tanssi on mielestäni sauvakävelyn lisäksi turhin liikuntamuoto jos joku muutaa väittää niin se on mielestäni väärässä. nim tanssi taidoton onneksi
tanssista
tanssitaidoton
121935
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
hoopoja. Minusta tanssitaito kuuluu yleissivistykseen. Tulet huomaamaan, kun istut yksin esim. firman juhlissa nurkassa ja muut pitää hauskaa. Se on myös yksi tehokkaimpia kalorien polttamiskeinoja.
Vaikka tanssi ja sauvakävely eivät todellakaan ole turhia lajeja, niin silti ne ovat kaukana pakollisesta yleissivistyksestä. On täysin väärä syy opetella tanssia sosiaalisen pakon vuoksi. Tanssin on oltava intohimo, haaste, mutta ei pakkopullaa. Muuten on vain vältettävä sellaisia juhlia, joissa tanssi koetaan velvollisuudeksi.
Nimim. tanssi taidoton saa olla ihan mitä mieltä tahansa (kuten kaikki muutkin tietysti saavat olla).
Tekstistäsi päätellen et ole vain tanssitaidoton. Kirjoittamisessakin näyttäisi olevan ongelmia. Ehkä onkin parempi, ettet yritä opetella mitään liian vaikeita asioita.
Siellä lavoilla on tumpeloita jo ihan riittävästi muutenkin.
-sitäkö tässä nyt haetaan että pitäisi istua teidän firman nurkassa ei saakutti en ole niin epätoivoinen et pitäis jossain tanssilattialla päteä teidän firman naisille/miehille . Hauskaa voi pitää monella tavalla siis ei ole pakko tanssia.Kirjoitin tämän tekstin siksi kun en osaa tanssia ja olen siitä kuullut muutaman kerran.Kalorien kulutustakin voi harrastaa monella tavalla itse teen sitä esim. luistelemalla, lenkkeilemällä,kuntosalilla ja tiedän että näistäkin kaikki on hyödyllisempää kuin tanssia firman juhlissa ripaskaa.En myöskään ole huonompi ihminen kuin sinä joka juhlit firman pippaloissa.
Jaahas.. asia tuli ihan selväksi. Sinua harmittaa ettet osaa tanssia ja siksi sinun pitää yrittää mollata tanssimista liikunta- , hauskanpito- ja harrastusmuotona. Sinun mielestäsi ilmeisesti tanssiminen pitäisi kieltää kaikilta koska SINÄ et osaa tanssia?
Niin, en minäkään osaa esim. luistella, mutta ei minua haittaa jos joku muu luistelee. Jos haluaisin luistella, opettelisin. Vaan enpä menisi jääurheilun harrastepalstalle toitottamaan, että luistelu on vallan turha urheilumuoto, koska MINÄ en osaa luistella, enkä halua luistella. En minä mikään maailman napa ole, joten eipä minulla ole toisten harrastuksia oikeus arvostella. ja jos joku ihmettelisi miksi en osaa luistella, toteaisin yksinkertaisesti, ettei minua luistelu kiinnosta urheilumuotona.
Ei ole olemassa AINUTTAKAAN urheilulajia joka sopisi kaikille ja josta kaikki pitäisivät. Jokaisella on oma makunsa ja makuasioista ei pidä kiistellä.
Todella hienoa että kerroit mielipiteesi,kyllä nyt on maailma parempi paikka kun saatiin tämä absoluuttinen totuus lukea. :)
Käikkien ei tarvitsekaan osata tanssia. Silloin on älyttävä pysyä pois sellaisesta paikasta, jossa tanssitaan. Kaikki ei voi tykätä kaikesta. Ei kuitenkaan ole kiva lukea noin jyrkkiä arvosteluita.
Siitä huolimatta arvostelen näin nyt itsekkin.
1980-luvullakohan kaikki hössötys alkoi. Kaikkien olisi pitänyt olla hiihtämässä. Jossain tilaisuudessa mainitsin etten ollut hiihtänyt moneen kymmeneen vuoteen, niin eräs opettaja sanoi, että älä edes puhu.
Pankkien ja liikelaitosten piti saada kaikkien mitä hienommat isot tilat. (Nytlähes kaikki tyhjänä) Olisko sitten ollut laskettelubuumi. Oletetaan, että silloin kaikki tykkää juuri siitä ja muuta ei olekkaan elämässä.
Lapsena lienee meillä ollut sellaiset luistimet, yhdet kolmen lapsen käytössä, joihin ne terät kiinnitettiin monojen pohjaan. Sukset oli myös yhdet, mutta silloin ei ollut kaveripiirissä ketään, joka olisi hiihtänyt tosissaan. Ei tullut siitäkään silloin harrastusta.
Nurmekset olivat ne ruuvattavat terät. Ne erottivat köyhät ja rikkaat 60-luvulla.
Sitten tuli myöhemmin mutkamäkivillitys. Surffilautavillitys. Hula-hulavanne.
Maastopyörävillitys. Potkulautavillitys. Lumilautavillitys.
Markkinamiehet ja teollisuus tuo erilaisia kuntovälineitä ja trendituotteita isojen mainoskampanjojen kera.
Turha kaikkiin on tosiaan lähteä mukaan, tai ostaa sitten kun muut hylkää kyllästyneenä.
Suoria slalomsuksia saa kierrätyskeskuksista nyt miltei ilmaiseksi. Nyt pitää olla lyhyet ja tiimalasimalliset.
VR veloittaa jo suksien kuljetuksesta sen verran että sillä rahalla voi vuokrata lapissa viikoksi
trendikkäät lasketteluvälineet.
koska olet aivan oikeassa omalta osaltasi. Tanssi on sinulle nyt turhaa ja voit vaikka vapaasti ottaa lärvit firman pippaloissa. Me toiset taas pyörittelemme firman pippaloissa mukavia naisia parketilla ja pidämme hauskaa tanssimalla. Sitten joskus kun lärvikiintiösi alkaa täyttymään, niin tervetuloa vain ripaskalle. Siellä on sinullekin tilaa ja naiset kyllä opettavat sinulle
mielellään humppaa tai sauvakävelyä. Nim. entinen tanssitaidoton, onneksi.
-tanssi on paholaisen keksimä.Sillä rikotaan usein kuudetta käskyä.Hyi hyi te aviorikosta miettivät.Tanssijat joutaa helvettiin
Saatanallisia taivutuksia, ja vielä julkisesti!
Hölkkäbaanalla saa sentään tehdä kaiken salaa, metsän siimeksessä.
Sauvakävely on hirmuisen hyvää liikuntaa näille jumiutuneille "tietokoneniskoille". Ja olen mielelläni mielestäsi väärässä. Tanssi on kivaa, mukavaa, sosiaalista seurustelua.