Jumputus

Kuinka pitkälle naapurin teini-ikäisen pojan hevijumputusta pitää sietää?

Homma alkoi pari viikkoa sitten, ensin keskellä kirkasta päivää saattoi kuulla muutaman minuutin ihmeellisätä juminaa, muttei sitä alkuun alettu sen enempää paikallistamaan. Nyt homma alkaa aina, kun pojan äiti lähtee kotoa ja päättyy kun äiti palaa. Eilisiltana viiden minuutin ovikelloon nojaamisen jälkeen saatiin poika avaamaan ovi, jolloin kauniisti sanottiin että musiikki kuuluu todella hyvin meille, ja että meillä tosiaan on kuusiviikkoinen vauva seinän takana... Jäyhasti lausutun jep:in jälkeen poika läväytti oven kiinni ja jopa hiljensi musiikin, joka oli puoli yhdestätoista puoleen kahteentoista soinutkin...
Tänä aamuna näimme pojan äidin ja sanoimme hänelle asiasta, ja hän sanoi jo puhuneensa pojalle, joten muutkin naapurit ovat asiasta maininneet... Kun äiti tämän jälkeen lähti kotoa, jumputus alkoi taas, ihan kuin kiusallaan!

Kuinka kauan tällaista tarvitsee kuunnella? Kait päivisinkin asuntoon kuuluvassa melussa on jokin raja?
71446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

varotus.Ehkä junnu hevahtuu kun jumputus keskittyy piakkoin roskiksen sisälle.

Äänestä

vaikkakin valitettavasti musiikin pauhu ei loppunut. Mielestäni voisit vielä uudelleen sanoa äidille asiasta ( rakentavassa hengessä ), nythän hän ehkä luulee, että poika on hiljentänyt musiikkia. Poika tarvitsee musiikkinsa, mutta tarvitsee kotoaan neuvoja siitä, missä kulkee meluraja onhan kuulokkeetkin keksitty.

Musiikkia saa kuunnella päiväsaikaan, mutta on vaikeaa tietää, missä raja menee. Oma teinipoikani myös kuuntelee musiikkia ja välillä mietin, voisiko musiikki -joka ei soi kovaa- kuulua vanhassa kerrostalossa häiritsevästi naapuriin.

Äänestä
  • Ensin vanhemmille jos haluat ja jollei tehoa niin valitus isännöitsijälle ja kirjallisena. Jos haluat todisteen lähetetystä valituksesta niin kirjaa kirje.

    Meidän taloyhtiön järjestyssäännöissä lukee että yörauha on klo 22-07 ja muutoinkaan ei saa pitää häiritsevää meteliä (tai jotain vastaavaa).

    Häiritsevänä pidän itse sitä että tunnistan naapurissa soitettavan kappaleen ja voin laulaa mukana tai kuulen mitä juontaja sanoo kappaleiden välillä.

    Äänestä

  • hthko kirjoitti:

    Ensin vanhemmille jos haluat ja jollei tehoa niin valitus isännöitsijälle ja kirjallisena. Jos haluat todisteen lähetetystä valituksesta niin kirjaa kirje.

    Meidän taloyhtiön järjestyssäännöissä lukee että yörauha on klo 22-07 ja muutoinkaan ei saa pitää häiritsevää meteliä (tai jotain vastaavaa).

    Häiritsevänä pidän itse sitä että tunnistan naapurissa soitettavan kappaleen ja voin laulaa mukana tai kuulen mitä juontaja sanoo kappaleiden välillä.

    tuosta häiritsevästä äänestä ja sen tasosta. Valitettavaa vain on, ettei sääntö tunnu pätevän kerrostalomuusikoihin. Vaikka asuntooni kuuluu pianonsoitto selkeästi kuin se soisi viereisessä huoneessa (itse piano on parin kerroksen päässä) joudun sitä kuuntelemaan, koska hänellä on kuulemma oikeus omassa kodissaan pimputella muulloin kuin yörauhan aikana. :(

    Äänestä

Kaverillani oli vähän sama homma...paitsi että hän oli se, joka sai varoituksen...Hän myös kuunteli musiikkia päiväsaikaan (ei hiljaisuuden jälkeen) jolloin sai ensin varoituksen vuokranantajalta (naapurit olivat tehneet valituksen) ja sitten häädön, kun ei asiaan ollut naapureiden mielestä tullut muutosta ja tekivät uuden valituksen..valitus tässä mielessä oli aiheeton, koska musiikki ei todellakaan ollut niin kovalla, että olisi paljon naapuria voinut häiritä...Mutta sinun kannattaa tehdä valitus, niin naapuri ymmärtää, että olet tosissasi jos sinulla on kerta pieni lapsikin...

Äänestä

Jaa,no kyllä niissä jotkut rajat ovat. Sun pitäisi varmaan jatkaa tapauksen kertomista pojan äidille. Onneksi et ole mun naapuri sillä sinun ja miehesi elämä olisi vain h*l***tiä koska minä kuuntelen musiikkia aika kovalla. On toki mahdollista että musiikkini kuuluu naapuriin asti, minkäänlaista valitusta ei ole koskaan tullutkaan. Hyvä niin koska muuten alkaisin valittaamaan heille jokaisesta metelistä mitä heiltä kuuluu mun luo. Itsekäs olen ja varmaan itsekkäänä pysynkin. kerran mittasin tutulta lainaamallani desibeli-mittarilla kuinka kovalla musiikkia yleensä kuuntelen,Dba mittarilla mitattuna kuuntelen musiikkia n.75db. klo 21.00 en yleensä enään metelöi ainakaan kuuluvasti. Kotonani onkin hyvä kaiutinsarja kotiteatterisarjassani: 5 kaiutinta 10" audio pro-merkkinen subbari joten ainakin minä saan hyvän nautinnon musiikkia kuunnellessa tai elokuvia katsoessani.

Äänestä
  • kun soitettiin neljää 10" ja kahta 12" subbaria.
    seinä naapurit olivat 75v pariskunta jotka sanovat että tulkaa vaikka seinästä läpi, niin pileet jatkuu meillä :)
    mutta alakerran naapuri eikä edes suoraan alapuolella soitti aina poliisit ennen hiljaisuutta (klo 23) vaikka olisi vain kattonut leffaa vain niillä 10" laajaäänillä.
    kerpeleen vammamummo

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Salama kirjoitti:

Kuinka pitkälle naapurin teini-ikäisen pojan hevijumputusta pitää sietää?

Homma alkoi pari viikkoa sitten, ensin keskellä kirkasta päivää saattoi kuulla muutaman minuutin ihmeellisätä juminaa, muttei sitä alkuun alettu sen enempää paikallistamaan. Nyt homma alkaa aina, kun pojan äiti lähtee kotoa ja päättyy kun äiti palaa. Eilisiltana viiden minuutin ovikelloon nojaamisen jälkeen saatiin poika avaamaan ovi, jolloin kauniisti sanottiin että musiikki kuuluu todella hyvin meille, ja että meillä tosiaan on kuusiviikkoinen vauva seinän takana... Jäyhasti lausutun jep:in jälkeen poika läväytti oven kiinni ja jopa hiljensi musiikin, joka oli puoli yhdestätoista puoleen kahteentoista soinutkin...
Tänä aamuna näimme pojan äidin ja sanoimme hänelle asiasta, ja hän sanoi jo puhuneensa pojalle, joten muutkin naapurit ovat asiasta maininneet... Kun äiti tämän jälkeen lähti kotoa, jumputus alkoi taas, ihan kuin kiusallaan!

Kuinka kauan tällaista tarvitsee kuunnella? Kait päivisinkin asuntoon kuuluvassa melussa on jokin raja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu