Millä saisi vanhemmat ymmärtämään, että erityisopetus ei ole mikään "peikko-asia", vaan nykyaikainen erityisopetus on sanalla sanoen erityistä opetusta. Siinä pätee muun muassa se, että opettajalla on spesifiä koulutusta taustalla, suuremmat resurssit käytössään opetuksessa verrattuna "tavallisiin" luokanopettajiin usein ylisuurissa opetusryhmissään. Määrärahat ovat suuremmat, avustajia löytyy jne. On tavattoman suuri ETU, että lapsi pääsee ja nimenomaan PÄÄSEE (ei joudu)erityisopetukseen, jos katsotaan, että se on hänen parhaakseensa koulupolulla.
Vanhemmat: tutkikaa asenteitanne, hankkikaa tietoa, käykää tutustumassa erityisopetukseen. Älkää olettako sitä ennen yhtään mitään. Tulette yllättymään positiivisesti!
Vanhemmat: tutkikaa asenteitanne, hankkikaa tietoa, käykää tutustumassa erityisopetukseen. Älkää olettako sitä ennen yhtään mitään. Tulette yllättymään positiivisesti!
Vastaukset 9
Vanhimmat
millaista kokemusta sinulla on asiasta?
Saat toki kysyä:) Olen työskennellyt luokanopettajana ja nykyisin erityiopettajana yhteensä noin 10 vuotta.
sekin kannattaa ottaa huomioon,et jos tunnilla opettajan aika menee yhtä erityishuomiota vaativaa lasta opettaessa,muut oppilaat jäävät vähemmälle..
oma poikani oltiin jo siirtämässä pienluokkaan jatkuvan häirinnän takia,mutta kun sai vaihtoehdoiksi joko käytöksen parantamisen,tai "tarkkiksen" ymmärsi opetella käyttäytmään,minusta ei ollut reilua muita oppilaita kohtaan että omani jolla oli tylsää kun osasi asiat jo ja tehtävät liian helppoja,olisi saanut pilata muiden koulu päiviä.
ei pienluokassa opiskelevat ole sen huonompia oppilaita vaan niiden tarkoitushan on tukea lasta ongelmissa..
"Sai vaihtoehdoksi joko käytöksen parantaminen tai tarkkiksen" samaan hengeenvetoon sitten kuitenkin sanot "ei pienluokassa opiskelevat ole sen huonompia vaan niiden tarkoitushan on tukea lasta ongelmissa". Kumpaa mieltä nyt sitten oikeasti olet? Onko se, "pahasana" tarkkis, kuitenkin peikko? vai eikö sittenkään?
Itse olen puun ja kuoren välissä 10 vuotiaani kanssa juuri nyt. Hän käy mukavaa pikkuista maalaiskoulua, koti on n. 150 m päässä ja hänellä on hlökohtainen avustaja. Siittä huolimatta hänen asenteensa koulunkäyntiä kohtaan on hälläväliä ja saattaa olla, ettei ilmesty tunnille välitunnin jälkeen, poistuu luokasta kesken kaiken ja ei halua käydä koko koulua kun on niin tylsää ja täytyy totella. Seuraava askel on varmasti tämä mainitsemasi "tarkkis"/"pienluokka" oli se sitten hyvä tai paha. Tulee vaan mieleen, että auttaako se sitten näitä lapsia, jotka muutenkin ovat villejä ja energisia, että heidät laitetaan yhteen? Onko siinnä lapsilla hyvää esimerkkiä? Täällä kaupungissa missä minä olen, on pienluokan oppilailla (useimmiten poikia) tapana koulun jälkeen lähteä maleksimaan kaupungille ja huinimaan kauppojen käytäville. Minusta tuntuu hurjalta laittaa lapseni siihen porukkaan. Varsinkin kun en voi sietää tällaisia pikkupoika jengejä, jotka meluen ja juosten touhuavat asiakkaiden jaloissa. Lääppivät ja koskevat kaikkeen ja kiskaisevat esitteita milloin mistäkin ja pudottelee sitten niitä pitkin kaupankäytäviä. Kaikki ilmaismaistiaiset haetaan ja mieluummin useaan kertaan. Vanhemmat/vanhempi, useimmiten yrittää käydä töissä ja saada elantoa perheelleen ja näille pikkuihmisille, kukaan ei ole kotona valvomassa tullaanko vai eikö koulusta suoraan kotiin. Ahdistun jo ajatuksestakin. En aina näe pienluokan hyvyyttä, en ainakaan joka asiassa.
tiedän et kuulostaa hassulta tuo mielipiteeni,mutta asiasta kun puhuttiin opettajien kanssa,niin tultiin siihen tulokseen et koska pojan häirintä johtui lähinnä tylsyydestä,niin tarkkis olisi ollut väärä paikka..opettaja siis antoi lapselle extra tehtäviä ja muuta puuhaa niin ei enää häirinnyt.. ja numerot kokeista on 9-10 luokkaa,joten oppimisvaikeuksista ei kyse ollut..
oli ed viestiä kirjoittaessa vähä kiirus ni jäi hassuks selittelyks vaan..
mut jos lapsella on oppimis vaikeuksia,niin silloin pienryhmä mielestäni pelastus lapselle,koska siellä saa tarvitsemaansa tukea oppimiseen..(ja tarkkishan on vaan ongelmatapauksille,joilla ei pelkästään oppimisvaikeuksista ole kyse)
eipä tainnut tulla yhtään selkeämpi selitys tästäkään..heh..
Poikani pääsi tokaluokalla esylle (tarkkis) ja joutui siirtymään viidennellä takasin normaaliluokalle, jossa oli vieläkin villimpiä tapauksia.
Minusta oli vaan hyvä että hän sai olla ne vuodet pienessä ryhmässä. Hänellä oli keskittymis vaikeuksia (ja villikin oli)lievä lukihäiriö.
Ylä-aste meni miten meni. Amiskasta valmistu hyvin arvosanoin ja heti tarjottiin töitä. Nyt armeijassa.
Joten tuota tarkkis aikaa voi muistella hyvillä mielin ja huumorilla. Sillä vilkkaan ja kekseliään tenavan kanssa tarvitaan aimo annos huumoria mukaan kasvatustyössä.
eikä tarkkikselle. Hänen keskittymis- ja luki-vaikeutensa viittaavat johonkin neurologiseen häiriöön ehkä ADDH:n. Ennen ei osattu tehdä diagnooseja, vaan kaikki oppimisvaikeuksia omaavat pantiin joko tarkkikselle tai apukouluun, jos olivat heikkolahjaisia. Tästä syystä vanhemmat vielä nykyäänkin suhtautuvsat erityisluokalle siirtoon negatiivisesti ja ajattelevat lapsensa tulevan leimatuksi.
Itselläni on aspergerin syndroomaa sairastava 9-vuotias poika. Hän on ollut EVY-luokalla alusta asti. Toinen vaihtoehto olisi ollut integroitu opetus tavallisella luokalla, jolloin poikani olisi tarvinnut henkilökohtaisen avustajan. En edes harkinnut tätä tavallista luokkaa, koska siellä poikani ainakin olisi joutunut leimatuksi. As-lapset sitäpaitsi usein inhoavat avustajaansa.
Lapseni luokalla on kymmenen oppilasta, kaikki poikia. Luokalla oli ensin naisopettaja ja luokka-avustaja. Nyt kun hän on kolmannella, niin luokalla on miesopettaja eikä avustajaakaan enää tarvita, kun pojat ovat jo isoja. Hyvin on poikani koulu mennyt. Olen tyytyväinen ratkaisuuni.
Nuorin poikani on nyt 12-vuotias. Ja hänellä diagnosoitiin nyt syksyllä asperger.
Mutta hän on aivan erilainen kuin veljensä, joka oli aikoinaan tarkkiksella. Hän käy ja tulee käymäänkin normaaliluokalla (musiikkiluokka). Hän on lahjakas oppilas ja koulu menestys on tosi hyvä. Englanti, saksa ja matikka 10 muut ysiä ja kasia. AS-piirteet löytyvät sosiaaliselta puolelta. Pienenpänä vaikutti hyvin ujolta ja aralta. Ei osallistunut mielellään ikäistensä lasten porukkaleikkeihin, oli kosketus ja kipuherkkä, purkahteli helposti itkuun jne.
Testeissä ilmeni että on ikäisiään älykkäämpi ja senkään vuoksi ei välttämättä viihdy ikäistensä seurassa ja kaverit on häntä vanhempia. Häntä on aina pidetty "hiukan outona ja erikoisena persoonana" mutta hyvällä tavalla.
Diagnoosi oli meille helpotus. Nyt tiedämme vahvuudet ja heikkoudet ja miten niitten kanssa toimia. Ja opettajakin ymmärtää paremmin suhtautua pojan suoriin ilmaisuihin ym.
Mutta palatakseni aikuiseen poikaani joka nyt on armeijan leivissä. Hän oli aivan päinvastainen. Vilkas, sosiaalinen ja aina vauhdissa tyyppi.
Hän rauhoittui ja miehisty amiska-ikäisenä. Aloitti vakitusen parisuhteen ja halusi täysi-ikäisenä muuttaa omaan kämppään. Hänen kanssaan ollaan keskusteltu näistä asioista ja totesimme että jos hän nyt olisi lapsi, niin AD/HD:tä hänelle tyrkytettäis. Sen tyyppistä se koulussa olo joskus oli, kun ei paikallaan tahtonut pysyä.
Kyllä oli joskus huumori koetuksella, kun opettajan kanssa pojan asioista juteltiin, mutta loppujen lopuksihan hän joutui siirtymään takaisin normaaliluokalle, koska ESYlle oli jonossa sitä "oikeesti" tarvitsevia. Poika tykkäsi olla pienryhmä opetuksessa, eikä olisi halunnut siirtyä isoon luokkaan. Mutta meille tehtiin selväksi ettei se ole hänen paikkansa.
Jos hänellä olisi ollut jotain neurologiseen viittaavaa, niin se olisi varmaankin tutkittu. Ei tästä niin kauaa aikaa ole kun hän oli koulussa.
Lapsethan, niinkuin aikuisetkin ovat hyvin erilaisia. Tempperamentti on ihmisellä syntyessään ja lapsena hän ei vaan osaa hallita sitä. Aikuisena jo pystymme vaikutamaan käytäytymiseen ja hillitsemään tempperamenttiämme.
Mutta onneksi nykyään tutkitaan ja kiinnitetään paremmin huomiota erilaisuuteen.
Kuka meistä sitten on "normaali"???
vuosikaudet pyytävät ja kyselevät opettajilta apua lapselleen ja kukaan ei lotkauta korvaansakaan?
Vanhemmat tiesivät että lapsella on tarvetta erityisopetukseen,mutta kaikki opettajat(jotka kyllä vaihtuivat tiuhaan)olivat sitä mieltä että kyllä hän varmaan vuoden päästä jo on kärryillä jne.
Nyt oppilas aloitti 7. luokan ja vihdoin sattui sellainen opettaja kohdalle,että lapsi pääsi mukautettuun opetussysteemiin.Ihmetteli ja päivitteli vaan,mitä taakkaa lapsi on nämä vuodet mukanaan kantanut.
No,toivottavasti tässäkin tapauksessa sanonta parempi myöhään kuin ei milloinkaan pitää paikkaansa....