4kk

Meille on tulossa huomenna 4kk:n ikäinen pentu (keskikokoinen) ja kyselisin ruoan annosta, et miten paljon tuon ikäiselle pitäisi päivässä antaa nappuloita, siis jos mitataan deseinä? Ei ole vakaa, että voisin punnita..
5356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

antaa, tai ainakin hänen pitäisi antaa ohjeet mukaan.

Äänestä
  • Kasvattaja antaa ruokaohjeet ja ruokaa mukaan
    mitä pentu onkin jo tottunut syömään.

    Äänestä

  • parhaiten kirjoitti:

    Kasvattaja antaa ruokaohjeet ja ruokaa mukaan
    mitä pentu onkin jo tottunut syömään.

    tuolla, et koira eu tule kasvattajalta. sain nykyseltä omistajalta grammamääräset ohjeet. koira tulee tänään ja sen tuo meille nykyisen omistajan äiti...

    Äänestä

Kannattaa noin parikuukautta syöttää sille vedessä pehmennettyjä raksuja. Noin 3-4 dl kaksikertaa päivässä. Riippuu tietenkin koirasta, ehkä kolmannenkin kerran päivässä. Ei sitä nyt nälkiintyneenä kannata pitää. =) Pentuhan tietenkin kasvaa kokoajan ja ruoka annosta on sen mukaan lisättävä. Kasvavan koiran luusto ym. tarvitsee paljon ravinteita joten suosittelen ensimmäisen koiranruokasäkin (n. 10kg) olevan jotain eläintarvikeliikkeestä ostettua esim. euganupa tai muuta sellaista. Eläinliikkeissä kyllä tiedetään ja ruokasäkin mukana on ohjeet. Parin kuukauden päästä voi vaihtaa jo tavallisempiin kuten sertiin... Kyllä sä osaat! =)

Äänestä
  • joo, eiköhän se hyvin lähde käyntiin =) pentu ei tule kasvattajalta, vaan toisesta kodista, missä ilmenekin allergiaa, niin niiltä sain vain grammaohjeita mitä pitää antaa. Onks toi 3-4dl kerta annos, vai koko päivän mittaan. Onks pennut muuten semmosia, et ne voi syödä mielin määrin, vaikkei nälkä oiskaan? Aattelin, etten sitten anna liikaa..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pentu kirjoitti:

Meille on tulossa huomenna 4kk:n ikäinen pentu (keskikokoinen) ja kyselisin ruoan annosta, et miten paljon tuon ikäiselle pitäisi päivässä antaa nappuloita, siis jos mitataan deseinä? Ei ole vakaa, että voisin punnita..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu