Pariisin katuvalot hehkuivat viettelevän kauniisti, kuin 60-luvun romanttisessa elokuvassa. Pari käveli käsi kädessä ohutta katua, yläpuolella joku soitti vanhoja kappaleita vinyylisoittimella. Kaikki oli niin kuin pitikin. Ei puuttunut mitään, ei mikään loukannut tai sattunut, oli vain he kaksi ja Pariisin yö.
Eifel tornin valot näkyivät vielä, kun he astuivat vanhan kerrostalon ovista sisään. Käytävässä tuoksui punaviini, tupakka ja jokin imelä hajuvesi. Pari vaihtoi suudelman rappusissa, oli aivan pimeää, vain katulamppujen kaukainen valo heijastui lasi-ikkunoista.
Tytön mekko oli rypyssä, tukka sekaisin ja huulipuna levinnyt pitkin naamaa. Kenkiä ei enää ollut, ne olivat hiertäneet jo tytön lähtiessä, mutta silti hänen kasvoillaan oli onnellinen hymy. Enää ei tarvinnut jännittää, ei pelätä eikä huolehtia.
Tämä poika oli juuri häntä varten, nuo ruskeat silmät niin luottavaisina ja kiiltävinä. Tytön omat silmät olivat kosteina kirpeästä ulkoilmasta ja onnen kyyneleet yrittivät päästä ulos silmistä. Kyynelkanavat eivät totelleet, vaan pieni kyynel tipahti tytön poskelle.
- Itketkö sinä, rakas? poika kysyi ja nosti tytön leukaa.
- Kyllä, vastasi tyttö ja niiskaisi.
- Miksi? Olenko tehnyt jotain? Poika kysyi hädissään.
- Ei, olen vain niin onnellinen.
Poika pyyhki kyyneleen tytön poskelta ja kurottautui tätä kohden antaen hellän ja rakastavan suudelman. Tyttö nieleskeli kyyneleitään ja antoi hyvänolon virrata kehoonsa. Hän oli rakastunut, toivottoman rakastunut. Vihdoinkin, tästä hän oli niin monet kerrat haaveillut Cafè de Russessa, jossa hän oli istunut ja odottanut prinssiään saapuvaksi. Ei prinssi sinne ollut saapunut, vaan prinssi oli syöksynyt metsästä pelastamaan prinsessaansa, jonka ratsu oli uupunut. Hän oli ruokkinut ja juottanut ratsun, antanut prinsessalle rakkauden ja niin myös ottanut paikkansa tytön sydämessä.
Tulisiko tästä onnellinen loppu? Niin tyttö toivoi. Niin toivoi poikakin. He halusivat olla yhdessä, koko elämänsä, jokaisen sekunnin ja vielä sadasosankin. Kuin polttava kaipuu korvensi heitä toistensa syliin, ja kun he olivat toistensa sylissä, aika tuntui pysähtyvän. Millään ei ollut merkitystä, millään muulla kuin että he olivat yhdessä.
He olivat tavanneet vain kolmesti, kävelleet pitkin joen vartta, ruokkineet sorsia pienellä lammella, ja tänään, tänään he olivat syöneet joenvarsiravintolassa hienon aterian punaviinin kera. Jälkiruokana oli ollut limepiirasta, joka oli maistunut taivaalliselle, kaikki tuntui tänä iltana taivaalliselta.
He olivat toisilleen elämä, kaikkine pienine yksityiskohtineen. He eivät voineet elää ilman toisiaan, ilman sitä rakkautta, mitä he toisilleen antavat. Joka päivä, ja joka ikinen yö.
He olivat rakastuneita.
Tyttö avasi puisen oven kotiinsa, jossa tuoksui hajuvesi ja kallis ranskalainen meikkivoide. He jatkoivat matkaansa suudellen, intohimoisesti, kuin he haluaisivat olla huulillaan toisissaan kiinni koko loppuelämänsä.
He kaatuivat sängyllä, josta musta kissa pakeni pois rakastavaisten alta. Sekin tiesi, ettei heitä estäisi mikään.
Suudelmat olivat ahneita, tytön mekon olkain tipahti, ja pojan paidan napit aukesivat.
He rakastelivat tuntikausia, ja tuon taivaallisen hetken jälkeen he vain lepäsivät toistensa sylissä ja molemmilla oli autuaan onnellinen ilme.
Tyttö kurottautui pojan korvan kohdalle ja kuiskasi hellästi:
- J’Taime minä rakastan sinua.
Poika hymyili, ja nyökkäsi tytölle.
- Niin minäkin sinua.
Aamu koitti, katulamput olivat sammuneet ja aurinko nousi eifel tornin takaa. He istuivat sylikkäin keittiön pöydän ääressä, ja nuuskivat rakkautta. Se tuntui pehmeältä, kauniilta ja ihanalta. He eivät tarvinneet mitään muuta kuin toisensa.
..........
Pahoittelen kirjoitusvirheitä mitä tekstissä saattaa olla.
Saa jatkaa.ja arvostella :)
il-li
Eifel tornin valot näkyivät vielä, kun he astuivat vanhan kerrostalon ovista sisään. Käytävässä tuoksui punaviini, tupakka ja jokin imelä hajuvesi. Pari vaihtoi suudelman rappusissa, oli aivan pimeää, vain katulamppujen kaukainen valo heijastui lasi-ikkunoista.
Tytön mekko oli rypyssä, tukka sekaisin ja huulipuna levinnyt pitkin naamaa. Kenkiä ei enää ollut, ne olivat hiertäneet jo tytön lähtiessä, mutta silti hänen kasvoillaan oli onnellinen hymy. Enää ei tarvinnut jännittää, ei pelätä eikä huolehtia.
Tämä poika oli juuri häntä varten, nuo ruskeat silmät niin luottavaisina ja kiiltävinä. Tytön omat silmät olivat kosteina kirpeästä ulkoilmasta ja onnen kyyneleet yrittivät päästä ulos silmistä. Kyynelkanavat eivät totelleet, vaan pieni kyynel tipahti tytön poskelle.
- Itketkö sinä, rakas? poika kysyi ja nosti tytön leukaa.
- Kyllä, vastasi tyttö ja niiskaisi.
- Miksi? Olenko tehnyt jotain? Poika kysyi hädissään.
- Ei, olen vain niin onnellinen.
Poika pyyhki kyyneleen tytön poskelta ja kurottautui tätä kohden antaen hellän ja rakastavan suudelman. Tyttö nieleskeli kyyneleitään ja antoi hyvänolon virrata kehoonsa. Hän oli rakastunut, toivottoman rakastunut. Vihdoinkin, tästä hän oli niin monet kerrat haaveillut Cafè de Russessa, jossa hän oli istunut ja odottanut prinssiään saapuvaksi. Ei prinssi sinne ollut saapunut, vaan prinssi oli syöksynyt metsästä pelastamaan prinsessaansa, jonka ratsu oli uupunut. Hän oli ruokkinut ja juottanut ratsun, antanut prinsessalle rakkauden ja niin myös ottanut paikkansa tytön sydämessä.
Tulisiko tästä onnellinen loppu? Niin tyttö toivoi. Niin toivoi poikakin. He halusivat olla yhdessä, koko elämänsä, jokaisen sekunnin ja vielä sadasosankin. Kuin polttava kaipuu korvensi heitä toistensa syliin, ja kun he olivat toistensa sylissä, aika tuntui pysähtyvän. Millään ei ollut merkitystä, millään muulla kuin että he olivat yhdessä.
He olivat tavanneet vain kolmesti, kävelleet pitkin joen vartta, ruokkineet sorsia pienellä lammella, ja tänään, tänään he olivat syöneet joenvarsiravintolassa hienon aterian punaviinin kera. Jälkiruokana oli ollut limepiirasta, joka oli maistunut taivaalliselle, kaikki tuntui tänä iltana taivaalliselta.
He olivat toisilleen elämä, kaikkine pienine yksityiskohtineen. He eivät voineet elää ilman toisiaan, ilman sitä rakkautta, mitä he toisilleen antavat. Joka päivä, ja joka ikinen yö.
He olivat rakastuneita.
Tyttö avasi puisen oven kotiinsa, jossa tuoksui hajuvesi ja kallis ranskalainen meikkivoide. He jatkoivat matkaansa suudellen, intohimoisesti, kuin he haluaisivat olla huulillaan toisissaan kiinni koko loppuelämänsä.
He kaatuivat sängyllä, josta musta kissa pakeni pois rakastavaisten alta. Sekin tiesi, ettei heitä estäisi mikään.
Suudelmat olivat ahneita, tytön mekon olkain tipahti, ja pojan paidan napit aukesivat.
He rakastelivat tuntikausia, ja tuon taivaallisen hetken jälkeen he vain lepäsivät toistensa sylissä ja molemmilla oli autuaan onnellinen ilme.
Tyttö kurottautui pojan korvan kohdalle ja kuiskasi hellästi:
- J’Taime minä rakastan sinua.
Poika hymyili, ja nyökkäsi tytölle.
- Niin minäkin sinua.
Aamu koitti, katulamput olivat sammuneet ja aurinko nousi eifel tornin takaa. He istuivat sylikkäin keittiön pöydän ääressä, ja nuuskivat rakkautta. Se tuntui pehmeältä, kauniilta ja ihanalta. He eivät tarvinneet mitään muuta kuin toisensa.
..........
Pahoittelen kirjoitusvirheitä mitä tekstissä saattaa olla.
Saa jatkaa.ja arvostella :)
il-li
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.