Mielestäni, vaikka en edes ole mukana koko lajissa olisi korkea aika miettiä Kartingiin uusia sääntöjä joilla saataisiin kuluja alas ja näin ollen lisää harrastajia. Olisiko rengas säännöissä mahdollisuutta säästöihin? Esim kestävämmät seokset että voisi ajaa useamman kisan samoilla renkailla? Tietääkseni renkaat ovat kumminkin aika suuri kuluerä. Edelleenkin muistan kun eräs suuri autourheilija aikoinaan sanoi että jos jokaisella maailman lapsella olisi mahdollisuus ajaa Kartingia niin meistä tämän hetkisistä kuskeista tuskin kukaan olisi täällä ykkösissä!! Asiaa olisi syytä pohdiskella mielestäni enemmänkin. Aika tyhmältä tuntuu että noin nuorena on rahat isommassa roolissa kuin lahjakkuus. Kumminkin siellä tuntuu rahalla pärjäävän. Ja se ei mielestäni pidä paikkaansa että rikkaiden lapset ovat lahjakkaampia kuskeja!!??
Karting
Halvemmaksi...?
61680
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ja asiaan.
renkaita ei yksinkertaisesti voi vaihtaa miksikään saippua pyöriksi jotka kestäisivät isältä pojille, ainakaan KV-luokissa. Tähän on todella yksin kertainen selitys: Kun meidän juniorit lähtee eurooppaan ajamaan ihan oikealla pidolla, ovat he jo meillä vallitsevien olosuhteiden takia pihalla kuin lumiukot (valta osa ainakin). Ei todellakaan ole syytä/tarvetta lisätä tätä jo olemassa olevaa ongelmaa vaihtamalla jotkut ikuisuus renkaat näihin luokkiin!!!!!!!!!!
Meillä suomessa löytyy monta pirullisen mukavaa ja hyvää harrastaja luokkaa missä rengas kustannukset eivät todellakaan ole merkittävässä asemassa...
KIITOS!
jep samaa mieltä olen kun juuso et pidolla ajaminen on aivan oma maailmansa ja sen oppii vain ajamaan todellakin pitävällä pyörällä!
Suomessa ei pitäisi missään tapauksessa poiketa KV-luokkien renkaista ja myös yamaha luokan rengas saisi olla mielestäni kohtuu pitävä niin ei tarvi runkoja vaihtaa ensi kaudella
juu... jos haluaa kestävän renkaan niin kannattaa valita se kovin seos, mutta silloin sitä pitoa ei kovin paljoa ole eivätkä kierrosajatkaan näin ollen päätä huimaa :/
kartingia voi harrastaa myös edullisesti ,
siitä vain täytyy tehdä päätös , harrastetaanko
vai haluaako kuski , huom ei isukki , tähdätä
pidemmälle
esteratsastus, vai onko ruotsin suomalaiset muita lahjakkaampia
Mielestäni karting tarjoaa oivat puitteet lapsi-aikuinen harrastuspohjalle. Yhdessäoloa, yhdessä päättämistä ja kehittymistä sekä saavutusten yhdessä puntarointia.
kartingia voi harrastaa niin monessa eri luokassa. Lasten luokissa renkaat kestävät mainosti lähes koko kesän. Lasten luokissa ei myöskaan käytetä edes park ferme renkaita, vaan kisat voidaan ajella aivan omilla jo tutiksi käyneillä renkailla.
Cadet-harrastaja-mini-raket luokat tarjoavat harjoittelua eri ikäisille aina 16v saakka. Myös Yamahassa rengaskulut ovat kohtuulliset. CUP kisoissa sitten kulut nousevat, mutta silloin ollaankin kansallisella huippputasolla. ICA(-J) tasolla kulut ovat renkaiden osalta vielä suuremmat, mutta tähän on olemassa jo aiemmissa viesteissä perustellut syyt. Pitoa pitää olla jo kotimaan kisoissa, jotta kilpaileminen SM-tasolla tarjoaa jonkinlaisen vastaavuuden kainsainväliseen kilpailemiseen.
Parannuksena voisi olla aivan mieletönpitoinen rengas, joka kestää useamman kymmentä kierrosta ;-)