Näyttää olevan niin, että yleisen edunvalvojan asiakkaat ovat yleensä henkilöitä, joita yhdistää sekä köyhyys että sairaus, ei niinkään sairauden vuoksi hoitamattomana vaarassa olevat taloudelliset asiat. Tämä köyhien asiakasryhmä on tullut yleisen edunvalvonnan varsinaiseksi taakaksi sen vuoksi, että kuntien sosiaalitoimi ei yksikertaisesti vaan HALUA hoitaa ns. "vaikeita asiakkaitaan" ja siksi pyrkii siirtämään nämä yleisten edunvalvojien vastuulle, sillä yleinen edunvalvoja ei voi kieltäytyä tästä tehtävästä. Tässä "puhdistusoperaatiossa" maistraateille, jotka edunvalvonta-asian käsittelevät, on eräillä paikkakunnalla sosiaalitoimen puolelta jopa valehdeltu, että asiakkaat muka kieltäytyvät välitystiliasiakkuudesta. Sosiaalitointa ei tunnu kiinnostavan se, että edunvalvonta ei ole ilmaista (päätöskulut, vuositilintarkastusmaksut) ja tästä johtuu se, että edunvalvonta tosiasiallisesti vähentää sosiaalitoimen asiakkaiden käyttövaroja. Lisäksi sosiaalitoimi voi myöntää tulojen yli meneviin menoihin suoraan harkinnanvaraista toimeentulotukea toisin kuin edunvalvoja, jonka tulee hakea toimeentulotukea asian käsittelyn edellyttämällä viiveellä.
Kun mitään lisäetuja ei edunvalvonnalla ole saatavissa eikä etujen saaminen nopeudu, vaan pikemminkin hidastuu tai peräti vaarantuu, miten toimia, jos ei ole vielä joutunut edunvalvontaan eikä sellaiseen edes halua? Jos joku joutuu sosiaalitoimen uhkailemaksi edunvalvonnalla, kannattaa vaatia sosiaalitointa jatkamaan ns. välitystiliasiakkuutta ja, jos tästä huolimatta joutuu edunvalvontatoimien kohteeksi, tulee ilmoittaa asiaa käsittelevälle maistraatille vastustavansa ehdottomasti edunvalvojan määräämistä itselleen. Perusteluna tulee esittää, että edunvalvonta tosiasiallisesti rajoittaa itsemääräämisoikeutta ja oman työnsä asiallisesti hoitavan sosiaalitoimen kanssa vastaavat palvelut saadaan sosiaalitoimen asiakkaan näkökulmasta edullisemmin ns. välitystilin kautta. Jos välitystiliasiakkuutta ei ole irtisanottu tai jos irtisanominen on tapahtunut vain kerran, edunvalvonta-asioissa päätöksen tekevä käräjäoikeus ei mielestäni voi määrätä henkilöä edunvalvontaan vaikka lääkäri ja sosiaalitoimi olisivatkin sitä mieltä, että edunvalvonnan kriteerit täyttyvät. Tällöin pitää vain muistaa esittää sekä kieltäytyminen edunvalvonnasta että välitystiliasiakkuuden jatkumisen vaatiminen asiallisesti kirjallisessa, päivätyssä ja allekirjoitetussa lausunnossa maistraatille. Jos sosiaalitoimi kieltäytyy pyynnöstä huolimatta jatkamasta välitystiliasiakkuutta, tästä kannattaa kannella eduskunnan oikeusasiamiehelle. Kantelun tekemiseen apua saa eduskunnan oikeusasiamiehen kansliasta. Jos sitten vielä kävisi niin, että käräjäoikeus kuitenkin vastustuksesta huolimatta määrää edunvalvojan ja edellytyksiä välitystiliasiakkuuden jatkamiseen edellä mainituin tavoin olisi olemassa, käräjäoikeuden päätökseen tulee ilmoittaa tyytymättömyyttä käräjäoikeudelle viikon sisällä päätöksestä ja valittaa päätöksestä hovioikeuteen. Tarvittaessa tyytymättömyyden ilmoittamisessa ja valituksen laatimisessa avustaa oikeusaputoimisto, joka voi taloudellisesta tilanteesta riippuen antaa oikeusapua maksuttakin.
Kun mitään lisäetuja ei edunvalvonnalla ole saatavissa eikä etujen saaminen nopeudu, vaan pikemminkin hidastuu tai peräti vaarantuu, miten toimia, jos ei ole vielä joutunut edunvalvontaan eikä sellaiseen edes halua? Jos joku joutuu sosiaalitoimen uhkailemaksi edunvalvonnalla, kannattaa vaatia sosiaalitointa jatkamaan ns. välitystiliasiakkuutta ja, jos tästä huolimatta joutuu edunvalvontatoimien kohteeksi, tulee ilmoittaa asiaa käsittelevälle maistraatille vastustavansa ehdottomasti edunvalvojan määräämistä itselleen. Perusteluna tulee esittää, että edunvalvonta tosiasiallisesti rajoittaa itsemääräämisoikeutta ja oman työnsä asiallisesti hoitavan sosiaalitoimen kanssa vastaavat palvelut saadaan sosiaalitoimen asiakkaan näkökulmasta edullisemmin ns. välitystilin kautta. Jos välitystiliasiakkuutta ei ole irtisanottu tai jos irtisanominen on tapahtunut vain kerran, edunvalvonta-asioissa päätöksen tekevä käräjäoikeus ei mielestäni voi määrätä henkilöä edunvalvontaan vaikka lääkäri ja sosiaalitoimi olisivatkin sitä mieltä, että edunvalvonnan kriteerit täyttyvät. Tällöin pitää vain muistaa esittää sekä kieltäytyminen edunvalvonnasta että välitystiliasiakkuuden jatkumisen vaatiminen asiallisesti kirjallisessa, päivätyssä ja allekirjoitetussa lausunnossa maistraatille. Jos sosiaalitoimi kieltäytyy pyynnöstä huolimatta jatkamasta välitystiliasiakkuutta, tästä kannattaa kannella eduskunnan oikeusasiamiehelle. Kantelun tekemiseen apua saa eduskunnan oikeusasiamiehen kansliasta. Jos sitten vielä kävisi niin, että käräjäoikeus kuitenkin vastustuksesta huolimatta määrää edunvalvojan ja edellytyksiä välitystiliasiakkuuden jatkamiseen edellä mainituin tavoin olisi olemassa, käräjäoikeuden päätökseen tulee ilmoittaa tyytymättömyyttä käräjäoikeudelle viikon sisällä päätöksestä ja valittaa päätöksestä hovioikeuteen. Tarvittaessa tyytymättömyyden ilmoittamisessa ja valituksen laatimisessa avustaa oikeusaputoimisto, joka voi taloudellisesta tilanteesta riippuen antaa oikeusapua maksuttakin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ajattelusi edustaa tyypillistä virkamiesmäistä laiskuutta, etenkin sinua näyttää harmittavan se, ettet itse voi siirtää "hankalia asiakkaita" enää minkään muun viranomaisen vastuulle. Et kirjoituksessasi vaivautunut lainkaan vertailemaan hehkuttamaasi "välitystilijärjestelmää" täysimittaiseen edunvalvontaan, vaikka tämä olisi ollut paikallaan. Voi olla että välitystilijärjestelmä varmaan soveltuu useimmiten, kun asiakas on sekä varaton, että kykenemätön huolehtimaan omaisuudestaan, mutta varmaan päinvastaisiakin tilanteita löytyy. Mainitsit että edunvalvonnasta aiheutuu enemmän kuluja kuin välitystilijärjestelmästä. Tämä on seuraus siitä, että edunvalvonta on tilijärjestelmää intensiivisempää, ja näin ollen tottakai myös kalliimpaa. Virkamiesnäkökulmasta pitäisi olla täysin yhdentekevää minkä suuruusluokan taloudellisten asioiden hoidosta on kyse, on selvää että myös hallinnon yhdenvertaisuusperiaate edellyttää tätä.
Kirjoituksessa väität että käräjäoikeudessa voisi menestyksellisesti vastustaa edunvalvojan määräämistä vedoten mm. tämän välitystilijärjestelmän olemassaoloon, tämä tuskin pitää paikkaansa. Tuomioistuinhan harkitsee tällaisessa oikeudenkäynnissä edunvalvonnan määrämisen edellytyksiä ja vasta toissijaisesti sitä miten edunvalvonta toteutetaan. Näin ollen edunvalvonnan toteutus ei voi saada suurtakaan merkitystä, varsinkaan kun välitystilijärjestelmä ei täytä edunvalvonnan kriteerejä siinä mielessä, että tällä perusteella voitaisiin väittää "edunvalvonnan" olevan jo olemassa. Jos edunvalvojan määrämisen edellytykset täyttyvät, tuomioistuimella ei ole muuta vaihtoehtoa, kun määrätä edunvalvoja eli yleensä siis näissä tapauksissa yleinen edunvalvoja.
Lisäksi teroitat harkinnan käyttämistä, mutta olet nähtävästi unohtanut oman velvollisuutesi käyttää harkintaa. Kirjoitat, että
"Jos joku joutuu sosiaalitoimen uhkailemaksi edunvalvonnalla, ...tulee ilmoittaa asiaa käsittelevälle maistraatille vastustavansa ehdottomasti edunvalvojan määräämistä itselleen. Perusteluna tulee esittää, että edunvalvonta tosiasiallisesti rajoittaa itsemääräämisoikeutta.. "
Eihän maistraatti ole tällaisessa tilanteessa sidottu asiakkaan, edes perusteltuun kielteiseen näkemykseen, vaan sen nimenomaan tulee käyttää omaa harkintaa arvioidessaan edunvalvonnan määräämisen edellytyksiä ja tarvittaessa tehtävä hakemus edunvalvojan määrämisestä vastustuksesta huolimatta. Tämän harkinnan käyttö tarkoittaa myös riippumattomuutta lääkärin yms. lausunnoista. Lääkäri tai asiakas eivät ole juristeja, jotka pystyisivät arvioimaan laissa säädettyjen edellysten täyttymistä, vaan tämä on ensikädessä maistraatin esittelijän tehtävä. Kirjoituksestasi saa kuvan että persaukisten asiakkaiden osalta mitään tällaista harkintaa ei edes käytetä, vaan päinvastoin rohkaistaan vastustamaan edunvalvojan määräämistä vaikka edellytykset ovat olemassa. Vaikea uskoa että itse pidät tätä asianmukaisena menettelynä.
-----------------------
Ratkaissut OTK Sami
Jospa sitten asiaa edelleen hieman "hehkutettaisiin". Kun näkökulmana pitää juuri sosiaalitoimen asiakasta, jonka tulee olla näissä asioissa se ainoa oikea näkökulma, ei lainkaan ole yhdentekevää se, mitä kautta asiakas toimeentulonsa turvan saa, suoraan sosiaalitoimen kanssa asioimalla vai välikäden (edunvalvojan) kautta. Mikäli tällaisella sosiaalitoimen asiakkaalla on omaisuuden (sikäli kuin omaisuutta on) hukkaamisvaaraa tai velkaantumistaipumusta, edunvalvonta mahdollisine toimintakelpoisuuden rajoittamisineen on toki edunvalvontaan joutuvan omasta vastustuksesta huolimatta tarpeellinen, mutta muutoin ei. Mitäpä holhoustoimilain edellyttämää valvontaa tilinpitoineen sellainen asiakas tarvitsee, jolla kaikki menee mikä tuleekin ja menojen ja tulojen erotus katetaan vielä toimeentulotukena, jonka asiakkaan asioita hoitava sosiaalityöntekijä voi asiakkaalleen suoraan hakea? Tällaisia tapauksia kuitenkin tungetaan käräjäoikeuksiin edunvalvonta-asioina sekä suoraan että maistraattien kautta. Toisin kuin asiaa tuntematon "Solicitor" antoi ymmärtää, maistraattien työtilanteesta tai sitten veltoiksikin kuvattavista toimintatavoista johtuen holhousviranomaisen taipumuksena näyttää olevan säännönmukaisesti tehdä edunvalvonta-asiaa koskeva hakemus käräjäoikeudelle, silloinkin kun välttämätöntä tarvetta edunvalvontaan ei ole vaikka sosiaalitoimen asiakas vastustaa edunvalvojan määräämistä itselleen. Siinä on kyllä käräjäoikeuden näkökulmasta "tyypillinen virkamiesmäinen laiskuus" kaukana, kun näissä tapauksissa asiat käsitellään suullisissa käsittelyissä.
Suullisissa käsittelyissä, jälleen toisin kuin "Solicitor" väittää, huomioidaan edunvalvojan määräämiskriteereinä terveydentilaa koskevan selvityksen ohella se, onko henkilöllä asioita, jotka edellyttävät hoitamista, samoin kuin se, hoituvatko asiat mahdollisesti muutoin kuin edunvalvonnan kautta. Oman kokemukseni perusteella pääkäsittelyissä todistelu koskeekin suurimmalta osin juuri jälkimmäisiä seikkoja, sillä hakemuksen liitteenä käräjäoikeudelle yleensä toimitetaan vaihtelevantasoisia, mutta suhteellisen moitteettomia lääkärinlausuntoja. Käräjäoikeuden ratkaisutoiminnassa muiden kuin holhoustoimilain mukaisen edunvalvonnan keinoin toteutettavaan asiakkaan auttamisen ensisijaisuuteen velvoittaa jo holhousasioihin(kin) sovellettava lievimmän soveltuvan menettelyn periaate. Omasta mielestäni nämä seikat tulisi huomioida jo maistraateissa ns. perustason selvityksessä ennen asiaa koskevan hakemuksen tekemistä käräjäoikeudelle, mutta oman taannoisen hakemuskansliakokemukseni perusteella maistraattien suorittaman tutkinnan intensiteetti valitettavan usein hyytyy siihen, puoltaako lääkäri edunvalvojan määräämistä - syystä tai toisesta.
"Solicitorin" kyhäilyissä on kaksi vikaa ylitse muiden. Ensinnäkin sosiaalitoimessa eri syistä hankalaksi leimautunut/leimattu asiakas saa todellakin paremmin palvelut suoraan sosiaalityöntekijältä, ei siten, että väliin otetaan häntä edustamaan yleinen edunvalvoja. Asiakkaan siirto "välikädelle" merkitsee etuuksien hakemiseen viivettä ja valitettavasti joissain tapauksissa jopa asiantuntemattomuudesta tai kiireestä johtuvaa etuuksien hakematta jättämistä. Toiseksi yleisiin edunvalvojiin kohdistamastani pienestä kritiikistä huolimatta en pidä erityisen asiallisena väheksyä yleisiä edunvalvojia, vaikka heidän koulutustasonsa ja tehtävistä suoriutumiskykynsä perin kirjava onkin. He eivät tosiaankaan voi valikoida asiakkaitaan sen enempää laadun kuin määränkään suhteen, mutta he tekevät arvokasta työtä niiden asiakkaidensa (tai kuten holhoustoimilain terminologia kuuluu, päämiesten) parissa, joita heillä jo on suurimmissa kaupungeissa resursseihin ylimitoitettu määrä.
OTK:lle voisi suositella lähtöä auskultoimaan. Sen perusteella hän saisi vähän muutakin tietoa asioista, joista katsoo aiheelliseksi kirjoittaa, kuin harmaan teorian.
Tuomioistuinharjoittelua Samille suosittelen minäkin. Notaarin esittämät ongelmat tulivat tutuiksi minullekin vuoden harjoittelun aikana. Juridisten ongelmien prosessuaaliset ulottuvuudet avautuvat vasta käräjät istumalla.
Jussi
VT, OTM, jatko-opiskelija
Täytyy myöntää etten ole joutunut juuri missään yhteyksissä tekemisiin kyseisten ongelmien kanssa, mutta silti on selvää ettei ratkaisuni ollut niin väärä sittenkään. Alkuperäisestä kirjoituksestasi sai melko yksioikoisen kuvan, mutta kritiikkini seurauksena olet vaivautunut tuomaan esiin toisinaan edunvalvontaa puoltaviakin näkökohtia. Itse korostin vastineessani tapauskohtaista harkintaa, tätä ei puolestaan alkuperäisestä sepustuksestasi löytynyt lainkaan. Johtopäätöksiä ei voida aina vetää pelkästään asiakkaan varattomuuden perusteella jos on velkaantumistaipumusta tms. muita syitä jotka puoltavat edunvalvontaa, kuten nyt jaksoit täsmentää.
Lievimmän lähtökohdan periaatteessa ei ole mitään vikaa, päinvastoin. Nykyisenlaisella edunvalvonnalla on kuitenkin useita sovellutuksia, joista lievimmät eivät rajoita valvottavan oikeuksia kovinkaan merkittävillä tavoin. Edunvalvonnan määräämiskriteereistä olen edelleen sitämieltä, ettei edunvalvonnan vaihtoehtoinen järjestäminen voi olla kovin merkittävä kriteeri, pääpaino on oltava edunvalvonnan tarpeella joka perustuu sairauteen, henkisen toiminnan häiriintymiseen, heikentyneeseen terveydentilaan tai muuhun vastaavan syyhyn. Jo lain sanamuoto edellyttää tätä, muut perusteet ovat harkinnassa apukriteereiden asemassa. Ihmetystä ei lainkaan herätä se miksi todistelu silti kohdistuu muihin seikkoihin, kun edellä mainitut perusteet pyritään käsittelyissä lähes poikkeuksetta osoittamaan vain lääkärin lausunnon perusteella, se ei kuitenkaan vähennä niiden painoarvoa.
Se että etuuksien saamisesta seuraa edunvalvojan kautta viive ei voi olla syy edunvalvonnan jättämiseen tilijärjestelyjen varaan, jos kerta oikeusturvasyyt vaativat raskaampia keinoja yksittäistapauksessa. Tämä on ollut kantani kokoajan. Asioiden hoidolta puolestaan tulee edellyttää virheettömyyttä viranomaisesta riippumatta.
-----------
OTK Sami
"Asiakkaan siirto "välikädelle" merkitsee etuuksien hakemiseen viivettä..."
Sosiaalitoimisto "auttaa" toimeentulotukea hakevaa asiakasta. Normaalilla älyllä tuota toimintaa pitäisi kiusauksena, mutta sosiaalityöntekijöiden mukaan tuo rahojen epääminen tai maksun viivästyttäminen keinolla millä hyvänsä on "auttamista".
Sisälukutaitoiset varmaankin havaitsivat, että ongelmakohtana kirjoituksessani on ollut
edunvalvontaan taloudellisin perustein haetut henkilöt, jotka vastustavat edunvalvojan määräämistä itselleen, ymmärtävät edunvalvonnan merkityksen ja tulevat edunvalvonnan tarpeensa huomioiden autetuiksi muutoinkin. Näiden
tapausten osalta ei kirjoituksissani ole ollut eikä ole mitään täsmennettävää, vaan sosiaalitoimen tulisi heidänkin kohdallaan hoitaa oma työnsä asianmukaisesti, eikä tyrkyttää asiakkaitaan toisille, edelleen korostettakoon, vastoin näiden tahtoa. "Solicitor" vääristää selvää asiaa asettaessaan holhoustoimilain 8 §:n mukaiset edunvalvonnan kriteerit pääsäännöksi ja
sellaiset kuin lievimmän riittävän keinon periaatteen ja suhteellisuusperiaatteen vain apukriteerien asemaan. Edunvalvonnassa
edunvalvoja ottaa vastuun ja myös päättää päämiehensä maksuliikenteestä siten,
että päämiehen tulot menevät edunvalvojan valvomalle tilille, jolla olevista
varoista päämies ei voi enää itsenäisesti määrätä. Se merkitsee käytännössä
merkittävää päämiehen toimintavapauksien kaventumista jo ilman toimintakelpoisuuden rajoittamistakin, minkä vaikutus yksilön elämään vain korostuu siinä, mikäli edunvalvonta määrätään edunvalvontatoimien kohteeksi
joutuvan tahdon vastaisesti. Kontrolliyhteiskunta ei ole enää tätä päivää
muualla kuin yksityisajattelijoiden vilkkaassa mielikuvituksessa ja joidenkin työtä vieroksuvien sosiaalityöntekijöiden toiveunissa. Jos sosiaalitoimen asiakas, joka haluaa asioida sosiaalityöntekijän kanssa, saa tarvitsemansa
palvelut sosiaalitoimen kautta vieläpä nopeammin kuin edunvalvojan välityksellä, on sosiaalitoimi palvelut velvollinen järjestämään sen sijaan, että etsii asiakkaalleen edustajan, jonka
kanssa asioiden hoitaminen saattaisi toki muutoin olla sosiaalitoimen näkökulmasta hygieenisempää.
Todellisuudentajuisimmat varmaankin huvittuivat ”Solicitorin” vaatiessa asioiden hoidolta virheettömyyttä viranomaisesta riippumatta. Nykyisissä olosuhteissa resurssien rajallisuus erityisesti kuntataloudessa tuntien realismiin taipuvaisena pikemminkin pitäisin suotavana kiireestä ja ylikuormituksesta aiheutuvien virhemahdollisuuksien minimoimista tarvittavan avun saattamisella apua tarvitsevalle mahdollisimman suoraan.
Sen tosiaan huomaa, että "Solicitorilla" ei ole käytännön tuntumaa holhousasioihin ja se onkin paljon paljastava puute. Itselläni kokemusta löytyy tästä asiasta niin holhousviranomaisessa työskennelleenä kuin hakemuskanslian notaarina ja juuri tästä syystä tämä(kin) epäkohta jo 1980 -luvulta alkanutta huonoa lainvalmistelua ”hyvin” edustavassa laissa
holhoustoimesta häiritsee.