Lapsi ja

Mitä mieltä olette seuraavasta;
Meillä on 3 vuotias lapsi joka tietenkin kielloista huolimatta on meidän koiran kimpussa vähänväliä, repii hännästä tai turkista tai sitten astuu tahallaan koiran (novascotian noutaja) päälle. Pari kertaa on koira näyttänyt hampaansa ja kaksi kertaa näykännytkin. Niin kevyesti tosin, että ei ole jälkeäkään jäänyt. Lapsi on lähinnä pelästynyt. Emme ole rankaisseet koiraa kummallakaan kerralla, koska mielestämme koira saa puolustaa itseään. Toki jos koira puree oikein kunnolla, niin se on asia erikseen.

Miten teillä? Rankaisetteko koiraa, vai annatteko koiran puolustaa itseään?
2330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

..että härkättäis niin kun teidän lapset, että vedettäisiin hännästä ja ryömittäis koirien päälle, mutta siinä oon samaa mieltä kanssasi, että koiraa on turha torua, koska asia on just niin kuin itsekkin sanoit! =) pienet oppii kaikki asiat kantapään kautta (ja ei aina niin pienetkään =)!!!)..

Äänestä

mutta en voinut olla vastaamattakaan, koska meillä oli viime kesänä ihan vastaavanlaista touhua 3v pojan ja 13v lapinkoiran kanssa. koira on sellainen lullukka, että antoi pojan tehdä ihan mitä vaan. vähän saattoi välillä mulkaista pahasti, näykkäistä ja ainakin lähti aina karkuun. minusta koiran nimenomaan pitää saaada puolustautua ja poika saada oppimaan se, että koiran kimpussa ei voi koko ajan olla. oppiihan hän ihan vääränlaisen suhtautumisen koiriin, sillä kaikki koirat eivät todellakaan noin rajua käsittelyä siedä. rankaisimme siis poikaa. muutaman kerran jouduimme laittamaan omaan huoneeseen jäähylle koiran kiusaamisesta ja homma hoitui sillä eli poika ymmärsi, ettei koiraa saa kiusata. laitapa viestiä, jos vielä luet tämän, että miten homma teillä hoitui??!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koira kirjoitti:

Mitä mieltä olette seuraavasta;
Meillä on 3 vuotias lapsi joka tietenkin kielloista huolimatta on meidän koiran kimpussa vähänväliä, repii hännästä tai turkista tai sitten astuu tahallaan koiran (novascotian noutaja) päälle. Pari kertaa on koira näyttänyt hampaansa ja kaksi kertaa näykännytkin. Niin kevyesti tosin, että ei ole jälkeäkään jäänyt. Lapsi on lähinnä pelästynyt. Emme ole rankaisseet koiraa kummallakaan kerralla, koska mielestämme koira saa puolustaa itseään. Toki jos koira puree oikein kunnolla, niin se on asia erikseen.

Miten teillä? Rankaisetteko koiraa, vai annatteko koiran puolustaa itseään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu