Kansalaispalkka

villiruusu2000

Mistä löytyisi kansalaisrohkeutta päättäjiltä luoda Suomeen toimiva kansalaispalkka -järjestelmä. Miten moni säästyisikään sen myötä turhalta nöyryytykseltä. Kuuntelin melkein vuosi sitten Jouko Kajanojan (Kelan kehitysjohtajana nykyisin) osittain tämän suuntaisia ajatuksia sisältävän kannanoton. Kuuntelin juuri uutisia jonkun henkilön Nato -kannanotoista ja todella hermostuin. Nato sitä ja Nato tätä. Sillä nyt ei paljon todellista merkitystä ole mihin sivuraiteelle kuulumme. Mutta se, että pahoinvointi lisääntyy, köyhyys ja syrjäytyneisyys lisääntyy, sillä alkaa olla sisäisesti Suomessa merkitystä. Kuka presidentti -ehdokkaistamme uskaltaisi ensimmäisenä nostaa keskusteluun todellisia aiheita. Nämä "leikitään suurta politikkoa -jutellaan Natosta" -jutut saisi nyt kertakaikkiaan riittää.

5

351

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on ainoa

      äänestän Soinia!

    • kans.palkka OK

      Jos saisimme Suomeen kansalaispalkkajärjestelmän niin sen myötä yhä useampi saisi perustoimeentulon. Tuo kansalaispalkka pitäisi olla täysin vastikkeeton vailla sitoumuksia tai vaatimuksia ja sen saisivat niin eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, sairaat, vammaiset jne. ja ansiotyössä käyvätkin. Tuloraja tietty on eli isotuloiset eivät siitä voisi nauttia. Ei myöskään yritykset, vain luonnolliset henkilöt.

      Tuon myötä voisi monia vastikkeellisia tukia lakkauttaa, opintotuen voisi lakkauttaa, työttömyyskorvauksen myös (faktaa on se että on joukko ihmisiä jotka eivät tule koskaan työllistymään ja toisaalta tukityöt ovat vain työtöntä nöyryyttävää tilastojen siivoamista, ei oikeaa työtä).

      Eläkeläisten kohdalla, eläkeläiset saisivat lisäosia kuten tähänkin asti eläkkeissään, oli sitten työ- tai kansaneläke. Oikeastaan vain eläkeläisten saaman tulon nimi muuttuisi eläkkeestä palkaksi ja saisivat nykyistä enemmän tuloa käytettäväkseen.

      Opiskelijoiden kohdalla opintotukea ei tarvitsisi enää olla koska kansalaispalkka korvaisi senkin, koska se olisi palkka eikä laina, eikä olisi vastikkeellisuutta niin opiskelija voisi rauhassa keskittyä opintoihinsa eikä hänen tarvitsisi tuskailla valmistumisensa ajankohdan tai toisaalta lisätulon vuoksi.

      Ansiotyössä käyviltä voisi joko A) maksaa kans.palkan verran vähemmän ansiopalkkaa jolloin työnantajalle jäisi enemmän rahaa jonka voisi suunnata uusiin työpaikkoihin tai B) ansiopalkasta perittäisiin korkeampaa veroa kuin kans.palkasta jolloin valtiolle kertyisi enemmän tuloa.

      Mielessäni mietin että olisiko 600-700 euroa kuussa/brutto ja siitä 15% veroihin hyvä summa/kansalainen...tämä summa vaan oli heitto. Voisi olla korkeampikin tietty.

      Tosiaan, kansalaispalkka olisi hyvä juttu.

      • kun vapaamuurarit määräävät

        mitä EU:ssa tehdään, ei mikään järkevä pääse läpi. Ja Suomessahan tehdään niinkuin suuret EU:ssa määrää. Kaikki merkittävät sosiaaliset uudistukset taas saivat Shröderiltä valtavan vastustuksen. Joten samaa kaavaa noudattaen..


    • turha toivo

      Tätähän on esitetty jo vuosikausia turhaan. Tämä nykykäytäntö kyykyttää liikaa ihmisiä siitä ei seuraa muuta kuin turhautuneita ja pettyneitä kansalaisia. Nyt vielä menee joten kuten mutta kun heitä alkaa olla entistä enemmän niin siitä se vasta soppa syntyy. Herätkää poliittiset pellet

    • piikkiq

      suurin vastustaja on AY-liike, jolle pelotelupolitiikka malliin että jos et tue meidän politiikkaa menee työpaikka. Vaikka työttömyyden suurin syyllinen on juuri joustamaton AY-politiikka. Pelottelu kortistoon joutumisella ja muu köyhien kyykytys palvelee lian hyvin heitä. Kun ihminen pelkää jotain, niin ei näe pelon todellista syytä.

      Yksinkertaisin kansalaispalkka malli olisi negatiivinen veromalli. Esim nollaraja 1000 €/kk.

      Jos tulot on alle 1000€ saa "veronpalautusta" 50% eli maksimissaan 500€ kuussa. Jos tienaa 300 euroa saa verottoman palkan lisäksi palautusta 450 euroa eli tulot olisi 750 €. Esimerkiski opiskelija voisi käydä iltaisin ja muutamana viikonloppuna töissä ja mitään opintolainaa ei tarvittaisi. Ja jos hoitaa kotona lasta niin voi tehdä pientä muutaman viikkotunnin työtä ammattitaidon yläpitämiseksi ilman että lasten tarvitsee kärsiä.

      Eläkeläiset voisivat hankkia pieniä lisäansioita eläkkeensä päälle ilman suurempaa byrogratiaa. Vertaistuki lienee suuri osa vanhusten huoltoa jo muutaman vuoden kuluttua ja osa siitä voisi olla lisäansion lähde terveille eläkeläisille.

      Mutta 500.000 työttömän kyykyttäminen lienee AY-eliitille liian hyvä bisnes. Työttömyyskassojen sadat miljoonat eurot työllistää monta AY-virkamiestä, Sosiaalipoliittinen tutkimus tarjoaa halukkaille helpon uran; on helppo loistaa koyhien "auttajana" vaikka todellisuudessa vain ylläpidetään köyhyyttä.

      Jos esim katsoo eri sosiaalialan kansalaisjärjestöjen johtajia niin siellä vilisee entisiä AY-puoskareita ja demaripolittikkoja, joille ennen eläkkeelle siirtymistä on hyvä saada hyväpalkkainen virka oman eläkkeen maksimoimiseen.

      Kansalaispalkka vois tehdä "hyvät" eläkevirat tarpeettomiksi.

      Ero negatiivisen veron ja puhtaan kansalaispalkan välillä on siinä, että negatiivinen vero ei tee eroa esim. vanhempien tulotason mukaan, tai aikaisemman ansiotoiminnan mukaan, esim yrittäjät voisi jäädä useissa kansalaispalkka malleissa tuen ulkopuolelle. Ja kun tuki perustuu tuloihin, niin tukea ei valu varakkaille. Ei tarvitse määrittää tulorajaa kansalaispalkalle, kun tuen määrä alenee tulojen myötä, mutta palaa taas tulojen laskettua.

      Puhtaaseen kansalaispalkkaan liittyy tuloloukku, eli jos elämäntilanne muuttuu niin alkupalkka tai alkuajan pieni yrittäjä tulo voi olla kannustin loukku, joka estää järkeviä valintoja.

      Tulevaisuudessa toteutuvaan tasaveromalliin negatiivinen vero sopisi kohtuullisen hyvin. On helppo laskea miten tulo vaikuttaa nettopalkkaan ja kannsutin loukkuja ei pääse syntymään.

      500€ on hieman suurempi kuin toimeentulotuki ja työttömien peruspäiväraha. Jotkut asiosidonnaiset työttömyys päivärahat voivat olla jopa yli 1000 €.

      Jotkut hyötyisi jotkut ehkä eivät, mutta kaikkien etu olisi tehdä kaikki millä voi parantaa omaa elämän tilannettaan.

      Ja jos ajatellaan kokonaiskustannuksia niin uskon vakaasti että esittämäni negatiivinen veromalli olisi jopa halvempi kuin nykyinen.

      Toimeentulotuki ja työttömyyspäiväraha ja asumistuki tuottaa sellaisen tukiviidakon, että sen ylläpitäminen kuluttaa rahaa mielettömästi.

      Jos toimeentulotuen sosiaalityöntekijä ottaa ka 4 asiakasta päivässä ja kuukaudessa on 21 vastaanottopäivää niin se teke 84 asiakasta kuussa. Palkka on 1900 * 1,6 = 3040 € ; eli yhden päätöksen palkkakulút on ~36€ (1.6 kerroin jolla lisätään työn sivukulut)Lisäksi täytyy huomioida myös muun henkilökunnan kulut jollon ~50€ / toimeentulotukipäätös lienee ihan perusteltu arvio. Eli tuki olisi max 100 euroa nykyistä järjestelmää kallimpi. Mutta kun ottaa huomioon että pienenkin lisätulon hankinta kannattaa niin todellinen maksettu tuki olisi pimempi kuin nykyisessä systeemissä.

      Ja kun otetaan huomioon eri osin päällekkäiset tuet niin malli jopa säästää.

      Eli vain AY-mafia lienee esteenä oikeudenmukaisemmalle tulevaisuudelle.

      piikkiq

      ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      67
      4421
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      68
      4271
    3. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      111
      2947
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      66
      2835
    5. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      21
      2119
    6. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      55
      2002
    7. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      15
      1689
    8. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1513
    9. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      111
      1373
    10. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      182
      1286
    Aihe