On upeeta todeta, että itsellä on asiat paremmin kuin monella muulla.
Olemme olleet naimisissa jo toistakymmentävuotta, lapsia on neljä, kaikki yhteisiä ja suht koht isoja kaikki, ei siis päiväkoti-ikäisiä.
Riitoja on ollut, mahtunut näihin vuosiin paljon, ja aina selvitty.
Elämme normaalia perhe-elämää.
Sitä vain aloin miettimään, että saamme olla kiitollisia, että meillä ei ole moisia tappeluita lapsista tarvinnut nähdä, ei uusien eikä vanhojen vaimojen/miehien kiukuttelua tai katkeruutta, solvaamista, haukkumista ym.
Paljolta olemme säästyneet.
En voisi kuvitellakkan moista "perhehelvettiä" elämäämme. Meillä on asiat ihanasti.
Nyt joku saa hepulin, ja kurkku suorana huutaa kohta, että mitäs sitten tällä palstalla kyttäät tai roikut?! No tahdoin vain tuoda esille, että on niitä onnellisia alkuperäisperheitäkin vielä olemassa, jossa on yhteiset lapset ja rakkautta riittänyt kaikki nämä vuodet, ja toivottavasti riittääkin.
Tuntuu niin kaukaiselta asialta, että saisin vaatimalla vaatia miestäni huolehtimaan tai tapaamaan omia lapsia ja muistamaan velvollisuutensa heitä kohtaan. Olisi todella julmaa. Nyt osaa arvostaa omaa upeaa elämää paljon, kun lukee täällä näitä miten joidenkin elämä on aivan umpisolmussa. Miettiä sopii, että millaisiahan lapsistakin tulee, kun näkee huonoa esimerkkiä vanhemmistaan, miten ne vaihtaa puolisoa kuin pannulappua, tai lapsiet itse pakkaa reppunsa ja matkustaa viikoksi sinne ja voiseksi tänne, ja eivät tiedä missä oikeesti asuvat, kuka on heidän vastuuhenkilö, ja miksi vieraita kakaroita voi asua/olla saman katon alla kuin hän. Tai miksi isä/äiti ei olekkaan enää oikeesti isä/äiti!
Elämä on joillakin mennyt niin sekaisin, että olen vilpittömästi pahoillanikin heidän puolestaan. Toivottavasti moni saa elämänsä kuntoon. Meitä ei varmaan ole montaa perhettä, jotka ovat alkuperäiskokoonpanossa edelleen ja tosi onnellisia. Ylpeä täytyy olla, että on osannut elää elämänsä oikein ja niin, että oma mies rakastaa yhä edelleen.
Olemme olleet naimisissa jo toistakymmentävuotta, lapsia on neljä, kaikki yhteisiä ja suht koht isoja kaikki, ei siis päiväkoti-ikäisiä.
Riitoja on ollut, mahtunut näihin vuosiin paljon, ja aina selvitty.
Elämme normaalia perhe-elämää.
Sitä vain aloin miettimään, että saamme olla kiitollisia, että meillä ei ole moisia tappeluita lapsista tarvinnut nähdä, ei uusien eikä vanhojen vaimojen/miehien kiukuttelua tai katkeruutta, solvaamista, haukkumista ym.
Paljolta olemme säästyneet.
En voisi kuvitellakkan moista "perhehelvettiä" elämäämme. Meillä on asiat ihanasti.
Nyt joku saa hepulin, ja kurkku suorana huutaa kohta, että mitäs sitten tällä palstalla kyttäät tai roikut?! No tahdoin vain tuoda esille, että on niitä onnellisia alkuperäisperheitäkin vielä olemassa, jossa on yhteiset lapset ja rakkautta riittänyt kaikki nämä vuodet, ja toivottavasti riittääkin.
Tuntuu niin kaukaiselta asialta, että saisin vaatimalla vaatia miestäni huolehtimaan tai tapaamaan omia lapsia ja muistamaan velvollisuutensa heitä kohtaan. Olisi todella julmaa. Nyt osaa arvostaa omaa upeaa elämää paljon, kun lukee täällä näitä miten joidenkin elämä on aivan umpisolmussa. Miettiä sopii, että millaisiahan lapsistakin tulee, kun näkee huonoa esimerkkiä vanhemmistaan, miten ne vaihtaa puolisoa kuin pannulappua, tai lapsiet itse pakkaa reppunsa ja matkustaa viikoksi sinne ja voiseksi tänne, ja eivät tiedä missä oikeesti asuvat, kuka on heidän vastuuhenkilö, ja miksi vieraita kakaroita voi asua/olla saman katon alla kuin hän. Tai miksi isä/äiti ei olekkaan enää oikeesti isä/äiti!
Elämä on joillakin mennyt niin sekaisin, että olen vilpittömästi pahoillanikin heidän puolestaan. Toivottavasti moni saa elämänsä kuntoon. Meitä ei varmaan ole montaa perhettä, jotka ovat alkuperäiskokoonpanossa edelleen ja tosi onnellisia. Ylpeä täytyy olla, että on osannut elää elämänsä oikein ja niin, että oma mies rakastaa yhä edelleen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kiva että toit ripauksen huumoria tällekin palstalle. Hyvät jatkot sinne teille myös!:D
jep... ei mitää tsoukkia mun tapauksessa.
Akka läks eikä alunperinkää jaksanut olla lasten kaa.
Ny ne on pääasiassa mulla ja se haluis esitellä niitä taas yhelle äijälle.
Et semmosta.....
Itsekin oikein ihemettelen, että näinkö monella on noin isoja ongelmia. Ja ne joiden ongelmat ei kuulosta isoilta, tekee niistä sellaisia.
Meillä on kolmas lapsi syntymäisillään ja yhdessä ollaan oltu ja kaikki lapset tehty. Mitään isompaa ongelmaa ei ole (kuten alkoholismia, pahoinpitelyjä tms...) ja kun huomaa kuinka hankalaa se yh:n elämä on, niin ne pienet ongelmat ei sitten haittaa...
Kyllä ainakin näitä palstoja katsellessani olen päättänyt, että jos joskus ero tulee mieleen, niin täytyy tulla lukemaan uudestaan tänne eroperheen ihanuuksista.
Kun olet noin monta vuotta saanut pitää miehen itselläsi, ole tarkkana.
Joku päivä kauppareissulla naikkonen nappaa miehesi ja se on menoa se.
Sitten ei muuta kun valittamaan yksinhuoltajan kauheaa köyhyyttä ja sitä kun mies ei halua tavata entisiä lapsiaan naikkosen painostuksesta.
Parempi kun kahlitset miehesi sängyn jalkaan, ettei kukaan häntä väkisin revi teidän perheonnesta pois.
Tarkkana!
Oon kuule varovainen, ettei miehelläs oo toista naista.. Oikeesti toi on niin tyypillinen onnellinen vaimo tilanne, et en usko nykypäivänä siihen. Työpaikallani ainakin muutama lapsellinen mies pelehtii vaimostaan piittaamatta.. Sanon vaan et kellä onni on sen kätkeköön.. pilkka osuu pian omaan nilkkaan.