unionista...

Ostin muutama vuosi sitten Javaneesipennun Unionin kautta. Ensinnäkin jouduin maksamaan kissasta hirvittävän hinnan ja toisekseen kissan piti olla rekisteröity, olihan se, johonkin unionin rekisteriin, sukutaulujakaan en koskaan saanut. Edes kauppakirjaa emme tehneet. Kun sain kissan itselleni, se oli laiha ja arka, huomasi että se ei ollut ollut paljoakaan ihmisten kanssa tekemisissä. Rokotukset sillä oli, mutta vain kissarutto ja kissaflunssa rokotukset. Muutama kuukausi sitten kissani sairastui. Ensin se rupesi aivastelemaan ja meni aivan "tukkoon", lopulta se meni niin huonoon kuntoon että se jouduttiin viemään pikaisesti lääkärille, ennuste oli huono ja lääkärin suosituksesta kissani lopetettiin. Se sairasti klamydiaa, ilmeisesti oli sitä kantanut jo pennusta saakka, se vain puhkesi nyt kun muutimme. Ikinä en enää osta kissaa Unionin kautta. Syksyllä rupean etsimään pentua jostakin muualta, eli tietäisikö joku onko kellekkään tulossa Javaneesi tai Balineesi pentuja loppukesästä tai syksyllä?
1196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kasvattajat vaikka SRK:n tai SUROKin sivujen kautta, molemmista löytyy linkkejä ja tietoja kasvattajista, on heillä sitten kotisivut tai vain e-mail osoite. Heiltä voit sitten tiedustella mitä on suunnitteilla syksyksi.

Saattaa olla, että monet kasvattajat ovat tänä vuonna tähdänneet Suomessa järjestettävään maailman voittajanäyttelyyn marraskuussa (piti olla Ranskassa, mutta erilaisten sääntöjen vuoksi siirrettiin Suomeen) joten ehkä pentuja on vähemmän tarjolla syksyllä, se selviää vain kysymällä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ex unionilainen kirjoitti:

Ostin muutama vuosi sitten Javaneesipennun Unionin kautta. Ensinnäkin jouduin maksamaan kissasta hirvittävän hinnan ja toisekseen kissan piti olla rekisteröity, olihan se, johonkin unionin rekisteriin, sukutaulujakaan en koskaan saanut. Edes kauppakirjaa emme tehneet. Kun sain kissan itselleni, se oli laiha ja arka, huomasi että se ei ollut ollut paljoakaan ihmisten kanssa tekemisissä. Rokotukset sillä oli, mutta vain kissarutto ja kissaflunssa rokotukset. Muutama kuukausi sitten kissani sairastui. Ensin se rupesi aivastelemaan ja meni aivan "tukkoon", lopulta se meni niin huonoon kuntoon että se jouduttiin viemään pikaisesti lääkärille, ennuste oli huono ja lääkärin suosituksesta kissani lopetettiin. Se sairasti klamydiaa, ilmeisesti oli sitä kantanut jo pennusta saakka, se vain puhkesi nyt kun muutimme. Ikinä en enää osta kissaa Unionin kautta. Syksyllä rupean etsimään pentua jostakin muualta, eli tietäisikö joku onko kellekkään tulossa Javaneesi tai Balineesi pentuja loppukesästä tai syksyllä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu