Olen monesti ihmetellyt n. vuoden vanhaa tyttökissaani, että mitä eri rotuja siinä oikein on sekaisin.
Löysin kissani viime elokuussa marjastamassa käydessäni pahvilaatikosta, joka oli jätetty metsään, noin kymmenen metrin päähän eräältä pikku hiekkatieltä. Kissa oli hyvin pieni, lääkärin arvion mukaan n. 5-6 viikkoinen. Kissa oli kuitenkin erittäin reipas ja rohkea, ei pelännyt, eikä kynsinyt kun nostin syliin.
Mutta kissani ulkonäkö, se minua ihmetytti ja ihmetyttää yhäkin. Nyt kissani on melko pieni, painaa noin kaksi kiloa. Hyvin paljon minua ihmetyttää komea, pitkä häntä, joka on lähes 30 cm pitkä ja pörrökarvainen. Kissan turkki ei ole erityisen pitkä, tosin hieman pörröisempi ja sekä etu-, että takajaloissa on tuuheat housut. Kissalla on melko pieni pää, suurehkot, kirkkaan keltaiset silmät, isot korvat, joissa on ilvesmäiset tupsut. Kissallani on hieman pitkä nenä, samantapainen kuin norskeilla.
Kissan jalat ovat melko lyhyet, tulee lähinnä kärppä mieleen kun se vilistää pihalla (asumme maalla).
Eräs mieleenpainuva piirre on myös, että kissa on erittäin ihmisystävällinen, rohkea ja hyvä saalistaja. Meillä kun on muitakin kissoja (tämä "outo" mukaanluettena viisi kappaletta), niin muut katit eivät saalista ja "samoile" läheskään yhtä innolla, kuin tämä "pikkupeto".
Tästä hyvä esimerkki on, kun kerran satuin näkemään kun tämä "outo" kissa sai kiinni harakan, hyppäämällä sen perään ilmaan ja sitten otti sen kiinni kynsillään noin metrin korkeudesta!
Kissani on väriltään sellainen kelta-ruskea-musta tabbykuviollinen, siis sellainen raidallinen.
Täytyy sanoa, että tämä kissani on ainoa laatuaan, tai en ole tavannut ainakaan ennen samanlaista kattia, ja täytyy sanoa, että olen siitä ylpeä.
Mahtaakohan sen menneisyyteen liittyä jotain rotukissoja ja mitähän rotuja mahdollisesti? Olisi hauska saada tietää..
niin että... no sanokaa jos on jotain sanottavaa.. =))

Vastaukset 4
Vanhimmat
En tunne erityisesti rotuja, mutta miten olisi somali? Niillä oli huiskahäntä ja olisiko ollut tupsuakin korvissa (en ole varma).
Vaikuttaisi kyllä melko cocktail-kissalta...
Siinä voisi olla norjalaista metsäkissaa,sehän on tunnetusti hyvä saalistaja. Maine Coon tai Somali on myös mahdollinen.
joko norskilta tai turkkilaiselta angoralta, tietysti coctailina maatiaisen kanssa;-)) luonnekuvaus myös sopii turkkilaiseen hyvin.
Hei;
Olet varmasti aivan ihastunut erikoiseen kissaasi! Luulenpa että siinä todella on "norskia" ja jotain muuta, mitä??? Pääasia on että hän on hieno kissa (kaikki ovat) ja nauttii elämästään. Onnittelen!