Heitteilejättökö?

Asun vanhassa, huonosti äänieristetyssä kerrostalossa.
Naapurissani asuu noin 20v tyttö, jolla on ajottain 3 koiraa. Pääsääntöisesti koiria on 2.
Havahduin lauantai-iltana noin 16.00 että koirat pitää valitusta. Tätä valitusta kesti koko illan, yön ja tämän päivän. Edelleen koirat "itkevät", ollaan jo sunnuntai-illassa ja kello on noin 21.20. Asunnosta ei ole kuulunut minkäänlaista ihmisten liikehdintää eikä koiria ole viety ulos. Tätä on tapahtunut usiampana viikonloppuna.
Tytölle on tiedotettu samoin osakkeen omistajalle. Huomenna on isännöitsijän vuoro.

Mikä viranomaistaho voi tällaiseen puuttua? Onko tämä eläinrääkkäystä vaiko heitteillejättöä??
(kyse ei ole naapurin kyttäämisestä) Toivon asiallisia kannanottoja!
1760
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ongelma, koirat olivat kaksi vuorokautta sisällä, sen koko ajan ulvoivat, naapuri oli ryyppäämässä ja jätti kaksi isoa koiraa yksin,
soiteltiin kaikkiin mahdollisiin paikkoihin ja lopuksi poliisit tulivat ulkoiluttamaan koirat.

Mitään muuta ei sitten tapahtunutkaan, kahtena eri kertana poliisit ulkoiluttivat koirat, kyseinen ihminen on nyt saanut häädön, sääliksi vaan käy tuollainen koirien pito.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


naapuri kirjoitti:

Asun vanhassa, huonosti äänieristetyssä kerrostalossa.
Naapurissani asuu noin 20v tyttö, jolla on ajottain 3 koiraa. Pääsääntöisesti koiria on 2.
Havahduin lauantai-iltana noin 16.00 että koirat pitää valitusta. Tätä valitusta kesti koko illan, yön ja tämän päivän. Edelleen koirat "itkevät", ollaan jo sunnuntai-illassa ja kello on noin 21.20. Asunnosta ei ole kuulunut minkäänlaista ihmisten liikehdintää eikä koiria ole viety ulos. Tätä on tapahtunut usiampana viikonloppuna.
Tytölle on tiedotettu samoin osakkeen omistajalle. Huomenna on isännöitsijän vuoro.

Mikä viranomaistaho voi tällaiseen puuttua? Onko tämä eläinrääkkäystä vaiko heitteillejättöä??
(kyse ei ole naapurin kyttäämisestä) Toivon asiallisia kannanottoja!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu