Keskustellaan välillä jalostuksesta. ja mielipiteitänne siitä.
Puhdassiitoshan on samanrotuisten keskenään käyttämistä. Samankin rodun yksilöiden ominaisuude vaihtelevat. Onko se paikallaan pysymistä vai eteenpäin menoa. Millaiseksi eteenpäin meno ja kehitys muodostuu, riippuu valinnan tarkoituksenmukaisuudesta ja onnistumisesta.
On varottava valintaa suoritettaessa ettei tuhota aikaisempaa jalostustyötä. Vaikka sukusiitos prosentti pysyy pienenä on kuitenkin tunnettava ulkosiitos koirien takana olevat linjat. Rotutyyppi ei saa kadota. On myös katsottava ja huomioitava kriittisesti jälkeläisten taso.
LINJA JALOSTUS
Linjajalostus tarkoittaa sitä että syntyvät jälkeläiset ovat mahdollisimman paljon sukua jollekkin erittäin arvokkaalle yksilölle, eli niillä on mahdollisimman monta tuon valitun kantakoiran geeneistä.
Tähän päästään että siten että keskenään paritettavat ovat molemmat sukua ko. yksilölle, mutta mahdollisimman vähän sukua toisilleen, muiden vanhempiensa kautta.
Linja jalostus poikkeaa muista sukusiitoksen muodoista kahdessa suhteessa.
1: siinä pyritään säilyttämään läheinen sukulaisuus vain yhteen valittuun kantavanhempaan nähden.
2: Se on lievempää kuin sukusiitos.
Itse olen kyllä linjajalostuksen kannalla. Käytin pitkään ns ulkosiitosta ja pentueisiin mahtui jos vaikka mitä, luonteista kokoon asti. Terveyskään ei ollut yksiselitteinen asia.
Jos näistä ulkosiitos koirista ottaisin esim. kasvattajaluokan pelkästään koirien koot vaihtelisivat niin hurjasti, että katsojille olisi ilmeissään vahtimista.
Nykyään pitää olla niin ulkopuolista niin ulkopuolista ja kerran taas on ylilyönti tapahtunut nähdäkseni siinä, että kaikki tuijottavat vain sukusiitosprosenttiin, eli ei nähdä metsää puilta.
Luomu kasvattajia mahtuu, mutta herättäisin kysymyksen unohtamatta geenipohjan laajuutta, onko meillä varaa tässä luomu innossamme kadoittaa koiran rotutyyppi?
Puhdassiitoshan on samanrotuisten keskenään käyttämistä. Samankin rodun yksilöiden ominaisuude vaihtelevat. Onko se paikallaan pysymistä vai eteenpäin menoa. Millaiseksi eteenpäin meno ja kehitys muodostuu, riippuu valinnan tarkoituksenmukaisuudesta ja onnistumisesta.
On varottava valintaa suoritettaessa ettei tuhota aikaisempaa jalostustyötä. Vaikka sukusiitos prosentti pysyy pienenä on kuitenkin tunnettava ulkosiitos koirien takana olevat linjat. Rotutyyppi ei saa kadota. On myös katsottava ja huomioitava kriittisesti jälkeläisten taso.
LINJA JALOSTUS
Linjajalostus tarkoittaa sitä että syntyvät jälkeläiset ovat mahdollisimman paljon sukua jollekkin erittäin arvokkaalle yksilölle, eli niillä on mahdollisimman monta tuon valitun kantakoiran geeneistä.
Tähän päästään että siten että keskenään paritettavat ovat molemmat sukua ko. yksilölle, mutta mahdollisimman vähän sukua toisilleen, muiden vanhempiensa kautta.
Linja jalostus poikkeaa muista sukusiitoksen muodoista kahdessa suhteessa.
1: siinä pyritään säilyttämään läheinen sukulaisuus vain yhteen valittuun kantavanhempaan nähden.
2: Se on lievempää kuin sukusiitos.
Itse olen kyllä linjajalostuksen kannalla. Käytin pitkään ns ulkosiitosta ja pentueisiin mahtui jos vaikka mitä, luonteista kokoon asti. Terveyskään ei ollut yksiselitteinen asia.
Jos näistä ulkosiitos koirista ottaisin esim. kasvattajaluokan pelkästään koirien koot vaihtelisivat niin hurjasti, että katsojille olisi ilmeissään vahtimista.
Nykyään pitää olla niin ulkopuolista niin ulkopuolista ja kerran taas on ylilyönti tapahtunut nähdäkseni siinä, että kaikki tuijottavat vain sukusiitosprosenttiin, eli ei nähdä metsää puilta.
Luomu kasvattajia mahtuu, mutta herättäisin kysymyksen unohtamatta geenipohjan laajuutta, onko meillä varaa tässä luomu innossamme kadoittaa koiran rotutyyppi?
Vastaukset 20
Vanhimmat
maallikkoa esim. tästä linja jalostuksesta, joka kuulostaakin näin untuvikon korvaan ihan fiksulta ratkaisulta.
jos otettaan esim. koirat joilla on jossain sukuhaarassa sama esim. esivanhempi niin takaako se silti jälkeläisille ne samat hyvät edellytykset kuin sillä esivanhemmalla? Kuinka pitkälle tähtäimelle geneettisestä perimästä on hyötyä?
Entäs sitten tuo rodunmukaisuus, oletan että tietyt rodut ovat muovautuneet erilaisiksi kuin mitä ne ovat joskus olleet? Miten tuo rodunomaisuus määriytyy, kuka sen määrää minkälainen sen koiran täytyy loppupelissä näyttää? Otetaan nyt esim. koiran korkeus josta itse mainitsit tekstissä.
Jos rodunmukainen korkeus pitäisi olla esim. 28cm, niin jos koira on siitä kookkaampi niin se ei tältä osin täytä rodunominaista korkeutta. Tai se, että koiralla sattuu olemaan rodunomaisuutta suuremmat korvat.
Tästä korvakysymyksestä tuli juuri mieleeni eräs Ruotsalainen tuomari, joka mainitsi erikoisnäyttelyssä että hänen kehässään ei ollut kuin muutama ns. hyvä korvainen.
Mitä merkitystä loppujenlopuksi on sillä onko koiralla isot korvat tai se onko se liian iso kooltaan?
rotumääritelmään. Korvat kuuluu olennaisena osana koiraan. Esim väärinkannetut korvat tekevät koiralle helposti ns. väärän ilmeen, joka ei ole rodulle tyypillinen tai rodunomainen.
Linja jalostuksessa täytyy kyllä muutenkin tuntea koirien linjat, joita paritettavissa yksilöissä on.
Ihanteellinen ratkaisu kaikkeen nähden olisi että kantakoira olisi terve ja vahva periyttäjä. Silti linjajalostuksessakaan ei aina saa haluamaansa ja jatko jalostus on siinäkin tärkeää. Jos rupeaa jalostamaan yksityiskohtaa, käy yleensä niin että unohtuu siinä samalla koirissa olevan muutakin kuin se yksityiskohta, tyyppiä ei saa kadottaa.
Erittäin hyvä runko, ei vielä kerro kaikkea. Erittäin hyvä rodunomainen runko ja pää ilmeineen, esim. omassa rodussani kertoo jo paljon. Vaikka edellämainitut olisivatkin ok, niin jos koira on rotuunsa nähden liian kookas, ollaan taas seuraavassa polvessa hakemassa liian kookkaalle kaveriksi pientä tai sopivan kokoista, hyvä runkoista ja hyväpäistä. Sitten onkin jo hommaa pysyä siinä ja parantaa.
Mutta itsessään linja siitos on todella hyvä vaihto ehto ja siinäkään ei sukusiitos prosentti nouse liian korkealle.
Käy kirjastossa tai ostamassa koiranjalostuksesta kertovia teoksia. Itse kun aloitin en ymmärtänyt hölkäyksen pölähtävää tekstistä, mutta pikkuhiljaa alkoi joitakin asioista selvitä. Nyt kasvattajien apuna on tuo jalostusnetti, joka vähentää paljon sitä tutkimustyötä mitä ennen tehtiin, mm. sukutaulujen, näyttely menestyksen terveystietojen jne, hakemisessa. Jälkeläiset näkee suoraan.
Mielenkiintoinen juttu kaiken kaikkiaan.
helmikuussa on taas Suomen kennelliiton järjestämä jalostuksen ABC luentopäivä, täytyy varmasti käydä vähän kuuntelemassa...
uma,olenkin miettinyt tarkoittaako linja-siitos kaikkien mielestä äiti-poika ym paritusta.omassa rodussani ulkosiitos on kova sana,rotutyyppi on kirjava ja monimuotoinen.kannatan itsekin linjausta järkevissä mitoissa mutta monet turvautuvat pelkkään ulkosiitokseen ja kirjavuus rodussa kasvaa sitä mukaa.ihanne olisi varmasti käyttää harkiten kumpaakin tyyliä.
vielä mahdollisuus, mutta siinä täytyy olla todella kokenut kasvattaja, käyttää ahdasta sukusiitosta harkiten ja riskit huomioon ottaen. Olen kerran tehnyt sen ja tulokset olivat todella hyvät. Nyt olisin valmis tekemään uudelleen, mutta aineistoa ei ole enää saatavilla.
rodussani aluksi kun kanta oli tosi kapea jouduttiin paljon käyttämään linjausta ja jälki oli tasaista,samoin luonteet,mutta nyt kun siis ulkosiitos on päivän sana,on luonteissakin tapahtunut suuria muutoksia,ennen niin tasaisen rauhallinen rotuni on nyt täynnä vilkkaita,ylivilkkaita,jopa rähiseviä koiria joita ennen ei ollut nimeksikään,varsinkaan vilkkaita ei ollut ollenkaan.itse luotan linjaukseen myös ja toteutan jos voin,ainahan se ei ole mahdollista.ja kyllä joskus sukupolvien väleissä voi käyttää hyvin läheistä linjausta kunhan ei tule tavaksi,sukusiitoksen aiheuttamat ongelmat esim saaristojen kissoissa ja koirissa on eri asia kuin harkittu linjaus.Vuosia samoja linjoja saaressa pariutuneet kissat ovat kyllä sairaita ja niillä on epämuodostumia,mielestäni tälläistä riskiä ei kuitenkaan järkeä käyttämällä ole.
Olen ehkä tippunut tästä kasvatus touhusta täysin,mikä on luomu kasvattaja?
Koirien jalostus pitäisi alkaa luonteesta ja sit rakenteesta ja sit ulkonäkö viimeisenä.Kun jalostukseen käytettäisiin vain rodunomaisia terveitä koiria niin rotutyyppi säilyisi.Mutta uskon,että keltasen pörssin ja jokunen apulan kasvattaja ei ole ollenkaan tietoinen mitä jalostus tarkoittaa ja suurin osa myös rotukoirista on siinä ryhmässä.
Nykyinen koirani on sukusiitos 0% mut tuleva 2,8%
ja molemmat on suvuiltaan hyviä.Eli on ihan tapauskohtasta millon pitää käyttää ulkosiitosta ja millon linjasiitosta. Linjasiitoksessa pitää ottaa huomioon kaikkien geeniperimä.
Jalostus on ihanan mukavaa maagista työtä ja paras palkinto työstä on kun tulee terve,rodunomainen pentue.
Mutta kun tosiaan katsoo koiranettiä ja yhdistelmiä,niin ihmettelee vaan mitä kasvattajan päässä on mahtanut olla kun on yhdistelmät tehnyt.
Selasin monta rotua,ei vain sakemannit,vaan sama ihmeellisyys oli monessa rodussa.
mutta yksi keino pitää jo saavutettu luonne on juuri linjasiitos,jolla pääasiassa voidaan vahvistaa ja turvata haluttuja ominaisuuksia.täysi ulkosiitos ei kerro meille mitä uusia ominaisuuksia rotuun putkahtaa enenkuin koirat ovat aikuisia.keskiverto sisäsiitosprosentti lienee siinä 4-6%paikkeilla.
Tarkoitan sillä luomukasvatuksella sitä, että nykyään tuijotetaan pelkkään sukusiitos kertoimeen . Se tuntuu olevan nykyään monen monen kohdalla ehdoton edelletys.
jos kyseessä on hyvin pieni kanta josta jalostus on suomessa lähdetty tekemään.Kaikki koirat alkaa olla sukua keskenään kun mennään kahdeksannesta sukupolvesta taa päin ja jo aikaisemminkin.Kun lähdetään hakemaan vierasta verta niin kaikki yhdistelmät eivät ole toimivia.Saattaa hävitä hyvä piirre jota on vaikea palauttaa.
Lähinnä mieleen tuli haukku ja luonne.Kuitenkin pohjaa tulisi laajentaa.Miten?Maltillisesti ja tiimillä?Jokainen kokeilee jotain?Tässä on haastetta kerrakseen myös tietyille rotuyhdistyksille.
niin kuin sanoit,maltilla ja aina sillä pienellä riskillä,sillä geenipohjaa tulee myös laajentaa,mutta ei sitä joka sukupolvessa kannata tehdä,eli nyt vaikka astutan vieraalla uroksella ja jätän itselle nartun,jonka jos vaan mahdollista aikanaan astutan taas linjauksena takaisinpäin.Sitä on vaikea selittää,pitäisi olla papereita ja sukutauluja ym.Juuri linjauksen seurauksena syntyvät "kenneltyypit",eli koirat joita katsomalla voi sanoa kuka ne on kasvattanut,sillä niissä on yleensä oman sukunsa tietyt tunnusmerkit joita on haluttu ylläpitää.Pelkkää ulkosiitosta käyttävän kasvattajan koiria on vaikeampi tunnistaa,sillä jokainen pentue saattaa olla aivan erilainen.
minkääntyyppistä oikeaksi näyttöä ja lyhyesti mitä olen tehnyt.
Aina silloin tällöin täytyy uusia geenipohjaa ja hankkia uutta verta. Niinhän minullekin kävi. Lähdin metsästämään määrättyä väriä: Sain värin joka ei pysynyt, sain turkin joka ei ollut karkea ja oli ilman pohjavillaa. Rakenne säilyi. nämä olivat kaikki ulkosiitoksesta. Lähdin parantamaan väriä ja turkinlaatua menemällä takaisin päin, eli käyttämään hyväkseni niitä vanhoja linjoja joita vielä oli saatavilla.
Tämän ristiretkeni kokonais tulos näillä näkymin ei ole kovinkaan rohkaiseva, mutta kanta sai uutta verta sekoitettuna entisiin linjoihin.
Nyt minulla on kaksi narttua jatkamassa ja nyt olen pakoitettu etsimään, jos vain suinkin löydän vielä hengissä olevan uroksen sopivista linjoista, sisäsiitokseen, päästäkseni takaisin aimo matkan josta lähdin. Jos onnistun sen uroksen löytämään siitä pentueesta ei mene yksikään myyntiin. Toiselle kasvattajalle ja itselleni olisi tarkoitus jakaa pennut.
jos kasvattaja jättää itselleen yhden ja myy yhden nartun valikoiden yhteistyökykyiselle tyypille tällaisesta uuttaverta pentueesta.Seuraako kasvattaja pentuja keskenään verraten vai hakeeko tiettyä juttua?Jos puhe on ollut että yhdessä kasvattajan kanssa päätetään pentujen tekemisestä ja etsitään uros,siis täysin ilman rahallisia sidoksia.Niin mikä pointti tässä on?
Ymmärrän kyllä että luottamus on oltava 110 % ja taito kuunnella ja keskustella.Mutta mietityttää tähän syy kasvattajan puolelta sekä motivaatio.
mennä yli mun hilseen :)siis sitäkö mietit miksi kasvattaja sijoittaa vaikkapa sen narttupennun vaiko mitä motivaatiota tarkoitit?pentuja yleensä sioitetaan ettei niitä kasvattajalle tuhottomasti kertyisi ja vähän varmistamiseksikin,että jos kasvattajalle jäänyt pentu onkin vaikka sairas niin on vielä se toinen mahdollisuus.sijoituksessa mielestäni selvin sääntö olisi että kasvattaja päättää mitä urosta aikanaan käytetään,sijoituskotihan voi sopimuksen täyttymisen jälkeen teettää pennut millä uroksella haluaa.Niinhän se uma on,että tuollainen riski minkä ulkosiitoksessa otit,vei paljon pois,mutta ehkäpä sukupolvien päästä siitäkin jotain hyvää seuraa,eihän sitä ikinä tiedä,kasvatustyö todella on magiaa :)
ettei tarvitse valvoa toista ihmistä ja tekee tai tekemättä jättää, niin vastuu ja seuraukset ovat minun päänsärkyni. Entinen linja oli kaikin puolin tervettä porukkaa, terveellä luonteella varustettuna. Lisä plussana vielä rodunomainen ulkonäkö. Eivät kuitenkaan mitään ryhmävoittajia. Sellaisia en ole koskaan hakenutkaan.
Mutta sisäsiitos on aina sen verran kinkkinen juttu, että myös ne ei toivotut jutut tulevat moninkertaisina, jos tullakseen ovat. Olisi väärin vaatia sijoituskotia tuollaisissa olosuhteissa ottamaan koiraa vastaan, ja minua vielä kaupanpäälle. Tuollainen juttu on sinälläänkin hankalaa, vaikka miten onnistuisi, niin ketään ei voi vaatia ottamaan koiraa sijoitukseen, jossa kasvattaja omistaisi koiran koko elämän jalostusoikeuden. Onhan tuollaisen sisäsiittoisen koiran jatkojalostus mietittävä todella tarkkaan. Narttu on siinä taas helpompi kuin uros. Uros voi jättää kuten hyvin tiedämme vaikka kuinka moneen linjaan itseään, kun sitä riittävästi käytetään. Ja jos onkin huonosti käynyt niin siinä on äkkiä pienellä jalostuspohjalla oleva rotu todellisissa vaikeuksissa. Tuhon korjaaminen kestää kauan, jos ikinä tulee valmiiksi.
Syy ja motivaatio minulla ainakin on päästä vanhaan takaisin. Vanhaan kantaan jonka tunnen ja tunsin todella tarkkaan. Pystyin kertomaan pitkälle tuon linjan koirista, terveystietoineen, kokoineen jne.
Ja voiko koskaan vieraaseen luottaa niin paljon.
ymmärrän kyllä.Mutta jos kysymyksessä ei ole sijoitusnarttu vaan ihan rahalla ostettu.Tällöin kasvattajalla ei ole mitään sitoumuksia koiraan.
En varmaan osannut kysyä oikein.Yritän nyt uudelleen:Kun on uuttaverta pentueesta narttu,haluaako kasvattaja seurata nartun kehitystä hyvässä ja pahassa.Ja sitten ohjeistaa astuttamisessa jos yhdistelmä oli hänestä onnistunut?Tai estää jos yhdistelmä ei toiminut?
Tämähän tarkoittaa valtavaa sitoutumista ja vastuunkantoa kasvattajalta koko rodusta.Vai onko vaikuttimet jotain mitä en ymmärrä?
ei yleensä pyri,eikä saa pyrkiä vaikuttamaan myymänsä koiran käyttöön jalostuksessa yms,koska kasvattajalla ei ole enää mitään omistusoikeutta jo myytyyn pentuun.pennun ostaja taas jos on kiinnostunut kasvatuksesta niin mikseipä kannata kysyä juuri sen oman koiran kasvattajan neuvoa,usein siitä on hyötyä jalostusvalintoja pohtiessa.En itse puutu myymieni koirien elämään,neuvoja annan ja tietysti jos joku ihana ihminen lähettää kuvia tai tarjoaa mahdollisuuden koiran näkemiseen niin on kyllä tosi kivaa,mutta en pakota pitämään yhteyttä.Useimmat kunnon kasvattajat haluavat ylipäätänsä seurata kaikkien kasvattiensa kehitystä ja kasvattien näkeminen antaa kasvattajalle viitettä siitä mihin suuntaan jalostuksessa pitäisi pyrkiä.
asian siten että se toimii myös ystävyys pohjalta.Kun Tämä oli käsittääkseni uuden veren ja vanhanlinjan astutus.En näe asiassa mitään negatiivista,homma on tosi ihana ja varmaan toimii.Ihmettelen vaan että voiko kasvattaja olla näin rotuun kiintynyt että on ottanut sen ihan elämäntehtäväkseen.Jotenkin se tuntuu uskomattomalta.Siksi sitä motivaatiota mietin.Kyseisellä henkilöllä ei raha voi ainakaan olla motivaatio,ei mitenkään päin.Ja tokkopa tietää edes kateus käsitettä.
Enkä ole huomannut yhdenkään kasvattajan olevan kateellinen kasvattinsa menestyksestä,päin vastoin.
Kuinka moni yleensä kysyy kasvattajalta,kannattaako käyttää hänen koiraansa suvun jatkamiseen ?
silloin tällöin joku pennunostaja kiinnostuu myös pentujen teettämisestä,minulta ovat ainakin joskus neuvoa kysyneet ja sitenhän ne uudet kasvattajat aloittavat,jonkun kasvatilla..Kyllä mua kiinnostaa omat pennut,viimeksi ollut sellaiset 98 ja nyt suunnitteilla,98 pentujen elämää seuraan edelleen kuten aikaisempienkien ja ihan mielenkiinnosta.Kyllä oman kasvatin menestys aina mukavalta tuntuu.
että nyt on ihmisille hirmu tärkeää,tuo ulkosiitos ja se, etteivät koirat saisi olla mistään kautta sukua toisilleen.
Unohtuu liian paljon muuta,paljon tärkeämpää sen koiran tauostoista.
Voisi kysyä,että tekeekö se koirasta hyvän,että sen sukusiitosprosentti on olematon?
Itse en ole koskaan käyttänyt tiukkaa sukusiitosta,ei ole ollut mitään tarvetta ja näillä näkymin tuskin tulen käyttämäänkään.
Silti en ymmärrä,että miksi se niin ehdottomasti tyrmätään jokaisessa tapauksessa.
Suurimmat kritisoijat tuntuvat olevan niitä,joilla on vaan mutu tietoa jalostuksesta ylipäätään.
Linjajalostus taas on minusta ihan välttämättömyys,jos on tarkoitus saada koirien tyyppi säilymään.
Sanoohan sen jo järkikin (ainakin pitäisi),että väkisinkin tyyppi hajoaa,jos ainoa tarkoitus on saada mahdollisimman pienet kertoimet pentueeseen.
Tässä taas päästään aiheeseen,että mikä koira kestää sen kertaamisen. Kaikki paljon käytetyt eivät valitettavasti kestä.
Omassa rodussani on monta paljon käytettyä urosta,joita en huoli koirieni sukutauluihin yhtäkään kertaa,saati,että niitä pitäisi kertailla... Silti kerrattu on ja paljonkin,kun koirien sukuja tutkii.
Sakemanneissa kun tuijotetaan vaan niihin saavutettuihin tuloksiin,valitettavan harvalla on todellista käsitystä kertaamansa koiran olemuksesta. Annetaan mennä siitä vaan,kun hienot tulosrivit löytyy.
Suomeen raahataan "jalostusuroksia",jotka ovat sen ja sen poikia,tai pojanpoikia.Kuitenkaan suurin osa kasvattajista ei koskaan ole itse luonnossa nähnyt sitä koiraa johon kasvatustyötään linjaavat. Lasketaan vaan sen varaan,että onhan sen nyt oltava hyvä kun on niin paljon käytetty.
Toisaalta taas löytyy paljon uroksia jotka kestävät sen linjaamisen hyvin. Koirilla pysyy terveys,nupin sisältö ja anatomia kasassa sukupolvesta toiseen keskimääräistä paremmin.
Koirankasvatuksesta joku viisas joskus sanoi,että astuta paras parhaalla ja toivo parasta.
Näinhän se menee,yllätyksiä tulee eteen aina,vaikka miten olisi yhdistelmänsä huolella harkinnut ja taustat tutkinut.
Sitten kun jättää sen tutkimustyön vaivan näkemättä ja luottaa pelkkään tuuriin,niin arvata voi miten käy liian usein.