Isovanhemmuus

Vanhus ja lähimmäispalvelun liitto on valinnut vuoden isovanhemmiksi
15.10.05 rovasti Matti ja opettaja Tellervo Kurosen kahden lapsen vanhempina.
Kriteeriona oli, kiitos pitkäaikaisesta työstä perheneuvonnan parissa. No vanhukset ja lesket eivät ole perheneuvonnan suurkuluttajia. Julkisuutta pariskunnalla on vaikka toisille jakaa, kirjan Vihdoinkin kahden ilmestyttyä tänä syksynä.

Mietin miten taas kerran, useinkin tahtomattaan yksinjääneet perheenhuoltajat on jätetty sivuraiteelle koko isovanhemmuutta käsiteltäessä.

Olin parissa tilaisuudessa jotka piti olla kohdennettu kaikille isovanhemmille, mutta huomasimme olevamme siellä ylijäämäkansalaisia.
Syynä ilmeisesti leskeys, eroaminen.

Suu vaahdossa aviopari isovanhemmat toivat esille erinomaisuuttaan parisuhteessa, lettujen paistoa, golfin peluuta, ongintaa, matkustelua, ym.lastenlasten kanssa.

Kukaan ei maininnut lastenlasten hellyyden tarpeesta, pitää lasta sylissä, kertoa isovanhempien elämästä hauskoja tapahtumia, viestien lähettämisestä, puheluista tuhansien ja satojen kilometrien päähän, siltana lasten, lastenlasten ja isovanhemman tai isovanhempien välillä.

Ehkä kuitenkin läheisyys muodostuu yhteydenpidosta ja huolehtimisesta puolin ja toisin, tavalla tai toisella, meilläkin yksinjääneillä isovanhemmilla. Voimme rakastaa ehdoitta aitoina isovanhempina lapsenlapsiamme, sitä rakkautta jota heille annamme ei meiltä voi ottaa pois eikä vaheksyä.

Isovanhemmuus on arvokas asia kaikille isovanhemmille josta voimme olla kiitollisia.
8496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mielestäni ne ovat isovanhemmuudessa tärkeämpiä kuin muut asiat. Ja vanhemmuuden tukeminen.

Jos vanhemmat rajoittavat karkit ym. johonkin tiettyyn päivään, pitäisi isovanhempien tehdä samoin.

Mikäli vanhemmat antavat lapsen olla tietsikalla vain puolituntia, sekin sääntö pitäisi päteä myös isovanhempain luona. Mielestäni.

Äänestä
  • Nuo mainitsemasi ovat minustakin isovanhemmuudessa tärkeimpiä silloin, kun lapset ovat pieniä. Myös vanhemmuuden määrätynlainen tukeminen lasten ollessa isompiakin.

    Kuitenkin niin itsekkäästi ajattelen, että luokseni tultuaan lastenlapseni ovat kuin lomalla rutiinistaan, luonnollisesti kohtuuden rajoissa, minun tavallani. Vanhempien tämä tietäen. Ikäjakauma 9-17 v.

    Äänestä

Minulla ei ollut isovanhempia. On vaikea kuvitella, millaiseksi elämäni olisi muodostunut, jos olisi ollut isoäidin tai isoisän syli. Minun äitini ei koskaan pitänyt minua sylissään, en ainakaan muista yhtäkään tapausta.

Vasta nyt vanhana huomaan, miten hienoa sellainen olisi ollut. Olisi ollut muitakin kuin vain omat vanhemmat, joiden kanssa olisi voinut tuntea oikeaa yhteenkuuluvuutta.

Äänestä

Pienet herkkusuut odottavat jännityksellä mummin nimppareille tuloa. Heti aamutuimaan soittivat, olenko jo herännyt, mitä hyvää olet leiponut, syödäänkö luonani, meillä on lahjoja sulle me lauletaan sinulle, arvaa mikä laulu.

Jännityksellä odotan pieniä vieraita vanhempineen, lasten herkku ruokia ja leivonnaisia on tarjolla. Malttamattomana odotan, saan sitten syleillä heitä pitkästä aikaa.

Äänestä
  • Sinulla onnenhetkiä parhaimmillaan!

    Ruusuilla, kukkasilla
    tahdon Sua tervehtää.
    Sydämellä lämpöisellä
    onnea Sulle toivottaa!

    Helena

    Äänestä

  • Helena04 ejk. kirjoitti:

    Sinulla onnenhetkiä parhaimmillaan!

    Ruusuilla, kukkasilla
    tahdon Sua tervehtää.
    Sydämellä lämpöisellä
    onnea Sulle toivottaa!

    Helena

    kuin minulla ja sisarellani lapsuudessa ja vielä nykyisinkin tietyissä tilanteissa sitä käytämme!
    Melkein samoin :

    Ruususilla, kukkasilla
    tahdon sua tervehtää,
    iloisella sydämellä
    onnea sulle toivottaa!

    Tämän myötä terveiseni Helenalle ja onnentoivotukseni Sirkka- mummille!

    Äänestä

Kuinka kauniisti kirjoitatkaan, huomioit ne pienet koko asian tärkeimpinä, jossa merkitystä ei ole hyvällä autolla jolla käydään ajelulla.

Monet isovanhemmat ostavat lastenlapsille kaiken saatavilla olevan. Jo pienellä vauvalla huone pursuu pehmoleluja pölyyntymässä. Isommalle kannetaan kaikkea kiinnostavaa, ja sanon suoraan että minusta se on rakkauden ostamista, ei antamista.
Tärkeämpää on kuunteleminen, sylin tarjoaminen ja tarpeellisen tavaran hankissa vanhempien avustaminen. Omat lastenlapseni kertovat toiveistansa, ja yhdessä vanhempien kanssa katsomme mitä hankimme, sillä en halua opettaa heitä siihen, että kaikki tulee eteen kuin tarjottimella, kyllähän mummi ja pappa ostavat...

Siskoni lapsenlapsi tulee luokseni kuin omat lapsenlapsenikin, yhtä iloisena ja onnellisena päästessään "mummolle" ja täällä käymme pitkiä keskusteluja mieltä painavista asioista.
Nuoret ja lapset eivät aina kaikista asioistansa vanhemmillensa rohkene puhua, eivät "kehtaa" kysyä arkoja asioita ja niin meidän parisängystämme on muodostunut Leelian lepotuoli, siinä nukautaan vieri vieressä, siinä luetaan iltarukoukset ja sadut, siinä toivotetaan hyviä unia ja aamulla herätään hikisinä ja onnellisina, ahtaudesta huolimatta.
Kuinka monta kertaa olenkaan kuullut; Olet maailman paras mummi, ja niin pyrin olemaankin, heille se paras, koska olen ainoa mummi. Pappaa heillä ei enää ole yhtään, joten suuri on vastuuni kun vuolemaan opetan, papan puukolla.

Äänestä
  • -Minäkin uudenkin sängyn ostaessani parisängyn edelleen hankin, ja samoin tuntuu, että lapsien lapset kokevat sen joillain tavalla omanaan, niin kuin minäkin. Silloinkin, kun katan pöytää toisessa huoneessa ja juttelen vanhempien kanssa, huomaan jälkeenpäin pienistä painalluksista, että sängyllä on viihdytty.
    -Tietsikka on makuuhuoneen kirjoituspöydällä, ja sitä on lupa vähän aikaa käyttää.
    - Siitäkin olen samaa mieltä, että karkeilla ja limsalla voi ostaa lapsen kiintymyksen, mutta se on huono ja halpa tapa. Samoin kaikenlainen tavara, jota sitten kertyy liian kanssa.
    -Lahjoista neuvottelen aina etukäteen vanhempien kanssa.
    -Sylissä istuessa lapsi on niin lämmin, että joskus alkaa molempia nukuttaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Reetta kirjoitti:

Vanhus ja lähimmäispalvelun liitto on valinnut vuoden isovanhemmiksi
15.10.05 rovasti Matti ja opettaja Tellervo Kurosen kahden lapsen vanhempina.
Kriteeriona oli, kiitos pitkäaikaisesta työstä perheneuvonnan parissa. No vanhukset ja lesket eivät ole perheneuvonnan suurkuluttajia. Julkisuutta pariskunnalla on vaikka toisille jakaa, kirjan Vihdoinkin kahden ilmestyttyä tänä syksynä.

Mietin miten taas kerran, useinkin tahtomattaan yksinjääneet perheenhuoltajat on jätetty sivuraiteelle koko isovanhemmuutta käsiteltäessä.

Olin parissa tilaisuudessa jotka piti olla kohdennettu kaikille isovanhemmille, mutta huomasimme olevamme siellä ylijäämäkansalaisia.
Syynä ilmeisesti leskeys, eroaminen.

Suu vaahdossa aviopari isovanhemmat toivat esille erinomaisuuttaan parisuhteessa, lettujen paistoa, golfin peluuta, ongintaa, matkustelua, ym.lastenlasten kanssa.

Kukaan ei maininnut lastenlasten hellyyden tarpeesta, pitää lasta sylissä, kertoa isovanhempien elämästä hauskoja tapahtumia, viestien lähettämisestä, puheluista tuhansien ja satojen kilometrien päähän, siltana lasten, lastenlasten ja isovanhemman tai isovanhempien välillä.

Ehkä kuitenkin läheisyys muodostuu yhteydenpidosta ja huolehtimisesta puolin ja toisin, tavalla tai toisella, meilläkin yksinjääneillä isovanhemmilla. Voimme rakastaa ehdoitta aitoina isovanhempina lapsenlapsiamme, sitä rakkautta jota heille annamme ei meiltä voi ottaa pois eikä vaheksyä.

Isovanhemmuus on arvokas asia kaikille isovanhemmille josta voimme olla kiitollisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu