sen jälkeen tulevat suhteet ovat solmittu vain helpottamaan eron tuoman tuskan ja yksinolon nujertamisen takia. Toivella avioliitolla ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa.
Ihmiset, jotka ovat vahvoja, eivät solmi toista liittoa edellä mainittujen asioiden vuoksi.
Ihmiset, jotka ovat vahvoja, eivät solmi toista liittoa edellä mainittujen asioiden vuoksi.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Ugh, Lissu on puhunut!
Mitäköhän tuohon sanoisivat isovanhempani, jotka molemmat solmivat nuorena avioliiton, jota syvästi katuivat. Löysivät toisensa onneksi alle kolmikymppisinä ja ovat olleet namisissa onnellisesti 60 vuotta. Avioliitosta on syntynyt viisi lasta ja meitä lapsenlapsiakin huomattava katras.
Ehkä kehoitan heitä etsimään käsiinsä nuo nuoruuden ajan puolisot, sillä heitähän he todellisuudessa kaipaavat!
On se joillekin kova paikka, etteivät riittäneet omille puolisoilleen...
Kun tapasin tulevan mieheni, joka on siis 2. aviomieheni, tajusin, etten tiennyt rakkaudesta ennenpää mitään!
Onneksi tapasin hänet, muuten en olisi koskaan saanut tietää mitä rakkaus on.
Ymmärrän tuntemuksesi, mutta omasta kokemuksesta voin sanoa, että pidemmän päälle tuo ajatuskaavio on vain itsensä pettämistä.
Entinen aviomieheni jätti minut toisen naisen vuoksi, kun lapsemme oli vasta yksivuotias. Surutyöhön kuuluu sellainen ajatusmalli, että mies ei varmasti voi rakastaa toista naista niin kuin minua, eikä solmia uutta hyvää suhdetta -muuten itsetunto menisi hajalle. Samalla kuvittelee myös, ettei itsekään voi enää rakastaa toista miestä niin kuin aviomiestään.
Kun aikaa kuluu ja pahin masennus voittaa, alkaa asioita katsoa jo hieman eri näkökulmista. Kukaan ei lähde hyvästä suhteesta, vaan taustalla on aina pahoinvointia -perusteltua puolison mielestä tai ei. Silloin tulee myös peiliin katsomisen aika, eikä se todellakaan ole helppoa.
Vahva ihminen on se, joka pystyy kääntämään tappion voitokseen ja jatkamaan elämäänsä mennyttä kaihoilematta. Muutaman vuoden yksinolon jälkeen minäkin koin uudelleenrakastumisen ja voin vakuuttaa, että se on tällä iällä ihan yhtä ihanaa kuin nuorenakin.
Ex-miehestä välitän, kuten lapsen isästä ja entisestä rakastetusta kuuluukin, mutta todellinen panostus kuuluu siihen suhteeseen, missä sillä hetkellä eletään. Enkä muuten aio toistaa enää niitä virheitä, joita ensimmäisessä liitossani tein.
asiattomalle ihmiselle. Älä vaivaudu perustelemaan itseäs tyhmemmille sillä hukkaan menee.
mentyä viel kertaakaan naimisiin vaikka noita lapsiakin on jo 4 kpl..
menee sit vasta ku se oikea löytyy..
avioliitoistahan taisit puhua,eikös niin?
Olen ensimmäisessä rakkausavioliitossani, samoin vaimoni. Entiset AVOpuolisomme olivat ihan mukavia ihmisiä, mutta eivät kumpikaan meille oikeita. Hekin ovat nyt rakkausavioliitoissa molemmat tahoillaan. Eli hyvin menee kaikilla - ensimmäisessä ja ainoassa rakkausavioliitossa!!!
jätti täydellisen naisen ja lähti täydellisestä avioliitosta????? Oletko ihan kakara kun tuollaista kuvittelet? Uuh uuh apina, roiku puissa äläkä exässäs.
Ensimmäisen liittoni päättyminen eroon oli suunnaton helpotus. Lapsia ei onneksi oltu ehditty tekemään, kai sen sentään jotenkin tajusi siinä yhdessä ollessa, ettei siitä mitään tulisi.
Nyt kolmenkympin kiertämillä vasta tiedän, mitä minä naisena puolisoltani tarvitsen ollakseni onnellinen, ja mitä taas voin itse toiselle tarjota. Siksi olenkin tasapainoinen ja onnellinen nykyisen mieheni kanssa, joka rakastaa minua takaisin ehdoitta - samalla tavoin palavasti kuin minä häntä. Enkä todellakaan tiennyt sellaisesta mitään ennen kuin kohtasimme. Rakkausavioliittoni siis minullakin nyt meneillään, ja toinen avioliitto on kummallakin siis plakkarissa. Ja juuri niitä samoja virheitä emme toista kumpikaan, meidän tarinamme on täysin oma lukunsa.
Kaverini mies meni naimisiin vajaan vuoden päästä erosta, kun se oli seurustellu sen uuden naisen kanssa kolme kuukautta. Siinä tuskin oli kyse rakkaudesta, vaan juuri tosta ikävän poistamisesta.
Jotain vipinää taitaa olla kuitenkin taas tämän ex vaimon kanssa.
Kirjoitustyylistäsi näkee, että olet alkuperäinen kirjoittaja. Koska kukaan ei ollut samaa mieltä kanssasi, päätit näköjään sitten kirjoittaa itse kannatustekstin. Säälittävää!
Ihan sama juttu tuli mieleen...
Olisi kannattanut mennä rakkaudesta naimisiin,ehkä liitto olisi sitten kestänyt.
Toista kertaa en moista virhettä tee.
Rakkaussuhteita voi olla moniakin.
Itse en edes rakastunut ent. mieheeni.
käynyt niin. Mutta älä yleistä. On meitäkin, joille se eron jälkeen solmittu uusi avioliitto on se ainoa ja oikea hyvä ja onnellinen ihmissuhde koko elämässä. Oikea rakkaus avioliitto, missä toista rakastetaan oikeasti, kunnioitetaan ja ihaillaan.
että mies lähti avoliitostaan ja meni kanssani naimisiin. Saan kai tuolla perusteella nyt sitten kehua, että ainoan oikean on mieheni tavannut.
kun ihmiset eivät päästä menneestä ja entisistään irti. Vielä surullisempaa on tietenkin kun avioliitto päättyy mutta elämä jatkuu senkin jälkeen. kaikilla omilla tahoilla.
on se että kun erotaan niin kokoajan yritetään tehdä toiselle kiusaa ja käytetään lapsia välikätenä.Luulisi että ero olisi helpotus monessa tapauksessa, itse olen ollut avioliitossa yli 30v ja valehtelisin jos sanoisin ettei koskaan ole tullut ero mieleen.Tässä vaan elellään ja ihmetellään kuinka ystävät ympärillä eroilevat, onko se jokin muoti ilmiö.Jokaisessa liitossa on ylä-ja alamäkiä, joka muuta väittää puhuu lööperiä.
Se on totta, ihan liikaa erotaan tänä päivänä. Muoti-ilmiöksi en sitä kutsuisi, mutta ehkäpä tämä individualistinen aika pistää ihmiset tavoittelemaan enemmän omaa kuin yhteistä hyvää. Koska jokainen lapsiperheen ero ei johdu fyysisestä/henkisestä väkivallasta tai juopottelusta tai pettämisestä. Mitäpä siitä jos erotaan, kun ei vielä ole niitä lapsia, mutta silloin pitäisi kynnyksen nousta ja paljon, jos niitä lapsia on jo tehty. Ja jos sitten silti on pakko päätyä eroon, niin edelleen pitäisi kyetä huolehtimaan jälkikasvunsa hyvinvoinnista, eikä kummankaan tai molempien osapuolien tehdä kiusaa toiselle lasten kautta -lapsethan ne siinä kärsivät. Oman elämän ja kunnian rippeet tulisi kerätä sen verran kasaan, että ymmärtäisi siirtää omat vaikeat tunteensa pois lastensa kanssa toimimisesta. Terapiamahdollisuuksia kun on edelleen maa pullollaan, eikä ole heikkoutta vaan viisautta käyttää sellaista vaikeista asioista ylipääsemiseen. Toki voisi sellaista käyttää ennen sitä eroakin...
usein meidän äitien ongelma, että kiristetään ja satutetaan isää lapsien kautta. Eikä sitten ymmärretä, että todellisuudessa suurin kärsijä on lapsi. Harvemmin olen kuullut miesten käyttävän
lapsia kiistakapulana.
Nykyään tosiaan erotaan mielestäni liian heppoisin perustein (jos nyt kukaan on oikeutettu toiselle sanomaan mikä on pätevä tai epäpätevä syy erota). Mutta jos nyt erotaan pitää erota niin, että lapsille taataan mahdollisuus tavata molempia vanhempia.
että koska teillä oli eka "alamäki" pitkässä suhteessanne?
Meillä suhdetta takana vasta 15v, muttei vielä pientä erimielisyyttä kummempaa ole eteen tullut.
Ajattelin vain, että missä vaiheessa pitää huolestua..
P.S. Enkä puhu lööperiä.
siinä vaiheessa kun ostettiin oma asunto. Rahat oli tiukalla ja lapset pieniä.Molempien oli oltava työssä että pärjättiin, ehkä se välillä kiristi välejä. Nuo sanat ylä-ja alamäet ovat ehkä vähän karrikoituja ilmaisuja, kyllähän jokaisessa liitossa erimielisyyksiä tulee. Nyt on mukavaa, miehen kanssa puuhastellaan kaikenlaisia juttuja.Meille on löytynyt yhteisiä harrastuksia, tosin molemmilla on omatkin jutut ettei koko ajan olla kylki kyljessä. Neljästä lapsestamme kaksi asuu vielä kotona mutta ovat jo niin isoja ettei tarvi kokoajan huolehtia, tämä kaksikko pitää meidät vireänä.Tuskin sinun tai kenenkään tarvitsee huolestua, kukaan ei osaa neuvoa ketään miten hoitaa mahd. kriisinsä.Mielestäni pääasia on että tuntee ja luottaa omaan puolisoonsa, on avoin ja puhuu paljon.Sinulla on 15v takana, kohta huomaat että hups 30v sitä on taaperrettu yhtämatkaa.Onnea matkaan :)
...Minä olen varmaan sitten todellaki vaan jokin muu kuin rakastettu sillä olen mieheni kolmas vaimo.
Ja uskot vielä että miehesi pysyy loppu elämänsä sun rinnalla?????
Aina se ei ole se mies joka on suhteesta lähtee. Myös kakkosvaimo voi löytää uuden miehen ja lähteä sen perään. Näin on. Ja oli vielä miehen kaveri. Kyllä minä tiedän mieheni minua rakastavan. Ensimmäinen oli "lapsena" solmittu sukupainostusavioliitto. Sellaisia oli vielä 90-luvulla paljon... Että näin.
Tuollainen omahyväisyys on kyllä todella vaarallista. Kukaan ei voi pitää itseään niin täydellisenä ja korvaamattomana etteikö joku toinen ihminen voisi olla parempi. En itse ainakaan pidä miestäni ja hänen rakkauttaan minuun niin itsestäänselvyytenä että heittäytyisin kuningattaren tavoin suhteeseemme. Suhdetta pitää hoitaa jotta rakkaus ja kunnioitus säilyy. Kyllä maailmalta muuten parempia naisia löytyy.
alkuperäisen kirjoittajan oma mies tosiaan lähti toisen matkaan. Ilmeisesti käyttäytyi yhtä itserakkaasti omassa avioliitossaan ja piti kumppaniaan tossun alla, että mies kypsyi pahasti ja löysi paremman.
Kukaan ei olekkaan täydellinen vaan kaikissa ihmisissä on vikansa. kamalaa jos jonkun tätyy olla olevinaa täydellinen miellyttääseen kumppaniaan täydellisesti ja pelätä koko ajan että puoliso häipyy paremman matkaan koska tahansa. Itse en tuntisi olooni turvalliseksi eläessäni sellaisen tuuliviirin kanssa.
Mikä on muka parempi? Onko se sellainen jonka viat sietää paremmin vai vaihtaako joku vain sen turvin ja perusteilla että vanha oli viallinen niin taas uuteen hekumaan kunnes huomaa kohta uudessakin olevan vikoja joita ei siedä. Entäs ne omat viat? Tuleeko niitä miettineeksi mitä omia vikoja kumppani joutuukaan sietään?
Alkuhuumassahan ei näe kumppanissa mitään vikoja vaan vasta myöhemmin kuin arki koittaa.
Jos ei niitä vikoja selvitetä ja kyetä kommikoimaan aikuisten tavoin niin silloin helpompaa on aina vaihtaminen ja ongelmien siirtäminen taas tulevaisuuteen hamaan.
Mielestäni silloin jos suhteessa on aitoo rakkautta ja välittämistä niin uskaltaa joskus pitää kumppaniaan itsestäänselvyytenäkin ilman menettämisen pelkoo. Elämäänhän voi kullekkin tulla mitä tahansa henkilökohtaisia kriisejäkin jolloin ei aina kykene joka mutkassa huomioimaan suhdettaan. Onko se sitten todellista rakkautta jos kumppani häipyy heti tyydytettyään omia tarpeitaan johonkin "parempaan"? Sehän on täysin itsekäs sika silloin. Ja katuisin miksi olen aikaani ja vaivaani tuhrannut noin heikkoon ihmiseen tähän asti joka käyttäytyy noin vastuuttomasti.
Johan itselläsi tuntuu olevan heikko itsetunto ja epävakaa suhde kun itseäsi et kykene pitään juuri niin täydellisenä kuin mahdollista kumppanillesi. Miten niin muka löytyy parempia kun vikoja on ihan kaikissa myös siinä miehessäsikin. Oletko ihan varma että se kelpaa kenellekkä tahansa?
Rakakusavioliittoja tosiaan taitaa olla vain kerran elämässä - minulla se oli toinen avioliittoni :)