä ja sekö on aikuismaista
Ette pahemmin seuraa sarjaa...Tiina itse kertonut asuneensa pitkään..syntyperäinen.
Nuo lesbottelut ja (homottelut) ovat kyllä ihan sairasta.Minäkin hypin sängylla lasten lasteni kanssa..joskus yksinkin! Sehän se vasta kivaa..kokeile.Olen ihan heteromummi-:)))
No jos tuo on perusteena lapsellisuudelle niin eipä siellä koko talossa taida olla yhtään aikuista. Ja kais siellä talossa vähän pää pehmiää, en yhtään ihmettele.. Mielestäni Kathy on kyllä kaikista lapsellisin siitä talosta. Tulee ihan lasten leikit mieleen, kun se huutaa, pomppii ja kikattelee siellä sohvalla.. Ei sen puoleen, jos noista neljästä pitäisi äänestää nyt pois niin en äänestäisi kuitenkaan Kathya vaan Timoa.. Aika saamaton mies, ettenkö sanoisi.
Ja mitä nyt olen Tiinan touhuja seurannut niin enpä nyt olisi niin touhottamassa siitä lepakko-jutusta.. Kenties yksi järkevimmistä talossa, ja olihan sillä se poikakaverikin kotona odottamassa.. Mika on varmaan sen porukan ns. aikuisin/järkevin, Perttu sais kyllä silti puolestani voittaa koko kisan.. Ei hemmetti niitä juttuja;)
ei nuo lapset erota lapsellisuutta eikä lapsenmielisyyttä.
Ei murre mihinkään häviä ja muistaakseni Tiina on Oulussa syntynyt!Itselläni savon murre edelleenkin,vaikka -60 luvulla olen sieltä etelään lähtenyt!
Todella hienoa! Olet niin oikeassa!
muuta sieltä suusta ei juuri tule kuin pahantahtosta sähinää ja kiukuttelua, kun ei kaikki mene aina kuin prinsessa haluaa.Jumalauta että voi tuntematon ihminen ottaa päähän! Lapsellinen idiootti.
Kaikki murteet on ihania! Jos puhuu muretta, on mielestäni aika aito ihminen, eikä Tiina tuo sitä mitenkään erityisesti esiin, ylpeilläkseen. Tiina on väripilkku, edustaa muuta Suomea. Murteet eivät häviä, tosin moni niistä luopuu yllätävän helposti, jolloin kuolee osa ihmisen persoonaa. Murre on kieli, joka opitaan jo varhain lapsuudessa. Toki ymmärrän, että kieli muuttuu koko ajan, riippuu ympäristöstä.