Kaikki asiat kunnossa: työt, asunto, iät, koirat jne., mutta talon täytettä ois kiva jo saada. Ollaan oltu yksissä yli 9v. Mulla on ollu vauvakuume parisen vuotta ihan tosissaan. Aattelen asiaa joka päivä ja monesti. Lasken, millon se syntyis jne. Työskentelen vammaisten lasten kanssa ja siltäkin saralta asiaa miettiny ja edelleen haluan. Totean vain, että aikaa kuluu, mutta miehen mielestä ei vieläkään tarpeeksi. Oottelen siis, mutta mitä tekisin helpottaakseni olotilaa? Itkukaan ei tunnu auttavan. Miksi kaiken täytyy olla niin varmaa ja valmista? Kertokaa kommentteja, erityisesti miesten asiantuntijuutta kaivataan.
Mikä miestä vaivaa??
Akka
261946
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Et tullut maininneeksi kuinka vanhoja olette.
Itsellä hiukan sama tilanne, tosin noin pitkää aikaa en ole yhdessä miehen kanssa..
Tuntuu että miehillä on joka suhteessa vaikeampaa sitoutua (en halua yleistää mutta tallaisiin tapauksiin olen aina itse törmännyt), liittyy se sitten yhteenmuuttamiseen, naimisiin menoon jne.
Kannattaa välttää painostamista, sillä yleensä silloin mies kimpaantuu. Itse olen havainnut joka suhteesssa käytännölliseksi sen että olen yhtä kylmä miehelle kuin hän on minulle. jos hän haluaa asua yksin niin mikäs siinä, sitten minäkin asun enkä mene hänen luokseen kuin joskus yöksi vaikka hän pyytäisikin. Emmehän me asu yhdessä lauseeseen vedoten.
Turha odottaa minua joka yö viereen jos kerran ei parin vuoden jälkeen yhteenmuutto kiinnosta.
sama pätee seksiin. Itse olen aktiivinen, kun mieheni taas ei. Hän kieltäytyy todella usein mutta nyt olen alkanut tehdä samaa. Maistaaapa sitten välillä omaa lääkettään.
Sama kai pätee tuossa asiassa, et puhukaan lapsista jne. Ehkä vähitellen sen miehen kiinnostus sitten herää. Ja eihän se auta asiaa jos nalkuttaa että haluan lapsen tyyliin. Parempi olla sitten vain hiljaa, miehillä kun on tapana raivostua moisesta painostuksesta.
Käänteinen psykologia toimii lapsiin ja miehiin.....
.. jolla on tuollainen ongelma mieheni kanssa.
mieheni on 26 mutta ei ole kyllä ollut mitään puhetta yhten muuttamisesta ja lapsistakin puhutaan hyvin yliolkaiseen sävyyn että ehkä joskus kymmenen vuoden kuluttua. sama juttu mies asuu omillaan ja minä asun omillani. ja sitten tavataan ollaan yksi yö yhdessä ja sekin tuntuu vähän sillai pakotetulta...
seksikin alkaa olla suhteellisen harvassa. voisiko olla vain niin että tämä suhde kaatuu tähän?
hm, kihlasormusta odotin tuossa runsas viikko sitten, sain yhden punaisen ruusun. ja silti mies sanoo että olen hänen elämänsä nainen.
mihinkäs sitä tämän kuumeen kanssa jolle ei varmaan ole edes oikeaa nimeä.
Itsekin alan epäilemään että oma suhteeni kaatuu aivan kohta. Mä en jaksa kauaa tälläistä paskaa missä itse saa tehdä kaiken saamatta edes mitään tunnustusta..
Jos miehesi olisi sitä tyyppiä, joka tekee lapsia, niin se olisi
tapahtunut jo paljon ennemmin kuin 9 vuoden päästä tai myöhemmin.
Kaikkia miehiä ei sellainen seksi kiihota, jossa tehdään lapsia, vaan pelkkä leikkiminen
vuodesta toiseen eli ns. viihdeseksin harrastaja.
Miksi pitää haluta lapsia ? Ei ne ole tarkotettu
sulle leikkakaluksi. Sä olet vastuussa siitä, että
lapsellasi on elämisen arvoinen elämä. Vapaus
tehdä mitä haluaa. Ammatistasi päätellen sulla ei
siihen riitä rahaa eikä valtaa. Maailmassa on jo
nyt liikaa ihmisiä. Joka tapauksessa väkiluvun
täytyy pienentyä ja epäilen, että vapaaehtoisia
ei ole kovin paljon. Tässä maassa noin 1500
vuosittain. Siksi minä en halua lapsia. Me kilpailemme
samoista resursseista eli olemme toistemme viholli-
sia. Jos näin ei olisi, emme tarvitsisi poliisia tai
armeijaa.
Lisäksi lapset häiritsee elämisen rytmiä ja
tulemisia ja menemisiä. Niistä saa surua ja
ahdistusta ja huonoa omaatuntoa kun ei jaksa
leikkiä isää.
Jos on pakko olla penskoja riesana, pelasta joku,
joka on jo joutunu syntymään. Sitäpaitsi ne
vammaiset voi olla kiitollisia hoidettavia, mutta
normaalikuntoiset ei välttämättä.
Sinä näet penskan sellaisena hymyilevänä hellit-
tävänä, joka osoittaa kiintymystä ja välittämistä.
Mieti mieluummin sitä aamuneljältä kotiin koluavaa
murrosikäistä, jolle ei kannata mennä sanoon mitään,
ettei tuu lärviin...paitsi ehkä sitten aamupäivällä
kun krapula vähän hillitsee riehumista.
Kertakaikkiaan tyrmistynyt! Oletko todella tuota mieltä? Noh miksi muuten kirjoittelisitkaan? (tähän kysymykseen voisit vastata ilolla vain provosoidakseni sinua, mutta se ei ole tarkoitukseni ; )
Mikä miestä vaivaa? vastaan sinullekin:
Luulempa että suurin syy on pelko. Mies voi pelätä elämän muuttumista. On koti, työ koirat ja kaikki. entä jos kaikki muuttuu. vihdoinkin on varaa vähän ostella ja mennä. entä kun käärö on kintussa painona.
miehille on lapsen hankinta päätös helpompi jos ystävä piirissä on lapsia. silloin pääsee läheltä seuraamaan mitä muutoksia se tuo mukanaan. Olisiko hyvä kehittää keskustelua jonkun tuttava pariskunnan kanssa jolla jo on lapsia. vaikkapa tähän tapaan että: Lapset ovat hurjan mukavia mutta pelkään niiden muuttavan elämäämme. Mitä mieltä te olette? siitä sitten jutustellaan. yleensä tämä herättää miehen ajattelemaan ilman painostusta ja hän voi muuttaa mieltään.
Painostus on kuitenkin pekoa lisääva tekiä joka vie vauva haaveesi vain kauemmaksi. anna miehelle valta päättää. tai kysy miksi hän on päättänyt ottaa itselleen vallan näin suuressa kysymyksessä. onhan kysymyksessä teidän yhteinen hanke jossa molemmilla on sana sanottavanaan.
Kuulin eräästä tuttava paristunnasta jossa vaimo sanoi lopettavansa pillerit ja kertoi milloin on todenn näköisintä tulla raskaaksi. hän sanoi että mies sai tästä lähtien hoitaa ehkäisyn, koska hän ei sitä enään tarvinnut. Jo ensimmäisellä hedelmöitys kaudella miehen seksi halut nousivat niin valtavasti, että hän muutti mielensä ja haluaa nyt lasta miltein enemän kuin nainen.
Minua ei niinkään asiassa harmittaisi henkilökoh-
taisen elämän muuttuminen, koska jos en halua, lapsi
ei siihen voi vaikuttaa. Itse asiassa olen vastentah-
toinen isä, kun nainen ei kantanut vastuuta vahin-
gosta vaan halusikin lapsen. Nainen on nyt luon-
nollisesti yksinhuoltaja. Lasta kyllä koetan hoitaa,
vaikka se tuottaakin minulle tuskaa, koska todellisille
ongelmille en mitään voi. Nainen, joka siis halusi
lapsen, käyttää lasta kiristysvälineenä. Lapselle
saatetaan sanoa, "isi ei tuu koskaan enää takasin"
yms. kun lähden tapaamisista. Lapsi on tehty vain
kiristämiseen. Luultavasti samalla tavoin kuin
minutkin aikanaan.
Minä edellytän, että vanhemmat pystyy takaamaan
lapselleen elämisen arvoisen elämän ja tiedän, että
en mitenkään pysty. En halua lapsia tänne kitumaan
ja hyväksikäytettäviksi. Samaan tulokseenhan tulee
moni muu. Länsimaissa väkiluku ei kai enää nouse..
pikemminkin laskee. Venäjällä väkiluku laskee.
Väestö sen sijaan lisääntyy niillä alueilla, joilla
ei ole kykyä tuottaa väestölle riittävästi elin-
tarvikkeita ja juomavettä. Luuletko, että ne ihmiset
jää sinne tumput suorana kuolemaan nälkään. Osalle
näistä nälkiintyvistä jo lapsesta asti opetetaan
vihaa ja tappamista. Niinkuin jo näimme, pieni
lapsi oli puettu itsemurhapommittajaksi. Teknisesti
tehokkaammalla sotakoneistolla pystymme vastustamaan
jonkintalaista miesylivoimaa, mutta tuskin enää
muutaman sukupolven päästä kun ero on liian suuri.
Joukkotuhoaseet jää ainoaksi vaihtoehdoksi. Mitä
aikaisemmin käytetään, sen vähemmän tarvii tappaa.
Toisaalta sotahan ratkaisisi asian vähäksi aikaa,
kun miespuolista väestöä tapetaan riittävästi.
30-luvun nälässä ihmiset söivät toisiaan...usein
lapsia. Kaasukammioissa lapset olivat alimpana
(Zyklon B oli ilmaa raskaampi kaasuna ). Papit
nussii vähän opetuslapsiaan. Aasiassa pikkutyttöjä
pakotetaan bordelliorjiksi. Niin kauan kun et evääsi
heilauta näiden asioiden korjaamiseksi ei sinulla
ole minun logiikkani mukaan oikeutta lapsia hankkia.
Me elämme ihan eri maailmassa. Sinua ei edes kiinnosta
mikään muu kuin oma hyvä olosi, johon kuuluu oikeus
tehdä itselleen lelu, mutta ei vastuuta siitä, että
lelusi voisi hyvin.
Sinua ei ole koskaan yritetty tappaa tai raiskata
tai pahoinpidellä...luultavasti. Nyt kuvittelet,
että tää maailma on kaikille samanlainen.
Mulla ei oo kotia...ei ole koskaan ollu, ei koiria.
Duunia on ja rahaa on, joten pystyn enempään kun
moni muu ja siitä on jo näyttöä, mutta se ei ole
lähelläkään sitä, mitä tarvitaan, että pystyy
takaamaan lapsille hyvän elämän.
Luultavasti liian moni mies uskoo, kun vaimo selit-
tää, että kyllä hän sitten lapsen hoitaa. Näin
ei kuitenkaan käy. JO muutaman valvotun yön jäl-
keen aletaan valittaan ja itkeen, kun mies ei
tee mitään. Miesten asevelvollsiuutta taas jotkut
perustelee sillä, että nainen synnyttä ja hoitaa
lapsia. Valitettavasti mies joutuu osallistumaan
lapsen hoitoon, mutta nainen ei asevelvollisuuteen.
että kuuden kuukauden asevelvollisuus jotenkin vastaa koko elämän jatkuvaa vastuuta lapsesta? Ihan konkreettinen hoitaminenkin (peseminen, pukeminen, ruokkiminen...) kestää kauemmin kuin pisinkään varusmiesaika.
Jos sinulla on ollut huono lapsuus ja kurjat vanhemmat, se ei vielä oikeuta sinua väittämään, että _kaikilla_ entisillä, nykyisillä ja tulevilla lapsilla olisi samoin.
Ongelma onkin siinä, että vastuuta ei oteta kun
puheissa ja lupauksissa. Sitten kun pitäs tehdä
jotain, ihmetellään tumput suorana ja vaaditaan
että joku muu tekee jotain. Asevelvollisuus oli
muuten aliupseereilla ja upseereilla 11 kk.
Nykyään lyhin on kai tuo 6 kk.
Lapsen teko on vapaaehtoista, asevelvollisuus ei.
Jos se hoitaminen noin risoo ja tuntuu työltä niin
ihmettelenpä, että miksi sitten tekee lapsia ?
Lisäksi lapsen hoidosta saa tukea eikä menetä
vapauttaan...sitä vähää mitä voi nykyisessä yhteis-
kunnassa olla.
Miksi yrität seliittää itsesi vapaaksi vastuusta ?
Sinä kuulut niihin, jotka toivoo, että joku muu
korjaisi epäkohdat. Mitä sitten sanot lapsellesi
jos huonompi skenaario toteutuu ja sä oot seissy
tumput suorana sillon kun ois pitäny tehdä jotain?
Miksi minulla on velvollisuus huolehtia sinun
penskoista ? sitähän se tarkoittaa jos käyt vaati-
massa yhteiskunnalta apua lapsen hoidossa,koska
minäkin kuulun tähän yhteiskuntaan...halusin tai
en....toistaiseksi.
En minä sanonu, että välttämättä lapsella olisi
huono elämä, mutta minä edellytän, että ne,jotka
lapsia hankkii, pystyvät takaamaan lapselle hyvän
elämän. Vastuu on nimenomaan niiden, jotka lapsia
hankkii. Ei yhteiskunnan tai naapurin sedän.
"Miksi yrität seliittää itsesi vapaaksi vastuusta ? Sinä kuulut niihin, jotka toivoo, että joku muu korjaisi epäkohdat. Mitä sitten sanot lapsellesi jos huonompi skenaario toteutuu ja sä oot seissy tumput suorana sillon kun ois pitäny tehdä jotain? Miksi minulla on velvollisuus huolehtia sinun penskoista ? sitähän se tarkoittaa jos käyt vaatimassa yhteiskunnalta apua lapsen hoidossa,koska minäkin kuulun tähän yhteiskuntaan...halusin tai en....toistaiseksi."
Olen äärimmäisen ällistynyt syytöksestäsi!! Mikä kumma kirjoituksessani saa sinut väittämään, että olisin jotenkin luistanut vastuustani nyt jo AIKUISTEN lasteni kohdalla? En ole aikaisemmin tähän ketjuun edes osallistunut, joten muut kirjoitukset eivät ole minun.
Minä kerron mielipiteeni ihan kaunistelematta ja
mielestäni loogiset ja järjelläkin ymmärrettävät
perustelut sille, miksi mies ei ehkä halua lapsia.
Niinkuin voi täälläkin huomata, kovin moni ei pysty
tai halua näkökulmaani ymmärtää, vaikka tuskin
lähtevät historiankirjistakin löytyviä realiteetteja
kumoamaan.
"Sinä" muodon käyttö toimii usein tehokkaasti ja
saa toiset sen verran raivostumaan, että tarpee-
tonta kontrollia vähän löysäyään ja sanotaan
suoraan ja rehellisesti miltä tuntuu. Osa turvau-
tuu sitten henkilökohtaiseen herjaamiseen Minun ei
tarvi raivostua sanoakseni suoraan asiat. Älä
ota henkilökotaisesti. Enhän minä sinusta voi
mitään tietää. Yritän vaan argumentoinnilla
vaikuttaa sinunkin mielipiteisiisi tai edes herät-
tää ajattelemaan asiaa eri näkökulmasta. Toivot-
tavasti näitä keskusteluja lukee joku muukin kuin
me :-)
On hyvä jos lapsesi ovat onnistuneet ja pärjänneet
ja ennen kaikke aovat onnellisia. Se on varma, että
vanhemmilta saatu kohtelu vaikuttaa paljonkin
lapsen tulevaisuuteen, mutta vaikka kuinka onnis-
tuisi kasvatuksessa ei se poista niitä realiteet-
teja joista aiemmissa kirjoituksissa mainitsin ja
ihminen ei ole siitä muuttunut. Olosuhteet vain
tällä hetkellä on sellaiset, että ihmisen primi-
tiiviset selviytymisvaistot ei saa ärsykettä.
Ei se varmaan sinun vika ole, että yhteiskunnassa
on menty sille linjalle, että ihmisille opetetaan,
että ne ei oo vastuussa mistään ja yhteiskunta
huolehtii. Tuo huolehtimisvastuu vaan tuppaa valu-
maan vähemmistön niskaan ja demokratia huolehtii
siitä, että hyväksikäyttäjien enemmistö päättää.
En tosin itsekään osaa ehdottaa demokratiaa korvaa-
vaa parempaa ratkaisua, mutta minähän en lapsia
halunnutkaan. Niiden kai se ratkaisu ongelmiin
pitäisi tietää, jotka lapsia tekevät.
Jep...
Jätän kommentoimatta tuon aikaisemman .... siis maailman väestönkasvu ongelman ja valitan avoimesti vauvakuumeestani !
Olemme olleet naimisissa n.7 vuotta ja ikää myös päälle 30. Lastenhankinnasta on puhuttu jo pitkään-(suhteen alussa mies ilmoitti haluavansa pari) Eilen sitten se pommi tuli ja mies sanoi että keskusteltuaan kavereidensa (joilla on lapsia) kanssa hän on tehnyt päätöksen että ei aio koskaan hankkia lapsia. Lapsista on hänen mukaansa vain pelkkää harmia ja lasten myötä vaimoistakin tahtoo tulla nalkuttavia akkoja --- tätä hän ei halua. Hän ei löytänyt ainuttakaan syytä miksi lapsi tulisi hankkia.
Ilmoitti että jos lapsen haluan niin voin vapaasti lähteä liitostamme ja etsiä miehen joka haluaa perheen. Asian hän ilmoitti täysin yksipuolisesti ja sanoi että pysyy kannassaan asia on loppuunkäsitelty hänen osaltaan..
Nyt itken ja olen ihan sekaisin ... ei elämän näin pitänyt mennä .. piti olla koti ja perhe...
Nyky-yhteiskunta valitettavasti kasvattaa aikuisetkin ihmiset toimimaan lasten tavalla. Tästä kai johtuu että lapset alkavat olla yhä vastuuntunnottomampia ja lapsellisempia.
Miehesi käsitys "lapsista on pelkkää haittaa" tarkoittaa tietenkin "minä haluan olla yhä lapsi". Tähän ainakin tuo hänen "kavereiden kanssa" - juttunsa viittaa. Eiköhän nämä asiat kuulu miettiä hieman tärkeämpien ihmisten kanssa keskustelemalla eikä niiden hiekkalaatikon poikien kanssa.
Valitettavaa että miehesi käsittää vasta nyt haluavansa vielä leikkiä hiekkalaatikolla yksikseen eikä jälkipolven kanssa.
Oman lapseni äiti on käsittänyt että kun minulle antaa luvan ostaa leluja (autot, pyörät, veneet, yms.)ja leikkiä niillä niin pystyn myös olemaan mies ja isä aina tarvittaessa.
Ja anteeksi että en osaa lohduttaa vaan ainoastaan julkaista oman mielipiteeni.
Ehkä miehesi tajusi, että lasten "hankinta" alkaa olla oikeasti ajankohtainenasia, joten hän jutteli aiheesta kavereidensa kanssa.
Mutta miten läheisiä nämä toiset isät sitten olivat - ehkä he eivät rohjenneet mainita mitään positiivista lapsiin liittyvää "miesten kesken".
Olen nimittäin vakaasti sitä mieltä, että jokainen isä(joka on tervejärkinen) rakastaa lapsiaan. Olen kokenut sen esim. mieheni veljen kautta. Heillä on 6 ja 5 vuotiaat lapset. Välillä perheessä räiskyy ja nuorimmaisen tuittupään lepyttelyvuorojen jako on vaikeaa, aamuherätykset ovat aikaisia vieläkin jne. mutta kun nään tämän isän ottavan lapsensa syliin tiedän, että rakkaus lapsia kohtaan on arvokkaampaa kuin kaikki se vaivaja vastuu mikä niiden hoitamiseen liittyy.
Eli ehkä miehesi tarvitsee tässä vaiheessa vähän aikaa ja sen jälkeen keskustelun MIKSI niitä lapsia sitten oikein halutaan!
Jos miehesi ei kaikesta huolimatta suostu edes keskustelemaan asiasta niin sittenhän sinun on valitettavasti valittava. Onko nykyinen suhteesi sinulle niin tärkeä, että haluat jatkaa sitä - vai yritätkö löytää toisen suhteen ja sitä kautta mahdollisest lapset.
Me ollan oltu yhdessä 9 vuotta - naimisissa 4v. AIna on puhuttu - että "sitten joskus" on perheen vuoro. Minusta on vajaan vuoden tuntunut, että "vahinko" ei enään olis vahinko. Mutta miehestäni ei. Mielestäni tärkeintä on kuitenkin se, että tiedän että miehestäni tulee tosi hyvä isä jos "vahinko" joskus tapahtuu.
Itse olen vielä parivuotta alle 30, mutta kieltämättä ikä alakaa jo painaa.
Olen kyllä välillä itsekkin miettinyt MIKSI haluan lapsia? Siksikö kun kaikilla muillakin on? vai onko se vaan tapana, kunnonperheessä on lapsia? Nainen ei ole mitään jos ei saa lapsia?
Mitä mieltä olet?
VOIMIA ja uskon että asialle kannattaa antaa vähän aikaa!!
olen kyllä samaa mieltä, ettei nyky-yhteiskunta välttämättä paljoa helpota perheen perustamista yms. Työ, ura, raha, hieno asunto ja muu elintaso ovat yhä tärkeämpiä, siinä tilanteessa naistsen synnytys ikä nousee ja talouskin kärsii.
Samalla suku ja muut perheenmallit ovat vieraantuneet, joten kun ihanteena on sinkkuus tuntuu perhen perustaminen todellakin vain YLIMÄÄRÄISELTÄ TYÖLTÄ josta ei edes makseta RAHAA.
Sääli!
Maksetaanhan lapsen tekemisestä. Vai mitä muuta kuin RAHAA on lapsilisät? Suurethan ne eivät ole, mutta maksetaan kumminkin.
Lisäksi jokainen raskaanaoleva ja ajoissa lääkärissä käynyt synnyttäjä saa äitiysavustuksen. Se on joko tavarapakkaus (jonka useimmat valitsevat) tai sitten vastaava määrä RAHAA.
Kiitos...
Tässä kun muutama päivä "pommista" on kulunut niin alkaa pikkuhiljaa olo rauhoittua. Olen tullut siihen tuloksen että nyt sitten katselen jonkin aikaa (en liian kauan) - eli en puhu lapsenhankinnasta sanaakaan.En todennäköisesti pystyisi rikkomaan liittoamme asian takia. En ainakaan vielä.
Kirjoitin asiasta myös vauva-lehden keskusteluun ja siellä nousi paljon kommentteja joista yksi alkoi painaa mieltäni . Eli mitä jos jään tähän liittoon ja elän elämäni ilman lapsia... niin entäpä jos mieheni jälleen muuttaa mieltään (pitihän meidän alunperin hankkia lapsia)... esim 10 vuoden kuluttua ... hän on silloin 40 ja voisi vielä perheen perustaa, mutta koska olen häntä vanhempi niin aika olisi kulkenut ohitseni . Jäisinkö siis lopulta ihan yksin ilman lasta ja ... menettäisinkö ehkä vielä miehenkin???
No yritän kuitenkin päivä kerrallaan mutta surulliselta tuntuu...
Olen aina toivonut lapsia. Olen ainut lapsi joten ei ole edes sisarusten lapsia joita hoidella.
Asia mikä myös ärsyttää on juuri tämä kavereiden asenne. Joku on tullut isäksi "vasten tahtoaan" eli parikymppisenä tyttöystävä ei suostunut aborttiin ...(erosivat ja mies tapaa lasta vain naisen ehdoilla) .. toinen kaveri on naimisissa, ei sekään liitto kovin tasapainoiselta vaikuta mutta lapsia on 4. Mies valittaa kun kokoajan saa vain olla kuskina ... kun tarkemmin mietin ...niin mieheni tuskin tuntee ketään joka eläisi ns normaalia perhe elämää.
Silti me olemme me ja kavereiden ongelmat eivät tarkoita sitä että meille kävisi niin. Mies vain ei tunnu tätä tajuavan ...
Ei muu auta kuin että on annettava vielä aikaa... ja toivoa...parasta..
.. ainkain vähän aikaa, muuta en osaa nyt sanoa. Mutta toivon todella, että voitte puhua asiasta vielä järkevästi "pölyn laskeuduttua".
On varmasti totta, että "huonot" esimerkit eivät rohkaise lasten hankintaan, mutta voisiko silti löytyä joku "normaaliin" perheen isä, joka voisi kääntää miehesi pään??
Minäkin kannustaisin sinua nyt antamaan teille molemmille aikaa kypsytellä tätä miehesi tekemää päätöstä. Samalla voit itse miettiä, oletko valmis uhraamaan mahdollisuuden perhe-elämään ja lapsiin miehesi takia. Tuleeko miehesi ajatelleeksi, miten paljosta hän vaatii sinun luopuvan? Tuskin hän voi sitä ymmärtää. Sinun täytyy rakastaa häntä todella paljon jos olet valmis pysymään hänen rinnallaan tuollaisen uutisen jälkeenkin.
Itselleni ratkaisu olisi sen surullisuudesta huolimatta selvä. En voisi jakaa loppuelämääni miehen kanssa, jos haluaisimme elämältä niin erilaisia asioita. En pystyisi uhraamaan mahdollisuutta omiin lapsiin hänen takiaan. Ilman eroa tulisin todennäköisesti jossain vaiheessa katkeraksi tilanteesta, johon miehen päätös johti. Se myrkyttäisi suhteen ennemmin tai myöhemmin joka tapauksessa. Toisaalta en usko, että olisin koskaan uskaltautunut naimisiin saakka ellei suunnittelmia lasten hankinnasta ja muutamien vuosien tarkkuudella sen ajoittamisestakin olisi tehty. Näistä asioista kannattaa aina puhua hyvissä ajoin, ehkä tästä se opetus!
Ottaen huomioon että olette jo naimisissa, ei varmasti kannata tehdä hätäisiä ratkaisuja. Mutta itse en uskaltaisi jäädä ainakaan vuosiksi odottelemaan miehesi mielen muuttumista. Ja vaikka hän tulisikin toisiin aatoksiin, olisiko hän todella valmis sitoutumaan lapseen.. olemaan tälle hyvä isä niin, ettei kaikki jää sinun harteillesi, sinun projektiksesi..? Kaikkien epäröintien jälkeen minua ainakin saisi vakuutella aika lailla ennen kuin uskoisin että hän todella olisi kypsä tulemaan isäksi.
Olet kuitenkin vielä suhteellisen nuori - sinulla on hyvin aikaa löytää uusikin elämänkumppani ja perustaa perhe hänen kanssaan, mikäli lopulta päätyisitte eroon.
Onnea vaikeassa tilanteessasi! Toivon, että kaikki kääntyy lopulta parhain päin.
...vaan pelottaa tuon askeleen ottaminen. Se sulkee tietyn oven lopullisesti eikä paluuta nuoruuteen ole sellaisenaan kuin se ennen lasta oli. Se on voi toisaalta olla hyväkin merkki; ehkä kyse on hyvin vastuunsa tietävästä ihmisestä? Toisaalta myös ongelma on siinä, koska vauvan tullessa täytyy ottaa vastuu toisesta ihmisestä. Se on pieni avuton olento, joka on kaikin puolin riippuvainen teistä ja teidän huolenpidostanne. Jos te olette 9 vuotta jo olleet yhdessä, lienee kumminkin melko selvää että suunnittelette elämäänne yhdessä, jos pahimmatkin kriisit on käyty jo läpi. Ehkä mies pitäisi istuttaa pöydän ääreen ja latoa hänelle "pinoon" nenän eteen nämä faktat. Naisen hedelmälllisin ikä on 20 vuotiaana, joten jos lapset on suunnitteilla ei sitä kannata lykätä reilusti yli kolmikymppiseksi niinkuin monilla on tapana. Teillä lienee mahdollisuus antaa lapsellenne sen verran paljon, että odottamiseen ei liene perustetta, mikäli miehesikin on lapsia suunnitellut "joskus" saavansa. Hän ei ehkä ole tullut ajatelleeksi, ettei koko ikäänsä voi viiskymppiseksi asti hokea että sitten joskus. Hänen tulisi tajuta, että se joskus onkin tässä ja nyt - yllättäen.
Olen 30-vuotias ja olemme olleet yhdessä mieheni kanssa yli kymmenen vuotta. Lapsen tekeminen on tullut mielestäni ajankohtaiseksi. Ajattelen lähinnä ikääni, en niinkään varallisuuttamme. Toki kohtuullisen elämäntason voisimme lapsellemme tarjota, mutta ei mitään ylenmääräisen rikasta.
Olen ajatusteni kanssa kovin yksin. Mieheni ei ole kiinnostunut lapsen teosta. Kaiken pitäisi olla toisin. Iso asunto, uusi auto ja jne. Tunnen, että aikani valuu hukkaan. Haluaisin saada elämässäni aikaan jotakin pysyvää. Uskon, että yhdessä pystyisimme kasvattamaan ihan "mukiinmenevän" ihmisen. Vaikka joskus tuntuu ettei sellaisia tavallisia tallaajia täällä urbaanissa yhteiskunnassa kaivata.
Muuta en osaa sanoa lohdutukseksi kuin että asioilla on tapana järjestyä. Meidän täytyy osata keskustella asioista esimerkiksi ilman syyllistämistä ja liian kovia vaatimuksia. Annetaan miehillemme aikaa sulatella asioita, mutta kuitenkin muistaen tarpeemme. Voi olla, että jonkinlainen ratkaisu on asiassa tehtävä. Toivotaan että se on kaikille hyväksi.
Yksi paha ongelma pitkässä seurustelusuhteessa ilman
lapsia on: se uuden suhteen alussa olevan intohimon ja iloisen
yrittämisen meininki on jo yleensä arkipäiväistynyt 10 vuoden aikana.
On ehkä vaikea löytää enää sitä
draivia, mikä oli suhteen alussa. Kuitenki lapsenteossa se olisi tärkeää. Silloin
seksi ei muutu työksi ja homma hoituu kuin itsestään myönteisessä ja onnellisessa ilmapiirissä.
Tietysti on riski tehdä lapsia ihmisen kanssa, jonka on tuntenut vasta vähän aikaa, mutta
riski on tehdä myös lapsia jo väljähtäneessä suhteessa.
Kuten sanoit, riski on olemassa kaikenlaisissa suhteissa. Omasta puolesta voin sanoa, ettei 10-vuodessa suhde väljehdy. Siis ylä- ja alamäkiä on, sitä ei käy kiistäminen. Silti kumppanista löytyy aina uusia ulottuvuuksia, enkä tarkoita tässä nyt mitään ruumiin ulokkeita :)
Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos toinen on suhteessa valmis lapsentekoon, ei kannata jäädä odottamaan "lupaa" iättömiin. Olisi hyvä asettaa esim, jonkinlainen aikarajoite esimerkiksi 1/2 - 1 vuotta, jonka jälkeen asiasta keskustellaan uudestaan. Muussa tapauksessa täytyy miettiä mikä on omalle elämälle tärkeää ja tehdä ratkaisut sen mukaan.
Evoluution tulos: miestä kiinnostaa vain seksi! Naisia riivaa taas lisääntymisen tarve! Sovita nämä sitten yhteen järkevällä tavalla.
Toisella lapsen ja pesäntekoa vaikka painostamalla ja uhkailulla, toinen varjelee menettettävää itsenäisyyttä ja vapauttaan ja molemmat ovat niin itsekeskeisiä kun selittävät näkemyksiään.
Kun lukee vauvakuumeessa olevien juttuja, tulee väkisin mieleen kuin he olisivat lauma narkomaaneja tuskissaan...
Luonnolla on kovat aineet käytössä naisille, mutta valitettavasti samanikäisille miehille se "lapsenteko vimma" aiheuttaa selkäytimestä kumpuavan "paniikissa pakoon ja mahdollisimman kauas" reaktion.
10-15 vuotta vanhempi mies isäksi, niin pesäntekoon ollaan jo paljon valmiimpia ja halukkaampia, sekä kypsempiä!
Samassa veneessä ollaan. Mies ei halua lapsia, omasta mielestään vielä. Luulen ettei niitä tule, kun itse en halua olla eläkeläinen ja alaikäisten lasten kans...Kohta putket poikki kun ikää meillä on 39...
jos sulla on noin kova halu saada lapsia, jätä se ukkos ja eti uusi joka haluaa perheen.kohta olet liian vanha tulemaan raskaaksi-tai tulet keinohedelmöityksellä.jota voit harkita myös jos miehesi edelleen kieltäytyy lapsenteosta.miehillä kun tuota kiirettä ei ole,kun voivat vielä eläkeiässä saada lapsen.miehesi pitäisi ymmärtää luontainen vauvakuumeesi-jos ei niin heitä pihalle.