Rakas sisko

Tuli puhelu pitkästä aikaa siskolta,aika kaukaa.Mutta ihmettelen,kun pitäisi piristyä,mutta tuli vain paha mieli,kun hänellä oli niin hyvin kaikki,en oikein tiedä,ymmärsinkö kaiken väärin,mutta meidän kanssa käyminen on hyvin vähäistä.Se kai on syy,ettei sukset oikein luista.
15805
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

samoin siskon tytär perheineen,

mutta siskon mies, hänessä on ollut kestämistä.

Metabolinen oireyhtymä, joka on hänen vanhemmiltaan perittyä, ei selitä sitä täydellistä tilannetajun puutetta, loukkaamishalua ja ilkeyttä, mitä siltä suunnalta on aina koettu. Alkaa pisarat vuotaa katkeran kalkin reunoilta alas. Liian täysi on. Kun kuulin sen 100 000 mk:n pelaamalla hävittämisestä, alkoi keittää, varsinkin, kun ne eivät olleet miehen omia rahoja.

Enää ei jaksa siskonkaan puolesta yrittää kestää, niin kuin olen tähän saakka tehnyt.

Äänestä
  • Siskon takia on miestä autettu meiltä päin todella isosti, eli eräs lapseton sisko on antanut sinne aivan valtavat määrät säästämäänsä rahaa, samoin aina käydessäni meidänkin mukanamme tuli ainakin kk:n palkka heille, mutta vasta nyt olen tajunnut, että tuo mies pelasi ne rahat aina menemään. Sisartani hän ja se suku ei koskaan ole kohdelleet hyvin. Sisko vain hokee, että mutta kun hän on kuitenkin sen tyttären isä. Mutta kun hän on tahallaan loukannut nyt suvun hautajaisissakin pariin otteeeseen niin pahasti, että on herännyt kysymys, miksi tulee hautajaisiin, syömäänkö vain, ellei yhtään tunne kunnioitusta vainajaa kohtaan. Vainaja on kuitenkin ollut ahkera ihminen, kerännyt jopa omaisuuden raadannallaan, sekä kasvattanut kaksi hienoa, hyvää lasta, joilla molemmilla hyvät perheet. Tuo toisen siskon itsesääliä poteva, juoppo ja avuttomaksi heittäytyvä mies ei enää saa minun hyväksyntääni.

    Äänestä

Meillä on siskoni kanssa kuusi vuotta ikäeroa, mistä johtuen emme olleet lapsuudessa kovin läheisiä. Olin pikkusisko, se kiusankappale mitä hänen piti ”vahtia”. Sisko muutti kotoa toiselle paikkakunnalle kolmensadan kilometrin päähän kun olin kymmenen vanha, ja sieltä muutaman vuoden kuluttua Tukholmaan. Olin itsekin vuoden verran Tukholmassa töissä, silloin vietimme paljon aikaa yhdessä. Muutettuani takaisin kotipaikkakunnalle suhteemme oli lähes joulukorttitasolla vuosikymmenet, syynä lähinnä etäisyys ja elämän kiireet. Äidin kuoleman jälkeen kun siirryimme sukupolvien ketjussa viimeisiksi meistä tuli läheisempiä. Nyt soittelemme vuoroviikoin, kävin elokuussa Tukholmassa ja odotan siskoani kyläilemään joulunpyhien jälkeen. Meillä ei ole, omia lapsiamme lukuun ottamatta, muita elossa olevia lähisukulaisia. Vaihdoimme juuri tänään kuulumisia, kyllä se piristi päivän. Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että minulla on sisko. .

Äänestä
  • läheistä en halua enää siskojen kanssa ja varsinkaan vanhemman koska hän ei ymmärrä että kaikilla on oma elämä.Olen ollut hänen laskiämpäri niin kauan kun muistan mutta nyt olen laittanut stopin!

    Äänestä

Vaikkakin mulla on noin paljon vanhempi sisko, olemme mitä parhaimmat ystävät/kaverit, olemme kiinni toisissamme, jokapäivä soitamme ainakin jos emme nää, kun asumme lähekkäin, mikä sen parempaa olla, jos huolia/murheita, ilot myös jamme ja näkyy myös, on rakas sisko jolle voi purkaa tuntojaan puolin ja toisin.
Meillä molemmilla lapset lentäneet pesästä, joten parasta huumetta, lastenlapset ja tämä sisar suhde.

Äänestä
  • ole olleet mustiksia tuosta läheisestä suhteestanne? Entä lapset?

    Minulla on sisaren mies, joka on ollut tosi yritteliäs saadakseen vaimonsa irrotettua kaikista sukulaisistaan, jolloin hän voi rauhassa yksin määräillä vaimoaan ja teettää kaikki työt hänellä. Kun heidän tyttärensä oli pieni, vaimo ammattityönsä lisäksi hoiti ruuan kokonaan, hankinnan ja laiton, pesi pyykit, silitti vaatteet, otti esiin uudet saunan jälkeen, kylvetti vauvan, vaihtoi vaipat, pesi hampaat, soitti minulle, vanhemmalle sisarelleen joka tilanteessa apua kysyen. Mies ei ensimmäistäkään vaipan vaihtoa tehnyt, ei yhtään mitään, mutta sitten kun vauva oli puhtaissa vaatteissa, hän otti auton ja ajoi lähimmälle Shellille limsan ostoon ja karkkien syöttöön. SE oli hänen osuutensa. Lapsi tietenkin piti siitä. Meistä vaimonsa sisarista mies on aina puhunut pahaa ja pyrkinyt eroon. Ainoastaan rahat ovat kyllä kelvanneet, ne hän on pannut peliin. Kaljottelu ja tupakka ovat myös olleet pikkupojasta asti hänellä miehuuden merkkeinä.

    Äänestä

  • miehenne kirjoitti:

    ole olleet mustiksia tuosta läheisestä suhteestanne? Entä lapset?

    mun mies jo edesmennyt ja sisko on eronnut, eikä puolisoiden mukana olo ollut minkäänlainen ongelma, silloinkin oltiin kaikki kuin yhtä perhettä. Pidettiin ruokakutsuja yhdessä ja jokainen osallistu ja nautimme siitä hetkestä mikä milloinkin oli.
    Ja molempien lapset ovat olleet mukana edelleenkin, mut harvemmin kun heillä omat perheensä, olemme vaalineet tätä perinnettä, mitä olemmme kotoa saaneet.

    Äänestä

  • ei todellakaan kirjoitti:

    olla mustis mies vaimon siskosta,sen huomasin ja nyt olen huomannut että sisko yrittää hallita minua kun erosin miehestä.Eli luulee että hän on holhoojani mikä on todella rasittavaa,siksi otinkin etäisyyttä.Itse on alkoholisoitunut ja siksi roikkuu että sais itse hyötyä muka vedoten sisaruuteen.

    Äänestä

  • hyväksi käytetty ennen kirjoitti:

    olla mustis mies vaimon siskosta,sen huomasin ja nyt olen huomannut että sisko yrittää hallita minua kun erosin miehestä.Eli luulee että hän on holhoojani mikä on todella rasittavaa,siksi otinkin etäisyyttä.Itse on alkoholisoitunut ja siksi roikkuu että sais itse hyötyä muka vedoten sisaruuteen.

    alkoa käytetä, harvoin ruan kanssa viinit ja kun on näin ihana suku ja toisiaan ymmrtävä/huoltapitävä sisar/suku suhde, en voi moittia mistään, olen pahoillani että sulla näin on.
    Koita jaksaa ja hae ystäviä sit muulta sektorilta.

    Äänestä

  • ei meillä kirjoitti:

    ja kiva huomata että sisaren kanssa voi todella mennä kaikki hyvin.

    Äänestä

  • jatkan.. kirjoitti:

    ja kiva huomata että sisaren kanssa voi todella mennä kaikki hyvin.

    tulee käymään, anna ajan kulua, kyllä hän vielä tajuaa.. Että SISKO on läheinen rakas kuitenkin:)

    Äänestä

  • ei todellakaan kirjoitti:

    mun mies jo edesmennyt ja sisko on eronnut, eikä puolisoiden mukana olo ollut minkäänlainen ongelma, silloinkin oltiin kaikki kuin yhtä perhettä. Pidettiin ruokakutsuja yhdessä ja jokainen osallistu ja nautimme siitä hetkestä mikä milloinkin oli.
    Ja molempien lapset ovat olleet mukana edelleenkin, mut harvemmin kun heillä omat perheensä, olemme vaalineet tätä perinnettä, mitä olemmme kotoa saaneet.

    minäkin halunnut elämän menevän. Mutta siskon miehen suku on tosi ilkeitä, oikein kuuluisia siitä ominaisuudestaan.
    Ja mamma, siis tuon miehen äiti, hän asui heidän kotonaan, jonka he itse rakensivat, vaikka tyttärillä oli isot talot, niin niihin ei mennyt, eikä asunut yksinkään. Sisko joutui silloinkin antamaan periksi.
    Ja tuota vanhaa aikamiespoikaansa hän sääli. Kun kerran pyydettiin, että mies ottaisi maitopurkin jääkaapista, jota lähimpänä hän istui, niin heti mamma:"No EI se ..... sitä nyt sieltä saa!" Ja tottahan poika uskoi, kerta mamma niin sanoi.
    (Me olimme tuon jääkaapin lahjoittaneet.)

    Äänestä

  • olisin.... kirjoitti:

    vähän katkera, että siskoni loppujen lopuksi suostui tuon miehen kosintaan, vaikka vuosikausia häntä vältteli. Jo silloin, kun siskoni oli 16-vuotias, mies alkoi häntä piirittää, ja usein sai palata tyhjin toimin kotiinsa, kun sisko ei halunnut häntä tavata. Sitten hän antoi kaikenlaisia lupauksia, niin kuin myöhemmin selvisi, tyhjiä, katteettomia sellaisia. Sisko joutui työjuhdaksi sinne jo 22-vuotiaana. Olimme aina olleet parhaita ystäviä sitä ennen. Mutta minua mies vihaa siksikin, että siskoni pani joskus vastusteluistani huolimatta MINUT sanomaan tuolle miehelle, ettei hän ole kotonä nyt.

    Äänestä

  • Joskus...... kirjoitti:

    jäänyt mieleeni vuosikymmenten takaa. Ei ollut kiva valehdella.

    Mutta vielä ikävämpää oli sitten myöhemmin kuunnella siskoni valitusta aina kaikesta kauheudesta siellä. Hän ei saanut lastakaan, kun se oli niin hirveätä se alistaminen ja ilkeys, minkä kohteeksi hän siellä joutui.
    Kotona hän oli aina ollut erikoisen hyvässä asemassa, kun oli nuorin. Itse toiseksi nuorimpana olin kaksivuotias, kun hän syntyi. Odotin häntä äitini kanssa yhdessä. Aina koin jonkinlaista vastuuta hänestä. Hänen syntymänsä voin palauttaa mieleeeni elävästi, hän syntyi kotona.
    Oltuaan 14 vuotta naimisissa hän lopulta sai yhden lapsen siellä.
    Silloin mies meni siskonsa sahalle töihin, ja jätti hänelle kaikki työt niin kotona kuin töissäkin. Sai minimipalkkaa ja pelasi sen. Tuli illalla "valmiille". Lähti autolla lapsen kanssa limsalle ja karkille.
    Ihmettelen, miksi kerron tätä. Siksi kai, että olen kärsinyt tästä omien kärsimysteni lisäksi. "Tårta på tårta". "Tortyr på tortyr." Sillä köyhänä ja rahattomana opiskelu ei ollut helppoa minullakaan, eikä liian nuorena kotoa oppikouluun lähtö myöskään.

    Äänestä

  • Se on kirjoitti:

    Monilla oli vielä vaikeampaa kuin sotalapsilla, sillä asuntokin oli etsittävä itse! Eihän kaupunkiin isä ja äiti ehtineet sadonkorjuukiireiltään, ja sinä tietenkin auttavaisena lapsena sanoit, että kyllä minä pärjään. Opettaja oli saanut vanhempain päät kääntymään, että tyttö oli pantava oppikouluun. Isähän vastusti kovasti, lapsi tietenkin halusi itsekin. Eihän niitä kaikkia vastoinkäymisiä voinut etukäteen tietää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Onko rakas kirjoitti:

Tuli puhelu pitkästä aikaa siskolta,aika kaukaa.Mutta ihmettelen,kun pitäisi piristyä,mutta tuli vain paha mieli,kun hänellä oli niin hyvin kaikki,en oikein tiedä,ymmärsinkö kaiken väärin,mutta meidän kanssa käyminen on hyvin vähäistä.Se kai on syy,ettei sukset oikein luista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu